Oletko ikinä muuttanut kauas pois ja ns. aloittanut puhtaalta pöydältä?

Vierailija kirjoitti:

Muutin alle 20 tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin, josta en tuntenut ketään. En myöskään ilmoittanut lähdöstäni kenellekään. Hyvin olen viihtynyt ja parasta on ollut juuri se ettei kukaan tunne, enkä itse tunne ketään. Myönnän kyllä erakoituneeni. Suosittelen!

Vähän ohis, mutta Suomessa 20 tuhannen asukkaan kunta ei ole mitenkään erityisen pieni. Wikipediassa on "Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan" ja sieltä näkee, että tuollainen asukasmäärä on vain noin 1/6 kunnista. Esim. Naantalissa on tuon verran väkeä ja ehkä hieman erikoista olisi sanoa muuttavansa Naantaliin erakoitumaan. 

Olen muuttanut viisi kertaa. Ensimmäisen kerran hyppäsin Joensuusta opiskelemaan Helsinkiin. En viihtynyt, liian rauhaton paikka. Opiskelujen loppusuoralla lähdin Espanjaan. Mukana oli tuore poikaystävä. Viihdyimme alle vuoden. Minä olisin halunnut olla pidempään, mutta poikaystävälle ei löytynyt töitä. Itse taas tein pitkää päivää (esim. klo 9-13 töitä, siesta 2 tuntia ja taas klo 15-21 töitä). Vapaapäivät jääneet mieleen, kun kierrettiin pitkin rannikkoa. Espanjasta muutettiin Suomeen ja erottiin. Olen kerran asunut pikkuruisessa kylässä Suomessa, alle 50 asukkaan kylä ja matkaa lähimpään pikkukaupunkiin 20 km. Talvi oli pitkä ja pimeä. Elämä pyöri kodin ja työpaikan välillä. Totesin, että maalla en viihdy. Kannattaa kokeilla vaihtoehtoja!

Kyllähän sä sieltä aina takaisin pääset, jos tarve vaatii.

Mä itse muutin vajaan 200km päähän, eli ei ihan järkyttävän kaus ja miehen perässä tosin, mutta en tuntenut täältä ketään muuta. Mulla oli kaikki avoinna. Oli ihanaa kun sai jättää "entisen elämän" taakse ja aloittaa uudella paikkakunnalla alusta.

Nyt mulla on täällä koti, perhe, kavereita ja työ. Mä olen luonteeltani tosi sopeutuva, eli ehkä sekin vaikuttaa. Kaikille totaalinen maisemanvaihdos ei sovi.

Jos haluat pinnallisuuden tilalle syvällisyyttä ja kiireen tilalle aikaa, niin lappin vaan!

Jos pääongelmasi on se, että sinulla ei ole tarpeeksi syvällisiä ystävyyssuhteita, niin niiden hankkiminen pieneltä paikkakunnalta 34-vuotiaana on vaikeaa. Siellä asuvilla on jo ystävät valmiiksi. Lisäksi suurimmalla osalla on lapset, jotka vievät paljon aikaa.

Joo, tee once in a lifetime irtiotto ja kirjoittele samariinit suussa 100 x redrum.

Ap! Mulla oli ihan samoja ajatuksia kuin sulla, olin silloin 3kymppinen. Elämä junnasi kehä3 sisäpuolella ja halusin nähdä ja kokea jotain muuta. Noh sittten satuin salama rakastumaan ulkopaikka kuntalaiseen mieheen, ja muutin ihan eri seudulle. Uusi suhde, työpaikka, asunto, ihmiset.. Olen ollut jo muutaman vuoden vakkaritöissä kivassa työpaikassa ja kivat työkaverit, joten siltä osin kävi tuuri. Mutta kyllä uudessakin paikassa se arki asettuu uomiinsa aika pian. Joskus kaipaan synnyinseuduille ja ehkä joskus muutan sinne takaisin. Mutta pidän tätä retkeä ja elämänvaihdetta tärkeänä, ennen kaikkea piristävänä ja opettavaisena asiana elämässä.

