Lue keskustelun säännöt.
Ei parisuhdetta - kertokaa te jotka näin olette päättäneet
05.12.2019 |
Eli siinä se, te jotka olette tehneet päätöksen elää lopun elämää ilman parisuhdetta (never say never), koska ja miksi teit päätöksen ja millaista elämä on nyt :)
Itse tässä yritän itselleni tätä vakuuttaa, että olisin paljon onnellisempi yksin. Silti pelkään jos jäänkin ihan yksin tai minusta tulee yksinäinen. Huoh.
Kommentit (25)
Päätin, tai tavallaan päätös tehtiin puolestani siinä 2008-2009. Vaikka mistä hain, ja minkä tasoista, en kelvannut. Totesin että ollaan sitten yksin, ja jos tututkin yritti minua parittaa, kieltäydyin. Kaksilla treffeillä kävin tuon jälkeen, muttei vaan kiinnostanut.
Yksinäinen minusta tuli, vaikka muutamiin ystäviini yritin pitää yhteyttä. Erakoiduin vapaaehtoisesti.
Ja sitten menin ihastumaan yhteen naiseen. Ja sittemmin olemme tutustuneet ja näemme melko säännöllisesti. Päätökseni olen luonnollisesti perunut. Hieman kaduttaa että melkein kymmenen vuotta tuli tuhlattua katkerana, ei ollut hyvä päätös.
Tällä hetkellä en seurustele, enkä tiedä haluaisinko seurustellakaan muun kuin tämän naisen kanssa, mutta nyt on kaikki paremmin kuin kaksi vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen koko ikäni eli 30 vuotta ollut sinkku, yhden yön säätöjä minulla on koska seksistä pidän.--
Minua taas kiinnostaisi tietää se että miksi jotkut ihmiset menevät parisuhteeseen?
Siinähän sinä ensimmäisellä rivillä kerroit syyn, minkä takia itsekin haluat tiettyjen ihmisten kanssa olla.
Minua tuo ei taas yhtään kiinnosta. En ole koskaan elämässäni ollut parisuhteessa ja todellakin voin sanoa "never".
Jos tykkää ihmisistä, niin miksi pitäisi päättää olla yksin? Jos taas ei pidä, niin silloin ei myöskään tunne yksinäisyyttä.
En pidä ihmisistä muutenkaan, ja vielä vähemmän miehistä. En halua ketään passattavaksi nurkkiini. Miehiä ei kiinnosta mun harrastukset, niin miehestä ei olisi edes seuraa. Mun ”tasoiset” miehet on sellaisia että en viehäty niistä persoonana tai ulkoisesti. Saan puuhailla omia juttujani ihan rauhassa ilman että joku nalkuttaa ajankäytöstä, ja ei ole pakko suorittaa kotona muiden mieliksi. Jos nyt satun seuraa kaipaamaan niin siihen riittää kaksi sosiaalista harrastusta vähän liiankin hyvin, ja vibraattorin sai kaupasta ja on paljon tyydyttävämpää.
Parisuhteitakin on monentasoisia. Mieluummin olen eronneena ja lapsentehneenä itsekseni kuin kulutan aikaani suhteeseen joka ei vain toimisi.
Pelkkä seksi on jo koettu ja ei ole mun juttu. Niin suhteessa kuin sinkkuillessa.
En tarvitse enkä halua mitään suuria tunteita vaan oikeita juttuja. Ihan peruselämää kunhan ei tappavan tylsää.
Ei siis vika ole sinussa. Josko minussakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päätin, tai tavallaan päätös tehtiin puolestani siinä 2008-2009. Vaikka mistä hain, ja minkä tasoista, en kelvannut. Totesin että ollaan sitten yksin, ja jos tututkin yritti minua parittaa, kieltäydyin. Kaksilla treffeillä kävin tuon jälkeen, muttei vaan kiinnostanut.
Yksinäinen minusta tuli, vaikka muutamiin ystäviini yritin pitää yhteyttä. Erakoiduin vapaaehtoisesti.
Ja sitten menin ihastumaan yhteen naiseen. Ja sittemmin olemme tutustuneet ja näemme melko säännöllisesti. Päätökseni olen luonnollisesti perunut. Hieman kaduttaa että melkein kymmenen vuotta tuli tuhlattua katkerana, ei ollut hyvä päätös.
Tällä hetkellä en seurustele, enkä tiedä haluaisinko seurustellakaan muun kuin tämän naisen kanssa, mutta nyt on kaikki paremmin kuin kaksi vuotta sitten.
Olipa hieno viesti. Katkeruus ei tosiaan kannata, sehän on vain katkeroituneelle itselleen vahingollinen tunnetila. Ei se muita liikuta.
Tsemppiä sinulle jatkoon! Myös sen naisen kanssa!
