Lue keskustelun säännöt.
Miksi aina pitäisi ylentyä ja edetä?
26.11.2019 |
Mä olen vihdoin vuosien jälkeen päässyt töihin paikkaan, johon meneminen ei ahdista, työ on mukavaa ja työkaverit kivoja. Palkka nyt ei päätä huimaa, mutta ei tarvitsekaan.
Sitten eilen yksi työyhteisön jäsen sanoi mulle ja toiselle kanssani samaa työtä tekevälle, että jos me vaikka vuosi siinä tehtävässä jaksettais olla ennen kuin lähdetään elämässä eteenpäin. En mä halua eteenpäin tai parempiin hommiin! Nykyinen työ on juuri sopiva.
Tätä samaa oli ollessani nuorempi. Työskentelin koulunkäyntiavustajana koulussa. Kaikki vaan jankutti sitä, että kuinka menen opettajakouluun ja sitten kun olen opettaja niin sitä ja tätä. Minusta avustajan tehtävät oli kivoja! En oikeasti edes halunnut opettajaksi, mutta tajusin sen kirkkaasti vasta kandivaiheessa. Opettaminen ja esillä olo uuvuttaa mut kokonaan, nautin paljon enemmän yhden oppilaan kanssa kerrallaan työskentelystä. Hyväksyn sen, että avustajan palkka on paljon pienempi kuin opettajilla, koska vastuuta ja valmistelua ei ole läheskään niin paljon.
Samaa kuulee muillakin aloilla. Vartijat ovat wannabe-poliiseja, kaikki myyjät haluavat myymäläpäälliköiksi, lähihoitajat sairaanhoitajiksi ja sairaanhoitajat lääkäreiksi. Jotkut hommat lasketaan sellasiksi, ettei niitä tee kukaan muuten kuin opintoja rahoittaakseen, vaikka joku voi tehdä sitä duunia ihan mielellään kokopäiväisesti.
Surettaa. Mun elämänlaatu ja mieliala on paljon parempi, kun ei tarvitse stressata koko ajan. Mutta silti kaikki olettaa, että haluan johonkin ylemmäs koko ajan ja paremmille palkoille.
Kommentit (25)
Sinä elät tietysti sellaista elämää, mistä itse pidät ja nautit. Jos viihdyt nykyisessä työssäsi, niin ei tietenkään tarvitse edetä. Itselläni, kuten kai useimmilla, on kuitenkin tarve oppia koko ajan lisää, haastaa itseään ja saada onnistumisen kokemuksia sekä tietysti halu saada parempaa palkkaa. Siksi itselläni on selkeä tavoite, jota kohti haluan edetä. Viihdyn parhaiten työssä silloin, kun on sopivasti stressiä eli eustressin ylärahoilla. Sinä selkeästi kaipaat työtä, jossa ei ole stressiä, ja sekin on ok.
Minua myös ihan oikeasti huolestuttaa tuleva eläkkeeni. Olin lapsen kanssa kokonaan kotona 1,5 vuotta ja toiset 1.5 vuotta osa-aikatyössä. Lisäksi opiskelin useamman vuoden, joiden aikana tein vain jonkin verran osa-aikatöitä, ja sittemmin olin viisi vuotta yrittäjänä maksaen minimi-YEL:liä. Tuleva eläkkeeni on siis katastrofaalisen pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aplla hyvä pointti.
Väitän et suuri osa työpahoinvoinnista sybtyy juuri siitä ettå työpaikan sisällä arvotetaan töitä apn kuvaamalla tavalla. Ehkä se entisajan työnteon mukavuus oli juuri sitä että oli ihan ok olla avustaja tai sihteeri tai vahtimestari.
Nykyään jos teet ns. tukitehtäviä pikasta riippumatta olet jonkinlainen kynnysmatto muille, jotka haluavat edetä, eikä laadukkaasti tehtyä avustavaa työtä arvosteta eikä sen tekijää.
Ymmärrän hyvin apn pointin. Ihmisarvo ei riipu tittelistä. Työelämä on raadollistunut. Voi olla myös työnantajan kannalta oarempi kun kyseessä kaikkien sota kaikkia vastaan. Hajota ja hallitse. Ei yhteistyö tai ammattiliitot ole enää kun kirosana,, ;)
Mä opiskelin lähihoitajaksi kun en halunnut sairaanhoitajan vastuuta. No nyt me joudutaan kuitenkin vastaamaan lääkkeistä ja vaikka mistä mutta palkka on pienempi. Ei kiva.
Parempi noin kuin, että työkaverisi yrittäisi sinusta eroon, jotta pääsee itse muka varmemmin eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Aplla hyvä pointti.
Väitän et suuri osa työpahoinvoinnista sybtyy juuri siitä ettå työpaikan sisällä arvotetaan töitä apn kuvaamalla tavalla. Ehkä se entisajan työnteon mukavuus oli juuri sitä että oli ihan ok olla avustaja tai sihteeri tai vahtimestari.
