Lue keskustelun säännöt.
En tule selviämään tästä erosta
Perheen menettänyt
22.11.2019 |
11 vuoden liitto takana. Sinänsä ei ollut mitään ongelmia, normaali arki tietty tullut liittoon. Vaimokin tämän on sanonut, ettei liitossa vikaa ollut. Vaimo eksyi salasuhteeseen työkaverinsa kanssa keväällä. Jätti sen salasuhteensa ja katui äärettömän paljon tekoaan, kun kertoi minulle. Iso kriisihän siitä seurasi. Halusi jatkaa kanssani, mutta muuttikin sitten kesällä mielensä. Syyllisyyden tunteet ja luottamuspula olivat ilmeisesti syynä.. Muutin talostamme pois, jätin perheelle kaiken. Olen nyt asunut vuokralla kaksiossa, toivonut vaimoni muuttavan mieltään.. Ei se muuta sitä enää. Kuukaudet kuluvat, mutta en pääse tästä yhtään eteenpäin. Kaipaan vaimoani ja perhettäni.. Menetin myös kaiken elinpiirini ympäriltä eron myötä. Nyt mietin, että pitääkö muuttaa jonnekin kauas muualle uutta alkua ajatellen, mutta samalla lapset jäisivät jopa satojen kilometrien päähän. Mielessä on ollut myös itsetuhoisia ajatuksia, koska minusta tuntuu, ettei minulla ole enää mitään. Avioliitto ja perhe-elämä merkitsi minulle tosi paljon, ihan kaikkea. Miten hemmetissä tästä voisi muka päästä yli?
Kommentit (75)
Nro 1 vastaa vielä että älä muuta kauas. Lapset tarvitsevat sinua vielä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sinä muutit ja jätit vaimollesi kaiken? Hän petti sinua.
Aloittaja vastaa: En voinut jäädä taloomme, koska asutaan sen verran pienellä paikkakunnalla... En kestä kohdata vaimoa ja lapsia jatkuvasti, ero tekee minulle tosi kipeää. Muutin toiseen kuntaan. Kaikki on ihan kesken, enkä pääse asiassa yhtään eteenpäin. Toipumista ei ole tapahtunut yhtään. Olen käynyt terapiassa lähes viikoittain, ei ole oloon juuri auttanut. Kaipaan ihan älyttömästi vaimoani. Rakastan häntä edelleen. Luovutin talon erittäin sopuhinnalla vaimolle lainoja vastaan. Ei ollut voimia lähteä taistelemaan enkä halunnut lapsille pahaa.. Saavat jäädä taloonsa. Töissä käyn, se on ainoa asia, joka pitää jotenkin järjen kasassa.
Minkä ikäisiä lapset ovat? Jos alle kouluikäisiä, niin unohtavat kyllä nopeasti, ellei joku koita koko ajan tuputtaa.
Paljonko lapset viettävät aikaa luonasi? Viikonloppuisin ainakin? Mielestäni sinun kannattaisi muuttaa lähemmäs, jotta lapset voivat asua osan ajasta luonasi eivätkä "vieraannu". Heidän on myös helpompi kutsua kavereita kylään kun asut lähellä, jolloin "isän luona" ei ole paikka, jossa ei ole mitään mielenkiintoista. Sitten vähitellen kanssasi on myös outo olla koska olette niin vähän tekemisissä. Älä hyvä mies ala ainakaan juomaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kannattaa vain keskittyä elämään päivä kerrrallaan. Ne tarvittavat voimavarat kyllä löytyvät,anna ajan kulua. Keskity terveyteesi ja lapsiisi. Mieleiset harrastukset. Minulla esim. on auttanut kuntosali ja sitä myöten parempi ulkonäkö ja fyysinen kunto.
Ammattiapua suosittelen ehdottomasti,saat työkaluja tunteiden käsittelyyn ja mahdollisesti mielialalääkityksen,joka auttaa pahimman ajan yli. Elämääsi voi tulla vielä,kun olet valmis,upea ihmissuhde.
Tsemppiä.
PS. Sinulla on yhä ihanat lapsesi,jotka rakastavat sinua.
