Geeneissä iso riski alkoholismiin - miten huomioisitte kasvatuksessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täyden maallikon näkemys: olette toimineet varsin asiallisesti ja luoneet hyvää pohjaa lapsenne terveelle elämälle.

Minun molemmilla vanhemmillani on taipumusta addiktioihin (toisella suosikkina rahapelit, toisella alkoholi) ja minut tutustutettiin alkoholiin toisen vanhempani toimesta 16-vuotiaana seuraavasti: eräretken, jota olin odottanut pitkään, aikana iltanuotiolla istuskelu kääntyikin kossun kittaamiseksi. Päivä oli sujunut juuri toivomallani tavalla tähän saakka: melontaa, suunnistusta, ongintaa, leirin pystytystä... Ja sitten myrkynmakuista viinaa. Painoin noin puolet isäni kehon painosta eikä toleranssia ollut lainkaan. Varsin nopeasti oksensin nuotioon ja sain isän avustamana kömmittyä makuupussiin josta herätessäni huomasin että olin pyörinyt siellä koko yön vyötäisillä ollut puukko tupestaan irronneena vaatteiden ja ruumiinjäsenteni seassa, onneksi mitään pahasti vahingoittamatta.

Samaan aikaan äitini valutti rahojaan Veikkauksen peleihin, selittäen asiat aina parhain päin.

Nykyään (ikää 40) olen itse ongelmajuoja. En syytä geenejä mutta olen tietoinen siitä että minulle ei opetettu tunteiden hallintaa: minua yritettiin "reipastaa", siis yritettiin opettaa jättämään tunteet jotenkin huomioimatta ja hyväksymättä. Kun tunsin jotain tai olin jotain mieltä, oli aina jompikumpi vanhemmista kertomassa että olen väärässä tai vääränlainen.

Monien päihdeongelmien takana on suunnaton määrä itseinhoa ja häpeää, jo ennen päihteidenkäytön alkua. Viiden vuoden terapian jälkeen sanoisin, edelleen maallikkona, on että paras mitä lapselle voi tehdä on osoittaa että hän itse on arvokas, sellaisenaan, suorittamatta. Jos hän sattuu pärjäämään hyvin jossain asiassa niin hienoa sinänsä, mutta lapsi itse on arvokas ja jos hän on esim. kiukkuinen tai surullinen, hänellä pitää olla oikeus siihen.

Aivan uskomattoman hyvin kirjoitettu. Koski syvälle. Kiitos. Todella toivon sulle hyvää; kaikin tavoin, henkisesti, fyysisesti, emotionaalisesti.

Ap

Kiitos! =) Sen verran välitän muista että omia "oppeja" ja käsityksiä tekee mieli jakaa siinä toivossa että ne voisivat jotain auttaa.

Tiesin, että näkemyksiä ja kokemuksia löytyy, koska suomalaiset&alkoholismi.

Mutta noin henkilökohtaisen tarinan jakamisesta en osannut odottaa. On raskasta tuoda mitään tuollaista ees takaisin mieleen.

Vaikka tekstisi ois ollut ainoa kommentti, se antoi moninkertaisesti sen mitä, mitä uskalsin toivoa.

Nöyräksi vetää. Ihan liikaa kellekään nuorelle tuo, ja ohjeesi (vaikka perusasioita) juuri tässä aihepiirissä uskomattoman arvokkaita.

Tässä maassa on niin monta sukua, jotka ovat ihan juomisen... raiskaamia. Mä en aio suostua siihen, et mitään ei voisi tehdä. Kyllä voi, on voitava.

Kiitokset vielä sinullekin palautteesta. En varmaankaan olisi kirjoittanut alkuperäistä kommenttiani ellei palsta olisi anonyymi; tässä siis vastapainoa sille törkyviestien ja vihan määrälle jota tälle palstalle joka päivä pusketaan anonymiteetin usuttamana. Sanot että ohjeeni ovat tavallaan perusasioita, mutta haluaisin muistuttaa että monissa perheissä ne eivät todellakaan sitä ole, vaan ne ovat jonkinlaisen machoilun verhon takana... pitää muka pärjätä ja kärsiä hiljaisuudessa koska se on jotenkin "parempi" vaihtoehto kuin se että perhe antaa lapselle turvallisen kodin... öö... miksi muka? No, onneksi on paljon ja ehkä jopa enenevissä määrin perheitä joissa nämä asiat osataan paremmin kuin edellisten sukupolvien perheissä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut ihan rehellinen. Olen kertonut lapsille, että mun vanhemmat ovat alkoholisteja, kuten kummankin heidän isä aikanaan ja ilmeisesti myös mun äidin äiti. Ja että sen vuoksi sekä minulla että heillä on ihan varmasti kovempi riski alkoholismiin.

