Kerro tapauksesta, jossa loukkaannuit kun ei pyydetty kummiksi.
Miksi ei pyydetty? Katkesiko ihmissuhde vai miten eteenpäin..?
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
En nyt varsinaisesti loukkaantunut, mutta olin vähän pettynyt kun minua ja miestäni ei pyydetty miehen siskon esikoisen kummiksi. Oma siskoni ja miehen sisko saivat melkein samaan aikaan esikoistyttönsä ja olin odottanut, että pääsisimme molempien kummeiksi. Suunnittelin, kuinka tutustuttaisin tytöt toisiinsa ja olisin ottanut heitä hoitoon samaan aikaan, hemmotellut tasapuolisesti ja vienyt eri paikkoihin, ja heillä olisi ollut seuraa toisistaan. No, en tiedä olisiko toteutunut. Oman siskoni tytön kummeiksi siis päästiin ja miehen siskonkin kolmannen lapsen.
Juu, ei kannata toisten lasten osalta tehdä pitkälle meneviä suunnitelmia.
Vierailija kirjoitti:
Kummiksi pyytämisestä en loukkaantunut, kun emme kuulu kirkkoon, mutta pidin enemmän kuin vähän outona että yksi mies, joka totta kai oletti olevansa oman mieheni bestman, ei kutsunut meitä lapsensa nimenantojuhliin. En käsitä miksi. Pidin niin itsestäänselvänä että olin suunnitellut kallista lahjaa ja sitten kuultiinkin että juhlat oli jo.
Kiva, kun tulit selittämään jotain ihan muuta juttua kuin mistä tässä ketjussa keskustellaan. Vähänkö olet hötö.
Mun sisko sai 2 lasta ja meitä sisaruksia on siis 6. En päässyt siskon esikoisen kummiksi, mikä vähän harmitti. Sitten syntyi tämä toinen lapsi ja olin 100% varma että nyt pääsen kummiksi. Mutta ei! Ja siis KAIKKI muut meidän sisarukset eli muut 4 on näiden lasten kummeja. Ainostaan minut sulki ulkopuolelle.. Ja minä olin meistä sisaruksista eniten tekemisissä näiden lasten kanssa.. Harmitti kyllä paljon silloin.. Nyt omia lapsia ja omia kummilapsia myös aika paljon että ei enää harmita 🙂
Vierailija kirjoitti:
En nyt varsinaisesti loukkaantunut, mutta olin vähän pettynyt kun minua ja miestäni ei pyydetty miehen siskon esikoisen kummiksi. Oma siskoni ja miehen sisko saivat melkein samaan aikaan esikoistyttönsä ja olin odottanut, että pääsisimme molempien kummeiksi. Suunnittelin, kuinka tutustuttaisin tytöt toisiinsa ja olisin ottanut heitä hoitoon samaan aikaan, hemmotellut tasapuolisesti ja vienyt eri paikkoihin, ja heillä olisi ollut seuraa toisistaan. No, en tiedä olisiko toteutunut. Oman siskoni tytön kummeiksi siis päästiin ja miehen siskonkin kolmannen lapsen.
En ymmärrä miten nuo haaveet edellyttävät kummiutta. Kaiken tuon olisit voinut tehdä joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljen kahden lapsen kummiksi ei ole pyydetty. Veljen vaimo selitteli päätöstä sillä, että olen täti ja kuitenkin lapsille läheinen eikä tätejä, enoja tai setiä pyydetä kummiksi. Kummasti veljen vaimon veli, joka ei edes kuulu kirkkoon, on molemmilla lapsilla kummina. Veljelle en ole loukkaantunut, koska tiedän ettei asia merkitse hänelle mitään. Veljen vaimolle olen olen loukkantunut valehtelusta. Pidän veljen vaimoon välimatkaa, enkä luota häneen enää.
Oikeasti kirkkoon kuulumaton ei voi olla kummi.