Riittää että selviät yhden päivän kerrallaan. Tapaa lapsiasi säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja vastaa: Minulla on epäsäännöllinen vuorotyö ja paljon myös viikonlopputöitä, joten lapset eivät ole itseasiassa olleet vielä kertaakaan luonani... Koska koulu on omalla paikkakunnalla viikot. Olen käynyt lasten luona ja heitä hoitamassa siellä entisessä kodissa arkivapailla jkv. Lapset ovat siis kouluikäisiä. On ahdistanut niin hel......i, etten ole pystynyt ottamaan lapsia luokseni. En ole kotiutunut kaksiooni, enkä pysty sitä kokemaan vielä omaksi elämäkseni, enkä lasten elämäksi. Olin tosi läheinen lapsille, hoidin heitä paljon liittomme aikana. Perheen isän rooli sopi minulle tosi hyvin, vaimo oli meillä se uraihminen. Sain sitten vissiin kokea sen monen naisen kokeman kohtalon, kun puoliso eksyy toisen matkaan?
Erosta pääsee yli, aivan varmasti, mutta aikaa se vie.
Kuten jo sanottu, elä ensin päivä kerrallaan, käyt siellä terapiassa ja mahdollisesti saatat tarvita tuon mielialalääkityksen.
Pitkään menee siten, että elämä on kuin pelkkaa sumua, mihinkään ei oikein jaksa tarttua, eikä mikään kiinnosta oikeasti.
Parasa on nyt se, kun sinä jaksat käydä töissä ja viihdytkin siellä. Se on jo paljon.
Tylsä ja vanha sanonta, mutta niin totta kuin olla voi, aika auttaa, sen myötä sopeutuu tilanteeseen ja alkaa lopulta elää omaa, uutta, erilaista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pääset eteenpäin kun mietit miten sen uuden miehen muna liukuu vaimosi väljähtyneeseen vaginaan.
Aloittaja vastaa: Juu kiitos, tämä se auttaakin varmasti. Voin jo arvata seuraavan kommentin: tuommonen nyhverö ansaitseekin vamonsa eron. Tiedoksi jo etukäteen, että kyllä ihan oikea mieskin saa tykätä perheestään ja hoitaa lapsiaan.
Minulle kävi lähes samoin vajaa kaksi vuotta sitten. Miehen sivusuhde tuli ilmi. Tein sikäli samoin kuin sinä, että jätin kaiken, otin vain vaatteet ja jotain pientä ja lähdin.
Meillä oli yhteiseloa takana 32 vuotta ja luojan kiitos lapset jo aikuisia.
Voimat riitti juuri ja juuri siihen lähtemiseen, mihinkään jakoihin ei olisi voimat riittäneet.
Melialavaihtelut olivat aivan hirvittäviä, mutta aikaa myöten sieltä tuli myös se vihan tunnekin, joka pikkuhiljaa alkaa väistyä.
Joka ikinen päivä edelleen joudun päättämään että selviän ja minähän selviän. Niin tulet sinäkin selviämään, mutta vain ajan kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei erosta selviä. Mieheni petti minua. 15v avioliitto hukkaan. Terapia ei auta, lääkitys ei auta. Enää en edes toivo, että olisin joskus onnellinen. Parempi näin, ei tule pettymyksiä tässä asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikaa on kulunut vasta niin vähän ettei sinun tarvitsekaan olla toipunut. Yleensä elämän kriiseistä kestää vuosiakin toipua. Ole itsellesi armollinen ja anna aikaa, myös terapialle. Tosi hyvä että käyt siellä! Mitä jos vaan jatkaisit elämää ja unohdat koko ajattelun, että minun pitää selviytyä tästä. Itselläni on auttanut vitutukseen sen myöntäminen, että tämä on ihan perseestä enkä koskaan hyväksy mitä kävi ja inhoan koko sanaa selviytyä, mutta nyt vaan kävi näin ja sen kanssa eletään. Aika tekee kyllä tehtävänsä eikä joskus tunnu enää niin pahalta. Ja älä mieti mitään itsetuhoisia ajatuksia, lapset tarvitsevat isäänsä ja vaikutat hyvältä isältä :) Ne on nykypäivänä sellainen aarre mitä kaikilla ei ole. Toivotan paljon tsemppiä sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja vastaa: En voinut jäädä taloomme, koska asutaan sen verran pienellä paikkakunnalla... En kestä kohdata vaimoa ja lapsia jatkuvasti, ero tekee minulle tosi kipeää. Muutin toiseen kuntaan. Kaikki on ihan kesken, enkä pääse asiassa yhtään eteenpäin. Toipumista ei ole tapahtunut yhtään. Olen käynyt terapiassa lähes viikoittain, ei ole oloon juuri auttanut. Kaipaan ihan älyttömästi vaimoani. Rakastan häntä edelleen. Luovutin talon erittäin sopuhinnalla vaimolle lainoja vastaan. Ei ollut voimia lähteä taistelemaan enkä halunnut lapsille pahaa.. Saavat jäädä taloonsa. Töissä käyn, se on ainoa asia, joka pitää jotenkin järjen kasassa.
