Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä huomasit että työnteko alkaa tökkiä?
27.11.2019 |
Olen hoitoalalla, ollut jo yli 30 vuotta mutta silti eläkeikään on vielä matkaa. Olen perusterve, ja jaksan vielä työni sekä fyysisesti että psyykkisesti. Silti koen että työnilo on jo vähentynyt. Toki edelleen työssä käynti antaa hyvän päivärytmin ja töissä on kiva tavata työkavereita. Pidän myös hoitotyöstä ja siitä että voin auttaa sairaita ihmisiä. Mutta jokin on muuttunut... suhtauduin työhöni paljon intohimoisemmin vielä 10 vuotta sitten. Tunnen että olen jo saanut kaiken mitä työstäni voin saada. Välillä haaveilen eläkepäivistä, kiireettömistä aamuista, pitkistä hiihto- ja pyöräilylenkeistä, kirjoista joita voisin lukea, vihannesten kasvattamisesta ym. kaikesta johon minulla olisi paremmin aikaa eläkkeellä. Mutta vielä pitäisi jaksaa käydä töissä yli kymmenen vuotta. Mietin myös onko realistista olettaa että monella alalla (mm. hoitoalalla) jaksetaan käydä töissä 65-vuotiaana tai jopa sitä vanhempana. Kuinka te muut olette jaksaneet?
Kommentit (36)
Rakastan työtäni mutta nykyään ei ole mitään halua olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. En ikinä käy toimistolla jos ei ole pakko. Teen etätöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
5v. Risusavotoissa ja heinäpellolla, sitten huomasin ettei raadanta oo mun juttu. Miljonääri nykyään.
Tajusin jo 6-vuotiaana kun aloitin koulun että silloin alkoi loputon oravanpyörä. 41 vuotta myöhemmin vihaan työtä, olen aina vihannut.
Hiukan yli 50 -vuotiaana. Eli nyt juuri.
Asiantuntijatehtävissä toimin terveydenhuoltoalalla yksityisellä ja selkeästi nuoret jyräävät. Kaikki uuudet työntekijät ovat minua yli 20 v nuorempia.
Olen kyllä ihan hyvä työssäni ja tavallaan sitä arvostetaankin, mutta palkka ei ole noussut aikoihin ja työmäärä ja vastuut vain kasvavat. Lomaa on onneksi 7 viikkoa vuodessa , joten se auttaa hiukan jaksamisessa.
Mietin lyhennettyä työviikkoakin, mutta se jo vaikuttaa eläkekertymään.
Mä luulen että lyhyempi työaika monesti auttaa. Jo 80 tai 75 prosentin työaika tuo enemmän vapautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hiukan yli 50 -vuotiaana. Eli nyt juuri.
Asiantuntijatehtävissä toimin terveydenhuoltoalalla yksityisellä ja selkeästi nuoret jyräävät. Kaikki uuudet työntekijät ovat minua yli 20 v nuorempia.
Olen kyllä ihan hyvä työssäni ja tavallaan sitä arvostetaankin, mutta palkka ei ole noussut aikoihin ja työmäärä ja vastuut vain kasvavat. Lomaa on onneksi 7 viikkoa vuodessa , joten se auttaa hiukan jaksamisessa.
Mietin lyhennettyä työviikkoakin, mutta se jo vaikuttaa eläkekertymään.
Asialliset pointit. Mulla meni viimeinenkin into kun huomasin olevani 40 v ja vanha. Vaikka kaikki yrittävät vakuuttaa että nuori sä olet. Mutta nuoriso on syntynyt kultalusikka suussa.
Täytän kohta 38 ja vielä ei kyllästyä. Olen ollut nyt 16 vuotta kokopäivätöissä ja koko ajan opiskellut siinä sivussa lisää. Vaihtanut kolme kertaa työpaikkaa, pitänyt yhden 7 kk äitiysloman ja pitänyt kolmen vuoden välein 4 kk loman. Tällä systeemillä olen tähän asti joka aamu mennyt iloisena tai ainakin ok fiiliksellä töihin.
Tämä nykyinen työpaikkani on tähän mennessä kivoin, alaiset mahtavia ja pomo paras tähän astisista. Tässä työpaikassa joka aamu on ollut kiva mennä töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neljäkymmentä kun tuli täyteen niin alkoi työtkin tökkimään pahasti. Vielä pitäis monta vuotta jaksaa...
Tuossa iässä minä sain vasta ekan vakityön. Valmistuin 90-luvun lamaan. Vielä näin 5-kymppisenäkään en pidä työtä itsestäänselvyytenä. Kenkää voi tulla seuraavassa laskusuhdanteessa, tai jos ei tule, saa toisaalta varautua tekemään töitä vielä seuraavat 30 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle työpaikka on kuin aikuisten päiväkerho. Puuhastellaan mukavia juttuja kivojen työkavereiden kanssa.