Ihmisillä on näitä "haltijakummi" -virityksiä.
Ellei kyseisellä henkilöllä ole siipiä ja hän ei liihottele ympäriinsä, niin tuollaiset kannattaa mieltää ihan eri jutuksi kuin kummius, josta tässä avauksessa on kyse.
Ihmiset ottavat nykyään halutessaan kirsikan kakusta. Ei kummiuskaan ole enää entisensä. Kirkkoon kuulumattomilla on kummeja ja kirkkoon kuuluvien lapsilla kirkkoon kuulumattomia kummeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt varsinaisesti loukkaantunut, mutta olin vähän pettynyt kun minua ja miestäni ei pyydetty miehen siskon esikoisen kummiksi. Oma siskoni ja miehen sisko saivat melkein samaan aikaan esikoistyttönsä ja olin odottanut, että pääsisimme molempien kummeiksi. Suunnittelin, kuinka tutustuttaisin tytöt toisiinsa ja olisin ottanut heitä hoitoon samaan aikaan, hemmotellut tasapuolisesti ja vienyt eri paikkoihin, ja heillä olisi ollut seuraa toisistaan. No, en tiedä olisiko toteutunut. Oman siskoni tytön kummeiksi siis päästiin ja miehen siskonkin kolmannen lapsen.
En ymmärrä miten nuo haaveet edellyttävät kummiutta. Kaiken tuon olisit voinut tehdä joka tapauksessa.
Niinpä. Kyseessähän on molempien lasten täti.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei pyydetty tytön kummiksi, koska itselläni on pelkästään poikia ja kummipoikia, ja siksi tytön vanhemmat ajattelivat, etten osaisi olla tytön kummi. Kyllä harmitti. Olin niin toivonut että minulla olisi elämässäni yksi tärkeä tyttökin!
Serkullani oli jo useampi kummilapsi, kaikki tyttöjä, joten hän suostui mielellään poikani kummiksi, ja hyvä kummi onkin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Mun sisko sai 2 lasta ja meitä sisaruksia on siis 6. En päässyt siskon esikoisen kummiksi, mikä vähän harmitti. Sitten syntyi tämä toinen lapsi ja olin 100% varma että nyt pääsen kummiksi. Mutta ei! Ja siis KAIKKI muut meidän sisarukset eli muut 4 on näiden lasten kummeja. Ainostaan minut sulki ulkopuolelle.. Ja minä olin meistä sisaruksista eniten tekemisissä näiden lasten kanssa.. Harmitti kyllä paljon silloin.. Nyt omia lapsia ja omia kummilapsia myös aika paljon että ei enää harmita 🙂
Jos hänellä on kaksi lasta, joilla kaksi kummia kummallakin, mutta viisi kummiksi kärkkyvää sisarusta - niin on aivan selvää, että yksi sisaruksista jää yli. Se nyt vaan olit sinä. Jos et olisi ollut, niin joku muu olisi siinä asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen veli vaimoineen pyysi mieheni kummiksi esikoiselleen mutta ei minua. Oltiin oltu yhtä kauan yhdessä kuin miehen velikin puolisoineen eli useita vuosia jo. Nyt jo viis veisaan koko asiasta mutta kyllä se silloin kirpaisi kun juhlavasti pyydettiin kummiksi ja sitten tarkennettiin, että tämä kutsuhan koskee vain miestäni, ei minua.
Kauheaa, mitä kiusaajia! 😢 Ovat varmaan olleet kateellisia sinulle tai jotain, älä välitä.
Meillä sama mutta meitä pitkään naimisissa olleita ei miehen veli pyytänyt meitä ollenkaan esikoisensa, ainoan lapsensa kummiksi. Pyysi toista veljeä (Tämä OK), ja tämän täysin uutta tyttöystävää. Tämähän oli ihan puhdasta vittuilua vain minulle, etten kelpaa, ja tälle uudelle naiselle vaivaannuttava tilanne, mennä kummiksi perheeseen jota ei edes tunne. Me siellä paikalla, ja surullisin mielin. Kauhea muisto heistä....
