Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vaativa 3v. HELP
Väsynyt äiti
02.12.2019 |
Esikoisemme oli vauvana erittäin itkevä ja vänisevä. Osittain itkut helpottui kun selvitettiin allergiat. On kuitenkin aina vaatinut todella paljon viihdyttämistä jotta ei koko ajan kitise. Luultiin helpottavan ajan kanssa, mutta tuntuu että vain pahenee. Ei leiki yhtään itsekseen vaan jatkuvasti tarvitsee aikuisen huomiota: "mitä nyt tekisin? tuu leikkimään!" yms. Jos ei mennä, saa lopulta huomion tekemällä kiellettyjä asioita esim. muksii vanhempia ja pikkusisarusta, hakee veitsiä yms. Ollaan oltu kasvattamisessa jämäköitä ja sanotaan esim. "nyt äiti laittaa ruokaa eikä leiki sun kanssa" ja kielletään esim. lyöminen ottamalla käsistä kiinni ja sanotaan ei, mutta ei vaan auta vaan alkaa tehdä pian pahojaan samantien ellei huomioda häntä.
Kesällä on tosiaan syntynyt pikkusisko ja tuntuu että edelleen huomio on suurimmaksi osaksi tässä 3v:ssä kuin vauvassa joten en usko käytöksen siitäkään johtuvan. Vauva vaan katselee ja on tyytynyt kohtaloonsa olemaan huomiossa kakkonen.
Minun keksimät tekemiset ei innosta kerrallaan kuin 5min. Esim. on kokeiltu mennä uimaan, luistelemaan, luontoretkeä mutta siellä kiukutellaan, kiljutaan kuinka ikävää on ja menee vaan rähinäksi reissut. Usein mun mielestä kivoista tekemisistä palataan pois kiljuen ja huutaen. Siirtymät pojalla on aina olleet vaikeita. Äitiä usein huutaa tyhmäksi minkä tietysti myös kiellän.
Päiväkodissa(on siellä 2 päivää viikossa) on aina kuin enkeli, samoin isovanhempien luona. Poikaa on kehuttu aina viisaaksi, hyvämuistiseksi. Puhuu erittäin monipuolisesti, motoriikka ikätasoista. Kaverit ei vielä kiinnosta juuri yhtään vaan hän on semmonen "pikkuvanha".
Kuulostaako normaalilta uhmaikäiseltä vai onko vaan tosi vaikea luonne tai jotain muuta diagnoosia? Ollaan miehen kanssa tosi väsyneitä tuohon kiukuttelijaan ja huomiohakuisuuteen ja ihan rehellisesti sanottuna luulin lapsiperhe-elämän olevan erilaista. Kuvittelin kuinka puuhaillaan yhdessä arkisia asioita ja esim. potkittaisiin pihalla palloa mutta poikaa ei tunnu mikään minun keksimä tekeminen kiinnostavan sitä 5min kauempaa kun jo menee kiukutteluksi. :( Nyt tartteis vertaistukea tai jotain.
Kommentit (43)
Olen tuo viides kommentoija. Vielä tuli mieleen sellainen, että tyttäreni on nyt vanhemmiten kertonut pienenä pelänneensä monia asioita, kuten vaatekaappia, naapurin kiukkuista rouvaa, monissa kirjoissa oli ollut pelottavia juttuja, joita pelkäsi. Ei vain uskaltanut kertoa. Olenko sitten jossain vaiheessa vähätellyt kotain hänen pelkoaan, mutta ei niistä tosiaan silloin puhunut. Stressaahan se, jos pelkää kuukausia, että ötökät ottavat kotitalon selkäänsä ja vievät sen jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Jäähyttäminen varmaan tepsii helppoihin lapsiin. Mutta kun puhutaan oikeasti lujasta tahdosta, se on aika huono konsti.
Vai mitä sinä teet, jos lapsi ei suostu pois jäähyltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Joo voishan sitä muutakin kokeilla. Aina vaan syyllistetään vanhempia jos ei pysty sanoittamalla selvittämään asioita...Tuon lapsen kanssa en enää ihmettele miksi jotkut lankeavat fyysiseen kurittamiseen. Sitä tietty ei olla tehty eikä aijotakaan. Mutta välillä valvoneena vauvan kanssa ajatukset on aika synkeitä kun isosisaruskin vain kiljuu...Mullakin on vähän pelko että yhteiset lomamatkat yms. tulee pilaantumaan ton takia. Ei olla uskallettu mihinkään lähteäkään. 2v. laivareissu oli katastrofi kun oli yhtä kiljumista. Aina ihmettelin miten joku voi uskaltaa matkustaa alle 3v. kanssa kunnes tuli tämä helppo pikkusisarus jonka kanssa vois mennäkin minne vain.
Teidän pitää vanhempina yrittää sietää sitä kiljumista koska toi lapsi kaipaa aktiviteetteja. Hyötyy jos jaksatte viedä paikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Ihme kyllä ei ole tullut vastaan yhtään tuollaista "tappakaa en tottele" -lasta vaikka aika monen sadan lapsen kanssa on tullut tehtyä vuosien mittaan töitä...
Toki en kiistä etteikö sellaisiakin ole olemassa. Ihmisistä on niin moneksi.
Ei niitä varmaan olekaan yksi sadasta, vaan 1/10 000.
