Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä huomasit että työnteko alkaa tökkiä?
27.11.2019 |
Olen hoitoalalla, ollut jo yli 30 vuotta mutta silti eläkeikään on vielä matkaa. Olen perusterve, ja jaksan vielä työni sekä fyysisesti että psyykkisesti. Silti koen että työnilo on jo vähentynyt. Toki edelleen työssä käynti antaa hyvän päivärytmin ja töissä on kiva tavata työkavereita. Pidän myös hoitotyöstä ja siitä että voin auttaa sairaita ihmisiä. Mutta jokin on muuttunut... suhtauduin työhöni paljon intohimoisemmin vielä 10 vuotta sitten. Tunnen että olen jo saanut kaiken mitä työstäni voin saada. Välillä haaveilen eläkepäivistä, kiireettömistä aamuista, pitkistä hiihto- ja pyöräilylenkeistä, kirjoista joita voisin lukea, vihannesten kasvattamisesta ym. kaikesta johon minulla olisi paremmin aikaa eläkkeellä. Mutta vielä pitäisi jaksaa käydä töissä yli kymmenen vuotta. Mietin myös onko realistista olettaa että monella alalla (mm. hoitoalalla) jaksetaan käydä töissä 65-vuotiaana tai jopa sitä vanhempana. Kuinka te muut olette jaksaneet?
Kommentit (36)
Nyt kolmivitosena tuntuu että työt on ihan prseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vasta 45-vuotias ja tökkii todella pahasti. Olen viihtynyt työssäni ja tehnyt mielelläni ylimääräisiä vuoroja ym. Kolmen viimeisen vuoden aikana on kuitenkin tullut työnantajan taholta paljon uusia käytäntöjä jotka ovat syöneet motivaatiota ja jaksamista. En usko millään jaksavani eläkeikään asti. Jos sellaista siis edes on olemassa minun ikäpolvelleni.
Neljäkymmentä kun tuli täyteen niin alkoi työtkin tökkimään pahasti. Vielä pitäis monta vuotta jaksaa...
Tässä 38v ikään tulleena se on tökkinyt jo muutaman vuoden, mutta hampaita kiristellen vaan eteenpäin haaveillen siitä, että saavuttaisi jonkinlaista taloudellista riippumattomuutta sijoituksillaan ja työlle voisi haistattaa huilut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 42 vuotiaana olen huomannut samoja piirteitä. Ennen halusin kaikkeen uuteen mukaan, olin innoissani koulutuksista, katselin uusia työpaikkoja, kävin työnkierroissa... Aloitin pidemmän, monta vuotta kestävän, jatkokoulutuksen. Lopetin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen ja sen jälkeen jotenkin "tajusin", että en enää jaksa/halua opiskella, en halua "mitään" uutta työhöni. Toki tällä alalla (hoitoala myös) aina on pakko vähän olla uusista jutuista kärryillä, mutta jos saisin vapaasti päättää keskittyisin nyt vaan työhöni, mahdollisimman yksinkertaisena. Viihdyn kyllä ihan hyvin, jos saan vain siihen keskittyä, mutta välillä käy noita samoja asioita mielessä kuin sulla ap.
40-kriisi. Nyt ihan ulapalla mitä pitäisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen 45 eikä vielä. Vaihdoin alaa 30-vuotiaana, niin ehkä siksi en ole ehtinyt leipiintyä. Jos johonkin olen kyllästynyt, niin toimialaan. Jotenkin kaikki siinä on jo kaikki nähty (markkinointi).
Kolmekymppisenä. Välttelin jokusen vuoden työntekoa opinnoilla. Nyt 40-v leikkasin pois kolmanneksen työajastani ja lisää kun tilanne sen sallii. En aio enää palata kokopäivätöihin. Ei ole enää asuntolainaa eikä lasta kotona, muuten jäisi haaveeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin 50-vuotiaana, eli siinä vaiheessa kun ikä alkaa vaikuttaa työnantajan arvostukseen. Tietyssä vaiheessa ei ole enää tärkeää se mitä, tai miten teet, vaan miltä näytät. Ja tietysti sekin vaikuttaa, kun eläkeikä lähestyy, eli muutut taakaksi firmalle.