Tapaan ehkä kerran kymmenessä vuodessa sellaisen ihmisen, josta viehätyn edes jollain tasolla. Koskaan en tapaa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa edes kuvittelisin viihtyväni päivä ja kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen. Tapailen miehiä ja minulla on seksielämä, mutta perinteistä parisuhdetta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli niin hirveä parisuhde lähes kokonaisen vuosikymmenen ajan, että vaikka erosta on jo se toinen vuosikymmen, en vieläkään keksi meidän suhteesta yhtäkään hyvää asiaa tai hetkeä, vaikka kuinka mietin. Kontrasti entisen ja nykyisen elämän välillä on niin suuri (minun hyväkseni), että herään edelleen joka ikinen aamu onnellisena siihen tietoon, että SE ei ole täällä. Tämä tieto pitää minut onnellisena tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. En siis todellakaan kaipaa mitään muuta kuin nykyisen elämäni tällaisenaan, enkä tiedä, voisinko edes olla onnellisempi kuin nyt olen. Voiko kukaan olla onnellisempi kuin minä?
Minulta ei siis puutu mitään. En ole myöskään yksinäinen, onhan minulla läheiseni. Puolison paikka ei todellakaan ole kenellekään avoinna.
Vierailija kirjoitti:
Tapaan ehkä kerran kymmenessä vuodessa sellaisen ihmisen, josta viehätyn edes jollain tasolla. Koskaan en tapaa sellaisia ihmisiä, joiden kanssa edes kuvittelisin viihtyväni päivä ja kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen. Tapailen miehiä ja minulla on seksielämä, mutta perinteistä parisuhdetta ei.
tapailetko ja harrastat seksiä epäviehättävien miesten kanssa? Vai vedätkö perässä näitä kerran 10 vuodessa tapaamisiasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätös tuli viimeisimmän seurustelusuhteen jälkeen, mies osoittautui pettäjäksi. Ei ollut ensimmäinen epäluotettava, päinvastoin. Kaikki seurustelusuhteeni ovat olleet ns. tavisten kanssa (ei erityisen komeita, ei akateemisia), mutta eipä se ole tuossa mielessä auttanut. Väsyin hakkaamaan päätäni seinään, myös luottamuksen pettäminen toistuvasti syö uskoa parisuhteiden kestävyydeltä.
Bonuksena olen ollut miesvaltaisella alalla, joten erinäisiä nais/panojuttuja on kuultu riittämiin. On tullut vähän liiankin realistinen kuva miesten sielunmaisemasta. En nyt sanoisi, että olen täysin tyytyväinen ratkaisuun, mutta tämä on se pienempi paha.
Parisuhteessa nyt ei vaan ole mitään mitä ihminen voisi haluta. En minä nyt sentään mikään masokisti ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen koko ikäni eli 30 vuotta ollut sinkku, yhden yön säätöjä minulla on koska seksistä pidän.
Parisuhdetta en tavoittele koska en vain ymmärrä sitä että mitä se toinen ihminen toisi minun elämääni kun pärjään sekä viihdyn hyvin sinkkuna.
En siis vain koe parisuhdetta tärkeäksi asiaksi elämässäni.
Olen tyytyväinen omaan elämääni näin.
Yksinäinen en ole, jos kaipaan seuraa toisesta ihmisestä niin näen ystäviäni tai sitten menen kaupungille.
Minua taas kiinnostaisi tietää se että miksi jotkut ihmiset menevät parisuhteeseen?
Jäin miettimään viimeistä kysymystäsi. Itse olen toisessa avioliitossani, ja täysi-ikäisyyden jälkeen olen ollut sinkkuna vain 3-4 vuotta. Olen siis 51 nyt ja ehdottomasti parisuhdeihminen. Jäin miettimään miksi.
Olin eron (avioliitto 20 v) jälkeen pari vuotta sinkkuna ja kun rakensin elämääni uudelleen, olin sosiaalinen. Liityin kaikkiin verkostoihin, näin kavereitani, aloitin uuden harrastuksen, urheilin. Se oli minulle tyhjää elämää. Ajantäytettä, mistä en saanut itselleni mitään.
En tiedä, miksi tuo sohvalla möllöttävä mies sitten antaa minulle enemmän. Olemme molemmat yhtä lyhytsanaisia ja ratkaisukeskeisiä, emme puhu peetä. Mutta silti, tästä koen saavani täyttymyksen.
Outoa, en siis pysty vastaamaan kysymykseesi.