Ne jotka tuollaisia on päätyvätkin sitten usein kirjoiksi ja elokuviksi. Esim. nää jotka kestäneet uskomatonta simputusta ja kidutusta sotavankeina jne.
Mielenkiintoinen näkökulma. Sitä odottaisi tuollaisen perään ihmisten kirjoittavan, että päätyvät vankilaan tms ikävää hankalan ja kurittoman luonteensa kanssa, mutta itsekin ajattelen noin, että äärimmäisen tahdonvoiman ja sisun voi kanavoida myös hyvään. Luulen että jos tuon luontoinen ihminen menee pahoille teille, niin siitä voi tulla todellakin erittäin pahaa jälkeä, mutta hyvin tehokas jos pistää energiansa ja tahdonvoimansa rakentaviin asioihin.
Itse pitkään mietin pitäisikö hakea jotain apua, ja luultavasti olisin hakenutkin, ehkä saanut jonkun diagnoosinkin, ellei olisi ensinnäkin niin että tunnistin tyttäressä paljon itseäni ja tajusin että minäkin olen selvinnyt ihan tasapainoiseksi aikuiseksi vaikeasta lapsuudesta ja nuoruudesta huolimatta (ja minulle tosiaan vaikeuden aiheutti lähinnä oma temperamentti, ei huonot ulkoiset olot), ja toisaalta, alusta asti tytär on vaikuttanut myös erittäin älykkäältä. Oppi mm. lukemaan 4-vuotiaana ihan yllätyksenä itsekseen, sanoi että oli yhdistellyt kirjaimet ja äänteet mielessään kun hänelle oli luettu ääneen. Ja opittuaan lukemaan luki lapselle varsin erikoista materiaalia, ei sitä kiinnostanut sarjakuvat tai lastenkirjat vaan etsi kirjahyllystä avaruutta, syvänmeren elämää jne käsittelevää tietokirjallisuutta ja ahmi sitä.
Itse olen matemaatikko ja lapsen isä on fyysikko, joten ei ole yllätys että matematiikka tuntuu olevan tyttärenkin kiinnostuksen ja vahvuuksien alue. Mutta siltikin, vaikka uskon että kyllä tuo tulee elämässään pärjäämään, niin melkein sääliksi käy kun tietää miten vaikeaa se on verattuna tasaiseen, rauhalliseen veljeensä, joka ei ehkä herätä huomiota millään erityisillä lahjoilla, mutta tasaisesti puksuttaa ilman draamoja koulut läpi ja luultavasti päätyy oikein hyvään elämään niin. Itsehän olen jossain vaiheessa elämääni tarvinnut niin terapiaa kuin lääkkeitäkin selvitäkseni oman pääni kanssa.
-1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Jäähyttäminen varmaan tepsii helppoihin lapsiin. Mutta kun puhutaan oikeasti lujasta tahdosta, se on aika huono konsti.
Vai mitä sinä teet, jos lapsi ei suostu pois jäähyltä?
Niinpä. Jos tuollaiset tahtolapset menee sille vaihteelle, että päättävät että ei periaatteestakaan anna periksi, ei ikinä, niin voivat olla varsin sisukkaita sietämään vaikka mitä ahdistuksia ja huonoja olojakin kunhan ei tarvitse antaa periksi. Sitä paitsi, ainakin itselläni oli aina lapsena niin rikas fantasiamaailma, että jäähy ei ollut mikään rangaistus. Minä vaan sitten uppouduin omiin maailmoihini ja siellä oli oikein viihtyisää olla vaikka tuntikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo viides kommentoija. Vielä tuli mieleen sellainen, että tyttäreni on nyt vanhemmiten kertonut pienenä pelänneensä monia asioita, kuten vaatekaappia, naapurin kiukkuista rouvaa, monissa kirjoissa oli ollut pelottavia juttuja, joita pelkäsi. Ei vain uskaltanut kertoa. Olenko sitten jossain vaiheessa vähätellyt kotain hänen pelkoaan, mutta ei niistä tosiaan silloin puhunut. Stressaahan se, jos pelkää kuukausia, että ötökät ottavat kotitalon selkäänsä ja vievät sen jonnekin.
Meidän poika myös pelkää asioita, mm. kummituksia, pellejä...Täytyypä pitää mielessä ettei vahingossakaan vähättele pelkoja!! -ap
Ehdottomuus ei toimi näihin kovakalloihin. Arki pitää saada jotenkin rullaamaan, eikä esim. töistä voi myöhästyä aamulla siksi, että otetaan mittaa, kumpi antaa jossakin asiassa periksi. Näiden kanssa on pakko joustaa, halusi tai ei. Kannattaa valita taistelunsa. Ehkä lapsikin oppii joustavammaksi esimerkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Ihme kyllä ei ole tullut vastaan yhtään tuollaista "tappakaa en tottele" -lasta vaikka aika monen sadan lapsen kanssa on tullut tehtyä vuosien mittaan töitä...
Toki en kiistä etteikö sellaisiakin ole olemassa. Ihmisistä on niin moneksi.
Ei niitä varmaan olekaan yksi sadasta, vaan 1/10 000.
Ne jotka tuollaisia on päätyvätkin sitten usein kirjoiksi ja elokuviksi. Esim. nää jotka kestäneet uskomatonta simputusta ja kidutusta sotavankeina jne.
