Mistä eroaminen yleensä johtuu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jostain että erojen suuri syy on kommunikaatio-ongelmat.

Ja tosiaan, meillä oli tämä. Mies ei suostunut puhumaan mistään, minä taas sanoin aina kaiken. Mun ajatuksia ei ainakaan tarvinnut arvailla.

Minulla tuli yhdestä suhteesta ero juuri tuosta syystä. Kaikki oli omasta mielestäni hyvin ja oli ollut koko suhteen ajan. Sitten mies vaan yks kaks paukauttaa miten haluaa erota kun melkein kaikki on pielessä. Muisteli jopa joitain sanomisiani siltä ajalta, kun oltiin tapailuvaiheessa. Jonkun aikaa "roikuin" miehessä, kun kumminkin minusta suhde oli hyvä, mutta lopulta tajusin että mies tuskin tulisikaan puhumaan jatkossakaan mistään.

Tämä voi olla ennusteeltaan pahin mahdollinen juttu. Kaikki muut syyt ja ongelmat ovat ainakin periaatteessa mahdollisia ratkaistavia, jos niistä voi kommunikoida ja kumpikin haluaa suhteen vielä jatkuvan. Jos kommunikaatio tökkii pahasti, niin mistään ei tule ikinä mitään. Se on eron paikka lopulta ihan vääjäämättä.

Mulla meni juuri 20-vuotinen suhde suunnilleen samasta syystä. Lopulta syitä on muitakin, mutta tuo on ollut koko ajan suurin rasite ja on ollut myös este asioiden korjaamiselle.

Puoliso ei koskaan puhunut tärkeistä asioistaan ja omista tunteistaan. Hän ei halunnut keskustella niistä silloinkaan, kun minä yritin. Hän ei avautunut mulle sisimmästään ikinä, eikä halunnut kuulla mun syvimmistä ajatuksistani, toiveistani, haaveistani. Hän suorasanaisesti käski vaieta ja olla puhumatta abstraktimmista ja kauaskantoisemmista asioista. Hän halusi puhua vain välittömistä, konkreettisista käytännön asioista. 

Alusta alkaen puoliso oli vaikuttanut olevan tyytyväinen ja olin siinä uskossa, että kaikki on hyvin. Olen puhunut ja kuunnellut tarkalla korvalla. Yhdessä on tehty sitä sun tätä. Talot, lapset ja kaikki. Toisia tuettu kummankin tavoitteissa työuralla, harrastuksissa, sosiaalisissa suhteissa ja kaikessa. Tai niin luulin. 

Tilanteen kriisiydyttyä mulle selvisi totuus, kun puoliso luki koko ajan pitämiään päiväkirjoja mullekin ja alkoi avautua aina salaamistaan asioista. Puoliso oli epäillyt mun uskollisuuttani ekasta päivästä alkaen. Koko suhteen ajan hän oli varma, että petän ja jätän milloin tahansa. Hänen pahin pelkonsa oli tulla jätetyksi. Koko suhteen ajan hän oli salaa vakoillut ja epäillyt tekemisiäni. Seurustelun alusta saakka hän oli ollut kateellinen mulle ja mustasukkainen ystävilleni, esim. harrastus- ja opiskelukavereille. Koko suhteen ajan hän oli tuntenut alemmuutta ja nähnyt meidät jotenkin kilpailijoina kaikessa, jossa hän oli aina huonompi. Kaikki mulle ihan käsittämätöntä ja täysi yllätys. 

Jälkeenpäin hän kertoi, että olisi halunnut naimisiin paljon aiemmin ja oli pettynyt siihen, että kosin tylsästi ja vuosia liian myöhään, en ollut silloinkaan tietoinen moisista haluista. Muutimme työni vuoksi kauas toiselle paikkakunnalle. Asiasta keskusteltiin silloin eikä hän sanallakaan kritisoinut, epäillyt tai tyrmännyt asiaa. Kymmenen vuotta myöhemmin hän oli katkera siitä, kuinka oli elämänsä pilannut seuraamalla minua ja menemällä mun ehdoilla elämässään, vaikka ei koskaan olisi sitä halunnut. 

Viimeiset 6-7 vuotta oli jatkuvaa kahnausta kaikenlaisesta arkisesta. Hän valitti milloin mistäkin ja minä tein parhaani korjatakseni puutteet. Lopetin vakiduunini ja myin rakentamani talon, koska ne olivat hänen makuunsa vääriä. Kaikissa pienemmissä asioissa, kuten arkiaskareiden taakanjako, tehtiin uusia suunnitelmia, järjestelin omia aikataulujani uusiksi, yritin mahdollistaa kaikki hänen toiveensa. Mutta lopulta ilmeni, että tämä kaikki pinnallisesta valittaminen ja tappelu olikin oireilua vaan. Oireilua siitä, että hän oli löytämässä oman sisimmän itsensä joka oli jostain syystä 20 vuotta esittänyt muuta kuin on, myötäillyt, pimittänyt kaikki todelliset ajatuksensa ja tunteensa. Se kaikki oli mm. hänen päiväkirjoissaan. Hän oli täysin eri ihminen kuin minulle esitti ja oli elänyt kanssani elämän, jota inhosi alusta alkaen päivästä toiseen kanssani. Ei ihme, että alkoi jo mielenterveyskin mennä. Ei ihme, että parisuhde muuttui päivittäiseksi huutokarjumiseksi ja kaikesta riitelyksi, väkivallaksikin. Ei ihme, että tarpeeksi itkettyäni totesin, että tämä taitaa nyt olla tässä. 

Sanon vaan, että on se nyt prkl, jos ei sitä suutaan osaa avata silloin kun on aika.