Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ylitöiden tekemisestä

Vierailija
16.11.2019 |

Olen vuorotyössä, jossa on aina 2-3 työntekijää samassa vuorossa. Vuoron lopuksi annetaan yhteenveto seuraavan vuoron tekijöille, jonka jälkeen saa lähteä kotiin.

Viime aikoina on muodostunut ongelmalliseksi nuoremman kollegani tapa tehdä jatkuvasti puolisen tuntia ylitöitä. Kyse on siis siitä, että tätä kollegaa on suorastaan mahdotonta saada aloilleen ja tekemään vuoronvaihtoa. Lisäksi tämä työkaveri tuppaa vielä jäämään vuoron päätyttyä hengailemaan työpaikalle.

Minulla on pitkä työmatka ja velvollisuuksia, joten haluaisin päästä lähtemään töistä heti vuoron päätyttyä. Ylitöistä ei makseta.

Olen aloittanut firmassa samaan aikaan tämän työkaverin kanssa. Vaikka olenkin häntä vanhempi ja minulla on pidempi työhistoria takanani, minusta tuntuu, että minua vertaillaan epäedullisesti tähän työkaveriin kun alan tehdä lähtöä silloin kun vuoroni päätyy. En voi enkä halua luovuttaa ylimääräistä aikaani työnantajalle korvauksetta, varsinkin kun minulla on työmatkaa yli tunti suuntaansa.

Onko kohtuutonta ottaa asia puheeksi kehityskeskustelussa? Tarkoituksena ei ole syyttää tätä työkaveria suoraan, mutta toivoisin jonkinlaista linjanvetoa asiaan. Tällä hetkellä pelkään sitä, että tämä nuorempi yli-innokas työkaveri saa paljon etua tästä ylimääräisten tuntien tekemisestä.

Kommentit (31)

Vierailija
21/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ihmeessä tarvitset pomoa avuksi sanomaan toiselle, että nyt tänne kuittaamaan hommat? Ja jos toinen ei tule, niin jätät hänet yksin tekemään - kyllä hän varmaan portaista juoksee sinut kiinni, jos teitä molempia tarvitaan.

Vierailija
22/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Enemmän työpaikoilla arvostetaan tehokkuutta ja täsmällisyyttä, kuin työajan yli hengailua. Kaverihan osoittaa ettei saa hoidettua tehtäviä ajallaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seisot vartin takki päällä odottamassa työkaverisi? Etkö saa suuntasi auki?? Kokeile seuraavalla kerralla jo työpäivän aikana sanoa tiukasti silmiin katsoen työkaverille, että tänään lähdet täsmällisesti, varmistat vielä että ymmärsikö varmasti? Työpäivän päättyessä ilmoitat, että nyt mennään kuittaamaan tms. Et vihjaile, vaan ilmoitat. Jos ei kerrasta usko, niin korotat hieman ääntäsi ja sanot, että minuutin päästä lähdet ja hän saa selitellä miksi lopputoimet on tekemättä.

Vierailija
24/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

sun on ihan turha vertaille itteäs sun työkavereihin. etenkään tollasissa asioissa, jotka on itsestäänselvyyksiä.

Voi olla, että pomo tykkää jos voi joustaa, mutta se että joustaa joka päivä, niin se nyt vaan ei ole erityisen järkevää, etenkään jos tilanne ei sitä vaadi tai asiasta ei ole edes puhuttu että voisitko jäädä ylitöihin.

Mulla itelläni ei ainakaan oo velvollisuutta jäädä ylitöihin jos kukaan ei sitä multa pyydä. Jos taas pyytää, niin voin useimmiten jäädä, paitsi jos mulla on sovittua menoa, sillon en voi jäädä.

Noi asiat on ihan lakisääteisiä, eikä noiden pitäis sinällään vaikuttaa mihinkään ammattitaidon yms arvostukseen. Vähän sama asia, kun että jos joku sairastuu ja häntä syytettäis huonoks työntekijäks. Käytännössä mahdollista, mutta teoriassa ei.

Vierailija
25/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse esim todella mieluusti jäisin, jos meillä maksettais ylityöt rahana, mut meillä sen saa vapaana - joskus. :D mua itteäni hyödyttää enemmän raha ku vapaa-aika.

