En pysty elämään Suomessa jos kokoomus ja persut on hallituksessa!
Ahdistaa ihan hirveästi tämä tilannne nyt :( Nykyisen hallituksen aikana Suomi on tuntunut ihmisläheiseltä, avoimelta ja uudistuvalta nykydemokratialta jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia. Viime hallituksen aikana näin ei todellakaan ollut. Vielä pahempi skenaario on, että Perslonkaiset tekee tästä maasta jonkun n.tsivaltion :( Jo jonkun Kike Elomaan ja Jussi Halla-ahon naamojen näkeminen, puhumattakaan siitä vaaleasta kauhuttaresta, saa aikaan hirveän inhon, vihan ja ahdistuksen. En halua asua sellaisessa maassa jota nuo hallitsisivat, mutta kun en haluaisi muuttaa ulkomaillekaan. Toivon niin kovasti että Rinne selviää tästä!
Kommentit (350)
Mielestäni ihan kiva, että demarit on välillä vallassa, mutta on sen vaan häiritsevää, että pääministerinä on mies, joka laskee budjetin positiivisten tulevaisuudenodotusten varaan tilanteessa, jossa kasvu on hidastumassa.
En vaan pysty tätä Rinteen tointaa ymmärtämään kuin muutamilla tavoilla, eikä mikään ole kovin hyvä. Ei ole mitään todellisuudentajua taloudesta tai ei yksinkertaisesti välityetä siitä, että budjetti menee varmasti miinukselle, ellei jotain omituista käännettä tapahdu. Osin menee siihen, että onko kyse valehtelusta vai epärealistisen positiivisesta ajattelusta.
Luulisi, että demareiden omistakin riveistä löytyisi vähän uskottavampi johtaja, kun nyt ei tunnu soiltä, että on homma hanskassa.
Peruskoulun käyneet jäävät tänne, koska eivät pärjää muualla. Pohjolan Bangladesh siitä syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Tosi hienoa jos perseilijät pääsee valtaan..Sitten täällä varmaan kielletään homoavioliitot, gay pridet, feminismi, naisten työelämään osallistuminen ja istutana jossain kodassa metsässä rypyttämässä karjalanpiirakoita ja lukemassa Kalevalaa. Tietenkin koko kansa geenianalysoidaan ja 95 % jengistä hävietään johonkin epäpuhtaina.
Olet kovin väärässä. Tällä menollahan tuo kota-skenaario on huomattavasti todennäköisempi. Ehkä kannattaisikin vähän tarkastella omia ennekkoluuloja kaiken suvaitsevaisuutesi keskellä.
Tätä on kaivattu :) konservatiivinen porvarihallitus persujen johdolla jossa on kokoomus ja kristilliset mukana. Myös kepun oikeistosiipi kelpaa. Saadaan sääntelyä purettua, sosiaaliturvassa parannetaan perusturvaa ansioturvan sijaan, paikallista sopimista, verotusta keveämmäksi, turvapaikkashoppailu kuriin ja feminismihörhöily esim. Unisex vessat, naiskiintiöt ja miesten sortaminen pois. Odotan jo innolla.
Viime hallitus meni liian pitkälle. Menen ennemmin vankilaan kuin töihin 645€ palkalla ( jota kokoomus ajoi postilaisille). Vankilassa saa täysihoidon ja yhtä paljon palkkaa tai hiluja postinjakoa kevyemmistä töistä.
Saman voi myös toisinpäin. En voi elää Suomessa, jossa sananvapaus on uhattuna, joulujuhlia ei saa pitää kirkossa, suvivirsikin on kielletty, päiväkotilapsille ja vanhuksille pakkojuotetaan kaurajuomaa, sketseistä ja popbiiseistä joutuu pyytämään anteeksi, koti/uskonto/isänmaa ovat halveksuttavia, yliopistoissa opetetaan uusmarxilaista intersektionaalista femismi -ideologiaa totuutena ja sitä hierotaan naamaan joka päivä, kaikesta on tullut politiikkaa, huumeet halutaan laillistaa ja liha kieltää, vanhat taulut nostetaan seiniltä ja Sibeliukset ja Mannerheimit kielletään, dieselillä ei saa ajaa, anarkismia ihannoidaan, kansallisomaisuutta myydään, louhimiehiä vainotaan. No, onneksi on Ulla;)
Vierailija kirjoitti:
Lähden täältä heti, jos persut nousevat pääministeripuolueeksi, itse asiassa kokoomuskin riittää siihen. Hakekoot orjànsa kehitysmaista, itse en tänne hilupalkalla jää töitä tekemään. Mieluummin olen ulkomaisen työnantajan orjà kuin ahneeksi ryhtyneen suomalaisen.
Onneksi valmistun keväällä ja pääsen täältä heti lähtemään. Vielä vuonna 2015 Suomi oli samassa sarjassa muiden Pohjoismaiden kanssa. Muutama vuosi oikeistohallitusta, niin Baltia voittaa nyt elämisen laadun suhteen Suomen.
Mihin aiot?

