Olen kyllä saavuttanut vaikka mitä työelämässä ja harrastuksissa, mutta lapseni👶👶👶 ovat silti parasta mitä olen saanut aikaan 💕💕💕💕💕
Minusta se ainakin on mun suurin saavutukseni, että sain ruokittua ja kasvatettua lapseni aikuisiksi ja omillaan pärjääviksi. Iso ponnistus kun oli.
Mikään työ tai oppiarvo ei vaadi niin kovaa työtä ja vaivannäköä. Arvotan sen kyllä kaikkein korkeimmalle.
Kommentit (16)
Matthew McConaughey tiesi haluavansa isäksi jo kahdeksanvuotiaana, koska hän huomasi, että kaikkia hänen elämänsä kunnioitettuja miehiä yhdisti yksi yhteinen rooli: he olivat isiä. "The ultimate goal: He viewed fatherhood as the highest form of success and the best role a man could achieve."
On siinä oppiarvo, kun osaa levittää haarat.
Vierailija kirjoitti:
Sunnytyspornohullu aktivoitui...
Hiljaa r y s s ä
38 vuotta olin sitä mieltä, että ei lapsia. Sitten muutin mieleni eikä parempaa voi olla.
Juuri heitin pienen sähläävän prinsessan päiväkotiin.
T: Ylpeä isä
Vierailija kirjoitti:
38 vuotta olin sitä mieltä, että ei lapsia. Sitten muutin mieleni eikä parempaa voi olla.
Juuri heitin pienen sähläävän prinsessan päiväkotiin.
T: Ylpeä isä
Olen kiinnittänyt huomiota, että nykyään liikkuu paljon isejä yksinään lasta rattaissa työnnellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sunnytyspornohullu aktivoitui...
Hiljaa r y s s ä
Sinähän se olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sunnytyspornohullu aktivoitui...
Hiljaa r y s s ä
Sinähän se olet.
Sinä olet
Minulle lapset ovat kyllä aina olleet valtavan suuri ilon ja rakkauden lähde. En ole koskaan kokenut heitä rasitteena, vaikka vanhemmuuteen on tietenkin mahtunut myös väsymystä, huolta ja vaikeampia vaiheita. Nekään eivät ole vieneet pois sitä pohjimmaista iloa siitä, että juuri he ovat olemassa ja kuuluvat elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Matthew McConaughey tiesi haluavansa isäksi jo kahdeksanvuotiaana, koska hän huomasi, että kaikkia hänen elämänsä kunnioitettuja miehiä yhdisti yksi yhteinen rooli: he olivat isiä. "The ultimate goal: He viewed fatherhood as the highest form of success and the best role a man could achieve."
Siinä on mies
Ihana lukea tällaista. Meilläkin lapset ovat olleet toivottuja ja tuoneet elämään ihan valtavasti iloa. Ja täytyy sanoa, että se ilo ei todellakaan lopu siihen, kun lapset kasvavat aikuisiksi – ehkä se vain muuttuu vähän erilaiseksi.
Nyt kun lapset ovat aikuisia, on ihanaa huomata, miten heidän kanssaan voi jutella ihan kaikesta, nauraa samoille jutuille ja viettää aikaa yhdessä muutenkin kuin vain vanhemman ja lapsen rooleissa. Heistä on tullut aikuisina myös todella tärkeitä ihmisiä omaan elämään. Ja kyllä sitä välillä katsoo heitä edelleen ihan samoilla silmillä kuin silloin, kun he olivat pieniä. Miettii vain, että miten ihmeessä aika meni näin nopeasti ja miten hienoja tyyppejä heistä kasvoi. Aikuiset lapset tuovat ainakin minulle edelleen ihan hirveän paljon iloa ja lämpöä elämään.
Vierailija kirjoitti:
Monella lapsettomalla tuntuu olevan ihmeellisiä käsityksiä lapsiperhe-elämän rankkuudesta. Lapsi herättää alkuun öisin, mutta nukkuu myös päikkäreitä. Lapsi oppii syömään itse vuoden vanhana ja kuivaksi pari vuotiaana. Seitsemänvuotias jo mennä viipottaa kavereilla, ulkoiluttaa koiraa ja tekee kotitöitä. Se työläs vaihe on siis lyhyt ja sen jälkeen lapsista on paljon enemmän iloa kuin vaivaa.
Onko sun lapset käyneet läpi jo murrosiän? Pienet lapset pienet murheet, isot lapset ...
Oi että kun niiin ehanaa. No silti olen vela ja tyytyväinen omaan elämääni ilman niitä lapsia.
Mulle riittää se, että tiedän mitä kaikkea olisin saavuttanut ilman tahallista kapuloiden laittamista rattaisiin sabotoinnein ja rikoksin! Muutkin sen tietää eli ne jotka eivöt katkerana ja kostonhimoisia osallistunert sabotointeihin ja rikoksiin.
Täytyy olla ylpeä. että niinkin paljon sairasta ja kieroutunutta vaivaa on nähty, jotta kimppuun on käyty. Vad fint! Mikä vaiva! Mikä joukko idiootteja!
Jopa akateemiset ja koulutetut nähneet vaivaa ja ottaneet riskin osallistumalla rikoksiin itseäni ja perhettäni kohtaan.
Wau!
Vierailija kirjoitti:
Mulle riittää se, että tiedän mitä kaikkea olisin saavuttanut ilman tahallista kapuloiden laittamista rattaisiin sabotoinnein ja rikoksin! Muutkin sen tietää eli ne jotka eivöt katkerana ja kostonhimoisia osallistunert sabotointeihin ja rikoksiin.
Täytyy olla ylpeä. että niinkin paljon sairasta ja kieroutunutta vaivaa on nähty, jotta kimppuun on käyty. Vad fint! Mikä vaiva! Mikä joukko idiootteja!
Jopa akateemiset ja koulutetut nähneet vaivaa ja ottaneet riskin osallistumalla rikoksiin itseäni ja perhettäni kohtaan.Wau!
Moni ei tietenkään tiedä niistä kapuloita, koska koko tarinassa mukana niin paljon valheita ja lavastuksia.
Sääli hos vilpittömin mielin vielä mukana.