Voiko tämän elämän henkiset traumat tai fyysiset vammat johtua entisestä elämästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Me kannamme mukanamme esi-isiemme tekoja. Monet sairaudet johtuvat niistä.

Kumpa ihmiskunta tulisi viisaammaksi.

On tieteellisesti todettu, että esivanhempien kokemat traumat voivat siirtyä geeneissä eteenpäin.

Siksi kannamme mukanamme esi-isiemme tekoja.

Joo mutta tämä aloitus koskee jälleensyntymää, ei esivanhempia ja geenejä.

Jos uskoo jälleensyntymään, uskoo myös, että lapsi valitsee vanhempansa. Samalla on valinnut tulevat koettelemuksensa. Koettelemukset ovat sen takia, että oppiasi jonkun asian ja pääsisi askeleen lähemmäksi valaistumista.

Sinäkö sen määräät mihin pitää uskoa.

Itse uskon jälleensyntymään, mutta en siihen että itse voi seuraavan elämänsä valita, esim vanhempansa. Kyllä ne osoitetaan muulta taholta.

Tä? Minulla oli ainakin voimakas tunne, että lapseni on valinnut juuri minut vanhemmakseen. Toisaalta uskon, että valitsin omat vanhempani.

Uskon ja toisaalta en.

Ohis tähän liittyen: näin jännää unta raskausaikanani. Menin juna-asemalle vastaan pientä matkamiestä, joka oli poika ja puettu vanhanaikaisiin vaatteisiin: polvihousut, lätsä ja villapaita. Hän seisoi siellä minua jo odottamassa ison, vanhan matkalaukun kanssa. Halasin ja toivotin tervetulleeksi. Uni loppui.

Vauva syntyi ja jotenkin koin, että hän on jostakin tuttu. Kasvettuaan vähän isommaksi löysin äitini vanhoista valokuvista kuvan, jossa oli aivan oman lapseni (ja uneni lapsen) näköinen poika! Kysin, kuka tämä on. Äiti selitti, että siinä on hänen pienenä kuollut veljensä. No eipä ihme, sukulainenhan tuo oli, että näyttikin tutulta. Mutta äiti jatkoi, että hänellä oli kumma tunne, kun sai tämän lapsenlapsensa ensimmäistä kertaa syliinsä; hänelle tuli mieleen omituinen ajatus, että tämä veljensä tuli takaisin. Veli kuoli onnettomuudessa. Ja mystisesti lapsellani on samassa paikassa syntymämerkki, missä tämä onnettomuuskohta äidin veljellä oli.

Onko jälleensyntymää, mene tiedä. 

Ainakin minulle tämä on ensimmäinen ja ainut elämäni. Ei ole vanhoja painolasteja eikä kukaan tule oikaisemaan kokeamiani vääryyksiä kuolemani jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Jälleensyntymä on aina kiinnostanut, ja olen lukenut aiheeseen liittyviä kirjoja, joihin on tutkittu ihmisiä.. ja dokumenttejakin on tullut. Hyvin mielenkiintoisia asioita.

Esim enoni oli äitini mukaan puhumaan oppiessaan alkanut puhua englannin sanoilla. Eikä niillä ollut televisiotakaan joka sen selittäisi. 50-luvun loppua eletty.

Jännää. Muistin oman kokemuksen: Isän ystävän tiedustellessa noin neljävuotiaalta minältäni, kuinka hyvin osaan englantia (olin jo pentuna kova lukemaan, ja varmaan jostain kirjasta joitain sanoja poiminut ja heitellyt), olin kurtistanut kulmiani ja tokaissut pidätkös-tyhmänä-äänellä kirkkaasti: "Täydellisesti!" Aikuiset nauroivat, mutta äiti kertoi tämän tapauksen kun koulussa englanti alkoi luistaa minulta kuin vettä vain.

Jo varhaisessa vaiheessa luin kirjoja englanniksi, ja puhuminen on aina tuntunut todella luontevalta. Pystyn myös päättelemään sanojen merkityksiä, vaikken olisi niitä aiemmin kuullut. Eihän tämä Suomessa niin kummallista ole, meillä kun oppii jo telkkarin tekstityksistä, muuallahan dubataan paljon ohjelmia. Silti välillä mietityttää, miksi on näin, kun taas esim.ruotsia en ole koskaan oppinut verenmakuisesta pänttäämisestä huolimatta.

Mene tiedä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Me kannamme mukanamme esi-isiemme tekoja. Monet sairaudet johtuvat niistä.

Kumpa ihmiskunta tulisi viisaammaksi.

On tieteellisesti todettu, että esivanhempien kokemat traumat voivat siirtyä geeneissä eteenpäin.

Siksi kannamme mukanamme esi-isiemme tekoja.

Joo mutta tämä aloitus koskee jälleensyntymää, ei esivanhempia ja geenejä.

Jos uskoo jälleensyntymään, uskoo myös, että lapsi valitsee vanhempansa. Samalla on valinnut tulevat koettelemuksensa. Koettelemukset ovat sen takia, että oppiasi jonkun asian ja pääsisi askeleen lähemmäksi valaistumista.

