Lue keskustelun säännöt.
Amk-opiskelu ja kaverittomuus
Yksintaaas
14.11.2019 |
Aloitin tänä syksynä opinnot. Kävi taas kuten pelkäsin: ryhmässä muodostui kuppikuntia, mutta minä en taaskaan kuulu yhteenkään niistä. Välillä on tosi yksinäinen olo.
Syksyt on mulle muutenkin vaikeita, ja tää stressi yksinäisyydestä muiden koulun tuottamien stressiaiheiden päälle syö todella paljon. Aluksi kävin parissa opiskelijailtamissa ryhmäläisten kanssa, mutta huomasin, että se kuppikuntalaisuus on vallassaan myös vapaa-ajalla.
Ryhmä- ja paritöissä mut "valitaan" viimeisenä. Enkä jaksa enää tyrkyttää itseäni mihinkään porukkaan. No sen verran toki, että ruokalaan istun muiden ryhmäläisten seuraan tai kyselen lounasajan lähestyessä, että mihin jengi on menossa syömään ja meen mukana.
Mä oon myös herkkä aistimaan negatiivisuutta. Meidän ryhmässä on muutama tyttö, jotka vähän nahkeasti edes moikkaa mulle. Käsittääkseni en heille kyllä mitään sanonut/tehnyt, mikä oikeuttaisia tuollaisen ylimielisen käyttäytymisen.
Koko elämäni olen ollut se "riippakivi", jota ei huolita tai pyydetä mukaan. Ihan kaverisuhteissakin tätä on tapahtunut.
Palaa tän AMK-opiskelun myötä ikävät lyustot mieleen amiksesta. Siellä kuuluin pitkään 4 hengen tiiviiseen porukkaan. Ja yhtäkkiä: nää 3 muuta alkoi feidailemaan. Ei enää pyytänyt mukaan yhteisiin illanviettoihin jne. Lopullinen niitti oli, kun sovittiin kevään vikana koulupäivänä, että mennään syömään ja lasilliselle kesäloman alun kunniaksi. Mä menin aamulla kevätjuhlaan (sieltä oli tarkoitus yhdessä lähteä), mutta muut eivät tulleet. Kukaan ei ilmottanut mitään, enkä kuullut yhdestäkään koko kesän aikana. Tähän loppui yhteydenpito.
Mikä mussa on vikana? Mielestäni olen ystävällinen, auttavainen ja huomion muut. Vastakaikua minulle ei vaan kuulu.
Kommentit (4)
Surullista kuulla tällaista. Mitä enemmän koet näin, sitä enemmän jäät ulkopuoliseksi. Näin se menee. Sinun pitäisi saada itseluottamusta, positiivisia kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla ideoita mistä niitä positiivisia kokemuksia lähtis etsimään?
Mä oon jo yrittänyt ajatella, että ihan sama ja pärjään yksinkin. Silti välillä tulee tosi ikävä fiilis. Ja jotenkin tuntuu, että mitä pidemmälle opinnot etenee, sitä enemmän mä syrjäydyn.
Harmittaa ihan vietävästi, ku olin ajatellut että elämä muuttuis pikkasen paremmaksi, kun kouluun pääsin. Ollaan jokainen ryhmäläinen tehty kova työ, että saatiin unelmien opiskelupaikka. Toivoin, että yhteinen unelma ja kiinnostuksen kohde yhdistäis, mutta ei.
Mene ulkomaille vaihtoon. Voin kertoa, että Suomeen palattuani... miten sen nyt sanoisi kun suomalaiset alkaa huutaa ja veetuilla heti jos kertoo jotain hyvää maan rajojen ulkopuolelta.
Perusjuttu on se, että monissa maissa ollaan paljon luonnollisemmin sosiaalisia kuin Suomessa, yleensä kuuluu vain tapoihin, että kutsuja menoihin tulee ja yhtä ei jätetä ulkopuolelle. Jos sulla on ulkomailla vaikka kämppiksiä ja kaikki on menossa jonnekin ulos, niin ei voi olla kutsumatta toista kämppistä mukaan. Suomessa jotenkin katsotaan kauhean tarkasti kenen kanssa liikutaan, ollaan nokan edessä kutsumatta.
Samalla saat hyvän syyn petrata jotain vierasta kieltä.
Täällä toinen vastaavaa kokenut. Jään ulkopuolelle vaikka olen ystävällinen enkä tyrkytä seuraani. En vain kelpaa mukaan. En silti halua olla marttyyri joten oon opetellut olemaan yksin. Kurjaa se silti on koska olisi kiva kuulua johonkin ja olisi varmaan opiskelukin mukavampaa..Musta saa kaverin jos haluat laittaa säpon.