Mielenkiintoinen näkökulma. Sitä odottaisi tuollaisen perään ihmisten kirjoittavan, että päätyvät vankilaan tms ikävää hankalan ja kurittoman luonteensa kanssa, mutta itsekin ajattelen noin, että äärimmäisen tahdonvoiman ja sisun voi kanavoida myös hyvään. Luulen että jos tuon luontoinen ihminen menee pahoille teille, niin siitä voi tulla todellakin erittäin pahaa jälkeä, mutta hyvin tehokas jos pistää energiansa ja tahdonvoimansa rakentaviin asioihin.
Itse pitkään mietin pitäisikö hakea jotain apua, ja luultavasti olisin hakenutkin, ehkä saanut jonkun diagnoosinkin, ellei olisi ensinnäkin niin että tunnistin tyttäressä paljon itseäni ja tajusin että minäkin olen selvinnyt ihan tasapainoiseksi aikuiseksi vaikeasta lapsuudesta ja nuoruudesta huolimatta (ja minulle tosiaan vaikeuden aiheutti lähinnä oma temperamentti, ei huonot ulkoiset olot), ja toisaalta, alusta asti tytär on vaikuttanut myös erittäin älykkäältä. Oppi mm. lukemaan 4-vuotiaana ihan yllätyksenä itsekseen, sanoi että oli yhdistellyt kirjaimet ja äänteet mielessään kun hänelle oli luettu ääneen. Ja opittuaan lukemaan luki lapselle varsin erikoista materiaalia, ei sitä kiinnostanut sarjakuvat tai lastenkirjat vaan etsi kirjahyllystä avaruutta, syvänmeren elämää jne käsittelevää tietokirjallisuutta ja ahmi sitä.
Itse olen matemaatikko ja lapsen isä on fyysikko, joten ei ole yllätys että matematiikka tuntuu olevan tyttärenkin kiinnostuksen ja vahvuuksien alue. Mutta siltikin, vaikka uskon että kyllä tuo tulee elämässään pärjäämään, niin melkein sääliksi käy kun tietää miten vaikeaa se on verattuna tasaiseen, rauhalliseen veljeensä, joka ei ehkä herätä huomiota millään erityisillä lahjoilla, mutta tasaisesti puksuttaa ilman draamoja koulut läpi ja luultavasti päätyy oikein hyvään elämään niin. Itsehän olen jossain vaiheessa elämääni tarvinnut niin terapiaa kuin lääkkeitäkin selvitäkseni oman pääni kanssa.
-1
Mä puhuin neuvolassa pojan ongelmista kotona ja olivat sitä mieltä että jos ei nyt puututa niin pikku hiljaa käytös alkais näkyä myös päiväkodissa ja lopulta koulussa ja ongelmia tulisi. Onkohan noin? Varattiin pojalle aika sitten lääkärille. En usko että siellä mitään näkyy käytöksestä kun tosiaan on muiden nähden ihan hyväkäytöksinen ja jopa kohtelias ja nokkela. Osaa kiittää yms. Tarhasta saatiin kommenttia että tämä meidän 3v. ratkoo jotain tehtäviä paremmin ku nelivuotiaat. Eli saiskohan tuolle edes mtn diagnoosia...asperger-piirteetkään ei oikein sovi hälle kun oon lukenut. Saa nähdä miten tosta kehittyy kun aikaa kuluu. Pelkään ettei aikanaan koulutehtäviinkään jaksa keskittyä. :( ADHD-kuvauskaan ei ihan päde kun niitäkin olen lueskellut. -ap
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomuus ei toimi näihin kovakalloihin. Arki pitää saada jotenkin rullaamaan, eikä esim. töistä voi myöhästyä aamulla siksi, että otetaan mittaa, kumpi antaa jossakin asiassa periksi. Näiden kanssa on pakko joustaa, halusi tai ei. Kannattaa valita taistelunsa. Ehkä lapsikin oppii joustavammaksi esimerkistä.
Paras kasvatusvinkki jonka itse sain että älkää koskaan ajako tällaista lasta selkä seinää vasten. Antakaa mahdollisuuksia selvittää asioita eri tavoin. Ettei mene kova vastaan kova - taisteluksi. Tarjotkaa vaihtoehtoja pois tilanteista, lapsi oppii tarttumaan niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Joo voishan sitä muutakin kokeilla. Aina vaan syyllistetään vanhempia jos ei pysty sanoittamalla selvittämään asioita...Tuon lapsen kanssa en enää ihmettele miksi jotkut lankeavat fyysiseen kurittamiseen. Sitä tietty ei olla tehty eikä aijotakaan. Mutta välillä valvoneena vauvan kanssa ajatukset on aika synkeitä kun isosisaruskin vain kiljuu...Mullakin on vähän pelko että yhteiset lomamatkat yms. tulee pilaantumaan ton takia. Ei olla uskallettu mihinkään lähteäkään. 2v. laivareissu oli katastrofi kun oli yhtä kiljumista. Aina ihmettelin miten joku voi uskaltaa matkustaa alle 3v. kanssa kunnes tuli tämä helppo pikkusisarus jonka kanssa vois mennäkin minne vain.
Teidän pitää vanhempina yrittää sietää sitä kiljumista koska toi lapsi kaipaa aktiviteetteja. Hyötyy jos jaksatte viedä paikkoihin.
