Kieltäminen, uhmakkuus, nöyristely - eri sosiaaliluokkien jäykät asenteet

Olen tehnyt työtä yliopistosta valmistumisen jälkeen häiriökäyttäytyvien lasten kanssa kymmenisen vuotta. Tässä ajassa eri sosiaaliluokissa esiintyvät hankalat asenteet ovat paljastuneet selvääkin selvemmin.

Korkeasti koulutettujen ongelma on kieltäminen, johon liittyy lapsen esineellistäminen. Yllättävän suuri osa korkeakoulutetuista ei usko, että heidän lapsellaan on todellinen ongelma tai että lapsen henkiset kyvyt ovat keskivertoa heikommat.

Sen sijaan että vanhemmat opettelisivat rakastamaan lastaan, he rupeavat korjaamaan tätä, esineellistävät tämän. Jotkut ovat valmiita käyttämään kaikki mahdolliset keinot paetakseen todellisuutta mahdollisimman kauan.

Näiden vanhempien kohdalla olen monta kertaa miettinyt, mikä lapsen tekemisen perimmäinen motiivi on ollut. Onko se ollut omien erinomaisiksi koettujen geenien julistaminen uudessa muodossa vai aito halu asettua uuden elämän ja inhimillisen ainutlaatuisuuden ja ihmeen eteen?

Joidenkin duunareiden ongelma taas on uhmakkuus. Yritän olla työssäni mahdollisimman kannustava ja myönteinen, antaa vanhemmille tilaa ja edetä positiivisen kautta, mutta silti jotkut duunaritaustaiset saapuvat luokseni kuin sotaan. Heidän on vaikea ymmärtää, että minä en ole syyttäjä tai holhoaja vaan asiantuntija, joka yrittää tarjota oman panoksensa ongelmien ratkaisemiseksi.

Toinen duunareille leimallinen piirre on nöyristely. Asiantuntija edustaa heille jotain, jolle täytyy tunnustaa oma huonoutensa ja epäonnistumisensa, vaikka ei minullakaan ole ongelmiin mitään varmoja tai kestäviä ratkaisuja, saati että ajattelisin häiriökäyttäytyvän lapsen vanhempien olevan epäonnistuneita.

Kai se sitten kuuluu ihmisyyteen, että ihmisellä on tarve valita puolensa, mikä näkyy asiantuntijan luonakin. Sen sijaan että asettuisi asiantuntijan rinnalle ja pohtisi yhdessä ratkaisuja, ihminen herkästi omaksuu ennakkoasenteen, jolla luokittelee asiantuntijan ja joka määrittää lähestymistavan häneen.