Miksi minun on niin vaikea hyväksyä tiettyjä ihmisyyteen liittyviä asioita?

Tätä tulee olemaan hyvin hankala selittää ja tiedän jo valmiiksi, ettei moni ymmärrä minua. Toivoisin silti asiallista keskustelua ja vinkkejä, jos jollakin on samanlaisia kokemuksia. Pahoittelut etukäteen jos teksti on sekava, yritän parhaani.

Eli siis etenkin ihmisen seksuaalisuuteen liittyviä asioita minun on todella vaikea hyväksyä. Vaikkapa sitä, kun aina väitetään, että onnellisessa suhteessakin oleva katselee muita. En suoraan sanoen kestä ajatusta siitä, että puolisoni katselisi ihaillen muita. Tai ajattelisi jotain romanttista tai eroottista jostakusta toisesta. Ajatus ahdistaa ja jopa suututtaa. Olen kyllä kuullut myös usean miehen suusta, että näkee vain oman naisensa, enkä usko että miehellä jolla ei ole minuun mitään intressejä, valehtelisi minulle. Silti olen kokenut ja kuullut niin paljon päinvastaista, että tuohon on vaikea uskoa. On vaan melkein mahdoton uskoa, etteivät ihmiset tai jostain syystä etenkin miehet olisi sellaisia. Miehet erityisesti siksi, että heistä minulla on ikäviä kokemuksia ja nuo kokemukset ovat horjuttaneet sekä itsetuntoani että ajatusmaailmaani ylipäätään.

Mitä se sitten olisi minulta pois, jos katseleekin, joku voisi kysyä. Minä en oikeasti ole edes varma. Ajatus siitä vain ahdistaa ja tuntuu hirveältä uhkalta, suorastaan ylitsepääsemättömältä. Joskus jopa mietin, että haluaisin vain olla sinkku (vaikka rakastankin miesystävääni) koska silloin ei tarvitsisi pelätä tällaisia asioita. Ja ennen kuin kukaan sanoo, että onpa siinäkin murheet, niin on minun elämässäni ollut ja on edelleenkin paljon vakavampiakin asioita. Ehkä osittain siksi olenkin henkisesti hyvin herkillä ja koen tämänkin asian niin suurena. Tämä asia ei ole mielessäni koko ajan, mutta se kieltämättä rajoittaa elämääni. Ahdistuin viimeksi todella suuresti siitä, kun miesystävä sai uuden työpaikan ja tiedän siellä olevan töissä paljon naisiakin. Tiedän, että monen mielestä tämä kuulostaa typerältä, mutta minulle tämä on todellisuutta ja haluaisin niin epätoivoisesti näistä ajatuksista eroon, lopullisesti.

Luotan siis mieheeni, mutta en menneisyyteni vuoksi luota itseeni, siis siihen että riitän. Että olen tarpeeksi viehättävä, miellyttävä, ylipäätään riittävä. Ainakaan sitten, kun aikaa on kulunut ja suhdetta on kestänyt vuosia. Minulla on taustalla pari lyhyempää kaukosuhdetta jotka molemmat päättyivät ikävästi, kun miesten todellinen player-luonne tuli esille. Molemmat olivatkin hyvin seksistisiä ja pinnallisia ääli*itä, jotka kohtelivat naisia kuin esinettä. Sitten välissä oli ystävyyssuhde, sellainen friends with benefits-tyyppinen ystävyyssuhde. Myöhemmin paljastui että kaveri olikin täysi narsisti ja oli ollut koko ajan suhteessa, kun meillä oli juttua. En ollut ainoa kenen kanssa silloista tyttöystäväänsä petti. Sitten viimeisin suhde ennen nykyistä; olimme yhdessä vajaa kaksi vuotta ja tuo päättyi eroon, kun sain tietää että hänellä oli toinen suhde ollut jo kuukausia minulta salassa.

Jatkuu...