Joo mä vienkin sinnikkäästi esim. just noihin harrastuksiin. Mutta matkoille en kaksin tuon kanssa lähde kun mies ei suostu lähtemään meidän kanssa. Hän on ihan väsynyt tilanteeseen ja hävettää se julkisilla paikoilla kapinointi. :( Eikä siitä reissusta kyllä oikeasti kukaan nautikaan kun toinen on pahalla päällä. Kun tietäis millon helpottaa niin olisi hauska unelmoida että esim. 5v. päästä päästään käymään jossain. Tykättäis käydä etelässä esim. Kanarialla. Mutta lentomatka on muuten näin aikuisellekin raskas saati kiukuttelevan lapsen huhhuh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Ihme kyllä ei ole tullut vastaan yhtään tuollaista "tappakaa en tottele" -lasta vaikka aika monen sadan lapsen kanssa on tullut tehtyä vuosien mittaan töitä...
Toki en kiistä etteikö sellaisiakin ole olemassa. Ihmisistä on niin moneksi.
Ei niitä varmaan olekaan yksi sadasta, vaan 1/10 000.
Ne jotka tuollaisia on päätyvätkin sitten usein kirjoiksi ja elokuviksi. Esim. nää jotka kestäneet uskomatonta simputusta ja kidutusta sotavankeina jne.
Mielenkiintoinen näkökulma. Sitä odottaisi tuollaisen perään ihmisten kirjoittavan, että päätyvät vankilaan tms ikävää hankalan ja kurittoman luonteensa kanssa, mutta itsekin ajattelen noin, että äärimmäisen tahdonvoiman ja sisun voi kanavoida myös hyvään. Luulen että jos tuon luontoinen ihminen menee pahoille teille, niin siitä voi tulla todellakin erittäin pahaa jälkeä, mutta hyvin tehokas jos pistää energiansa ja tahdonvoimansa rakentaviin asioihin.
Itse pitkään mietin pitäisikö hakea jotain apua, ja luultavasti olisin hakenutkin, ehkä saanut jonkun diagnoosinkin, ellei olisi ensinnäkin niin että tunnistin tyttäressä paljon itseäni ja tajusin että minäkin olen selvinnyt ihan tasapainoiseksi aikuiseksi vaikeasta lapsuudesta ja nuoruudesta huolimatta (ja minulle tosiaan vaikeuden aiheutti lähinnä oma temperamentti, ei huonot ulkoiset olot), ja toisaalta, alusta asti tytär on vaikuttanut myös erittäin älykkäältä. Oppi mm. lukemaan 4-vuotiaana ihan yllätyksenä itsekseen, sanoi että oli yhdistellyt kirjaimet ja äänteet mielessään kun hänelle oli luettu ääneen. Ja opittuaan lukemaan luki lapselle varsin erikoista materiaalia, ei sitä kiinnostanut sarjakuvat tai lastenkirjat vaan etsi kirjahyllystä avaruutta, syvänmeren elämää jne käsittelevää tietokirjallisuutta ja ahmi sitä.
Itse olen matemaatikko ja lapsen isä on fyysikko, joten ei ole yllätys että matematiikka tuntuu olevan tyttärenkin kiinnostuksen ja vahvuuksien alue. Mutta siltikin, vaikka uskon että kyllä tuo tulee elämässään pärjäämään, niin melkein sääliksi käy kun tietää miten vaikeaa se on verattuna tasaiseen, rauhalliseen veljeensä, joka ei ehkä herätä huomiota millään erityisillä lahjoilla, mutta tasaisesti puksuttaa ilman draamoja koulut läpi ja luultavasti päätyy oikein hyvään elämään niin. Itsehän olen jossain vaiheessa elämääni tarvinnut niin terapiaa kuin lääkkeitäkin selvitäkseni oman pääni kanssa.
-1
Mä puhuin neuvolassa pojan ongelmista kotona ja olivat sitä mieltä että jos ei nyt puututa niin pikku hiljaa käytös alkais näkyä myös päiväkodissa ja lopulta koulussa ja ongelmia tulisi. Onkohan noin? Varattiin pojalle aika sitten lääkärille. En usko että siellä mitään näkyy käytöksestä kun tosiaan on muiden nähden ihan hyväkäytöksinen ja jopa kohtelias ja nokkela. Osaa kiittää yms. Tarhasta saatiin kommenttia että tämä meidän 3v. ratkoo jotain tehtäviä paremmin ku nelivuotiaat. Eli saiskohan tuolle edes mtn diagnoosia...asperger-piirteetkään ei oikein sovi hälle kun oon lukenut. Saa nähdä miten tosta kehittyy kun aikaa kuluu. Pelkään ettei aikanaan koulutehtäviinkään jaksa keskittyä. :( ADHD-kuvauskaan ei ihan päde kun niitäkin olen lueskellut. -ap
Meillä on koulu mennyt oppimisen puolesta erittäin hyvin. Ainoa ongelma, että tyttären mielestä siellä on pitkästyttävän helppoa ja edetään liian hitaasti. Kavereita tuolla ei juuri ole, mutta en ole siitä huolissani koska tässäkin asiassa olin itse samanlainen: ei minua edes kiinnostanut mitkään kaverit, oma fantasiamaailma ja omat ajatukset kiinnosti paljon enemmän. Olen toki silti velvollisuudentunnosta yrittänyt "rohkaista" muiden seuraan, mutta vastaus oli vähän kuin arvelinkin: että tiedätkö miten lapsellisia juttuja ne puhuu, ja mitä ne tekee, ei hän jaksa sellaista, hän mieluummin miettii asioita joista on lukenut tai kuullut aikuisilta.