Kun tarkemmin ajattelen, heidän toimintansa meitä syvästi vieläkin, ja mietitään, halutaanko pyytää heitä kun nyt on tulossa oman vauvan ristiäiset.... Normaalisti on aina pyydetty vanhinta sisarusta ensin jne. pisimpään yhdessä olleita. Tähän kuulisin kommentteja mielelläni, miten toimia viisaasti. Vaikea antaa anteeksi ja unohtaa tuota loukkausta.
Sanoisin että olette itse keksineet ’sääntöjä’ ja loukkaantuneet kun muut eivät niitä noudata. Kummiksi ei kuulu pyytää vanhinta sisarusta, vaan uskovat vanhemmat pyytävät uskovaksi tunnettuja, ja maallistuneet muuten vain läheisiä. Tuo veli nyt oli läheisempi kuin miehesi, eikä teillä puolisoilla ollut asian kanssa mitään tekemistä.
Eli unohda koko asia ja valitse kummiksi teille läheinen ihminen.
Höpö höpö. Tässä ei uskonnon kanssa ole mitään tekemistä. Me kuulumme kirkkoon, tämä veli ei. Loukkaamista ei tarvi sietää, ihme neuvoja sinulta.
Jos veli ei kuulu kirkkoon, hän ei voi olla kummi.
Ja kyse ei ole loukkaamisesta, kun mitään sääntöä vanhemmasta sisaruksesta ei todellakaan ole.
Mitä sinä jankutat? Eihän tässä mistään säännöstä ole kyse vaan siitä että me olimme olleet 15v naimisissa, ja tunsimme todella hyvin nämä lapsen vanhemmat molemmat. Pyysivät silti mieluummin nuorempaa veljeä täysin tuntemattoman ihmisen kanssa! Kyllä, vaikka ei ole sääntöä, niin MEITÄ loukkasi ja loukkaa syvästi edelleen tämä tarkoituksellinen toiminta pyytää mieluummin vierasta ihmistä.
Kyllä tässä on kyse siitä, että olet vähän hukassa sääntöinesi ja muutenkin höpötät kummallisuuksia. Ei se nuorempi veli voi olla kummi, jos ei kuulu kirkkoon. Ehkä häntä pyydettiin, mutta ilmeisesti sitten kieltäytyi tehtävästä.
Toisekseen, tuo "ensin pyydetään vanhinta sisarusta" -sääntösi on ihan omaa keksintöäsi. Lapsen vanhemmat pyytävät ihan ketä itse haluavat ja sinun loukkaantumisesi on nyt vain tautisen tyhmää.
Sinä vastailet itsellesi, olet kirjoittanut 3-4 viimeistä vastausta, joissa jankutat samaa mantraasi.
Meitä, ja muitakin normaalilla tunneälyllä varustettuja hyväkäytöksisiä perinteitä vaalivia ihmisiä tuo toiminta loukkasi, ja loukkaa vieläkin.
Ihan sama mitä mieltä sinä siitä olet, mutta meistä se tuntui/tuntuu pahalle, ja sattui/sattuu. Sinun jankkaamisesi on tyhmää, eikä muuta heidän huonoa käytöstään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin pyydettiin kummiksi puolisoni kanssa. Sanoin että joo, voidaan olla.
Sitten päästiin kirkkoon ja mieheni ohjataan sinne eteen ja minut jätetää ihan siihen paikoilleen seisomaan. Siinä selviää mulle että hetkonen, minusta ei nyt sitten tullutkaan kummia. Siinä hetkellä olen ihan vaan niin hämmästynyt että en osaa sanoa asiaan mitään.
Jälkikäteen minulle jotenkin tuli paska ja petetty fiilis.
