Milloin aloit ajatella, ettei lasten tarvitse enää vanhentua?
Minkä ikäisenä lapset olivat sen ikäisiä, ettei enää tarvinnut ajatella ”kasvaisivat isommaksi niin helpottuisi tämä homma”.
Kommentit (12)
En tiedä tuosta mutta nykyajan työelämässä ei ymmärretä että ihminen vanhenee.Töitä pitäisi painaa kuin nuorena olla ylitöissä ja vielä lauantaitkin.Pomo mulkkaa jos et jää.
Tyttöni oli 6-vuotiaana niin ihanassa ja helpossa iässä että siihen olisi saanut jäädä. Nyt 11v näsäviisasteleva ja piikittelevä esiteini-ikäinen...
En ole ikinä ajatellut noin. Elämä menee eteenpäin.
Kun täytti 22 ja sai vakituisen duunin. Silloinkin lähinnä huokasin vain helpotuksesta.
Lapset ois ihania ku syntyis suoraan koulureppu selässä ja marssis synnäriltä eka luokalle kouluun.
12v jälkeen niitten kans viihtyy kotonakin.
M45
18-vuotiaana, oman elämänsä alussa; arjen asiat hallussa, mutta vielä täynnä uutuudenviehätystä.
5.v kun pahin uhma ja kiukkuraivarit takana ja niiden kanssa pystyy keskustelemaan.
Mutta vauva-aika on minusta ollut myös aina ihanaa ja haikein mielin vaihtanut aina vaatekokoa suuremmaksi. 2.v - 5v on iät joista en niinkään nauti vaan arki yhtä työleiriä.
Esikoinen on nyt 33v. Ei sen enää tarvis vanhentua, kun tunnen itseni jo todella vanhaksi.
Lapset ovat nyt 19 v ja 17 v. Vielä ei ole tuo ajatus loppunut. Ehkä sitten, kun muuttavat pois?
Minusta äitiyden tai vanhemmuuden suurin huijaus on ollut se, että lasten ollessa pieniä, takertuvia ja koko ajan huomiota ja hoitoa tarvitsevia sitä odottaa, että ne kasvaisivat isoiksi ja homma helpottuisi, että sitten olisi niin kivaa ja huoletonta. Hah! Nyt kun esikoispoikani on 14 ja pahimmassa murrosiässä, toivon että voisin kelata aikaa joko eteenpäin tai taaksepäin. Tämä huoli, pelko ja ahdistus on musertava (pojalla on rankka murrosikä kokeiluineen, valehteluineen ja kapinointeineen). Olipa silloin helppoa, kun ne lapset olivat aina lähellä ja kaikki hallinnassa ja hyppysissä! Tyttöni on 11 ja sinänsä nyt mukavassa iässä, vaikka hänelläkin on jo murrosikä alkanut. Arvostan tosi paljon sitä, että hän vielä kertoo mulle kaiken, haluaa tehdä yhdessä asioita yms. Pojan kohdalla toivon, että hän kasvaisi tämän kuohuntavaiheen yli äkkiä ja saisi järkeä päähänsä. Pahimpina hetkinä lasken vuosia ja kuukausia, kun se on 18 ja muuttaa pois kotoa.
Pointtini taisi olla, että nauttikaa lapsistanne, ne ovat pieniä vain hetken.
Esiteini-ikäisen kanssa haluaisin kelata aikaa taaksepäin :D