Irlantiin.
Kannattaa totutella ajatukseen. Persujen ohjastama Suomi on vääjäämättä edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähden täältä heti, jos persut nousevat pääministeripuolueeksi, itse asiassa kokoomuskin riittää siihen. Hakekoot orjànsa kehitysmaista, itse en tänne hilupalkalla jää töitä tekemään. Mieluummin olen ulkomaisen työnantajan orjà kuin ahneeksi ryhtyneen suomalaisen.
Onneksi valmistun keväällä ja pääsen täältä heti lähtemään. Vielä vuonna 2015 Suomi oli samassa sarjassa muiden Pohjoismaiden kanssa. Muutama vuosi oikeistohallitusta, niin Baltia voittaa nyt elämisen laadun suhteen Suomen.
Mihin aiot?
Irlantiin.
Öh, miten se on parempi paikka? Ei läheskään samanlaisia tulonsiirtoja, ja veroparatiisinomaisilla järjestelyillä on imetty toisten maiden varallisuutta. Miten voit tukea tuollaista?
Vierailija kirjoitti:
Saman voi myös toisinpäin. En voi elää Suomessa, jossa sananvapaus on uhattuna, joulujuhlia ei saa pitää kirkossa, suvivirsikin on kielletty, päiväkotilapsille ja vanhuksille pakkojuotetaan kaurajuomaa, sketseistä ja popbiiseistä joutuu pyytämään anteeksi, koti/uskonto/isänmaa ovat halveksuttavia, yliopistoissa opetetaan uusmarxilaista intersektionaalista femismi -ideologiaa totuutena ja sitä hierotaan naamaan joka päivä, kaikesta on tullut politiikkaa, huumeet halutaan laillistaa ja liha kieltää, vanhat taulut nostetaan seiniltä ja Sibeliukset ja Mannerheimit kielletään, dieselillä ei saa ajaa, anarkismia ihannoidaan, kansallisomaisuutta myydään, louhimiehiä vainotaan. No, onneksi on Ulla;)
Tämä! En ymmärrä kuka voi kannattaa nykyistä isänmaanvastaista ja miesvihamielistä hallitusta. Vaikka en ole isotuloinen niin arvojen takia äänestän oikeistoa mieluummin.
Vierailija kirjoitti:
Ei persut ole koskaan ollut hallituksessa, niin, että pääministeri olisi persu. Ihan turha pelätä, koska enpä usko, että mitään mullistavaa tapahtuisi.
Trumppia on nyt kovasti pelätty, mutta toistaiseksi hän on kuitenkin aloittanut vähemmän sotia, kuin Obama ja uskaltanut puuttua ensimmäisenä länsimaisena johtajana Kiinan sääntöjenvastaisiin käytäntöihin kauppapolitiikassa. Toki hänessä on niitä huonojakin puolia reilusti, mutta ei tämä luultavasti ole ollut niin paha käytännössä, kuin mitä ne pelot olivat. Uusi johtaja tulee sitäpaitsi tilalle aina jossain vaiheessa.
Sadisti Trump erottaa vauvat ja äidit. Crab them by the p...sy. Ihana joo, kyllä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut nykyhalltuksesta onnellinen joka päivä ja kaikki on tuntunut valoisammalta kuin vuosiin. Kohta ne s..tanan aktiivimallikeksijät on taas vallassa :(
Sama itsellä. Pieni toivonkipinä heräsi jo, että ehkä tästä vielä selviääkin. Että kepitys loppuu ja voi ehkä vielä oikeasti parantua työelämään ja nyt sitten tämä. Kunpa pääsisi poi Suomesta, ei tätä jaksa :,-(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman voi myös toisinpäin. En voi elää Suomessa, jossa sananvapaus on uhattuna, joulujuhlia ei saa pitää kirkossa, suvivirsikin on kielletty, päiväkotilapsille ja vanhuksille pakkojuotetaan kaurajuomaa, sketseistä ja popbiiseistä joutuu pyytämään anteeksi, koti/uskonto/isänmaa ovat halveksuttavia, yliopistoissa opetetaan uusmarxilaista intersektionaalista femismi -ideologiaa totuutena ja sitä hierotaan naamaan joka päivä, kaikesta on tullut politiikkaa, huumeet halutaan laillistaa ja liha kieltää, vanhat taulut nostetaan seiniltä ja Sibeliukset ja Mannerheimit kielletään, dieselillä ei saa ajaa, anarkismia ihannoidaan, kansallisomaisuutta myydään, louhimiehiä vainotaan. No, onneksi on Ulla;)
Tämä! En ymmärrä kuka voi kannattaa nykyistä isänmaanvastaista ja miesvihamielistä hallitusta. Vaikka en ole isotuloinen niin arvojen takia äänestän oikeistoa mieluummin.