Tänä päivänä, mulle ihan se ja sama, ei olla miehen kanssa enää yhdessä ja hoitakoot kummiudensa ihan miten lystää. Eipä mun tartte asiaan vaivautua. En kyllä silloin kun oltiin vielä yhdessä vaivautunut tekemään asian eteen mitään, ja miehenikään ei koskaan tajunnut ostaa kummitytölleen mitään kun en muistuttanut enkä hoitanut sitä asiaa.
Ehkä vanhemmat tajusivat että jos olisivat pyytäneet minutkin, sieltä olisi myös tullut lahjoja, mutta jos ei, niin ei.
Miksi alunperin pyydettiin kummiksi? Miksi ei voitu sanoa suoraan että "hei, sorry, mutta me otetaankin nyt joku muu kummiksi". Tai annettu mun vaan olla kummi ja lisätty ne muut kummit jotka halusivat vielä siihen?
Meillä myös näin. Miehen pitkäaikainen lapsuudenystävä soitti, että haluavat vain mieheni kummiksi. Mies ilmoitti että olemme yhdessä (nyt jo 16v) ja tulemme yhdessä tai ei ollenkaan.
Ei menty kun en vissiin kelvannut, ja ei ole tätä poikaa, tai miehen ystäväperhettä sen jälkeen nähty. Vieläkin ajattelen miten huippu mies mulla❤️, ja miten typeriä nämä kaverit. Eivät näköjään olleet oikeita kavereita.
Käsittämättömistä syistä sitä lakataan pitämästä yhteyttä. Tietenkin oli fiksua, että miehesi kieltäytyi, jos ei halunnut kummiksi, mutta ei sitä nyt oikein voi muita ruveta määräilemään, että kenet pitäisi valita kummiksi. Jos jotkut pyytävät vain yhtä eivätkä pariskuntaa, se on ihan niiden pyytäjien asia. En tajua miten tästäkin saatiin välit poikki.
Sisarusteni lasten kummeiksi ei ole pyydetty, koska olen liian epäonnistunut elämässä ts. en tarpeeksi rikas. Mutta samapa tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljen kahden lapsen kummiksi ei ole pyydetty. Veljen vaimo selitteli päätöstä sillä, että olen täti ja kuitenkin lapsille läheinen eikä tätejä, enoja tai setiä pyydetä kummiksi. Kummasti veljen vaimon veli, joka ei edes kuulu kirkkoon, on molemmilla lapsilla kummina. Veljelle en ole loukkaantunut, koska tiedän ettei asia merkitse hänelle mitään. Veljen vaimolle olen olen loukkantunut valehtelusta. Pidän veljen vaimoon välimatkaa, enkä luota häneen enää.
Veljellesi oli aivan yhdentekevää, oletko hänen lapsensa kummi vai et, ja sinä suutut kummittomuudestasi veljen vaimolle. Huikeeta. :D
Veli ei kuulu kirkkoon, joten kummius ei ole hänelle merkittävä asia ja kuten sanoin, olen veljen vaimolle loukkaantunut valehtelusta.
Mitä hän siis valehteli? Ei tullut oikein ilmi? Jos veljeäsi eivät lapsensa kummit millään tasolla kiinnosta, niin itse en olettaisi veljen vaimon sitten ottavan kummeja veljen puolelta, kyllä se olisi sen veljen asia tuoda ilmi, jos haluaa kummeja omalta puoleltaan.
Luetunymmärtöminen, haloo! Veljen vaimo sanoi, ettei vauvan tätejä, enoja ja setiä pyydetä kummiksi. Sitten kuitenkin valitsi OMAN veljensä, joka on vauvan eno. Siis valehteli miehensä sisarelle, ei kertonut, että rajaus koskee vain vauvan isän sukua - mikä nyt on aika tavallista ja tälläkin palstalla hyväksyttyä.
Mä en suostu enää kenenkään kummiksi.