Yksinoloa tulee ap:lla riittämään, jos etelän ihmisenä muuttaa Lappiin vain koira seuranaan. Eli pääset kyllä niistä pinnallisista kavereistasi eroon, mutta tilalle ei tod näk tule tule syvällisiä, jos minkäänlaisia. Osaatko oikeasti olla yksin? Moni luulee kaipaavansa "erakkoelämää" mutta on kuitenkin henkisesti hyvin riippuvainen sosiaalisista suhteista, edes jonkunlaisista. Moni erakoitunut on tullutkin höppänäksi.

Itse muutin yksinäni ulkomaahan toistakymmentä vuotta sitten, pieneen kylään. Minulle tämä sopii.

En, mutta houkuttelisi ajoittain

Jos on säästöjä ja haluaa niin muuttaahan toki voi ihan ilman työpaikkaakin. Mutta miltä kuulostaa on se, että ap jotenkin olettaa koko oman itsensä muuttuvan samalla kun muuttaa. Ei se niin onnistu voin kertoa omasta kokemuksesta. 

Nuorempana (juuri kaksikymppiä täytettyäni, tästä on jo vajaa 20v) olin tyytymätön elämääni. Tuntui että kaikki muut nuoret aikuiset kävivät juhlimassa, hengailivat yhdessä, deittailivat miesten kanssa sarjadeittimallilla (mies per viikonloppu suurinpiirtein ja näytti muka niin ihanalta). Minä taas en saanut lähdettyä kotoa vaan vietin aikaani paljon yksin lukien yms. Kavereita oli joiden kanssa olisi voinut lähteä mutta en vaan syystä tai toisesta kokenut että juuri _nämä_ kaverit olisivat sellaisia joiden kanssa inspiroi lähteä. Päätin sitten täräyttää ja hankin itselleni työpaikan Lontoosta vuodeksi ja kämpän aivan keskustasta. Mielessäni näin kuinka juoksisin klubilta toiselle uusien kavereiden kanssa ja minusta muodostuisi sosiaalinen perhonen joka pörräisi koko vapaa-aikansa innostuneena paikasta toiseen kaiken maailman ihmisten kanssa. 

No tulos? Ei ehkä niin yllättävä. Löysin todella nopeasti työpaikaltani todella kivoja kavereita jotka houkuttelivat minua ties mihin menoihin ja häppeningeihin mutta mitä tein minä? "No kun just nyt ei sovi....kyllähän mä muuten mutta juuri nyt tänä iltana". Wtf - istuin ihan samalla tavalla yksin kotona Lontoossa kuin olin tehnyt Suomessakin. Ihan yhtä paljon olisi ollut kavereita joiden kanssa lähteä ulos hummaamaan mutta en saanut yhtään sen enempää aikaiseksi kuin Suomessakaan. Toki se nyt oli hienompaa kertoa Suomen kavereille että "olin muuten koko lauantain Hyde parkissa, etsin kivan nurkan ja luin koko päivän" kuin että kertoisin "olin Pirkkolassa ja löysin pururadan varrelta kiva paikan istuskella ja lukea" mutta siinäpä se olikin. No jaa, oli hienompaa kertoa olleensa shoppailemassa Harrodsilla kuin Stokkalla. 

Ap minusta kuulostaa että eniten et ole tyytyväinen sellainen kuin sinä itse olet ja persoonallisuutesi on. se ei tule kuitenkaan muuttumaan vaikka asuinympäristösi muuttuisi. Jos haluat itseesi muutosta se ei tapahdu muuttamalla paikkakuntaa vaan aktiivisesti muuttamalla itseäsi. Tai sitten tekemällä kuten minä: hyväksyin itseni ja tulin siihen tulokseen että selkeästi en vaan luonteeltani ole sosiaalinen perhonen ja hyväksyn sen että minulle tuottaa iloa kotona iltamyöhään kökkiminen ja kirjojen lukeminen vaikka muut pörräävätkin yökerhoissa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos pääongelmasi on se, että sinulla ei ole tarpeeksi syvällisiä ystävyyssuhteita, niin niiden hankkiminen pieneltä paikkakunnalta 34-vuotiaana on vaikeaa. Siellä asuvilla on jo ystävät valmiiksi. Lisäksi suurimmalla osalla on lapset, jotka vievät paljon aikaa.