Jonkinasteista kiusaamista on myös ollut mutta eipä tuo taida siitä kauheasti välittää, kuten en itsekään aikanaan välittänyt. Ajattelin vaan halveksuvasti niistä kiusaajista, että voi taivas, että pitää istua täällä apinalauman keskellä ainoana älyllisenä olentona, nuo apinat laumakäytöksineen ovat ärsyttäviä ja primitiivisiä :D Mutta siis selvästi koulu on ollut tosi hyvää tekevä juttu ja kiinnostaa enemmän mitä enemmän uusia asioita kuten kieliä tulee. Ne pari ekaa vuotta on vähän tylsiä lapselle, joka on vuosia osannut lukea ja laskeakin monenlaista.
Päiväkotiin tytärtä ei saanut sopeutumaan. Yritettiin mutta ei tullut mitään. Ei sopeutunut sellaiseen rutiinien pakkoon esim. päiväunet, pakkoulkoilut jne ja kävi aivan mahdottomaksi sekä siellä että kotona. Perhepäivähoito sitten oli ratkaisu meillä, löytyi sopiva rauhallinen ja kokenut hoitaja.
Nuo diagnoosit on vähän vaikea asia siinä mielessä, että toisaalta on tiettyjä ongelmia joihin avusta on oikeasti valtavasti hyötyä ja silloin olisi huono juttu olla käyttämättä. Toisaalta on sellaisiakin, jotka vaan leimaa ja mahdollisesti rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia, ilman että mitään oikeaa apua saa. Siksi itse mieluiten aina olen ajatellut että mieluiten vältetään diagnoosit, ellei oikeasti ilman pärjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Joo voishan sitä muutakin kokeilla. Aina vaan syyllistetään vanhempia jos ei pysty sanoittamalla selvittämään asioita...Tuon lapsen kanssa en enää ihmettele miksi jotkut lankeavat fyysiseen kurittamiseen. Sitä tietty ei olla tehty eikä aijotakaan. Mutta välillä valvoneena vauvan kanssa ajatukset on aika synkeitä kun isosisaruskin vain kiljuu...Mullakin on vähän pelko että yhteiset lomamatkat yms. tulee pilaantumaan ton takia. Ei olla uskallettu mihinkään lähteäkään. 2v. laivareissu oli katastrofi kun oli yhtä kiljumista. Aina ihmettelin miten joku voi uskaltaa matkustaa alle 3v. kanssa kunnes tuli tämä helppo pikkusisarus jonka kanssa vois mennäkin minne vain.
Teidän pitää vanhempina yrittää sietää sitä kiljumista koska toi lapsi kaipaa aktiviteetteja. Hyötyy jos jaksatte viedä paikkoihin.
Joo mä vienkin sinnikkäästi esim. just noihin harrastuksiin. Mutta matkoille en kaksin tuon kanssa lähde kun mies ei suostu lähtemään meidän kanssa. Hän on ihan väsynyt tilanteeseen ja hävettää se julkisilla paikoilla kapinointi. :( Eikä siitä reissusta kyllä oikeasti kukaan nautikaan kun toinen on pahalla päällä. Kun tietäis millon helpottaa niin olisi hauska unelmoida että esim. 5v. päästä päästään käymään jossain. Tykättäis käydä etelässä esim. Kanarialla. Mutta lentomatka on muuten näin aikuisellekin raskas saati kiukuttelevan lapsen huhhuh
Omasta kokemuksesta täytyy valitettavasti sanoa, että matkojen kanssa ei kovin helpoksi tule koskaan jos on alhaisen sopeutuvuuden temperamentti. Kaikki uudet kuviot ja isot muutokset aiheuttaa valtavan ahdistus- ja stressireaktion, ja kyllähän sitä sitten oireilee. Olen itse nyt nelikymppinen enkä ikinä, koskaan vapaaehtoisesti menisi matkalle, ahdistaa vieläkin jo pelkkä ajatus. Lapsena ja teininä minua kyllä raahattiin välillä ulkomaille mutta olin äärimmäisen raskasta seuraa siellä, pienenä noita kapinointi- ja raivokohtauksia ja vähän isompana loputonta marinaa ja narinaa ja riidan haastoa veljen kanssa tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Ihme kyllä ei ole tullut vastaan yhtään tuollaista "tappakaa en tottele" -lasta vaikka aika monen sadan lapsen kanssa on tullut tehtyä vuosien mittaan töitä...
Toki en kiistä etteikö sellaisiakin ole olemassa. Ihmisistä on niin moneksi.
Ei niitä varmaan olekaan yksi sadasta, vaan 1/10 000.
Ne jotka tuollaisia on päätyvätkin sitten usein kirjoiksi ja elokuviksi. Esim. nää jotka kestäneet uskomatonta simputusta ja kidutusta sotavankeina jne.
Mielenkiintoinen näkökulma. Sitä odottaisi tuollaisen perään ihmisten kirjoittavan, että päätyvät vankilaan tms ikävää hankalan ja kurittoman luonteensa kanssa, mutta itsekin ajattelen noin, että äärimmäisen tahdonvoiman ja sisun voi kanavoida myös hyvään. Luulen että jos tuon luontoinen ihminen menee pahoille teille, niin siitä voi tulla todellakin erittäin pahaa jälkeä, mutta hyvin tehokas jos pistää energiansa ja tahdonvoimansa rakentaviin asioihin.