Lasten kanssa voi olla muutenkin tekemisissä.
Jotkut vanhemmat todella odottavat kummien rahoittavan lapsensa elämää, ja pyytävät jopa viisi tai kuusi kummia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen veli vaimoineen pyysi mieheni kummiksi esikoiselleen mutta ei minua. Oltiin oltu yhtä kauan yhdessä kuin miehen velikin puolisoineen eli useita vuosia jo. Nyt jo viis veisaan koko asiasta mutta kyllä se silloin kirpaisi kun juhlavasti pyydettiin kummiksi ja sitten tarkennettiin, että tämä kutsuhan koskee vain miestäni, ei minua.
Kauheaa, mitä kiusaajia! 😢 Ovat varmaan olleet kateellisia sinulle tai jotain, älä välitä.
Meillä sama mutta meitä pitkään naimisissa olleita ei miehen veli pyytänyt meitä ollenkaan esikoisensa, ainoan lapsensa kummiksi. Pyysi toista veljeä (Tämä OK), ja tämän täysin uutta tyttöystävää. Tämähän oli ihan puhdasta vittuilua vain minulle, etten kelpaa, ja tälle uudelle naiselle vaivaannuttava tilanne, mennä kummiksi perheeseen jota ei edes tunne. Me siellä paikalla, ja surullisin mielin. Kauhea muisto heistä....
Kun tarkemmin ajattelen, heidän toimintansa meitä syvästi vieläkin, ja mietitään, halutaanko pyytää heitä kun nyt on tulossa oman vauvan ristiäiset.... Normaalisti on aina pyydetty vanhinta sisarusta ensin jne. pisimpään yhdessä olleita. Tähän kuulisin kommentteja mielelläni, miten toimia viisaasti. Vaikea antaa anteeksi ja unohtaa tuota loukkausta.
Sanoisin että olette itse keksineet ’sääntöjä’ ja loukkaantuneet kun muut eivät niitä noudata. Kummiksi ei kuulu pyytää vanhinta sisarusta, vaan uskovat vanhemmat pyytävät uskovaksi tunnettuja, ja maallistuneet muuten vain läheisiä. Tuo veli nyt oli läheisempi kuin miehesi, eikä teillä puolisoilla ollut asian kanssa mitään tekemistä.
Eli unohda koko asia ja valitse kummiksi teille läheinen ihminen.
Höpö höpö. Tässä ei uskonnon kanssa ole mitään tekemistä. Me kuulumme kirkkoon, tämä veli ei. Loukkaamista ei tarvi sietää, ihme neuvoja sinulta.
Jos veli ei kuulu kirkkoon, hän ei voi olla kummi.
Ja kyse ei ole loukkaamisesta, kun mitään sääntöä vanhemmasta sisaruksesta ei todellakaan ole.
Mitä sinä jankutat? Eihän tässä mistään säännöstä ole kyse vaan siitä että me olimme olleet 15v naimisissa, ja tunsimme todella hyvin nämä lapsen vanhemmat molemmat. Pyysivät silti mieluummin nuorempaa veljeä täysin tuntemattoman ihmisen kanssa! Kyllä, vaikka ei ole sääntöä, niin MEITÄ loukkasi ja loukkaa syvästi edelleen tämä tarkoituksellinen toiminta pyytää mieluummin vierasta ihmistä.
Kyllä tässä on kyse siitä, että olet vähän hukassa sääntöinesi ja muutenkin höpötät kummallisuuksia. Ei se nuorempi veli voi olla kummi, jos ei kuulu kirkkoon. Ehkä häntä pyydettiin, mutta ilmeisesti sitten kieltäytyi tehtävästä.
Toisekseen, tuo "ensin pyydetään vanhinta sisarusta" -sääntösi on ihan omaa keksintöäsi. Lapsen vanhemmat pyytävät ihan ketä itse haluavat ja sinun loukkaantumisesi on nyt vain tautisen tyhmää.