Siis jos irtisanoutuu työpaikastaan, niin saako sitä mitään tukia mistään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdoin alaa 35-vuotiaana tuon takia ja nyt viitisen vuotta ollut uudessa ammatissa josta tykkään vieläkin.
Ei ole vielä tullut. Itse asiassa viihdyn koko ajan paremmin, kun tuntuu, että osaan hyvin sen minkä teen, ja opin nopeasti myös uudet jutut. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön on myös kasvanut osaamisen ja aseman vahvistumisen mukana, mikä lisää työssä viihtymistä. N47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain tänä vuonna eli 35 vuotiaana asuntolainan maksettua ja tehtyäni koko elämäni pienipalkkaisia hanttihommia ei voisi työnteko enää vähempää kiinnostaa.
42-vuotiaana. Olen niin rikki ettei ole mitään järkeä jatkaa tällä tahdilla. Jatkuvasti sairaslomilla kun ensin hajoo jokin, annetaan viikon saikku ja Buranaa, ei auta, menen töihin, hajoo pahemmin, uus viikon saikku ja fyssarin lähete, ei auta, töihin, hajoo pahasti, kiireellinen leikkausaika, kuukausia sairaslomaa, fyssari, töihin ja vuoden sisään alkaa uudelleen. Näin mennyt molemmat ranteet, kyynärpää, olkapää, oikea polvi ja nyt vasen polvi. Mutta voishan sitä vielä vähän kiristää työtahtia......
Mulle työ on aina merkinnyt ainostaan rahaa. Ei kiinnosta tippaakaan työn hakeminen, onneksi pääsee eläkkeelle pian.
Vierailija kirjoitti:
Nyt 42 vuotiaana olen huomannut samoja piirteitä. Ennen halusin kaikkeen uuteen mukaan, olin innoissani koulutuksista, katselin uusia työpaikkoja, kävin työnkierroissa... Aloitin pidemmän, monta vuotta kestävän, jatkokoulutuksen. Lopetin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen ja sen jälkeen jotenkin "tajusin", että en enää jaksa/halua opiskella, en halua "mitään" uutta työhöni. Toki tällä alalla (hoitoala myös) aina on pakko vähän olla uusista jutuista kärryillä, mutta jos saisin vapaasti päättää keskittyisin nyt vaan työhöni, mahdollisimman yksinkertaisena. Viihdyn kyllä ihan hyvin, jos saan vain siihen keskittyä, mutta välillä käy noita samoja asioita mielessä kuin sulla ap.
Minulla myös tilanne se, että pomo yrittää ujuttaa minulle uusia tehtäviä, mutta yritän jollakin verukkeella kieltäytyä. Vaikea innostua mistään uudesta kun tietää että todellisuudessa tulee vain lisätehtäviä mutta ei aikaa tehtävien suorittamiseen.
Isäni on entinen upseeri ja jäi eläkkeelle 51-vuotiaana sanoen, ettei terve ihminen työtä kaipaa. Olin jo silloin, parikymppisenä samaa mieltä.
Vaikka olen saanut opiskella haluamaani alaa ja päässyt koulutustani vastaavaan, hyväpalkkaiseen työhön, ei se kummoista nautintoa tuo. Mutta rahaa se tuo ja siksi käyn töissä. Raha kun mahdollistaa monia asioita, joita haluan.
Pitäisi olla kiitollinen, että tilanteeni on näin hyvä. Silti odotan eläkepäiviä, joihin on vielä aikaa 17 vuotta. Jos jäisin vapaaherraksi kovin paljon ennen virallista eläkeikää, se söisi ikävästi säästöjä ja tulevan eläkkeen tasoa. Minä haluan aikanaan matkustella enkä istua keinutuolissa.
Olen 65-vuotias ja edelleen töissä it-hommissa. Siinähän tuo työnteko menee kuin aikaisemminkin ja onhan viikonloput sekä lomat. Lapset ovat jo pitkään olleet maailmalla eikä hyvin hoidetussa omakotitalossa ole juurikaan tekemistä. Kun tämän päivän työelämäkin on helppoa ja hauskaa niin nautin leppoisasta elämästä johon työ tuo rahaa ja näin enemmän vaihtoehtoja.
20-vuotiaana.
M 45