Olen kokeillut "vapaampaa" elämää, mutta minulle se ei toiminut. Tylsistyin ja en kuitenkaan saanut asioita aikaiseksi, kun olin vaan kotona. Minusta työn tuoma rytmi ja pakkoskarppaus päivittäin, hyvä unirytmi, laittautuminen töihin, terveellinen työpaikkaruoka jne. ovat tosi hyviä elämänhallinnan kannalta.
Eli en ole leipiintynyt. Toisaalta etsin työssäni jatkuvasti haasteita ja uuden opettelua.
Vierailija kirjoitti:
Olen 65-vuotias ja edelleen töissä it-hommissa. Siinähän tuo työnteko menee kuin aikaisemminkin ja onhan viikonloput sekä lomat. Lapset ovat jo pitkään olleet maailmalla eikä hyvin hoidetussa omakotitalossa ole juurikaan tekemistä. Kun tämän päivän työelämäkin on helppoa ja hauskaa niin nautin leppoisasta elämästä johon työ tuo rahaa ja näin enemmän vaihtoehtoja.
Unohdit tosta että sinun työelämäsi, siintä alapeukut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle työpaikka on kuin aikuisten päiväkerho. Puuhastellaan mukavia juttuja kivojen työkavereiden kanssa.
Olen kokeillut "vapaampaa" elämää, mutta minulle se ei toiminut. Tylsistyin ja en kuitenkaan saanut asioita aikaiseksi, kun olin vaan kotona. Minusta työn tuoma rytmi ja pakkoskarppaus päivittäin, hyvä unirytmi, laittautuminen töihin, terveellinen työpaikkaruoka jne. ovat tosi hyviä elämänhallinnan kannalta.
Eli en ole leipiintynyt. Toisaalta etsin työssäni jatkuvasti haasteita ja uuden opettelua.
Täysin vapaa elämä ei kiinnosta minuakaan, kokeiltu on, parin kuukauden päästä alkoi jo kaivata tuttuihin rutiineihin. Vapaa-aika on kivaa mutta kun sitä on liikaa, niin se vaan tylsistyttää. Vapaasta nauttii enemmän kun sitä on töissä käynnin ohessa.
32v ja tökkii todella paljon. Ei vois vähempää kiinnostaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain tänä vuonna eli 35 vuotiaana asuntolainan maksettua ja tehtyäni koko elämäni pienipalkkaisia hanttihommia ei voisi työnteko enää vähempää kiinnostaa.
Sama juttu, paitsi näillä pskatöiden pätkillä ei saanut koskaan edes asuntolainaa eli minkäänlaista omaisuutta ei ole kertynyt. Lisäksi alkaa olla kaikenlaista kremppaa kun kroppa ei vaan kestä jatkuvaa saman toistamista eikä muutenkaan hyvin fyysistä työtä. Ja mä en edes (enää) polta tai käytä alkoholia vaan elän hyvinkin terveellisesti. Ihmettelen miten niin moni ylipainoinen tervakeuhko vaan jaksaa painaa. Tai no, kyllä ne valittaa eli varmaan sen voimalla.
Työnteko on kyllä aivan hanurista.
Vajaa nelikymppisenä oltuani riittävän pitkään joko pitkiä kausia joko työttömänä tai akateemisena pätkätyöläisenä työtehtävissä joissa osassa ei mitään järkeä ja osassa, niissä vaativissa ja mielekkäissä ei mitään jatkomahdollisuuksia. Vaikka pidänkin vaihtelusta joka kerta tavallaan alusta aloittaminen on turhauttavaa ja stressaavaa ja toisaalta täysin suorittavan tason tehtäviä turhauttaisi tehdä kokopäivätöinä. On tavallaan tottunut vapauteen ja epävarmuuteen - otetaan nyt kaikki irti siitä että koulutus meni hukkaan. Koen tunteen vapauttavana.
Aikaisemmin saattoi jokin yksittäinen työ tökkiä, nykyään jo ajatuskin vapaa-ajan ja myymisestä reilusti alle kahden tonnin nettopalkalla ja kahden viikon kesälomalla jossain luutuneessa pas kassa ylitöineen vailla vaikuttamismahdollisuuksia ja urakehitystä. tuntuu vastenmieliseltä, saatika fyysinen raskas työ.
Työnteko ei vielä sinällään töki mutta työn, perhe-elämän ja iäkkäiden vanhempien auttamisen yhdistäminen on raskasta. Aina tuntuu että aika ja voimat ei riitä.