Sinä vastailet itsellesi, olet kirjoittanut 3-4 viimeistä vastausta, joissa jankutat samaa mantraasi.
Meitä, ja muitakin normaalilla tunneälyllä varustettuja hyväkäytöksisiä perinteitä vaalivia ihmisiä tuo toiminta loukkasi, ja loukkaa vieläkin.
Ihan sama mitä mieltä sinä siitä olet, mutta meistä se tuntui/tuntuu pahalle, ja sattui/sattuu. Sinun jankkaamisesi on tyhmää, eikä muuta heidän huonoa käytöstään.
Vai minä se jankkaan tässä, mutta silti sinä vastaat minulle... Varmaankin se teitä loukkasi, mutta syynä on se, että keksitte itse jotain kummallisia sääntöjä joita odotatte muiden noudattavan. Itse olette syy omaan loukkaantumiseenne. He eivät käyttäytyneet huonosti sillä, etteivät noudattaneet teidän keksimiä sääntöjä.
Jos jankkaaminen sinua oikeasti kiusaa, jätät tähän vastaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai asia tosinpäin: pyydettiin ensimmäisen yhteisen lapsen kummiksi hyvää ystävää(mies) joka oli otettu kummiudesta...oltiin tekemisissä paljon ja vaikka muutettiin kauemmaksi niin kaikki jatkui kuin ei mitään.
Mutta mies kun löysi vaimoehdokkaan joka KIELSI pitämästä yhteyttä kummipoikaansa ja perheeseemme.... joulukortti joka joulu, koulukuva joka vuosi,kutsut on lähetetty joka synttäreille, rippijuhliin,valmistujaisiin,ja taisinpa ilmoittaa että kummipoika käväisi armeijaa vuoden...mutta eeiii....kyllä oli selittelemistä pojalle pienempänä miksi kummisetä ei haluu pitää enää yhteyttä..
Kauheaa! Meillä taas pyydettiin ensin kummiksi, ja nyt tämä sisatuksemme, myös puoliso, käski katkaista välit meihin. Oltiin innostuneita kummeja, mutta pyytämisemme ei näköjään ole merkinnyt heille mitään. Kau-he-aa. Lapsi on nyt vielä pieni. Miten sinun poikasi reagoi? Häpeäisi, tämä mies, mikä tossukka ja luuseri. Kuin myös tämä meidän tapauksen mies, sielläkin vaimo jyrää ja määrää ja toinen tottelee... Huh huh!
Tottakai vaimo määrää, ihan kuten, saako miehen ystävät tulla käymään (myös miehen koti) kylässä, saako mies olla väleissä ja tekemisissä oman sukunsa (hyi, kauheeta, anoppi) kanssa jne. Miesten mielipiteellä ei ole mitään väliä, hänen kun kuuluu aina olla vaimon tukena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljen kahden lapsen kummiksi ei ole pyydetty. Veljen vaimo selitteli päätöstä sillä, että olen täti ja kuitenkin lapsille läheinen eikä tätejä, enoja tai setiä pyydetä kummiksi. Kummasti veljen vaimon veli, joka ei edes kuulu kirkkoon, on molemmilla lapsilla kummina. Veljelle en ole loukkaantunut, koska tiedän ettei asia merkitse hänelle mitään. Veljen vaimolle olen olen loukkantunut valehtelusta. Pidän veljen vaimoon välimatkaa, enkä luota häneen enää.
Veljellesi oli aivan yhdentekevää, oletko hänen lapsensa kummi vai et, ja sinä suutut kummittomuudestasi veljen vaimolle. Huikeeta. :D
Veli ei kuulu kirkkoon, joten kummius ei ole hänelle merkittävä asia ja kuten sanoin, olen veljen vaimolle loukkaantunut valehtelusta.
