Olin vuosia psykiatrisessa hoidossa ja terapiassa, ja nyt sain tietää olevani piilonarsisti :(

Vierailija kirjoitti:

Nostan vanhan ketjun.

Mä en enää jaksa. Vuosia taistelin asian kanssa että lopettaisin itseni liian tarkkailun, minkä joten kuten opin. Kävin 6 vuotta terapiassa päästäkseni eroon ongelmista ja mm.itsetuhoisuudesta. Onnistuin lopettamaan uhriutumisen. Tuntuu että otin oman elämäni omiin käsiini.

Minulla on edelleen synkkiä hetkiä mutta ne menee ohi. Välillä erittäin synkkiä ajatuksia mutta ne menee ohi. Haluan vain olla normaali, hyvä ihminen. Silti huomaan että minulla on vaikeita tunteita ja ajatuksia, mutta yleensä ne ilmestyy vain kun olen uupunut ja siitä tiedän, että pitää levätä.

Psykiatrin tutkimuksissa ei löytynyt narsismia tai piilonarsismia. Kuitenkin nyt pelkään, että olen piilonarsisti. Pelkään että en näe sitä.

Minulla on myös asperger diagnoosi. Voiko narsistinen käytös johtua siitä?

En vaan jaksa enää. Terapian kautta uskalsin lopettaa maskaamisen eli sen että esitän muuta kuin olen. Mutta nyt kun olen oma itseni, tuntuu että olen narsisti. En halua uhriutua tässä asiassa. Tai vaipua itsesääliin. En vain tiedä, mistä saan voimavarat jälleen itseni kanssa työskentelyyn. En halua satuttaa muita ihmisiä. Ja piilonarsistina enkös niin tee?

Minulla on vähän haastava kumppani. Voiko hänen seura saada aikaan tämän piilonarsismin? Miten ihmeessä pääsen tästä eroon ?

Tukitoimia -mistä niitä saa? Kelan terapia käytetty, työterveys vaatii jonkun ison ongelman että pääsen psykologille. Miten tätä asiaa voi työstää ?

Läheinen ihminen siis sanoi minulle että olen (piilo)narsisti.

Luin piilonarsismista, että narsisti silloin saattaa vetäytyä ihmissuhteista . Ensimmäinen ajatus minulla oli, että en voi olla ihmisten seurassa enää. Sehän on piilonarsismin merkki.

Mistä voin saada apua? Tulisiko minun kertoa ystäville ja muille läheisille asiasta myös vai pitää asia itselläni ? Onko kertominen narsismia ?

Tuntuu, että en enää tiedä yhtäkkiä miten olla ihmisten seurassa jos koko olemiseni ja sosiaaliset suhteeni ovat olleet piilonarsismin sävyttämää. Monesti esim luulen tarkoittavani hyvää mutta ystävä saattaa loukkaantua rehellisyydestäni. Tai puutun toisten asioihin liikaa. Ihan huomaamatta kokoajan.

Siitä tulee tarve eristäytyä koska mistä enää tiedän miten olla. Voisinko harjoittaa aktiivista empatiaa ja puhua vähemmän? Pysähtyä aina miettimään ensin miltä minusta tuntuu ja onko tunne tarpeellinen, vai liityyykö se muihin? Siis omien rajojen hahmottaminen ? Puhuisin ylipäätään vähemmän ja kysyisin enemmän muilta ihmisiltä kysymyksiä esim.

Kaikki neuvot on tervetulleita. En halua olla enkä ole mikään uhri. Minä haluan olla hyvä ihminen kenen seurassa on helppo olla. Miten se onnistuu ?

Ja tuntuu että nyt jos olen outo enkä reipas ja iloinen, tämän asian takia että olen piilonarsisti , niin sekin vahvistaa että olen piilonarsisti. Siis että jos tämä asia on nyt niin vaikea että mun tekee mieli olla yksin, niin se vaan vahvistaa että olen narsisti. Mutta jos alan iloiseksi tai reippaaksi, tuntuu että teeskentelen tai näyttelen. Tunnen surua, hämmennystä , häpeää ja pelkoa tällä hetkellä. Mitä tämä tarkoittaa ja miten tästä eteenpäin.

Et ole piilonarsisti etkä narsisti muutenkaan. Narsistia ei mitenkään vaivaa se, että hän on narsisti. Narsismi on narsistille voimavara ja käyttöväline, ei ongelma. Joskus hoitava taho tekee diagnooseja itsestään eikä potilaastaan. Kaasuvalottavat ihmisen uskomaan itsestään asioita jotka ei ole edes totta.

