Katsoitko elokuvan Talvisota
Kommentit (19)
Katsoin, paukuttelua ihan liikaa. Ei semmosta jaksa kuunnella 3h yhtä soittoa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvän asian puolesta kannattaa vaikka sotia.
Minusta sodassa ei ole mitään hyvää, ei kenellekään, eikä millekään.
En katsonut, kun ei kiinnosta sotaleffat.
Katsoin koska en ole ennen nähnyt ja aiheena ihan kiinnostava. Vähän se loppu jäi auki.
Itsenäisen Suomen tärkein sota. Kukaan ulkopuolinen ei auttanut. Suurvalta hyökkäsi pienemmän valtion kimppuun eikä onnistunut perimmäisessä tavoitteessaan.
Tämän päivän Ilta-Sanomissa venäläistutkija arvioi noin 123 000 venäläissotilaan kuolleen hyökkäyksessä Suomeen. Luku on noussut viime vuosina ja vuosikymmeninä koko ajan. Oikeata kaatuneiden lukua ei koskaan saada tietää, koska osaa sotilaista ei ollut kortistoitu eli rekisteröity yhtikäs mihinkään. Suuruusluokkaa pidetään joka tapauksessa oikeansuuntaisena. Loukkaantuneita oli alle 300 000.
Venäjällä ei nykyään mielellään muistella sotaa, jossa hävinnyt juhlii suurempana sankarina kuin de facto voittaja. Suurin hyöty Neuvostoliitolle talvisodasta oli se, että se sai hurjasti käytännön oppia sotimista, mikä osaltaan siivitti sen voittoon Saksasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvän asian puolesta kannattaa vaikka sotia.
Minusta sodassa ei ole mitään hyvää, ei kenellekään, eikä millekään.
Jos he eivät olisi puolustautuneet sotimalla, Suomea ei olisi olemassa.
Se on tietoinen päätös yritetäänkö pitää oma armeija vai otetaanko suosiolla puna-armeija tänne. Joku armeija täällä kumminkin toimii jatkossakin.
Katsoin osittain. Siinä oli paljon enemmän kalustoa kuin vanhassa tuntemattomassa.
Näytettiin myös uskonnollisuutta (sitä oli vain vähän tuntemattomassa, varmaan kirjoittajansa takia) Uskonnollisuus oli erittäin paljon esillä oikeasti sota-aikaan. Luin vanhoista kirjeistä, että kirkossa oli joka ilta rukoilua sotilaiden puolesta ja valtavasti huolestuneita rukoilemassa. Ei alkuun ollut, mutta tarve oli suuri jatkosodan aikaan ja silloin oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvän asian puolesta kannattaa vaikka sotia.
Minusta sodassa ei ole mitään hyvää, ei kenellekään, eikä millekään.
Se ketä hyökkää on tyhmä. Puolustamisessa ei ole mitään vikaa.
^ Minäkin mietin tuota uskonnollista puolta. Kirjaimellisesti on annettu peli korkeimman huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvän asian puolesta kannattaa vaikka sotia.
Minusta sodassa ei ole mitään hyvää, ei kenellekään, eikä millekään.
Ei tietenkään ole. Mutta ne eivät ole tavallisten kansalaisten päätettävissä.
Venäjällä talvisota on edelleen vaiettu asia. Hyvin vähän oikeata tietoa siitä on siellä ihmisillä. Mennään neuvostoaikaisella propagandalla. Onneksi viime vuosina jotkut rohkeat tutkijat ovat penkoneet tätä asiaa. Edelleen tietojen saanti takkuaa pahasti.
Ellei Suomi olisi puolustautunut, Baltian maiden tapainen kohtalo olisi odottanut kotimaatamme. Moni olisi lähtenyt viimeiselle matkalleen Siperiaan - eikä todellakaan olisi sieltä enää takaisin tullut.
Ukki kertoi miten varpaat olivat paleltuneet kylmästä ja kuinka vihollinen oli kylmän viileästi teloitettu ampumalla niille sijoilleen.
Omistan kyseisen leffan DVD:nä ja olen katsonut sen ainakin yli kymmenen kertaa. Oma mielipiteeni on se, että Talvisota on yksi parhaimmista kotimaisista elokuvista, mitä koskaan on tehty. Ajan hammas ei ole syönyt sitä ja kyllä, katsoin sen taas televisiostakin 🙂
Vierailija kirjoitti:
Katsoin koska en ole ennen nähnyt ja aiheena ihan kiinnostava. Vähän se loppu jäi auki.
Miten se loppu jäi auki? Eikö sodan voittaja selvinnyt?
Itse pidän Suomen torjuntavoittoa talvisodassa yhtä ihmeellisenä kuin kreikkalaisten urhoollista taistelua ylivoimaista Persiaa vastaan Thermopylaissa 480 eaa. Häviäjä voitti kummassakin tapauksessa, koska osoitti niin suurta urhoollisuutta.
"Eikö sodan voittaja selvinnyt?"
Neuvostolitto voitti, mutta tuossa loppuvaiheessa sotilaita oli haalittu Mongoliaa myöten. Stalin maksoi hirvittävän hinnan sotaretkestään.
On hieno elokuva jossa käytetty paljon aikalaiskertomuksia.
Hyvän asian puolesta kannattaa vaikka sotia.