Mitä hän siis valehteli? Ei tullut oikein ilmi? Jos veljeäsi eivät lapsensa kummit millään tasolla kiinnosta, niin itse en olettaisi veljen vaimon sitten ottavan kummeja veljen puolelta, kyllä se olisi sen veljen asia tuoda ilmi, jos haluaa kummeja omalta puoleltaan.
Luetunymmärtöminen, haloo! Veljen vaimo sanoi, ettei vauvan tätejä, enoja ja setiä pyydetä kummiksi. Sitten kuitenkin valitsi OMAN veljensä, joka on vauvan eno. Siis valehteli miehensä sisarelle, ei kertonut, että rajaus koskee vain vauvan isän sukua - mikä nyt on aika tavallista ja tälläkin palstalla hyväksyttyä.
Mutta se valittu veli ei kuulu kirkkoon! Eihän se silloin mikään kummi ole. Se voi olla joku muu viritys, mutta ei siis kummi kuitenkaan. Jos haluat sellaiseen rooliin, kysyisit asiaa omalta veljeltäsi etkä hänen vaimoltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen veli vaimoineen pyysi mieheni kummiksi esikoiselleen mutta ei minua. Oltiin oltu yhtä kauan yhdessä kuin miehen velikin puolisoineen eli useita vuosia jo. Nyt jo viis veisaan koko asiasta mutta kyllä se silloin kirpaisi kun juhlavasti pyydettiin kummiksi ja sitten tarkennettiin, että tämä kutsuhan koskee vain miestäni, ei minua.
Kauheaa, mitä kiusaajia! 😢 Ovat varmaan olleet kateellisia sinulle tai jotain, älä välitä.
Meillä sama mutta meitä pitkään naimisissa olleita ei miehen veli pyytänyt meitä ollenkaan esikoisensa, ainoan lapsensa kummiksi. Pyysi toista veljeä (Tämä OK), ja tämän täysin uutta tyttöystävää. Tämähän oli ihan puhdasta vittuilua vain minulle, etten kelpaa, ja tälle uudelle naiselle vaivaannuttava tilanne, mennä kummiksi perheeseen jota ei edes tunne. Me siellä paikalla, ja surullisin mielin. Kauhea muisto heistä....
Kun tarkemmin ajattelen, heidän toimintansa meitä syvästi vieläkin, ja mietitään, halutaanko pyytää heitä kun nyt on tulossa oman vauvan ristiäiset.... Normaalisti on aina pyydetty vanhinta sisarusta ensin jne. pisimpään yhdessä olleita. Tähän kuulisin kommentteja mielelläni, miten toimia viisaasti. Vaikea antaa anteeksi ja unohtaa tuota loukkausta.
Sanoisin että olette itse keksineet ’sääntöjä’ ja loukkaantuneet kun muut eivät niitä noudata. Kummiksi ei kuulu pyytää vanhinta sisarusta, vaan uskovat vanhemmat pyytävät uskovaksi tunnettuja, ja maallistuneet muuten vain läheisiä. Tuo veli nyt oli läheisempi kuin miehesi, eikä teillä puolisoilla ollut asian kanssa mitään tekemistä.
Eli unohda koko asia ja valitse kummiksi teille läheinen ihminen.
Höpö höpö. Tässä ei uskonnon kanssa ole mitään tekemistä. Me kuulumme kirkkoon, tämä veli ei. Loukkaamista ei tarvi sietää, ihme neuvoja sinulta.
Jos veli ei kuulu kirkkoon, hän ei voi olla kummi.
Ja kyse ei ole loukkaamisesta, kun mitään sääntöä vanhemmasta sisaruksesta ei todellakaan ole.
Mitä sinä jankutat? Eihän tässä mistään säännöstä ole kyse vaan siitä että me olimme olleet 15v naimisissa, ja tunsimme todella hyvin nämä lapsen vanhemmat molemmat. Pyysivät silti mieluummin nuorempaa veljeä täysin tuntemattoman ihmisen kanssa! Kyllä, vaikka ei ole sääntöä, niin MEITÄ loukkasi ja loukkaa syvästi edelleen tämä tarkoituksellinen toiminta pyytää mieluummin vierasta ihmistä.
