Loukkaavinta, mitä anoppisi on sinulle sanonut/ tehnyt? Annoitko anteeksi?

Kysyi esikoisemme ristiäisissä kovaan ääneen, että onko se nyt ihan varma että tuo lapsi on "Juhanin" vai onko muita vaihtoehtoja. Kiva siinä sukulaisten edessä kuunnella vihjailuja että olen jakorasia enkä edes tiedä kuka lapseni isä on.

Kuka pakottaa kuuntelemaan loukkauksia? Ladatkaa takaisin samalla mitalla ja julkisesti, koskee kaikkia lörppösuita. Sellaiset oppivat vasta, kun joku viimein sanoo takaisin. Ja jos ei oppi mene perille, välejä voi viilennellä ihan vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Anoppini on loukannut minua mm seuraavasti:

-sanoi pojalleen ollessani raskaana (istuin vieressä) että muista lenkittää TUOTA ettei liho raskausaikana

-synnytyksen jälkeen tuli tapaamaan vauvaa ja tarttui mahastani kiinni. Sanoi että imetyksellä pääsee näistä läskeistä. (Tästä itsetuntoni laski nollaan ja pienellä babybluesilla lauhdutin ennestään hoikan vartaloni 40kg ja imetys loppui siihen)

-käy läpi meidän koko kodin aina käydessään ja motkottaa minun tuhlaavan poikansa rahat

-lapset hoisin aina väärin vaikka olen kasvatustieteen ammattilainen ja jotain varmasti tiesin asiasta

-kaikki omistamamme ovat miehen. Jopa lapset. Minua ei koskaan mainita. Naisia hän puhuttelee akkoina.

- ei tiedä vanhempieni nimiä (vaikka olemme naimisisissa), ei tiedä ikääni, ei siis mitään elämästäni. Häntä ei siis kiinnosta.

Merkitseekö tosiaan anopin sanomiset ja mielipiteet niin paljon, että nälkiinnytät itsesi ?

Minä en ole nähnyt anoppiani 14 vuoteen ja tuskin näen koskaan enää. Eli en ole antanut anteeksi, varsinkaan kun selkäni takana minun panettelu miehelle ja lapsille jatkuu edelleen. 

Panettelun alkamisen syy oli, että suhteemme alkoi vähän epäsovinnaisesti. Asuin ulkomailla, tulin kertaseksistä tarkoitetusta jutusta raskaaksi. Mies halusi kantaa vastuunsa kun kuuli asiasta ja että mennään yhteen. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes miehen äiti näki minut. Haukkui huoraksi, meidät häpeälliseksi susipariksi (kun ei heti oltu naimisissa kun muutin Suomeen), itki ja uikutti sitä miten hänen poikansa elämä on lopullisesti pilalla kun tuommoisen luntun ottaa vaimoksi. Rukoili poikaansa teatraalisesti polvillaan jättämään minut perinnöttömäksi tekemisen uhalla. Puhui abortista koko ajan vaikka minä tai mies ei haluttu sellaista (ja oli myöhäistäkin siinä vaiheessa). 

Lapsen synnyttyä lapsi oli ruma seka_sikiö, mul_atti (en ole musta), "kyllä ne suomalaiset lapset vaan on nättejä, pulleaposkisia ja suloisia, kun taas tuo sinun pershedelmä on tuollainen ruma laiha rusina", en osannut hoitaa lasta oikein missään asiassa. Edelleen soitteli miehelleni jatkuvasti ja kehotti jättämään minut, lupasi jopa maksaa jonkun kertakorvauksen joka maksettaisiin minulle lapsen elatukseksi, kunhan vaan mies pääsee vapaaksi. Mies on hiljainen ja rauhallinen, eikä oikein kunnolla sanonut vastaan, lähinnä vaan rauhallisesti: "ei me kyllä olla eroamassa, meillä on mukavaa yhdessä" jne. Sehän ei anoppiin tehonnut ollenkaan. 