Itse pitkään mietin pitäisikö hakea jotain apua, ja luultavasti olisin hakenutkin, ehkä saanut jonkun diagnoosinkin, ellei olisi ensinnäkin niin että tunnistin tyttäressä paljon itseäni ja tajusin että minäkin olen selvinnyt ihan tasapainoiseksi aikuiseksi vaikeasta lapsuudesta ja nuoruudesta huolimatta (ja minulle tosiaan vaikeuden aiheutti lähinnä oma temperamentti, ei huonot ulkoiset olot), ja toisaalta, alusta asti tytär on vaikuttanut myös erittäin älykkäältä. Oppi mm. lukemaan 4-vuotiaana ihan yllätyksenä itsekseen, sanoi että oli yhdistellyt kirjaimet ja äänteet mielessään kun hänelle oli luettu ääneen. Ja opittuaan lukemaan luki lapselle varsin erikoista materiaalia, ei sitä kiinnostanut sarjakuvat tai lastenkirjat vaan etsi kirjahyllystä avaruutta, syvänmeren elämää jne käsittelevää tietokirjallisuutta ja ahmi sitä.
Itse olen matemaatikko ja lapsen isä on fyysikko, joten ei ole yllätys että matematiikka tuntuu olevan tyttärenkin kiinnostuksen ja vahvuuksien alue. Mutta siltikin, vaikka uskon että kyllä tuo tulee elämässään pärjäämään, niin melkein sääliksi käy kun tietää miten vaikeaa se on verattuna tasaiseen, rauhalliseen veljeensä, joka ei ehkä herätä huomiota millään erityisillä lahjoilla, mutta tasaisesti puksuttaa ilman draamoja koulut läpi ja luultavasti päätyy oikein hyvään elämään niin. Itsehän olen jossain vaiheessa elämääni tarvinnut niin terapiaa kuin lääkkeitäkin selvitäkseni oman pääni kanssa.
-1
Mä puhuin neuvolassa pojan ongelmista kotona ja olivat sitä mieltä että jos ei nyt puututa niin pikku hiljaa käytös alkais näkyä myös päiväkodissa ja lopulta koulussa ja ongelmia tulisi. Onkohan noin? Varattiin pojalle aika sitten lääkärille. En usko että siellä mitään näkyy käytöksestä kun tosiaan on muiden nähden ihan hyväkäytöksinen ja jopa kohtelias ja nokkela. Osaa kiittää yms. Tarhasta saatiin kommenttia että tämä meidän 3v. ratkoo jotain tehtäviä paremmin ku nelivuotiaat. Eli saiskohan tuolle edes mtn diagnoosia...asperger-piirteetkään ei oikein sovi hälle kun oon lukenut. Saa nähdä miten tosta kehittyy kun aikaa kuluu. Pelkään ettei aikanaan koulutehtäviinkään jaksa keskittyä. :( ADHD-kuvauskaan ei ihan päde kun niitäkin olen lueskellut. -ap
Meillä on koulu mennyt oppimisen puolesta erittäin hyvin. Ainoa ongelma, että tyttären mielestä siellä on pitkästyttävän helppoa ja edetään liian hitaasti. Kavereita tuolla ei juuri ole, mutta en ole siitä huolissani koska tässäkin asiassa olin itse samanlainen: ei minua edes kiinnostanut mitkään kaverit, oma fantasiamaailma ja omat ajatukset kiinnosti paljon enemmän. Olen toki silti velvollisuudentunnosta yrittänyt "rohkaista" muiden seuraan, mutta vastaus oli vähän kuin arvelinkin: että tiedätkö miten lapsellisia juttuja ne puhuu, ja mitä ne tekee, ei hän jaksa sellaista, hän mieluummin miettii asioita joista on lukenut tai kuullut aikuisilta.
Jonkinasteista kiusaamista on myös ollut mutta eipä tuo taida siitä kauheasti välittää, kuten en itsekään aikanaan välittänyt. Ajattelin vaan halveksuvasti niistä kiusaajista, että voi taivas, että pitää istua täällä apinalauman keskellä ainoana älyllisenä olentona, nuo apinat laumakäytöksineen ovat ärsyttäviä ja primitiivisiä :D Mutta siis selvästi koulu on ollut tosi hyvää tekevä juttu ja kiinnostaa enemmän mitä enemmän uusia asioita kuten kieliä tulee. Ne pari ekaa vuotta on vähän tylsiä lapselle, joka on vuosia osannut lukea ja laskeakin monenlaista.
Päiväkotiin tytärtä ei saanut sopeutumaan. Yritettiin mutta ei tullut mitään. Ei sopeutunut sellaiseen rutiinien pakkoon esim. päiväunet, pakkoulkoilut jne ja kävi aivan mahdottomaksi sekä siellä että kotona. Perhepäivähoito sitten oli ratkaisu meillä, löytyi sopiva rauhallinen ja kokenut hoitaja.
Nuo diagnoosit on vähän vaikea asia siinä mielessä, että toisaalta on tiettyjä ongelmia joihin avusta on oikeasti valtavasti hyötyä ja silloin olisi huono juttu olla käyttämättä. Toisaalta on sellaisiakin, jotka vaan leimaa ja mahdollisesti rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia, ilman että mitään oikeaa apua saa. Siksi itse mieluiten aina olen ajatellut että mieluiten vältetään diagnoosit, ellei oikeasti ilman pärjää.
