Vaativa 3v. HELP
Esikoisemme oli vauvana erittäin itkevä ja vänisevä. Osittain itkut helpottui kun selvitettiin allergiat. On kuitenkin aina vaatinut todella paljon viihdyttämistä jotta ei koko ajan kitise. Luultiin helpottavan ajan kanssa, mutta tuntuu että vain pahenee. Ei leiki yhtään itsekseen vaan jatkuvasti tarvitsee aikuisen huomiota: "mitä nyt tekisin? tuu leikkimään!" yms. Jos ei mennä, saa lopulta huomion tekemällä kiellettyjä asioita esim. muksii vanhempia ja pikkusisarusta, hakee veitsiä yms. Ollaan oltu kasvattamisessa jämäköitä ja sanotaan esim. "nyt äiti laittaa ruokaa eikä leiki sun kanssa" ja kielletään esim. lyöminen ottamalla käsistä kiinni ja sanotaan ei, mutta ei vaan auta vaan alkaa tehdä pian pahojaan samantien ellei huomioda häntä.
Kesällä on tosiaan syntynyt pikkusisko ja tuntuu että edelleen huomio on suurimmaksi osaksi tässä 3v:ssä kuin vauvassa joten en usko käytöksen siitäkään johtuvan. Vauva vaan katselee ja on tyytynyt kohtaloonsa olemaan huomiossa kakkonen.
Minun keksimät tekemiset ei innosta kerrallaan kuin 5min. Esim. on kokeiltu mennä uimaan, luistelemaan, luontoretkeä mutta siellä kiukutellaan, kiljutaan kuinka ikävää on ja menee vaan rähinäksi reissut. Usein mun mielestä kivoista tekemisistä palataan pois kiljuen ja huutaen. Siirtymät pojalla on aina olleet vaikeita. Äitiä usein huutaa tyhmäksi minkä tietysti myös kiellän.
Päiväkodissa(on siellä 2 päivää viikossa) on aina kuin enkeli, samoin isovanhempien luona. Poikaa on kehuttu aina viisaaksi, hyvämuistiseksi. Puhuu erittäin monipuolisesti, motoriikka ikätasoista. Kaverit ei vielä kiinnosta juuri yhtään vaan hän on semmonen "pikkuvanha".
Kuulostaako normaalilta uhmaikäiseltä vai onko vaan tosi vaikea luonne tai jotain muuta diagnoosia? Ollaan miehen kanssa tosi väsyneitä tuohon kiukuttelijaan ja huomiohakuisuuteen ja ihan rehellisesti sanottuna luulin lapsiperhe-elämän olevan erilaista. Kuvittelin kuinka puuhaillaan yhdessä arkisia asioita ja esim. potkittaisiin pihalla palloa mutta poikaa ei tunnu mikään minun keksimä tekeminen kiinnostavan sitä 5min kauempaa kun jo menee kiukutteluksi. :( Nyt tartteis vertaistukea tai jotain.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Jäähyttäminen varmaan tepsii helppoihin lapsiin. Mutta kun puhutaan oikeasti lujasta tahdosta, se on aika huono konsti.
Vai mitä sinä teet, jos lapsi ei suostu pois jäähyltä?
Riippuu lapsesta miten se jäähyn kokee. Jos se ei tehoa lapseen, niin sitten sitä ei tietenkään ole järkeä käyttää vaan kokeillaan esim. jotain toista rangaistusta.
Tosin jäähyjäkin on monenlaisia ja joku toisenlainen jäähy saattaa toimia vaikka yksi ei toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää siis pystyä painostamaan ja/tai pakottamaan tottelemaan. Painostamiseen tarvitaan uhkauksia erilaisista rangaistuksista tai muista seuraamuksista ja tietenkin myös valmius toteuttaa ne heti jos lapsi ei tottele määräystä. Rangaistusten tai seuraamusten on oltava sellaisia, että oikeasti tehoavat lapseen, eli lapsi pitää tottelemista parempana vaihtoehtona kuin sitä, että kärsimään rangaistuksen tai seuraamuksen.
Tuo voi olla tietyn luontoisen kanssa aika vaikeaa tuo painostaminen / pakottaminen tottelemaan. Tulipa sitä itsekin kokeiltua sitäkin menetelmää tyttäreen, varsinkin kun hermo meni eikä jaksanut aina toimia rauhallisesti ja järkevästi, ja lopputulos oli entistä kauheampi uhma, niin että lopulta jossain nelivuotiaana se pienestäkin tunteesta että on pakko jotain, heitti lattialle raivoamaan että hänen ei ole pakko kuin kuolla, tappakaa, tappakaa, mutta minä en tottele. Ja minä ihmettelin siinä että mistä se tuommoisia tappamisia on edes päähänsä saanut ja kuolemisia. Oli myös ihan äärimmäisen sisukas kun joskus oli päällä tilanne, että lapsi saa tulla huoneestaan pois ja syömään, kunhan pyytää anteeksi tekoaan. Se olisi oikeasti varmaan vaikka kuollut nälkään sinne huoneeseensa ennen kuin antanut periksi.
Onneksi älysin ajoissa, että tähän lapseen ei pakko eikä kuri toimi, on pakko käyttää muunlaisia menetelmiä. Ja välillä vain sietää sitä että hän nyt tässä iässä on aika vaikea ja raskas.
- 1
Me ollaan kokeiltu sitä että otetaan pois jokin lelu jos ei tottele. Välillä myös laitetaan huoneeseen yksinään jos lyöminen jatkuu vaikka sitä ei suositellakaan. Nuo joskus toimii, joskus ei. Mutta hurjan paljon energiaa ja vastustusta kyllä on. T. äsken raivari otettu vastaan kun nukutettiin päikkäreille -ap
On sitä paljon muitakin rangaistuskeinoja olemassa. Käyttää vaan mielikuvitustaan ja kokeilee avoimesti eri keinoja, vaikka jossain olisikin joku taho joka ei jotain keinoa suosittelisi. Suosittelijoita on niin monenlaisia ja jos kaikkia suosituksia noudattaa, niin siinä tulee sitoneensa omat kätensä totaalisesti.
Huoneeseen laitto ei monellakaan lapsella toimi, koska lasta ei välttämättä haittaa olla yksinään ja toisaalta siellä huoneessa on yleensä valtavasti virikkeitä tarjolla. Joku erillinen virikkeetön jäähypaikka missä vaikka tuijotellaan seinää lähietäisyydeltä on paljon tehokkaampi pelote.
Älkää kokeilko, tuollaisten lasten kanssa ei alistaminen toimi. Sisuuntuvat ja alkavat käyttää omaa vihaa polttoaineena. Lisää vaan aktiivisuutta.
Minkä ihmeen "tuollaisten lasten kanssa"? Oletko siis sitä mieltä, että jos muutama yksittäinen hyvin lievä rangaistus ei lapseen tehoa, niin sitten mikään rangaistus ei tehoa?
Kuulostaa hätäilyltä lähteä etsimään noin pienelle lapselle diagnooseja, jos kehitys ei ole selvästi jäljessä. ADHD diagnoosin saisi antaa vasta kouluiässä, aikaisintaan 6-7v, sillä lapselle on luonnollista olla vilkas, lyhyt jänteinen yms. Nämä taidot kehittyvät vaan ajan kanssa. Nykyään noita diagnooseja tehdään joskus todella aikaisin, ja kyseessä on vain pelkkä raha, jokainen asiakas on kolikko kirstuun....