Vierailija kirjoitti:
Oli niin hirveä parisuhde lähes kokonaisen vuosikymmenen ajan, että vaikka erosta on jo se toinen vuosikymmen, en vieläkään keksi meidän suhteesta yhtäkään hyvää asiaa tai hetkeä, vaikka kuinka mietin. Kontrasti entisen ja nykyisen elämän välillä on niin suuri (minun hyväkseni), että herään edelleen joka ikinen aamu onnellisena siihen tietoon, että SE ei ole täällä. Tämä tieto pitää minut onnellisena tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. En siis todellakaan kaipaa mitään muuta kuin nykyisen elämäni tällaisenaan, enkä tiedä, voisinko edes olla onnellisempi kuin nyt olen. Voiko kukaan olla onnellisempi kuin minä?
Minulta ei siis puutu mitään. En ole myöskään yksinäinen, onhan minulla läheiseni. Puolison paikka ei todellakaan ole kenellekään avoinna.
Ohis, mutta mikä piti sinua kymmenen vuotta noin hirveän ihmisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avaan siis vähän lisää, minulla on lapset tehty ja huono avioliitto takana (eronnut) ja muutamia ihan ok suhteita ja muutamia ihan kauheita suhteita takana. Suurimmassa osassa itsetunto saanut ison kolhun, ja se miettiminen ja suhteesta stressaaminen, en vaan halua/kestä sitä enää. Silti se vähän tuntuu vaikealta, tai ehkä jokin pelko siitä yksinäisyydestä.. Tykkään käydä keikoilla, leffassa, reissussa yms, ne on yleensä mukavia parisuhteessa. Muutama hyvä kaveri on ja ne isot lapset.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli niin hirveä parisuhde lähes kokonaisen vuosikymmenen ajan, että vaikka erosta on jo se toinen vuosikymmen, en vieläkään keksi meidän suhteesta yhtäkään hyvää asiaa tai hetkeä, vaikka kuinka mietin. Kontrasti entisen ja nykyisen elämän välillä on niin suuri (minun hyväkseni), että herään edelleen joka ikinen aamu onnellisena siihen tietoon, että SE ei ole täällä. Tämä tieto pitää minut onnellisena tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. En siis todellakaan kaipaa mitään muuta kuin nykyisen elämäni tällaisenaan, enkä tiedä, voisinko edes olla onnellisempi kuin nyt olen. Voiko kukaan olla onnellisempi kuin minä?
Minulta ei siis puutu mitään. En ole myöskään yksinäinen, onhan minulla läheiseni. Puolison paikka ei todellakaan ole kenellekään avoinna.
Ohis, mutta mikä piti sinua kymmenen vuotta noin hirveän ihmisen kanssa?
Kaikista ihmisistä ei pääse eroon vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Vasta kun hän itse halusi, pääsin irti.
Tällaista on vaikea selittää, enkä missään nimessä aio avata mitään henkilöiviä yksityiskohtia asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli niin hirveä parisuhde lähes kokonaisen vuosikymmenen ajan, että vaikka erosta on jo se toinen vuosikymmen, en vieläkään keksi meidän suhteesta yhtäkään hyvää asiaa tai hetkeä, vaikka kuinka mietin. Kontrasti entisen ja nykyisen elämän välillä on niin suuri (minun hyväkseni), että herään edelleen joka ikinen aamu onnellisena siihen tietoon, että SE ei ole täällä. Tämä tieto pitää minut onnellisena tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. En siis todellakaan kaipaa mitään muuta kuin nykyisen elämäni tällaisenaan, enkä tiedä, voisinko edes olla onnellisempi kuin nyt olen. Voiko kukaan olla onnellisempi kuin minä?
Minulta ei siis puutu mitään. En ole myöskään yksinäinen, onhan minulla läheiseni. Puolison paikka ei todellakaan ole kenellekään avoinna.
Ohis, mutta mikä piti sinua kymmenen vuotta noin hirveän ihmisen kanssa?
Kaikista ihmisistä ei pääse eroon vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Vasta kun hän itse halusi, pääsin irti.
Tällaista on vaikea selittää, enkä missään nimessä aio avata mitään henkilöiviä yksityiskohtia asiasta.
Itselläni oli hirveä suhde, mutta se hiton rakkaus on sokea. T. tuo jolle vastasit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko ikäni eli 30 vuotta ollut sinkku, yhden yön säätöjä minulla on koska seksistä pidän.
Parisuhdetta en tavoittele koska en vain ymmärrä sitä että mitä se toinen ihminen toisi minun elämääni kun pärjään sekä viihdyn hyvin sinkkuna.
En siis vain koe parisuhdetta tärkeäksi asiaksi elämässäni.
Olen tyytyväinen omaan elämääni näin.
Yksinäinen en ole, jos kaipaan seuraa toisesta ihmisestä niin näen ystäviäni tai sitten menen kaupungille.
Minua taas kiinnostaisi tietää se että miksi jotkut ihmiset menevät parisuhteeseen?Jäin miettimään viimeistä kysymystäsi. Itse olen toisessa avioliitossani, ja täysi-ikäisyyden jälkeen olen ollut sinkkuna vain 3-4 vuotta. Olen siis 51 nyt ja ehdottomasti parisuhdeihminen. Jäin miettimään miksi.