Jos me ollaan esim. puistossa ja yritän rohkaista mennä leikkimään omanikäisten kanssa, saattaa sanoa "mitä tuo lapsi höpöttää?" kun joku 3v. saattaa puhua vielä sillä lailla "lapsellisesti". Eli ihankuin tosiaan pitäisi muita jotenkin tyhmempimä/nuorempia kuin itse on. Eikai sitä väkisin voi sosiaalistuttaa muihin...Tuota kiusaamista mä pelkään jos tuo pikkuvanha käyttäytyminen jatkuu pidemmälle. Tarhassa meillä on mennyt alun sopeutumisongelmia lukuunottamatta aika ok. Siellä myös nukkuu paremmin kuin kotona päikkärit. Tuota olen juuri miettinyt diagnoosin saamisesta, että auttaako se loppujen lopuksi? Tai mikä diagnoosi edes voisi olla tuolla meidän...Mies sitä mieltä että lääkitykset vaan turruttavat zombeiksi ja pojan perusluonne vaan on tuo. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehkää kodista mahdollisimman turvallinen, meillä ei kolmen vanha saa ilman valvontaa edes kynää käteensä.
Se vauva myös kasvaa ja ne lapsilukot ja muut ovat tarpeen.
Päivähoitoa voisi lisätä.
Tietysti lapsi on mustasukkainen, koita välillä antaa aikaa vaan yhdelle lapselle kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Joo voishan sitä muutakin kokeilla. Aina vaan syyllistetään vanhempia jos ei pysty sanoittamalla selvittämään asioita...Tuon lapsen kanssa en enää ihmettele miksi jotkut lankeavat fyysiseen kurittamiseen. Sitä tietty ei olla tehty eikä aijotakaan. Mutta välillä valvoneena vauvan kanssa ajatukset on aika synkeitä kun isosisaruskin vain kiljuu...Mullakin on vähän pelko että yhteiset lomamatkat yms. tulee pilaantumaan ton takia. Ei olla uskallettu mihinkään lähteäkään. 2v. laivareissu oli katastrofi kun oli yhtä kiljumista. Aina ihmettelin miten joku voi uskaltaa matkustaa alle 3v. kanssa kunnes tuli tämä helppo pikkusisarus jonka kanssa vois mennäkin minne vain.
Teidän pitää vanhempina yrittää sietää sitä kiljumista koska toi lapsi kaipaa aktiviteetteja. Hyötyy jos jaksatte viedä paikkoihin.
Joo mä vienkin sinnikkäästi esim. just noihin harrastuksiin. Mutta matkoille en kaksin tuon kanssa lähde kun mies ei suostu lähtemään meidän kanssa. Hän on ihan väsynyt tilanteeseen ja hävettää se julkisilla paikoilla kapinointi. :( Eikä siitä reissusta kyllä oikeasti kukaan nautikaan kun toinen on pahalla päällä. Kun tietäis millon helpottaa niin olisi hauska unelmoida että esim. 5v. päästä päästään käymään jossain. Tykättäis käydä etelässä esim. Kanarialla. Mutta lentomatka on muuten näin aikuisellekin raskas saati kiukuttelevan lapsen huhhuh
Omasta kokemuksesta täytyy valitettavasti sanoa, että matkojen kanssa ei kovin helpoksi tule koskaan jos on alhaisen sopeutuvuuden temperamentti. Kaikki uudet kuviot ja isot muutokset aiheuttaa valtavan ahdistus- ja stressireaktion, ja kyllähän sitä sitten oireilee. Olen itse nyt nelikymppinen enkä ikinä, koskaan vapaaehtoisesti menisi matkalle, ahdistaa vieläkin jo pelkkä ajatus. Lapsena ja teininä minua kyllä raahattiin välillä ulkomaille mutta olin äärimmäisen raskasta seuraa siellä, pienenä noita kapinointi- ja raivokohtauksia ja vähän isompana loputonta marinaa ja narinaa ja riidan haastoa veljen kanssa tms.
Voi ei, tätä juuri pelkäänkin. :( Mutta tuo mielenkiintoista kuulla että tuo ahdistus muutokseen onkin sen kiukuttelun takana matkoilla mahdollisesti. Mainittakoon myös että matkojen ja kyläilyjen jälkeenkin on ihan mahdoton yleensä kun kotiin päästään. Eli oireilee vielä niiden jälkeenkin mikä entisestään vähentää intoa lähteä. Isovanhemmat ottaisivat pojan kylään useasti meitä helpottaakseen mutta ei aina jakseta kun tiedetään et sit on paha kotona.- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Joo voishan sitä muutakin kokeilla. Aina vaan syyllistetään vanhempia jos ei pysty sanoittamalla selvittämään asioita...Tuon lapsen kanssa en enää ihmettele miksi jotkut lankeavat fyysiseen kurittamiseen. Sitä tietty ei olla tehty eikä aijotakaan. Mutta välillä valvoneena vauvan kanssa ajatukset on aika synkeitä kun isosisaruskin vain kiljuu...Mullakin on vähän pelko että yhteiset lomamatkat yms. tulee pilaantumaan ton takia. Ei olla uskallettu mihinkään lähteäkään. 2v. laivareissu oli katastrofi kun oli yhtä kiljumista. Aina ihmettelin miten joku voi uskaltaa matkustaa alle 3v. kanssa kunnes tuli tämä helppo pikkusisarus jonka kanssa vois mennäkin minne vain.