Nykyään jos teet ns. tukitehtäviä pikasta riippumatta olet jonkinlainen kynnysmatto muille, jotka haluavat edetä, eikä laadukkaasti tehtyä avustavaa työtä arvosteta eikä sen tekijää.
Ymmärrän hyvin apn pointin. Ihmisarvo ei riipu tittelistä. Työelämä on raadollistunut. Voi olla myös työnantajan kannalta oarempi kun kyseessä kaikkien sota kaikkia vastaan. Hajota ja hallitse. Ei yhteistyö tai ammattiliitot ole enää kun kirosana,, ;)
Olen katsellut uusia töitä, kun olen tällä hetkellä laskuttamassa. Olen törmännyt muutamaan kivaan ilmoitukseen, joissa haettiin assistenttia/sihteeriä lakitoimistoon. Ajattelin hakea, mutta en pystynyt, kun ajattelin, että ne kaikki muut on jotain menestyneitä ja hyvin tienaavia lakimiehiä ja minä sitten surkealla palkalla toimisin jossain tukitehtävissä. Sihteerit on tärkeitä vaan puheissa, mutta palkassahan se ei sitten heijastu vastaavalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aplla hyvä pointti.
Väitän et suuri osa työpahoinvoinnista sybtyy juuri siitä ettå työpaikan sisällä arvotetaan töitä apn kuvaamalla tavalla. Ehkä se entisajan työnteon mukavuus oli juuri sitä että oli ihan ok olla avustaja tai sihteeri tai vahtimestari.
Nykyään jos teet ns. tukitehtäviä pikasta riippumatta olet jonkinlainen kynnysmatto muille, jotka haluavat edetä, eikä laadukkaasti tehtyä avustavaa työtä arvosteta eikä sen tekijää.
Ymmärrän hyvin apn pointin. Ihmisarvo ei riipu tittelistä. Työelämä on raadollistunut. Voi olla myös työnantajan kannalta oarempi kun kyseessä kaikkien sota kaikkia vastaan. Hajota ja hallitse. Ei yhteistyö tai ammattiliitot ole enää kun kirosana,, ;)
Olen vähän eri mieltä. Ehkä filosofiselta kannalta olemme kaikki arvokkaita, mutta todellisessa elämässä toiset ovat arvokkaampia kuin toiset. Vai kumman pelastaisit palavasta talosta, agressiivisen huumeiden käyttäjän vai ahkeran yksinhuoltajan?
Kyllä se on kun vertaa jaloviinaa vsop konjakkiin siinä huomaa eron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on kun vertaa jaloviinaa vsop konjakkiin siinä huomaa eron.
Niin, hyvä sihteerikin voi iän myötä jalostua kultaakin kalliimmaksi. (Esim. prinssi Andrewn tapaus. Kun sihteerikin oli törppö.) Ei konjakkikaan ole heti konjakkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aplla hyvä pointti.
Väitän et suuri osa työpahoinvoinnista sybtyy juuri siitä ettå työpaikan sisällä arvotetaan töitä apn kuvaamalla tavalla. Ehkä se entisajan työnteon mukavuus oli juuri sitä että oli ihan ok olla avustaja tai sihteeri tai vahtimestari.
Nykyään jos teet ns. tukitehtäviä pikasta riippumatta olet jonkinlainen kynnysmatto muille, jotka haluavat edetä, eikä laadukkaasti tehtyä avustavaa työtä arvosteta eikä sen tekijää.
Ymmärrän hyvin apn pointin. Ihmisarvo ei riipu tittelistä. Työelämä on raadollistunut. Voi olla myös työnantajan kannalta oarempi kun kyseessä kaikkien sota kaikkia vastaan. Hajota ja hallitse. Ei yhteistyö tai ammattiliitot ole enää kun kirosana,, ;)
Olen vähän eri mieltä. Ehkä filosofiselta kannalta olemme kaikki arvokkaita, mutta todellisessa elämässä toiset ovat arvokkaampia kuin toiset. Vai kumman pelastaisit palavasta talosta, agressiivisen huumeiden käyttäjän vai ahkeran yksinhuoltajan?
Ihanko oikeasti alapeukuttajat joutuisivat hirveästi pohtimaan kumpi ihminen on arvokkaampi? No pelastaisitteko mieluummin oman lapsenne vai jonkun randomin kakaran? Kyllä yksilön ihmisarvo on käytännössä melko subjektiivinen juttu.
Samalla tavoin työelämässä toiset tekevät tärkeämpää hommaa kuin toiset. Jos yhtä työtä varten joutuu käymään kouluja monta vuotta ja toista voi tehdä lukutaitoinen apina, on se koulutusta vaativa työ nyt vaan arvokkaampaa. Ihan jo sillä perusteella, että siihen on vaikeampi löytää porukkaa.