No niin; nähdään kyllä mitä persinkaiset hakee, miesten aseman "palauttamista" eli oikeutta jatkaa naisten sortamista ja alistamista. Kuka, ainakaan nainen, voi noita äänestää??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähden täältä heti, jos persut nousevat pääministeripuolueeksi, itse asiassa kokoomuskin riittää siihen. Hakekoot orjànsa kehitysmaista, itse en tänne hilupalkalla jää töitä tekemään. Mieluummin olen ulkomaisen työnantajan orjà kuin ahneeksi ryhtyneen suomalaisen.
Onneksi valmistun keväällä ja pääsen täältä heti lähtemään. Vielä vuonna 2015 Suomi oli samassa sarjassa muiden Pohjoismaiden kanssa. Muutama vuosi oikeistohallitusta, niin Baltia voittaa nyt elämisen laadun suhteen Suomen.
Mihin aiot?
Irlantiin.
Öh, miten se on parempi paikka? Ei läheskään samanlaisia tulonsiirtoja, ja veroparatiisinomaisilla järjestelyillä on imetty toisten maiden varallisuutta. Miten voit tukea tuollaista?
Sää, ihmiset, kieli, maisemat ja työstäkin maksetaan palkkaa sen verran, ettei joudu minkään kelan kanssa asioimaan. Hetkessä sieltä pääsee Eurooppaan ja Britanniaan.
Joku käynyt urakalla poistamassa viestejä :D
Kaikkihan sen on nähneet, millaista maailmanlopun politiikkaa tämä hallitus tekee. Otetaan miljardeja lisää velkaa ja rahaa kylvetään tukiin, avustuksiin ja asekauppiaille menevään kehitysapuun, työntekijöistä ja työnantajista ei piita mitään. Verot, raipat ja maksut tiristetään äärimmilleen ja teollisuuden ja yrittämisen edellytykset viedään. Kukaan ei investoi enää Suomeen, kun ei tiedetä, milloin ja mihin seuraavat raippaverot kohdistetaan.
Ja totta puhutaan niin kuin osataan. PM ei tiijjä mittään, omistajaohjausministeri ei tiijä mittään, tämän lukuisat avustajat eivät tiijä mittään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman voi myös toisinpäin. En voi elää Suomessa, jossa sananvapaus on uhattuna, joulujuhlia ei saa pitää kirkossa, suvivirsikin on kielletty, päiväkotilapsille ja vanhuksille pakkojuotetaan kaurajuomaa, sketseistä ja popbiiseistä joutuu pyytämään anteeksi, koti/uskonto/isänmaa ovat halveksuttavia, yliopistoissa opetetaan uusmarxilaista intersektionaalista femismi -ideologiaa totuutena ja sitä hierotaan naamaan joka päivä, kaikesta on tullut politiikkaa, huumeet halutaan laillistaa ja liha kieltää, vanhat taulut nostetaan seiniltä ja Sibeliukset ja Mannerheimit kielletään, dieselillä ei saa ajaa, anarkismia ihannoidaan, kansallisomaisuutta myydään, louhimiehiä vainotaan. No, onneksi on Ulla;)
Tämä! En ymmärrä kuka voi kannattaa nykyistä isänmaanvastaista ja miesvihamielistä hallitusta. Vaikka en ole isotuloinen niin arvojen takia äänestän oikeistoa mieluummin.
Jestas te olette tolloja...🤦♀️
Todella masentava ajatus joku alistaja Orpon paluu ja etenkin hullun miesasiamiehen nouseminen hallitukseen. Oikeasti toivon että tulee mieluummin täysi anarkia kuin kokoomus ja persut taas hallitukseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman voi myös toisinpäin. En voi elää Suomessa, jossa sananvapaus on uhattuna, joulujuhlia ei saa pitää kirkossa, suvivirsikin on kielletty, päiväkotilapsille ja vanhuksille pakkojuotetaan kaurajuomaa, sketseistä ja popbiiseistä joutuu pyytämään anteeksi, koti/uskonto/isänmaa ovat halveksuttavia, yliopistoissa opetetaan uusmarxilaista intersektionaalista femismi -ideologiaa totuutena ja sitä hierotaan naamaan joka päivä, kaikesta on tullut politiikkaa, huumeet halutaan laillistaa ja liha kieltää, vanhat taulut nostetaan seiniltä ja Sibeliukset ja Mannerheimit kielletään, dieselillä ei saa ajaa, anarkismia ihannoidaan, kansallisomaisuutta myydään, louhimiehiä vainotaan. No, onneksi on Ulla;)
Tämä! En ymmärrä kuka voi kannattaa nykyistä isänmaanvastaista ja miesvihamielistä hallitusta. Vaikka en ole isotuloinen niin arvojen takia äänestän oikeistoa mieluummin.
Itse olen tyhjin käsin köyhästä kodista lähtenyt, ja haluan mahdollisuuden vaurastumiseen, vaikka taustani on mikä on. Olen valinnut yrittäjyyden, ja aion tehdä tästä menestyvän. Jum a lauta, jos nyt päädytään nostamaan verot tappiin, jolloin tällä touhullakaan ei pääse vaurastumaan. Jäljelle jää lottovoitto (mihin on todella pieni todennäköisyys) ja periminen (mitä ei minulle voi tapahtua).