Vierailija kirjoitti:

Et ole piilonarsisti etkä narsisti muutenkaan. Narsistia ei mitenkään vaivaa se, että hän on narsisti. Narsismi on narsistille voimavara ja käyttöväline, ei ongelma. Joskus hoitava taho tekee diagnooseja itsestään eikä potilaastaan. Kaasuvalottavat ihmisen uskomaan itsestään asioita jotka ei ole edes totta.

Näin olen itsekin luullut. Kunnes luin tästä piilonarsismista. En tiedä mitä ajatella. Ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole piilonarsisti etkä narsisti muutenkaan. Narsistia ei mitenkään vaivaa se, että hän on narsisti. Narsismi on narsistille voimavara ja käyttöväline, ei ongelma. Joskus hoitava taho tekee diagnooseja itsestään eikä potilaastaan. Kaasuvalottavat ihmisen uskomaan itsestään asioita jotka ei ole edes totta.

Näin olen itsekin luullut. Kunnes luin tästä piilonarsismista. En tiedä mitä ajatella. Ahdistaa.

Et ole narsisti. Asperger ja narsismi ovat eri asioita :)

Narsismi on melko vaikeahoitoinen, mutta ns. piilonarsisti saattaa jonkinverran parantua. Narsismidiagnoosi kyllä voidaan asettaa jo lyhyessäkin hoitosuhteessa, jos kerran diagnostiset kriteerit täyttyvät.

Mutta jos itse pelkää olevansa narsisti, on epätodennäköistä, että olisi sellainen. Narsisti näkee muut epänormaaleina, pahoina ja tyhminä tms. ja itsensä olosuhteiden uhrina.

Ohut- ja paksunahkainen narsisti voivat tosiaan olla suhteessa keskenään. Ja toisessa suhteessa ohutnahkainen voi käyttäytyä paksunahkaisen tavoin silloin, jos toinen osapuoli on terve ihminen.

Läheiseni on luultavasti piilonarsisti, emme ole olleet yhteyksissä todella pitkiin aikoihin. Hänen käytöksensä on koko ajan pahentunut, on muitakin vakavia ongelmia. On myös patologinen valehtelija. 

Vakavia diagnooseja.

Outoa uutisointia ja vielä oudompaa miksi tällaisella uutisoinnillla on lukijoita?

Raportoi psycho the rapist kun pyrkii tuhoamaan auttamisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kun eksästä eroon pääsin, niin vahvat mielenterveysongelmat meinasi seurata mukana. Milloin jätkä oli ollut olevinaan vampyyri, teki hetken päähänpistosta jotain kokeita että ajelee keskelle ajotietä pyörällä ruuhka-aikaan "Kyllä ne väistää" ja mitähän vielä. Jätkä fantasioi naisten pahoinpitelyillä. Ihan kaikkea en voi kertoa, koska palsta poistaa viestin, mutta tämän jannun eksä oli vielä kiinnostavampi. Hän tiesi varsin hyvin millainen ongelmakimppusäkki koko äijänretale on mutta laittoi sinne uskollisesti lapset hoitoon joka halvatun viikonloppu vaikka harvinaisen hyvin oli tiedossa, että mies ei edes hoida heitä. Hän ihmetteli miksi lapset oireilee niin voimakkaasti ja lopettivat koulussa käynnin ja muuttuivat apaattisiksi. No ei kai sosiaalihuolto puutu jos äiti mahdollistaa tilannetta. Joka tapauksessa eksä sitten itse päätti käyttää minua olkapäänään, vaikka olin itse vastikään tyypistä eroon päässyt. Se o

En ymmärtänyt että kummanko tuttava olit, eli sen naisen, eli miehen exän vai miehen? Hmm.. naisen eli äidin osa on vaikeampi jos lapset kuviossa ja vielä yhteisiä tuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Raportoi psycho the rapist kun pyrkii tuhoamaan auttamisen sijaan.

Ai kuka? Leivotaanko zingarosta syntipukkia nyt?

Piilonarsistihan on enemmänkin sellainen, joka hoitaa ne kaikki naapurinkin ruohonleikkaukset ja lasten kuskaukset, tekee työnsä 110 % ja on sitten kauhea ihan lähimmilleen tai alaisilleen.

Tuollaiset ajatukset taas, että ei tiedä mitä sanoa möläyttelee ihmisille väärin, on vain yksinäisyydestä johtuvaa tönkköyttä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nostan vanhan ketjun.

Mä en enää jaksa. Vuosia taistelin asian kanssa että lopettaisin itseni liian tarkkailun, minkä joten kuten opin. Kävin 6 vuotta terapiassa päästäkseni eroon ongelmista ja mm.itsetuhoisuudesta. Onnistuin lopettamaan uhriutumisen. Tuntuu että otin oman elämäni omiin käsiini.

