Lue keskustelun säännöt.
Aikuiset fanittajat - outo ilmiö
05.12.2019 |
https://www.is.fi/viihde/art-2000006328611.html
Esim. nämä Sunrise Avanueta palvovat tai vuosikymmeniä Jari Sillanpäätä seuraavat.
Sen faniporukan tuoman yhteisön tajuan jotenkin, mutta en voi välttyä ajatukselta että ollaan jääty vähän lapsekkaaseen vaiheeseen ja kaikilla ei ole elämä ihan kohdallaan. Samalla lailla kuin urheiluhullut jotka roikkuvat jonkun tietyn joukkueen perässä ovat itse lapsena olleet lajissa tosi huonoja, ja kompensoivat tätä sitten aikuisfanituksella.
(Jotenkin tulee muuten SA:n lopettamisesta mieleen että Haber ei kestä nähdä yleisössä keski-ikäisiä tätejä, kun tajuaa ettei itsekään ole enää mikään nuori rokkikukko.)
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä se on sulta pois? Jotkut käyttää aikaa tuntikaupalla lukemalla blogeja ja likettämällä instassa jotain fitnessjuttuja...
Ahaa. Onko siis vain teineille ok fanittaa jotakin?
No, onneksi et voi päättää tällaisesta, koska siinä saattaisi monella esiintyjällä loppua elanto aika äkkiä.
Kyllä. Olen keski-ikäinen täti, ja fanitan montaakin bändiä, ja sen vuoksi käyn melkein joka vuosi Tuskassa ja Provinssissa. Siellä on aika paljon meitä outoja aikuisfaneja. Outoa. Kummallista. Kieroutunutta.
Jokainen täyttää elämänsä haluamallaan tavalla.90% naisisista se on arvostella muiden elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa. Onko siis vain teineille ok fanittaa jotakin?
No, onneksi et voi päättää tällaisesta, koska siinä saattaisi monella esiintyjällä loppua elanto aika äkkiä.
Kyllä. Olen keski-ikäinen täti, ja fanitan montaakin bändiä, ja sen vuoksi käyn melkein joka vuosi Tuskassa ja Provinssissa. Siellä on aika paljon meitä outoja aikuisfaneja. Outoa. Kummallista. Kieroutunutta.
On aika eri juttu käydä ”melkein joka vuosi” jossain festareilla kuin seurata kuin hai laivaa yhtä bändiä, kutsua itseään ”sunkkariksi” ja lentää yhdeksi päiväksi toiseen maahan vain jonkun pressikonferenssin tähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olenkin kuunnellut erään kotimaisen rock-muusikon tuotoksia intensiivisesti jo vuodesta 1980 - ei tulisi mieleenikään mennä hänen kotiovelleen kuikkimaan tai tatuoituttaa hänen naamaansa pakaraani. Levyt ja kirjat riittävät ja se, että jos hän on keikalla jossain lähellä, niin käyn toki kuuntelemassa.
Sellainen kirkumis- ja perässäjuoksemisfanitus on käsittämätöntä, teineiltä ehkä nipin napin ymmärtää. Normaali lemppariartistien keikoilla käynti on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelepa asiaa toiselta kantilta: ihmisillä saattaa olla taustalla rikkinäinen lapsuus, muuta traagista tai vaikka lievää kehitysviivästymää minkä tähden fanittaminen antaa merkityksellisiä kokemuksia ja fanituksen kohde turvallisen rakkauden kohteen. Paljon parempi asia kuin vaikka päihteet. Enkä nyt sano että kaikki tuollaiset hc-fanit ovat edellämainittuja. Jotkut ei vaan häpeä näyttää myönteisiä tunteitaan!
Pahinta on että monet artistit pitävät näitä takiaisia pilkkanaan vaikka julkisuuteen selittävät että tosifanit pitää heidät kiertämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa. Onko siis vain teineille ok fanittaa jotakin?
No, onneksi et voi päättää tällaisesta, koska siinä saattaisi monella esiintyjällä loppua elanto aika äkkiä.
Kyllä. Olen keski-ikäinen täti, ja fanitan montaakin bändiä, ja sen vuoksi käyn melkein joka vuosi Tuskassa ja Provinssissa. Siellä on aika paljon meitä outoja aikuisfaneja. Outoa. Kummallista. Kieroutunutta.
On aika eri juttu käydä ”melkein joka vuosi” jossain festareilla kuin seurata kuin hai laivaa yhtä bändiä, kutsua itseään ”sunkkariksi” ja lentää yhdeksi päiväksi toiseen maahan vain jonkun pressikonferenssin tähden.
Minusta on vähän harmi, että osa kokee tarpeelliseksi oudoksua tuollaista harmitonta hauskaa.
On vain surullista, jos aikuisena ei saa innostua mistään, tai ainakaan ”liikaa”... Jos minulla olisi jokin yksi Se Juttu, niin totta hitossa käyttäisin siihen aikaa ja rahaa, vaikutti se sivustaseuraajista kuinka kummalliselta tahansa.
eri
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on että monet artistit pitävät näitä takiaisia pilkkanaan vaikka julkisuuteen selittävät että tosifanit pitää heidät kiertämässä.
On olemassa tosifaneja ja tosifaneja. Toiset ei ymmärrä yksityisyyttä tai hyvää käytöstä. Saattavat esimerkiksi vainota ympäri mannerta, tulla kotiovelle soittelemaan kelloa, saada salatunkin numeron joltain keikkaporukan heikolta lenkiltä, vaatia ikuista rakkautta uhkailemalla itsarilla ja vieläpä tulla aukomaan päätään siitä, että he kyllä tietävät paremmin mitä artistin yksityiselämässä on tapahtunut vaikkapa lapsuudessa tai tietävät paremmin mitä jollain taideteoksella taiteilija on tarkoittanut. Näitä joskus pilkataan, kun ei enää vain jaksa. Niitä toisia tosifaneja, jotka vain nauttivat taiteesta ja mahdollisesti joskus seurasta ilman edellä mainittuja, ei pilkata.
t: Artisti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkilökohtaisesti olen aina tykännyt Poets of the fall:sta enemmän kuin SA:sta. Mutta se on vain minun mielipide.
Mitä tulee fanittamiseen, se on muuttanut muotoaan ihan käytännönkin syistä. En enää sisusta asuntoani julkkisten kuvilla, koska minua ärsyttää ne jäljet mitä seinään jää nuppineuloista, teipeistä ja sinitarrasta. Olen ulkomailla nähnyt muutaman kerran jonkun julkkiksen, mutta en ole mennyt kirkumaan heille kuinka heitä rakastan. Uskon että joutuvat kestämään sellaista jatkuvasti, mieluummin annan heidän olla. Enkä minä millään nimmarilla tee mitään.
Fanitan ihan vain katsomalla lempisarjojani/-elokuviani, ja fiilistelemällä tyyppien kera joiden tiedän arvostavan samoja asioista.
Samaa mietin näiden mammojen kohdalla jotka ryntäsivät Rediin tuijottamaan BB-Helmerin skuuttishowta.