Olin eron (avioliitto 20 v) jälkeen pari vuotta sinkkuna ja kun rakensin elämääni uudelleen, olin sosiaalinen. Liityin kaikkiin verkostoihin, näin kavereitani, aloitin uuden harrastuksen, urheilin. Se oli minulle tyhjää elämää. Ajantäytettä, mistä en saanut itselleni mitään.
En tiedä, miksi tuo sohvalla möllöttävä mies sitten antaa minulle enemmän. Olemme molemmat yhtä lyhytsanaisia ja ratkaisukeskeisiä, emme puhu peetä. Mutta silti, tästä koen saavani täyttymyksen.
Outoa, en siis pysty vastaamaan kysymykseesi.
Miksi olet parisuhteessa juuri miehen kanssa?
Väittäisin että ihmiset menevät parisuhteisiin seksin takia tai siksi kun parisuhteisiin on ennenkin menty.
Mitään muuta järkeä minä en näe siinä että miksi ihminen menee parisuhteeseen juuri vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koko ikäni eli 30 vuotta ollut sinkku, yhden yön säätöjä minulla on koska seksistä pidän.
Parisuhdetta en tavoittele koska en vain ymmärrä sitä että mitä se toinen ihminen toisi minun elämääni kun pärjään sekä viihdyn hyvin sinkkuna.
En siis vain koe parisuhdetta tärkeäksi asiaksi elämässäni.
Olen tyytyväinen omaan elämääni näin.
Yksinäinen en ole, jos kaipaan seuraa toisesta ihmisestä niin näen ystäviäni tai sitten menen kaupungille.
Minua taas kiinnostaisi tietää se että miksi jotkut ihmiset menevät parisuhteeseen?Jäin miettimään viimeistä kysymystäsi. Itse olen toisessa avioliitossani, ja täysi-ikäisyyden jälkeen olen ollut sinkkuna vain 3-4 vuotta. Olen siis 51 nyt ja ehdottomasti parisuhdeihminen. Jäin miettimään miksi.
Olin eron (avioliitto 20 v) jälkeen pari vuotta sinkkuna ja kun rakensin elämääni uudelleen, olin sosiaalinen. Liityin kaikkiin verkostoihin, näin kavereitani, aloitin uuden harrastuksen, urheilin. Se oli minulle tyhjää elämää. Ajantäytettä, mistä en saanut itselleni mitään.
En tiedä, miksi tuo sohvalla möllöttävä mies sitten antaa minulle enemmän. Olemme molemmat yhtä lyhytsanaisia ja ratkaisukeskeisiä, emme puhu peetä. Mutta silti, tästä koen saavani täyttymyksen.
Outoa, en siis pysty vastaamaan kysymykseesi.
Miksi olet parisuhteessa juuri miehen kanssa?
Väittäisin että ihmiset menevät parisuhteisiin seksin takia tai siksi kun parisuhteisiin on ennenkin menty.
Mitään muuta järkeä minä en näe siinä että miksi ihminen menee parisuhteeseen juuri vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Koska en tunne vetoa naisiin. Olen 100 % hetero.
Seksi oli tietty primusmoottori, mutta ei se enää vuosien jälkeen ole niin tärkeää. Nyt meidät pitää yhdessä sitoutuminen. Kun katson miestäni, niin minulla on vain vahva tunne, että me kuulumme yhteen. Olemme toistemme turvasatamat. En osaa selittää tätä sen tarkemmin.
En pelkää yksinäisyyttä, sillä en ole koskaan ollut sellainen. Oma sisäinen elämäni tuo tyydytyksen. En ole mennyt parisuhteeseen siksi, että ”pitää” mennä.
Harva varmaan tekee mitään varsinaista päätöstä. Miksi olisi edes tarpeellista päättää erikseen, ettei koskaan tule olemaan parisuhteessa. Ellei ole joku nunna tai vastaava, jonka hommiin nimenomaan kuuluu se ettei ole suhdetta.
Olen koko ikäni eli 30 vuotta ollut sinkku, yhden yön säätöjä minulla on koska seksistä pidän.
Parisuhdetta en tavoittele koska en vain ymmärrä sitä että mitä se toinen ihminen toisi minun elämääni kun pärjään sekä viihdyn hyvin sinkkuna.
En siis vain koe parisuhdetta tärkeäksi asiaksi elämässäni.
Olen tyytyväinen omaan elämääni näin.
Yksinäinen en ole, jos kaipaan seuraa toisesta ihmisestä niin näen ystäviäni tai sitten menen kaupungille.
Minua taas kiinnostaisi tietää se että miksi jotkut ihmiset menevät parisuhteeseen?