Miehelleni on myös yritetty suvun häissä naittaa muita naisia, ja jopa minun kuulteni on juoruttu todella ilkeitä valheita minusta sukulaisille. Mm. että olen ollut ennen maksullinen nainen ja ne elkeet minussa on vieläkin, ja muka pettäisin kilttiä miesparkaa jatkuvasti. Mutta mies on niin p*llun lumoissa ettei ymmärrä lähteä. Eräissä sukuhäissä ilmoitin sille, että nyt on kuule mitta täynnä, enkä enää kuuntele tuota ikinä. 

Mistä näitä hulluja anoppeja oikein tulee. Niillä on varmaan jo alunperini luonnevika tai vastaava. Ei normaalit ihmiset käyttäydy noin.

Niitähän riittää!

Joka kyläilyllä tuli aina piikittelyä, jos ostettiin lapsille jotain uutta niin ne oli aina vääränlaisia ( itse mm osti pojalle glitterilegginsit ja tilasi littlest pet shop lehden, vastoin pojan tahtoa), osti mulle nipun hiuslenkkejä, koska mulla on tosi pitkät hiukset ja anopin mielestä ne pitää olla aina kiinni. Itse taas tykkään että kyläillessä saa kauniit pitkät hiukset olla auki.

Haukkui mua miehelle koppavaksi, vaikka olen vain toivottoman ujo, hyvin kaukana koppavasta.

Ja kaikki mitä kotonamme on, on miehen. Viis siitä vaikka minä olisin yksin maksanut, se on silti miehen. Ja vaikka korjaan, että ei kun tämä on minun, se on silti miehen. Ostin taannoin ihan uuden auton jolla ajeltiin 100km päähän anoppilaan. Lähtiessämme anoppi huusi lapsille ”menkääs isin autoon” vaikka tiesi hyvin auton olevan minun. Vastasin myrkyllisesti anopille että ”ei kai sentään isin autoon kun se on 100km päässä kotipihalla, jos ajetaan vaan mun autolla takaisinkin”. Onneksi ei tarvitse anoppia enää katella, mies käy siellä yksin.

Soittanut kaikki sukulaisensa kertoakseen, että minulla on ylähuuli! Oikeasti!

"Tsihhii, että tuommonen."

Soittanut kaikki sukulaisensa läpi kertoakseen, että olen iso ihminen.

Olen 173 cm pitkä ja tuolloin viimeisilläni raskaana.

Normaalimitoissa olen anoppia 5 cm pitempi ja 5 kg laihempi.

Anoppi on mielestään pieni ihminen.

Minä taas olen niin iso, ettei synnytys tunnu missään. Sitä paitsi on niin löysät paikat, että sen puoleen...

Mieheni kanssa kuulemma menin naimisiin appiukon omaisuuden takia.

Esikoisemme on mieheni ja hänen lapsi, ei minun.

Vielä poikamme aikuistuttua uhkaili, että olisi ottanut lapsen minulta, mikäli olisimme eronneet. En kuulema äitinä ole kukaan tai mikään lapsillemme, enkä varsinkaan huoltaja.

Nykyään olen kovasti anopin mieleinen miniä, eikä hän ole koskaan sanonut minulle tai minusta mitään loukkaavaa.

Kerran alkoi päivittelemään sitä kuinka itsemurha on itsekäs ja siksi kauhea teko itsemurhan tehneen lähipiirille. Tällöin hän ei tiennyt, että oma isoveljeni teki itsemurhan noin 5 vuotta sitten. Asiasta ei aiemmin ollut puhetta. Loukkaannuin hieman, mutta sitten tajusin että se on hänen mielipiteensä eikä hänellä ole asiasta samanlaista kokemuspohjaa kuin minulla. (Itse en siis ajattele, että itsemurha olisi mitenkään itsekäs teko)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitti että uhmaikäinen kiukuttelee minulle koska olen huono ja turvaton äiti.

Varmaan tiedät, että lapsi kiukuttelee sille, kenen rakkaudesta on aina varma.

Tiedän kyllä mutta kyllähän tuo loukkasi, varsinkin kun sitä selitettiin kaikille vastaantulijoille.