Teidän pitää vanhempina yrittää sietää sitä kiljumista koska toi lapsi kaipaa aktiviteetteja. Hyötyy jos jaksatte viedä paikkoihin.
Joo mä vienkin sinnikkäästi esim. just noihin harrastuksiin. Mutta matkoille en kaksin tuon kanssa lähde kun mies ei suostu lähtemään meidän kanssa. Hän on ihan väsynyt tilanteeseen ja hävettää se julkisilla paikoilla kapinointi. :( Eikä siitä reissusta kyllä oikeasti kukaan nautikaan kun toinen on pahalla päällä. Kun tietäis millon helpottaa niin olisi hauska unelmoida että esim. 5v. päästä päästään käymään jossain. Tykättäis käydä etelässä esim. Kanarialla. Mutta lentomatka on muuten näin aikuisellekin raskas saati kiukuttelevan lapsen huhhuh
Usko tai älä, se helpottaa! Meillä 5v istui tyynesti autossa 3 h sisaruksen juostessa lomamatkalla elämyspuistossa (puisto ei auennut hänen olettamaansa aikaan, joten hän ei sitten mennyt sinne ollenkaan...)
Nykyään 8-vuotiaana sama lapsi mainitsee matkailun harrastuksekseen eikä ole moksiskaan lennon myöhästymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Väsynyt äiti kirjoitti:
Jos ei mennä, saa lopulta huomion tekemällä kiellettyjä asioita esim. muksii vanhempia ja pikkusisarusta, hakee veitsiä yms. Ollaan oltu kasvattamisessa jämäköitä ja sanotaan esim. "nyt äiti laittaa ruokaa eikä leiki sun kanssa" ja kielletään esim. lyöminen ottamalla käsistä kiinni ja sanotaan ei, mutta ei vaan auta vaan alkaa tehdä pian pahojaan samantien ellei huomioda häntä.
Eihän se nyt auta, että vaan kielletään. Keskeistä on se mitä tapahtuu sen jälkeen, jos lapsi kieltäytyy tottelemasta kieltoa.
Jos epäonnistuneen kieltoyrityksen jälkeen äiti tai isä vaan kieltää uudelleen, niin hyvin nopeasti lapsi hoksaa, että se kieltäminen on vaan sanahelinää josta ei tarvitse oikeasti välittää.
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Right.
Vierailija kirjoitti:
kotona päikkärit. Tuota olen juuri miettinyt diagnoosin saamisesta, että auttaako se loppujen lopuksi? Tai mikä diagnoosi edes voisi olla tuolla meidän...Mies sitä mieltä että lääkitykset vaan turruttavat zombeiksi ja pojan perusluonne vaan on tuo. -ap
Niinpä. Meilläkin noita miehen kanssa mietittiin ja päädyttiin siihen, että me tuemme lapsen yksilöllisyyttä emmekä halua pakkotasapäistää normeihin. Se oli isoin syy miksi otettiin päiväkodistakin pois, koska siellä se on juuri sitä normielämää että kaikkien on pakko nukkua päiväunet jne, ja meistä lapsen ei tarvitse nukkua jos sitä ei nukuta. Tuosta nukkumisasiasta yritettiin kyllä sitäkin neuvotella, että kun ei tytär kotonakaan nukkunut päiväunia, niin eikö voisi lukea vaikka hiljakseen, mutta se ei missään nimessä käynyt, kaikkien piti mennä sänkyyn ja unille tiettyyn aikaan.
Itse kyseenalaistan sen, miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia, tai jos ei ole, niin jotenkin hoitaa tai lääkitä kohti sitä normia. On miehen kanssa joskus mietitty että meillä varmaan molemmilla olisi jotkut diagnoosit jos oltaisiin nykyajan lapsia, kun mies on omanlaisensa ääri-introvertti ja äärirationaalinen (asperger?) ja minä taas omia teitäni jääräpäisesti kulkeva loputtoman energinen outolintu (ADHD? maaninen?). Pärjätään kuitenkin oikein hyvin näin ja ollaan onnellisia ettei meitä ole "normalisoitu" tavallisemmiksi. (Toki iän myötä käytöstavat tarvii erikoistenkin tyyppien oppia, ja hallitsemaan sitä miten ulospäin fiiliksiään näyttää, mutta sen voi myös tehdä tukahduttamatta sitä ominta persoonallisuutta kokonaan)
Tuli mieleen, että auttaisikohan kuvitettu kertomus siirtymätilanteiden vaikeuteen. Eli sarjakuvamainen piirros tulevista tapahtumista aikajärjestyksessä. Tikku-ukot kelpaavat, ei tarvitse osata piirtää. Esim. kuva, missä syödään, sitten kuva missä ulkoillaan vaikka puistossa, sitten kuva päiväunista. Vaikka lapsi osaa puhua ja ymmärtää, niin asioiden hahmottaminen kuvista voi olla silti helpompaa.
Alue: Aihe vapaa
Mun kaverini lapsi sanoi aikanaan melko lailla samat sanat äidilleen ja isälleen. Koulun ja neuvolan mielestä hän oli aivan täydellinen kullannuppu. Päiväkodissa oli välillä haasteita toiminnanohjauksessa, mutta ei hän sielläkään raivonnut niin kuin kotona.
-eri