Et kestä kohdata lapsia? Mitä he ovat sinulle tehneet? Vai oletko niitä miehiå jotka jättävät omat lapsensa eron yhteydessä? Jättåä ne naisen riesaksi.
Jos ja kun sinua sattuu niin vielä enemmän se sattuu lapsiasi jos hylkäät heidät ja katoat heidän elämästään. He ovat sinun lapsiasi.
Ja miksi ihmeessä et vaatinut lapsia itsellesi? Sehän olisi iso arkea tukeva asia sinulle itsellesikin. Vai etkö halua lapsia itsellesi ns riesaksi?
Aloittaja vastaa: Ei mulla lapsia vastaan mitään ole, olen heitä paljon hoitanut. Ja käynyt nytkin hoitamassa eron jälkeen siellä joitakin kertoja, kun ex on ollut töissä.. Mutta en ajatuksen tasolla voi kohdata ex vaimoa uuden kumppaninsa kanssa ja jäädä sinne pieneen kuntaan seuraamaan heidän elämäänsä, joka väistämättä jossain vaiheessa siellä alkaa. Ja johon väistämättä törmäisi siellä. Itseasiassa terapeutti sitä sanoikin, että minusta olisi pitänyt ehkä tulla lähivanhempi. Mutta minulla ei ole täällä mitään turvaverkkoa, vaimon suku on siellä entisellä kotipaikkakunnalla ja vaimon mummola yms tosi tärkeitä lapsille. Ei lapsia sieltä voi ottaa pois, en voi lähteä heistä riitelemään, enkä sitä halua. Epäsäännöllinen vuorotyö ja lasten asuminen eri paikkakunnalla tuo isot haasteet näkemiselle ja lisäksi tää hel...n ahditus, jonka avioero toi.
Mä olen ihan kunnollinen mies. Tosi hajalla vaan nyt. On helppo arvostella, että tee näin tai noin. Varmaan pitäisikin tehdä. Mutta jos ei vaan pysty, kun on saakeli hajonnut niin pahasti. Olen tähän saakka ollut ihan normaali tavallinen hyvin perheestään huolehtiva mies. En mahtanut sille mitään, että ero hajoitti ja pahasti.
Kyllä pääset yli, tulet huomaamaan. Mulle kävi vähän samanlainen juttu. Mies petti, alakouluikäiset lapset. Yritettiin vielä uudelleen palata yhteen, mutta siitä ei tullut mitään. Tein mistä haaveilet, muutin uuteen kaupunkiin lasten kanssa. Pikkuhiljaa aloin tapailla uusia miehiä. Nyt kun eksä itkee perhettään takaisin, voin ajatella päässeeni yli. Ei tulisi mieleenikään enää palata.
Järjestetäänkö lähiseudullasi eroryhmiä? Sieltä saisit vertaistukea.
Miehen on vaikea saada lapset itselleen,täällä joku viisastelee,että mkset vaatinut.Eikös se ole naisten tapa että lapset kuuluu äidille.
Minä toivon että saisit lapset itsellesi,pääsisit lähivanhemmaksi.Nyt pidä välit lapsiin ja huolehdi heistä,joku torvi sanoi,että etkö halua lapsiasi.Olit juuri kertonut kuinka heitä kaipaat.Onko täällä jotain luetun ymmärtämistaidottomia.
Minä tajusin heti,ettet kestä nähdä puolison uutta kumppania.
Toivon sulle voimia,etsi harrastuksia,uusia ystäviä.
Tietysti olisi onnekasta,jos voisit lasten vuoksi olla asiallisissa väleissä eksäsi kanssa,mutta se voi olla tulevaisuudessa.Anna ajalle tilaisuus.
Tottakai kaipaat ja vielä pitkään, mutta ajattele lapsia ja miltä heistä tuntuisi jos nyt jotain tekisit itsellesi. En osaa neuvoa sinua tässä tilanteessa muuten kuin että jos kävisit juttelemassa jonkun ammatti-auttajan kanssa.