Lapsemme ADHD on kuulemma keksitty sairaus eikä tahdo antaa pojalle tämän lääkkeitä. Kerran lapsi oli mummilassa  syysloman ja anoppi soitti  miehelleen iltamyöhällä että  " Juuso" on ihan mahdoton eikä mene nukkumaan, mies kysyi rauhallisesti että annoitko aamulla  lääkkeen jolloin anoppi löi luurin korvaan. Poika siis oli tuolloin 7v ja lääkityksellä muuttunut nopeasti hyperaktiivisesta kuurosta apinasta normaaliksi, rauhalliseksi pikkupojaksi jonka kanssa voi keskustella. Mutta kun anoppi päätti ettei lääketä anneta,  poika oli taas nopeasti siinä tilassa että suunnilleen roikkui kattolampuissa eikä kuunnellut puhetta . 

Anoppi on yhä mieltä, ettei lääkkeen pois jättämisellä ole yhteyttä dramaattisen muutoksen lapsen  käytöksessä kanssa. 

Mun anoppi on maailman ihanin, mutta appi vittuilee sitten senkin eestä....

Anoppi ja appi olivat meillä joulun, olin niin kipeä että nukuin vain ja tästä anoppi motkotti kovaan ääneen. Tuli sytyttämään valoja makkariin  ja kailottamaan että ylös sieltä ja auttamaan keittiössä, mies haki raivoissaan äitinsä pois. Tapaninpäivänä jouduin sairaalaan hengitysvaikeuksien  takia, keuhkokuume . Kun appi ja mieheni olivat mulkoileet anoppia " Ai laiskuutta, vai?"- ilmeellä niin anoppi oli äsähtänyt jotain ja painunut autoon murjottamaan. Otti näet luonnon päälle, kun laiska miniä olikin oikeasti sairas !

Painostani myös kuittaili aina  kunnes kerran otin kiinni mahamakkarastaan ja  kysyin että "mikäs tämä on?", suuttui verisesti ja antoi ymmärtää että rikoin jotain kirjoittamatonta sääntöä  jonka mukaan vanhalle ihmiselle ei  saa sanoa rumasti tämän omassa kodissa, sama mitä tämä sanoisi muille.

Sanoi kun sain lapsen, että onneksi minun äitini on kuollut, jotta hän saa olla ainoa mummo lapselle. Oon koittanut unohtaa, ei terve ihminen puhu tollasia.

Painooni liittyvät kommentit. En edes ole mikään järjettömän ylipainoinen, mutta kyllähän ne pahalta tuntuu.

Parhaiten mieleeni on jäänyt kun nuorena äitinä, esikoisen synnyttyä edellisenä päivänä anoppi tuli meitä katsomaan sairaalaan ja purskahti ovella raikuvaan nauruun. Hohotti sitten mahaani osoitellen, että "Oletko ihan varma ettei sinne jäänyt vielä toinenkin?". Kylläpä nauratti tosiaan...

Anoppi kirjoittaa ruotsalaisen sukunimeni yhä vielä väärin V-->W. Lapsillamme on sama sukunimi kuin minulla, joten koko miehen puolisen suvun joulukortit yms paperipostit tulevat väärin kirjoitetulla sukunimellä.

Meillä on aika hyvät välit :D.

Loukkaavinta on se asenne jolla äitiyteeni suhtaudutaan. Kuin olisin ihan kuka tahansa ihminen lapsilleni ja korvattavissa koska tahansa. Ja se että kaikki mitä äitinä teen on aina väärin ja paskaa. 

Vierailija kirjoitti:

Anoppi kirjoittaa ruotsalaisen sukunimeni yhä vielä väärin V-->W. Lapsillamme on sama sukunimi kuin minulla, joten koko miehen puolisen suvun joulukortit yms paperipostit tulevat väärin kirjoitetulla sukunimellä.

Meillä on aika hyvät välit :D.

Minun anoppini ei varmaan edes tiedä sukunimeäni mutta sehän ei ole ongelma kun ei koskaan laita nimeäni mihinkään. Sitä ei ollut edes häälahjassa.