Vierailija
26/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Seisot vartin takki päällä odottamassa työkaverisi? Etkö saa suuntasi auki?? Kokeile seuraavalla kerralla jo työpäivän aikana sanoa tiukasti silmiin katsoen työkaverille, että tänään lähdet täsmällisesti, varmistat vielä että ymmärsikö varmasti? Työpäivän päättyessä ilmoitat, että nyt mennään kuittaamaan tms. Et vihjaile, vaan ilmoitat. Jos ei kerrasta usko, niin korotat hieman ääntäsi ja sanot, että minuutin päästä lähdet ja hän saa selitellä miksi lopputoimet on tekemättä.

Toki olen sanonut, yleensä jo useamman siinä vaiheessa kun takki päällä odotellaan. Olen vain ajatellut niin, ettei aikuiselle ihmiselle ainakaan pitäisi alkaa toistelemaan ohjeita ja kehotuksia kuin jollekin pikkulapselle.

Ajattelin, että jonkinlaisen linjanvedon kysyminen pomolta olisi parempi tapa kuin alkaa vääntää tästä työkaverin kanssa. En halua mitään X vastaan Y-asetelmaa, tai että tilanne henkilöityy minuun.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työkaverisi kiusaa sinua tahallaan ja jos menet pomolle kertomaan, niin todennäköisesti pyörittelee silmiään ja ihmettelee, mikset ole suoraan sanonut hänelle. Tämän jälkeen sinua pidetään saamattomana laadukkaana, joka taatusti jää rannalle ruikuttamaan. Tämä siis jos ylitöille ei ole oikeaa tarvetta, vaan työkaveri ei vaan saa siirryttyä töistä pois.

Vierailija
28/31 |

Valtaosalle aikuisista täytyy asiat sanoa töissä suoraan, silmiin katsoen ja tarvittaessa ääntä korottaen, jos muu ei auta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työkaverisi kiusaa sinua tahallaan ja jos menet pomolle kertomaan, niin todennäköisesti pyörittelee silmiään ja ihmettelee, mikset ole suoraan sanonut hänelle. Tämän jälkeen sinua pidetään saamattomana laadukkaana, joka taatusti jää rannalle ruikuttamaan. Tämä siis jos ylitöille ei ole oikeaa tarvetta, vaan työkaveri ei vaan saa siirryttyä töistä pois.

Mitä tuo sana tässä yhteydessä tarkoittaa?

Vierailija
30/31 |
17.11.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysy työkaverilta että onko hänellä jotain ongelmia saada vuoro päättymään ajallaan. Että olisiko jotain jossa voit opettaa häntä tai pitäisikö esimiehen auttaa tätä kaveriasi kun hän jatkuvasti joutuu työskentelemään niin hitaasti ettei saa vuoroaan päättymään ajoissa.

Eli anna kaverin ymmärtää että hänen hitautensa voidaan nähdä negatiivisena osaamattomuutena. Mikä onkin muuten totta. Monikaan ei tule ajatelleeksi että jatkuva töissä yliaikaan norkoaminen voidaan johdon puolelta nähdä osaamattomuutena. Että joutuu käyttämään enemmän aikaa osatakseen saada jonkun työvaiheen valmiiksi (tässä tapauksessa vuoronvaihdon tekeminen).

T. Esimies

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/31 |
21.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällaiset ilmaista työtä tekevät kuvittelevat olevansa hyviä työntekijöitä. Todellisuudessa he sahaavat kaikkien oksaa. Jos tekee tuntitolkulla viikossa ylitöitä, niin henkilökuntavajauksesta kärsivälle työpaikalle ei ikinä palkata uusia työntekijöitä, koska työnantaja katsoo, että tarvetta ei ole. Työthän hoituvat!

Meillä kerran eräs työntekijä teki viikossa useita tunteja ilmaista työtä, mistä jouduimme hänelle monesti huomauttamaan. Hän aina kuin sivumennen sanoi työskenneltyään pari-kolme tuntia, että "pitäisiköhän kirjautua töihin". Olisi edes ollut hiljaa, mutta niin vain piti omia osakkeitaan nostaa. Tällainen toiminta syö pienen työyhteisön työilmapiiria ihan turhaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan yhdeksän