Sinäkö sen määräät mihin pitää uskoa.

Itse uskon jälleensyntymään, mutta en siihen että itse voi seuraavan elämänsä valita, esim vanhempansa. Kyllä ne osoitetaan muulta taholta.

Tä? Minulla oli ainakin voimakas tunne, että lapseni on valinnut juuri minut vanhemmakseen. Toisaalta uskon, että valitsin omat vanhempani.

Uskon ja toisaalta en.

Sitä vaan, että et sinä voi sanoa että on uskottava tähän, jos uskoo tohon.

Itse uskon että joku "neuvosto" päättää seuraavan elämän, mutta vanhempiinsa saa kyllä tutustua jo ennen syntymää.

Esim minä vaistosin raskaana ollessani, että joku tuijotti minua ja oli ihan vieressä, vaikka olin yksin. Olen varma että se oli tulevan lapseni sielu, joka siinä katseli tulevaa äitiään.

Oli jännä tunne, muttei kuitenkaan pelottava.

Hauskaa. Jotkut näkevät unissaan tulevan lapsensa. Miksei lapsikin voisi siis nähdä tulevat vanhempansa.

Kyllä. Minä näin esikoisen unessa monesti, ensimmäisen kerran vuosia ennen hänen syntymäänsä tai miehen tapaamista. Lapsesta kasvoi juuri sama henkilö kuin unessa, ja elämästämme muodostui vuosien saatossa juuri sellaista mitä olin nähnyt unissa. Vaikka omat suunnitelmani olivat aivan päunvastaiset ja erilaiset elämän osa-alueiden suhteen, esikoinen oli kauan odotettu ja toivottu, ikäänkuin rakastin häntä jo siitä asti kun olin hänet unissa nähnyt.

Miettinyt samaa asiaa. Lapseni on ollut aina sellainen, että ei tykkää jos joku esim. seisoo hänen takanaan. Ajattelimme ensin että se menee ohi, mutta ei se mennyt. Ei voi tietää mistä johtuu, mutta kaikennäköisiä ajatuksia on tullut mieleen.

Minun poikani sanoi kerran 6-vuotiaana nukkumaan mennessään, että:"Äiti, mä olen aiemmin ollut merimies ja kuolin, kun hukuin mereen. Se laiva upposi. Siks mä haluan oppia uimaan kunnolla."

Vähän kulki kylmiä väreitä selässäni, sillä emme ole koskaan puhuneet mistään entisistä elämistä tai jälleensyntymästä ja tuskin on päiväkodissakaan puhuttu. Mistä hänelle tuli tuollainen ajatus?

Totta on, että poika on itse halunnut uimakouluun ja tykkää veneistä. 

Minä kerroin joskus 8-vuotiaana vanhemmilleni, että entisessä elämässä olin myllärin poika ja asuin Englannissa maalla, mutta silloin oli vielä niin vanhanaikaista, että oli vain hevoskärryjä. 

En tiedä, mistä olin tuon keksinyt, mutta minulla on oikeasti selkeä mielikuva itsestäni kävelemässä aurinkoista hiekkatietä pitkin, ympärillä on kumpuilevia heinäniittyjä ja jalassani on tummanruskeat polvihousut ja vaalea paita. Sellaisia polvihousuja minulla ei ole kyllä koskaan ollut.

Ja mistä mylläri? Ehkä jostakin satukirjasta keksinyt? En todellakaan tiedä. Tässä elämässäni olen kyllä naispuolinen :D

Mielenkiintoinen aihe. 

Tämän jotenkin itsekin uskon.

Ei voi. Ei sinulla ole ollut mitään entisiä elämiä eikä tule olemaan muita tämän jälkeen. Siksi kannattaisikin tehdä siitä ainutkertaisesta elämästään jollakin tavalla merkityksellistä, toista yritystä et tule saamaan.

Uskon entisiin elämiin.

Tiesin keskitysleireistä asioita, joita en ollut lukenut tai kuullut mistään, vaan kokenut tilanteet.

Vierailija kirjoitti:

Miettinyt samaa asiaa. Lapseni on ollut aina sellainen, että ei tykkää jos joku esim. seisoo hänen takanaan. Ajattelimme ensin että se menee ohi, mutta ei se mennyt. Ei voi tietää mistä johtuu, mutta kaikennäköisiä ajatuksia on tullut mieleen.

Oikeasti?? Jos meidän lapsella olisi tuollainen taipumus, niin ensimmäinen mieleen tuleva selitys ei kyllä olisi mestaajan miekka.

Vierailija kirjoitti:

Uskon entisiin elämiin.

Tiesin keskitysleireistä asioita, joita en ollut lukenut tai kuullut mistään, vaan kokenut tilanteet.

Haluatko kertoa tarkemmin millaisia asioita? Entä miten tämä edellinen elämä näkyy nykyisessä elämässäsi tai on vaikuttanut sinuun?