Lue keskustelun säännöt.
Musta tuntuu, että olen kasvanut henkisesti Aikuiseksi, nyt ollessani 39 v.
06.12.2019 |
Elämä tuntuu nykyään niin erilaiselta kuin koskaan aikaisemmin. Itse tunnun erilaiselta, vakaammalta, ja koen asiat eritavalla.
Olen tasapainoinen, tyytyväinen elämääni ja vallitseva mielialani on rauhallinen, mitkään asiat eivät kovasti heilauta minua suuntaan eikä toiseen, en jaksa stressata pikkuasioista, en miettiä mitä minusta ajatellaan, enkä itsekään tuomitse muita tai erilaisia valintojaan.
Kestän sen, että kanssani ollaan eri mieltä, isoistakin asioista. Pystyn ja haluan silti kuunnella vastapuolenkin mietteet asioille, eikä minulla ole tarvetta saada tätä toista asettumaan minun kannalleni (vaikkakin se tietysti omasta mielestäni olisi järkevintä.. 😆)
Olen valmis haastamaan omat näkemykseni, mutta pysyn myös niiden takana, jos perustelut eivät kuulosta riittävän vakuuttavilta. Arvostan ihmisiä, jotka kestävät erilaiset mielipiteet provosoitumatta.
Vaikka elämäni on tasaista, eikä mieliala ja tunteet enää heittele minua niin voimakkaasti kuin aikaisemmin, elämäni ei silti ole tylsää, päinvastoin, olen alkanut kiinnostua asioista laajemmin, siitä mitä maailmalla tapahtuu. En pyöri nykyään myöskään niin paljon oman napani tai pinnallisen asioiden äärellä.
Toisaalta taas olen vähemmän kiinnostunut "hyvänpäiväntutuista", enkä jaksa enää kuunnella ihmissuhdedraamailuja enkä tahdo jaksaa myöskään sellaisia ihmisiä, jotka suistuvat radaltaan pikkuasioista, nämä draamakuningattaret ja -kuninkaat, jotka käyttävät kaiken ajan vatvoessaan suureleisesti, teatraalisesti ja suureen ääneen yleensä juuri näitä ihmissuhdekuvioitaan...
Läheisten ihmisten kanssa taas haluan vaalia yhteistä aikaa, arvostaen ja tiedostaen sen, että mikään ei ole ikuista. Koen kiitollisuutta ja iloa pienistä asioista ja osaan huomata niiden arvon, kun elämässäni on näytetty ettei mikään ole itsestäänselvää, ei itse elämäkään.
Että semmoisia.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kommentit (7)
olet siinä iässä jolloin aivot ovat kehittyneet valmiiksi ja ihminen aikuistuu. tämä tapahtuu 30 ikävuoden jälkeen, noin 30 - 40. siitä alkaa elämän paras aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
olet siinä iässä jolloin aivot ovat kehittyneet valmiiksi ja ihminen aikuistuu. tämä tapahtuu 30 ikävuoden jälkeen, noin 30 - 40. siitä alkaa elämän paras aika.
Uskoisin näin, kasvukivut on nyt kärsitty, koettu ja opittu.
Ap
Hienoa! Toivoisin mahdollisimman monen pääsevän samaan, ennemmin tai myöhemmin, on meinaan mukava olotila. Tämä on yksi syy miksi nuorena jopa odotin vanhenemista, enkä onneksi joutunut pettymään. Ikäkriiseiltäkin vältyin :)
Ikävuosien lisäksi lasten saaminen ja läheisen kuolema pakottavat kasvamaan henkisesti, samoin vastoinkäymiset tai epäonni silloin kun päsee traumasta yli.
Melkein sama, paitsi että mikään ei oikein enää kiinnosta. Elokuvat on niin nähty, ihmiset on todistettu tyhmiksi ja itsekkäiksi kerta toisensa jälkeen, kirjat ei tarjoa mitään uutta, harrastukset on kokeiltu eikä mikään enää innosta... Mitään ei viitsisi enää aloittaa kun ei sillä oikeasti ole mitään merkitystä. Elämän ja tekemisen merkityksettömyys on vienyt kaikesta innostuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Melkein sama, paitsi että mikään ei oikein enää kiinnosta. Elokuvat on niin nähty, ihmiset on todistettu tyhmiksi ja itsekkäiksi kerta toisensa jälkeen, kirjat ei tarjoa mitään uutta, harrastukset on kokeiltu eikä mikään enää innosta... Mitään ei viitsisi enää aloittaa kun ei sillä oikeasti ole mitään merkitystä. Elämän ja tekemisen merkityksettömyys on vienyt kaikesta innostuksen.
Älä vaivu synkkyyteen, voin meinaan sanoa, että mullakin oli tämä fiilis vielä vuosi-pari sitten. Se oli oikein isokin ongelma, ja mieliala oli latistunut kun en edes tiennyt mikä siihen auttaisi, tuntui että kaikki kokeiltu ja nähty ja eu ole enää mitään mikä saisi taas kiinnostuksen heräämään.
Mutta uskoakseni sekin oli vain joku kasvuun ja aikuisuuteen kuuluva, läpikäytävä pakollinen suossa rämpimisen vaihe. Meni meinaan ohi. Ja taas kiinnostaa monetkin asiat, ja nimenomaan laajemmalta skaalalta.
Ap
Lisään vielä, että yksi suuri muutos entiseen on armollisuuden lisääntymisessä, olen armollisempi niin itseäni kuin toisia kohtaan. Ymmärrän ettei kukaan ole täydellinen, teemme inhimillisiä virheitä, ja kaikesta ei tarvitse nostaa "haloota". Puolisonkaan tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät enää saa niin pinnaa kiristymään. Tiskit lojuu edelleen jäljiltään ja sukat on lattialla, mutta mitä siitä. Tiedän että itsessänikin on asioita, jotka eivät niin puolisoa miellytä.
Onneksi meillä silti on toisemme, tulee vielä sekin päivä, kun meitä kumpaakaan ei enää ole. Miksi tärvätä aikaa riitelyyn.
Ap