Ja teen itse sellaista apinahommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sano, että nykyäänhän just downshiftaus on muotia, että haloo.
Ei ap:n aloituksella ole mitään tekemistä downshiftauksen kanssa.
Jos saa olla kännissä 24/7. Muutoin tylsistyn todella nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on ap ihan oikea asenne!
Mutta ei se eteenpäin kannustanut ihminenkään väärässä ollut. Kokemus on osoittanut, että osaavat ja taitavat ihmiset haluavat elämässään uusia haasteita ja hakeutuvat siksi monesti jossain vaiheessa uusiin tehtäviin. Sulla ei selväsi ole vielä tullut tuo tunne vastaan ja ei sen tarvitsekaan tulla. Nauti nyt työstäsi ilman sen isompaa stressiä ja anna tulevaisuuden tuoda mitä se tuokaan. Älä ota paineita siitä mitä joku muu sanoo.
Minusta tämä on aivan sekopäistä että pitää kokoajan oppia uutta, edetä ja suorittaa. Aivan sairasta. Tämä on syy miksi Suomessa mikään ei edisty, on tylsää ja ankeeta.
Vastakohta on etelän- maat. Siellä tarkoitus on vain olla ihmisten kanssa kokkailemassa, ottaa aurinkoa ja nauttia ilta live musasta, kauneus ja nautinto ovat ne jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä on aivan sekopäistä että pitää kokoajan oppia uutta, edetä ja suorittaa. Aivan sairasta. Tämä on syy miksi Suomessa mikään ei edisty, on tylsää ja ankeeta.
Vastakohta on etelän- maat. Siellä tarkoitus on vain olla ihmisten kanssa kokkailemassa, ottaa aurinkoa ja nauttia ilta live musasta, kauneus ja nautinto ovat ne jutut.
No tuleeko sieltä etelän maista mitään loistavia teknisiä innovaatioita? En ainakaan muita lukeneeni, että etelämpänä oltaisiin mitenkään erityisen menestyneitä. Tuntuu, että Etelä-Euroopassa on talous aika monessa maassa kuralla. Rennompia (ja onnellisempia?) siellä toki ollaan.
Yhdysvallat on monessa asiassa p*rsreikä, mutta siellä arvostetaan menestymistä ja etenemistä. Ja siellä syntyykin paljon innovaatioita. Sama Japanissa.
Mitä innovaatioilla tekee kun kansat ovat sairaita ja masentuneita? Etelänmaissa onnellisia vaikka vesi tulee silloin tällöin. Arvot täysin päin peetä. Täällä meillä uuvutaan eikä mikään jää käteen.
Mitä enemmän ikää tulee, sitä syvällisemmin tässä ymmärtää juuri sen että elämästä pitäisi tehdä oman itsensä näköistä. Ihmisillä on valtavasti erilaisia arvoja, enkä esim. usko että olisin (edes) niin onnellinen kuin nyt olen jos minun elämäni muuttuisi yhtäkkiä esim. veljeni elämäksi (hän on itsensä rikki stressaava yksityisyrittäjä jolla on toisaalta rahaa ostaa sellaisia esineitä ja palveluja joita minä hetkittäin himoan).
Tämä.
Sosiaalialalla laitoksessa ohjaajana.
Ei edes vastaavan ohjaajan posti kiinnosta.
Vastuu kasvaisi ja palkka pienenisi.
Yöpainotteinen kolmivuoro on mukavuustekijöiltään ja palkkaukseltaan se optimi mihin itse pyrin.
Ymmärrän ap:tä. Itsekin päädyin opintoja vastaavaan asiantuntijahommaan, jossa oli mielestäni ensimmäinen hyvä palkka, jota koskaan olin tienannut.
Mutta ei se vastuu, kiire, muiden odotukset ihmeistä joita minun pitäisi siellä tehdä ja edelleen kehittyminen minua innostanut. Kun huomasin stressaavani työhön menoa, jännitin jo perjantai-iltana maanantai-aamua ja valvoin vatsakipuisena kaikki yöt hikoillen ja työasioita miettien. Ei ollut normaalia toivoa, että jäisinpä bussin alle aamulla töihin kävellessä. Siis päädyin irtisanomaan itseni.
Mikä ihana taakka lähti rinnan päältä sinä aamuna!
Hakeuduin hanttihommiin, mistä kunnianhimoinen äitini antoi kyllä kuulla. Palkka on pieni, mutta työporukka kiva ja hommat helppoja. Päivät kuluvat ihanasti ilman stressiä, oven sulkeuduttua työt jäävät työpaikkaan. Nukun yöt hyvin. Elämänlaatuni on huippua!
Tee sitä mitä haluat, niin olet onnellinen.
Sano, että nykyäänhän just downshiftaus on muotia, että haloo.