Jep, ja yleensä pienillä paikkakunnilla ei ylipäätään kovin hyvällä katsota "kaupunkilaisia". Tutustuminen muihin voi olla kovin hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut asiat seuraavat mukana maailman ääriin eikä maisemaa vaihtamalla parane. Mieti mitkä asiat johtuvat ulkoisista ja mitkä sisäisistä syistä.

Nimittäin itse muutin ulkomaille ja jotkut asiat vaan eivät muutu.

Tämä. Itseään ei voi paeta minnekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat tutustua uusiin ihmisiin, niin ihan ensimmäinen vaihtoehto ei ole harvaanasuttu Lappi. Totta kai sielläkin voit tavata sielunkumppanisi, mutta helpompaa se on paikassa, jossa on enemmän ihmisiä. 

Jos et ole mitenkään erähenkinen, niin miksi elämäsi olisi vähemmän tylsää syrjäisessä mökissä? 

Luulin oikeastaan, että suunnittelit ulkomaille muuttoa. 

Minäkään en ymmärrä miksi ap lähtisi lappiin erakoksi. Ap ei todellakaan tunnu miltään kovin pärjäävältä ja käytännön ihmiseltä, vaan lähinnä joltakin hieman hörhöltä hihhulilta.

Lähde mielummin vaikka Espanjaan tai Portugaliin, lähde jo nyt samantien. Koira vaan kainaloon ja menoksi, teet siellä mitä teet, asuminen on halpaa, ruoka on halpaa, on aurinkoa ja uusia maisemia. Vaeltelet, mietiskelet ja etsit itseäsi. Tietenkin jos ei osaa mitään muuta kieltä kuin kotimaista, niin se asettaa ehtonsa kohteesta, mutta sanakirjan kanssa pärjää ja joka päivä oppii uutta.

Hassua että sait minusta tuollaisen kuvan yhden viestin perusteella. Viestistänihän et varmaan voinut päätellä sitä että olen pienestä asti viettänyt kesiä saaristossa mökkeillessä, pienessä mökissä johon ei tule sähköä. Juokseva vesi kyllä oli viimeiset pari vuotta kun siellä kävin. Isä kuoli muutama vuosi sitten ja silloin loppui mökillä käyminenkin, mutta tosiaan kokemusta on pikkulapsesta asti vaatimattomammasta elämisestä ja se ei pelota ollenkaan. :)

Ja tarkoitus ei ole ensisijaisesti lähteä hankkimaan uusia ystäviä, olen vahvasti introverttinen ja onnellisin olen kyllä rehellisesti itsekseni. Mutta minua ei myöskään haittaa jos tapaisin uusia ihmisiä, vaikka heidän kanssa ei mitään kummempaa suhdetta kehittyisikään. En myöskään pakene mitään kuten täällä osa kirjoittanut, ei nykyisessä elämässäni ole varsinaisesti mitään pakenemista. Kunhan vaan haluaisin vaihtaa maisemia ja kokeilla voisiko muualla olla elo mukavampaa. -Ap

Ja kiitos hurjasti kannustavista kommenteista kaikille!

Tee se Ap!! Pääset kyllä takaisin jos alkaakin kaduttaa. Itse tein toisinpäin, lähdin pohjoisesta helsinkiin 3 vuotta sitten ja hetkeäkään en ole katunut 😊 Itse lähdin työpaikan takia, lapissa kyllä kauniimpaa mutta viihdyn täällä oikein mainiosti koska olen enemmän cityihminen.