Kyllä tässä on kyse siitä, että olet vähän hukassa sääntöinesi ja muutenkin höpötät kummallisuuksia. Ei se nuorempi veli voi olla kummi, jos ei kuulu kirkkoon. Ehkä häntä pyydettiin, mutta ilmeisesti sitten kieltäytyi tehtävästä.
Toisekseen, tuo "ensin pyydetään vanhinta sisarusta" -sääntösi on ihan omaa keksintöäsi. Lapsen vanhemmat pyytävät ihan ketä itse haluavat ja sinun loukkaantumisesi on nyt vain tautisen tyhmää.
Sinä vastailet itsellesi, olet kirjoittanut 3-4 viimeistä vastausta, joissa jankutat samaa mantraasi.
Meitä, ja muitakin normaalilla tunneälyllä varustettuja hyväkäytöksisiä perinteitä vaalivia ihmisiä tuo toiminta loukkasi, ja loukkaa vieläkin.
Ihan sama mitä mieltä sinä siitä olet, mutta meistä se tuntui/tuntuu pahalle, ja sattui/sattuu. Sinun jankkaamisesi on tyhmää, eikä muuta heidän huonoa käytöstään.
Vai minä se jankkaan tässä, mutta silti sinä vastaat minulle... Varmaankin se teitä loukkasi, mutta syynä on se, että keksitte itse jotain kummallisia sääntöjä joita odotatte muiden noudattavan. Itse olette syy omaan loukkaantumiseenne. He eivät käyttäytyneet huonosti sillä, etteivät noudattaneet teidän keksimiä sääntöjä.
Jos jankkaaminen sinua oikeasti kiusaa, jätät tähän vastaamatta.
Mitä sääntöjä, voi luoja opettelehan luetun ymmärtämistä. Eihän tuossa säännöistä puhuta mitään, vaan siitä että ovat tunteneet paljon kauemmin.
Millainen ihminen muutenkaan kutsuu tuntemattoman tyttöystävän kummiksi? Epävarma.
Vierailija kirjoitti:
Tai asia tosinpäin: pyydettiin ensimmäisen yhteisen lapsen kummiksi hyvää ystävää(mies) joka oli otettu kummiudesta...oltiin tekemisissä paljon ja vaikka muutettiin kauemmaksi niin kaikki jatkui kuin ei mitään.
Mutta mies kun löysi vaimoehdokkaan joka KIELSI pitämästä yhteyttä kummipoikaansa ja perheeseemme.... joulukortti joka joulu, koulukuva joka vuosi,kutsut on lähetetty joka synttäreille, rippijuhliin,valmistujaisiin,ja taisinpa ilmoittaa että kummipoika käväisi armeijaa vuoden...mutta eeiii....kyllä oli selittelemistä pojalle pienempänä miksi kummisetä ei haluu pitää enää yhteyttä..
Siis tässä on kyllä käynyt niin, että mies ei ole jaksanut pitää yhteyttä kummipoikaan ja selitti sitten sillä, että puoliso ei anna pitää yhteyttä. Ja selitys meni läpi!
Vierailija kirjoitti:
Sisarusteni lasten kummeiksi ei ole pyydetty, koska olen liian epäonnistunut elämässä ts. en tarpeeksi rikas. Mutta samapa tuo.
Kauhea. Paha mieli tuli kyllä sun puolesta 😢😔
Meillä on ekat ristiäiset tulossa keväällä, ja kunpa osattaisiin pyytää juuri niitä jotka sitä eniten ja oikeasti toivovat ja haluavat. Joskus todella vaikea tietää, kuka tosiaan haluaisi. 🤔