Itse olen kohtuukäyttäjä, MUTTA tiedostava sellainen. Koko ajan mietin ja peilaan juomistani ns. normaaliin. Olen tarkoituksella vähintään 1kk vuodessa kokonaan juomatta ja muutoinkin juon vain 1-3 annosta kerralla ja vain harvoin enemmän (pari kertaa vuodessa). Lapsille haluan näyttää, että on ok juoda viiniä aterialla, mutta ei ole ok dokata päätä täyteen.

Avoimuudella tykkään pelata.

Aika upeasti löydetty linja tässä hommassa. Rehellisyydestä ja avoimuudesta tykkään myös. Mihin muuhun se kestävä voisikaan perustua?

Meillä toi toisen puolen isoisä on se ainoa hankala tässä, ei nykyään juo, mutta on tosiaan kuiva juoppo. Hänestä kertominen jossain vaiheessa, lapsen valmiuden mukaan, on yksi haaste.

Ap

Kasvatuksella varmaan lisää todennäköisyyttä saada lapset tekemään oikeita ratkaisuja elämässään. Siis todennäköisyyttä. Muutenhan "kunnon perheen" lapset eivät ikinä sortuisi elontiellä, eikä laitapuolenkulkijoiden lapset pärjäisi elämässä.

Omassa kaveripiirissäni juotiin nuorena ja suurimmasta ostasta tuli ihan kunnon kansalaisia. Eikä raivoraittuskaan tuo aina mukanaan elämän auvoa.

Minä en itse käytä alkoholia juuri ollenkaan ja olenkin halunnut esimerkkinä lapsille näyttää kuinka elämästä voi nauttia ja vapaatakin viettää, juhliakin, ilman minkäänlaista alkoholia. Perustelut siis ihan kondiksessa ja toivon että kantavat hedelmää. 

Ettei tule sitä tunnetta ettei esim. perjantai ole perjantai ilman kännäämistä. (Itselle tämä arkijuominen on ihan no-no mitä en käsitä mitenkään. Miksi kukaan haluaa harvan vapaa-aikansa viettää sellaisessa kunnossa ettei muista seuraavana päivänä mitään? Ja se seuraava päivä sitten krapuloissa pahanhajuisena ja rahat juoneena muutenkin. Kiitos ei.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täyden maallikon näkemys: olette toimineet varsin asiallisesti ja luoneet hyvää pohjaa lapsenne terveelle elämälle.

Minun molemmilla vanhemmillani on taipumusta addiktioihin (toisella suosikkina rahapelit, toisella alkoholi) ja minut tutustutettiin alkoholiin toisen vanhempani toimesta 16-vuotiaana seuraavasti: eräretken, jota olin odottanut pitkään, aikana iltanuotiolla istuskelu kääntyikin kossun kittaamiseksi. Päivä oli sujunut juuri toivomallani tavalla tähän saakka: melontaa, suunnistusta, ongintaa, leirin pystytystä... Ja sitten myrkynmakuista viinaa. Painoin noin puolet isäni kehon painosta eikä toleranssia ollut lainkaan. Varsin nopeasti oksensin nuotioon ja sain isän avustamana kömmittyä makuupussiin josta herätessäni huomasin että olin pyörinyt siellä koko yön vyötäisillä ollut puukko tupestaan irronneena vaatteiden ja ruumiinjäsenteni seassa, onneksi mitään pahasti vahingoittamatta.

Samaan aikaan äitini valutti rahojaan Veikkauksen peleihin, selittäen asiat aina parhain päin.

Nykyään (ikää 40) olen itse ongelmajuoja. En syytä geenejä mutta olen tietoinen siitä että minulle ei opetettu tunteiden hallintaa: minua yritettiin "reipastaa", siis yritettiin opettaa jättämään tunteet jotenkin huomioimatta ja hyväksymättä. Kun tunsin jotain tai olin jotain mieltä, oli aina jompikumpi vanhemmista kertomassa että olen väärässä tai vääränlainen.