Minulla on edelleen synkkiä hetkiä mutta ne menee ohi. Välillä erittäin synkkiä ajatuksia mutta ne menee ohi. Haluan vain olla normaali, hyvä ihminen. Silti huomaan että minulla on vaikeita tunteita ja ajatuksia, mutta yleensä ne ilmestyy vain kun olen uupunut ja siitä tiedän, että pitää levätä.

Psykiatrin tutkimuksissa ei löytynyt narsismia tai piilonarsismia. Kuitenkin nyt pelkään, että olen piilonarsisti. Pelkään että en näe sitä.

Minulla on myös asperger diagnoosi. Voiko narsistinen käytös johtua siitä?

En vaan jaksa enää. Terapian

Käänteisnarsisti, tai piilonarsisti, tarkoittaa henkilöä, jonka minä on riippuvainen narsistin antamasta huomiosta. Hän ei tunne olevansa olemassa ilman peiliään ja siksi antaa kohdella itseään kaltoin. 

Näin minä olen ymmärtänyt. Olen arvellut olleeni aikanaan narsistin kanssa suhteessa, joten aloin tutustua asiaan tarkemmin.

Olen lukenut, että narsistin kanssa yhteen päätyvä on todennäköisesti juurikin käänteisnarsisti, koska ilman tätä riippuvutta toisen huomiosta tätä suhdetta ei synny.

Terve ihminen ei jää katselemaan narsistin alentavaa käytöstä itseään kohtaan ja siksi he eivät myöskään ole otollisia uhreja narsistille.

Itsetunnosta johtuunee moni ongelma, jota vatvotaan vuosia terapiassa. On ikävää, jos vanhemmat eivät kykene antamaan lapselleen hyvää itsetuntoa tai joku instituutio, kuten koulu tai vertaissuhteet koulussa tai työpaikalla, tai parisuhteet tuhoavat koko heiveröisen rakennelman.

Itsetunnon rakentumiseen ei riitä että kehutaan ja rakastetaan, vaan pitää  myös opettaa tehdä asioita, eli toimimaan. Silloin ei pääse joku epävarma inisijä arvostelemaan jokaisessa paikassa. Itsevarmaa voi myös esittää jonkun verran.

Jos taas on aina tottunut sanomaan muille jotain ikävää egonsa kautta, mikä sekin pohjaa epävarmuuteen, voi opetella nöyrtymään ja olemaan vaikka hiljaa. Valitettavasti osa ihmisistä on tietyssä iässä jo melko tunnevammaisia, toiset aiemmin, toiset myöhemmin, ja kaikkien sanomisia ei kannata jäädä liikaa vatvomaan. 

"Käänteisnarsisti" ei ole virallinen psykologinen termi, mutta sitä käytetään kuvaamaan ihmistä, joka asettuu jatkuvasti toisten tarpeiden edelle ja alistuu narsistien manipulaatiolle. Käänteisnarsistin katsotaan usein olevan narsistin vastakohta: hän saattaa olla erityisen empaattinen, itsensä vähättelevä ja valmis joustamaan omista rajoistaan miellyttääkseen muita.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi itsessään diagnosoitava persoonallisuushäiriö. Kyseessä voi olla opittu käyttäytymismalli, joka syntyy esimerkiksi lapsuudessa narsististen vanhempien vaikutuksesta. Käänteisnarsisti voi myös hakeutua ihmissuhteisiin, joissa hän joutuu jatkuvasti sopeutumaan vahvan persoonan vaatimuksiin.

Joissakin lähteissä käänteisnarsistilla viitataan myös "narsistiseen masokistiin" henkilöön, joka hakee hyväksyntää ja arvoa muiden palvelemisesta ja voi alitajuisesti vetää puoleensa narsistisia ihmisiä.

Mielestäni piilonarsimi on terminä aika stigmatisoiva, kun kyseessä kuitenkin aivan eri asia miksi yleensä miellämme narsismin. Monet samat piirteet voivat liittyä esim. aspergeriin, sosiaalisten tilanteiden pelkoon, läheisriippuvuuteen ja kompleksiseen post-traumaattiseen stressihäiriöön jne. Eri lääkäriltä voi saada jopa eri diagnoosin. Joka tapauksessa, en murehtisi asiaa liikaa ap. Narsismi juontaa juurensa varhaiseen lapsuuteen, etkä ole syypää siihen. Kovalla työllä voit kuitenkin yrittää päästä eroon tietyistä haitallisista käyttäytymismalleista ja muutenkin parantaa elämän laatuasi.

Suosittelen Ketunhäntä kainalossa blogia. Siellä on mm. postaus selviytyjien leimaamisesta ohutnahkaisiksi narsisteiksi (15.11.2018).