Monien päihdeongelmien takana on suunnaton määrä itseinhoa ja häpeää, jo ennen päihteidenkäytön alkua. Viiden vuoden terapian jälkeen sanoisin, edelleen maallikkona, on että paras mitä lapselle voi tehdä on osoittaa että hän itse on arvokas, sellaisenaan, suorittamatta. Jos hän sattuu pärjäämään hyvin jossain asiassa niin hienoa sinänsä, mutta lapsi itse on arvokas ja jos hän on esim. kiukkuinen tai surullinen, hänellä pitää olla oikeus siihen.

Aivan uskomattoman hyvin kirjoitettu. Koski syvälle. Kiitos. Todella toivon sulle hyvää; kaikin tavoin, henkisesti, fyysisesti, emotionaalisesti.

Ap

Kiitos! =) Sen verran välitän muista että omia "oppeja" ja käsityksiä tekee mieli jakaa siinä toivossa että ne voisivat jotain auttaa.

Tiesin, että näkemyksiä ja kokemuksia löytyy, koska suomalaiset&alkoholismi.

Mutta noin henkilökohtaisen tarinan jakamisesta en osannut odottaa. On raskasta tuoda mitään tuollaista ees takaisin mieleen.

Vaikka tekstisi ois ollut ainoa kommentti, se antoi moninkertaisesti sen mitä, mitä uskalsin toivoa.

Nöyräksi vetää. Ihan liikaa kellekään nuorelle tuo, ja ohjeesi (vaikka perusasioita) juuri tässä aihepiirissä uskomattoman arvokkaita.

Tässä maassa on niin monta sukua, jotka ovat ihan juomisen... raiskaamia. Mä en aio suostua siihen, et mitään ei voisi tehdä. Kyllä voi, on voitava.

Kiitokset vielä sinullekin palautteesta. En varmaankaan olisi kirjoittanut alkuperäistä kommenttiani ellei palsta olisi anonyymi; tässä siis vastapainoa sille törkyviestien ja vihan määrälle jota tälle palstalle joka päivä pusketaan anonymiteetin usuttamana. Sanot että ohjeeni ovat tavallaan perusasioita, mutta haluaisin muistuttaa että monissa perheissä ne eivät todellakaan sitä ole, vaan ne ovat jonkinlaisen machoilun verhon takana... pitää muka pärjätä ja kärsiä hiljaisuudessa koska se on jotenkin "parempi" vaihtoehto kuin se että perhe antaa lapselle turvallisen kodin... öö... miksi muka? No, onneksi on paljon ja ehkä jopa enenevissä määrin perheitä joissa nämä asiat osataan paremmin kuin edellisten sukupolvien perheissä.

Ainakin jossain tämä (monin tavoin pska) maailma muuttuu parempaan. Omassa lapsuudessa 80-l vielä juuri se pärjääminen, kaikkien kielteisten tunteiden peittäminen oli itseisarvo, ”iso tyttö/poika ei itke”. (Varsinkaan poika, voi Luoja...)

Sitten alkoivat pehmentyä monet ehkä voisko sanoa tiedostavammat, ns koulutetut perheet arvoiltaan.

Ja tänä päivänä tunnen lävistettyjä ja tatuoituja duunari-isiä, päälisin puolin kovia jätkiä, jotka opettavat pojilleen tunteista puhumista. Sitä, että on ok.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse sanon, että päihteet tuovat paljon pahaa ja ettei päihteiden vaikutuksen alaisena olevaan voi luottaa eli juopot kadulla. Suoraa puhetta, että sukulainen kuoli, koska hänellä oli päihdeongelma ja muitakin ongelmia.

Huumekeskustelut vielä vaiheessa alle kouluikäisten kanssa. Mutta kehoitan nollatoleranssiin, jottei puhkeaisi moninaiset mielenterveysongelmat, joita suvussa ihanasti esiintyy.

Täällä ongelmajuoja hei.

Jos valistus toimisi, en olisi ongelmajuomari.

Jos valistus toimisi, yksikään ihminen ei polttaisi tupakkaa.

Olen jopa yrittänyt motivoida itseäni lopettamiseen lukemalla lisää alkoholin haitoista.

Ongelma on sisäinen kelvottomuuden tunne, ahdistus ja masennus joista alkoholi antaa aina parin tunnin helpotuksen. Saman tekisi varmasti moni muukin päihde. Ja yksikään niistä ei paranna ongelmaa.

Jos minulle ei olisi lapsena kerrottu olevani taakka, harmi, huono ihminen, ehkä tätä aukkoa sisälläni ei olisi. Ken tietää.

Jaahas, kotimolekyylibiologistien kokoontumisajot. En tiedä itkeäkö vai nauraa.

Kerrotte tietysti lapselle tästä geneettisestä perinnöstä kuten muistakin vastaavista. Tuotte lapselle esiin, että se ei tee hänestä huonompaa ihmistä vaikka alkoholisoituisikin niin kuin vaikka diabetes ei tee ihmisestä huonompaa. Kumpaankin on geneettinen riski ja jos se osuu kohdalle niin se on vaan paras hyväksyä.

Tunnetaitojen ja stressinhallintataitojen kehittäminen, malli matalan kynnyksen avun hakemisesta (psyykkisiin) ongelmiin, sekä ihan psykoedukaatio. Lapsen on jossain vaiheessa hyvä tietää että hän on geeniensä puolesta suuremmassa riskissä riippuvuuskäyttäytymiseen kuin ehkä se kaveri. Absolutismi ei ehkä ole realistinen odotus, joten puhetta myös siitä turvallisesta alkoholinkäytöstä, eli liikaa demonisointia kuin se olisi ei-alkoholistillekin on-off.

Minä ja lasteni isä olemme päihdeongelmaisia. En ole käyttänyt moneen vuoteen mentyäni hoitoon, isä on edelleen täysin rappiojuoppo&narkkari. Lasten kanssa ollaan asioista juteltu monet kerrat. Olen surullinen heidän puolestaan, he toivovat vieläkin jollain tasolla, että isästä voisi tulla oikeasti isä, eikä joskus yhteyttä rahan takia ottava kuspää. En kuitenkaan usko, että niin tulee tapahtumaan.

Hänellä on ollut oikeasti huono elämä, vanhemmat väkivaltaisia juoppoja, hyväksikäyttöä, ei mitään tukea yhteiskunnalta. Itse tulen suht hyvästä perheestä eli lapsuus oli onnellinen ja rahaa oli. Teini-ikäisenä minua kiusattiin suuresti koulussa ja  koin myös tulleeni hylätyksi vanhempieni puolelta henkisesti. Haaveilin pahasta pojasta, joka voisi pelastaa minut. Olin nuori ja tyhmä. Lasten tultua huomasin ettei se kuitenkaan ollut kovin hauskaa hoitaa lapsia ja sekaisin olevaa miestä.

Uskon, että yksi suurimmista syistä, miksi minä jaksoin ponnistaa ulos siitä maailmasta, on sisäinen vahvuus ja vanhempien tuki. Asiat joita mieheltäni ei löytynyt. Yritimme kyllä auttaa häntä monta vuotta, mutta lapsuuden suuret traumat estivät luultavasti myös halun raitistua. Lapsilleni haluan antaa rakastavan ja tukevan perheen. Haluan, että he tietävät minun olevan aina heidän puolellaan. Keskusteluyhteyden haluan myös säilyttää, vaikka olisi riita tms. Päihteistä  ja päihdeongelmista olemme keskustelleet aina suoraan. Toivon sen riittävän (päihdeongelmatonta) tulevaisuutta varten.

Teini-ikäiselle kertoisin rehellisesti että riski alkoholismiin on suuri. Minäkin tulen perheestä jossa paljon alkoholismia ja siksi olen aina ollut hyvin tietoinen omasta alkoholin käytöstäni. Olen muissa yhteyksissä huomannut että minulla on huono itsekuri joten epäilen että näin olisi myös alkon kanssa jos alkaisin tissuttelemaan. En salli itselleni edes yhtä siideriä jos olen yksin kotona. Tuntuu että alkaisinko sitten yhä useammin yksin juomaan ja lisäisin määrääkin siitä yhdestä. En ole täysin absolutisti. Juon juhlissa max 3 annosta ja sitten vaihdan holittomiin. Lapsuudessa paljon humalaisia nähneenä en pidä heistä enkä halua itse olla humalassa.