Pikkulapsi osoitti bussipysäkillä naamaani ja kysyi "äiti, mitä noi on" viitaten syntymämerkkeihini

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

öh? Mä oon aina laittanut rintsikat ensin edestä kiinni ja sitten pyöräyttänyt paikoilleen ja nostanut olkaimet. Luulin, että se on ihan normaali tapa. Nyt tiedän, että se onkin joku toimintarajoitteisten tapa, ja että se olis joidenkin pikkulasten äitien mukaan nolo tapa josta pitää kauhistua, jos lapsi kysyy. ok.

Ma ainakin puen ihan silleen etta eka laitan ne olkaimet ja sit napsautan takaa lapaluitten kohdalta sen hakasen kiinni.

Ja olen puolestani luullut etta vaan "vahemman notkeat" tai fyysisia vammoja omaavat ihmiset laittaa ne tolleen edesta kiinni :D 

Ei lapsi tarkoittanut loukata. Tyttäreni oli tuollainen. Eikä hiljentynyt, vaikka sanoi, että toisia ihmisiä ei saa osoitella. Vastaus oli pakko saada. Pahimpia oli esim. miksi toi täti haisee niin pahalta tai miksi tuolla tädillä on niin paksut jalat.

Yritäpä siinä keksiä jotain, joka ei loukkaisi. Uuh, olisin voinut monesti vaipua häpeästä maan alle.

No ihan fiksu nainen hänestäkin kasvoi.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin ärsyttää lapsissa tuollainen muiden asioiden kommentointi ja tyhmä töllääminen. Ymmärrän, että se liittyy oppimiseen ja kasvuun. Siitä huolimatta koen sen ällöttävänä. Se on yksi asia, miksi en yleisesti ottaen pidä lapsista ihmisryhmänä.

Kyllä ne aikuisetkin tätä harrastaa. Etenkin elämäänsä kyllästyneet keski-ikäiset naiset tuijottelevat pikkulapsia jos lapset juttelevat vähänkään kovemmalla äänellä tai lapsella on menossa uhmakausi. Äidin pitää varmaan alkaa kasvattamaan näitä itseään vanhempia aikuisia, että tuijotus on epäkohteliasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin ärsyttää lapsissa tuollainen muiden asioiden kommentointi ja tyhmä töllääminen. Ymmärrän, että se liittyy oppimiseen ja kasvuun. Siitä huolimatta koen sen ällöttävänä. Se on yksi asia, miksi en yleisesti ottaen pidä lapsista ihmisryhmänä.

Kyllä ne aikuisetkin tätä harrastaa. Etenkin elämäänsä kyllästyneet keski-ikäiset naiset tuijottelevat pikkulapsia jos lapset juttelevat vähänkään kovemmalla äänellä tai lapsella on menossa uhmakausi. Äidin pitää varmaan alkaa kasvattamaan näitä itseään vanhempia aikuisia, että tuijotus on epäkohteliasta.

Heh, olen kyllä joskus tuijottanut takaisin jotain hölmön näköistä töllöttäjää, täytyy tunnustaa:) En tosin ole keski-ikäinen, enkä elämääni kyllästynyt. Kyllästyin vain lapsen tökeryyteen.

No noinhan ne lapset tekee ja aikuiset vastaa niin kuin parhaaksi katsoo.

Oli minullakin vielä vajaa kuukausi sitten kaksi ns. vesamattiloiriluomea naamassa. Eivät vielä olleet kovin isoiksi ehtineet, mutta sukuni muut näppynaamat tuntien ne häiritsivät minua jo kovasti ja tiesin, että kasvaisivat ennestään.

Siispä tutkin asiaa, varasin ajan laserointiin, 35min meni kaikkineen ja kassan kautta 295e lompakko keveämpänä kotiin.

Jälkeenpäin en edes tajua miksi odotin noin kauan, kun asia minua vaivasi. Mutta esim. työkaverini eivät olleet näitä ihonvärisiä kohoumia juuri noteeranneet. Nyt vajaa kuukausi myöhemmin jäljellä pieni hieman punaisempi alue, kannatti. Ainoa mikä kaduttaa on, etten mennyt aiemmin laserointiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

öh? Mä oon aina laittanut rintsikat ensin edestä kiinni ja sitten pyöräyttänyt paikoilleen ja nostanut olkaimet. Luulin, että se on ihan normaali tapa. Nyt tiedän, että se onkin joku toimintarajoitteisten tapa, ja että se olis joidenkin pikkulasten äitien mukaan nolo tapa josta pitää kauhistua, jos lapsi kysyy. ok.

Olen se, jonka pukemista noin 3-vuotias tyttö kovaan ääneen ihmetteli. Minunkin mielestäni tapani pukea liivit on ihan normaali, enkä oikein usko että lapsen äitikään asiasta sen pukemistavan vuoksi hämmentyi. Luulen, että hänellä meni pasmat sekaisin siksi, että tuollaisessa tilanteessa ei oikein tiedä mitä ja mihin sävyyn voisi vastata, ettei ventovieras ihminen, jonka reviirille lapsi tulee tungettelevine kysymyksineen, loukkaantuisi. On myös kiusallista alkaa puhua paikalla olevasta ihmisestä kolmannessa persoonassa kun tämä kuitenkin kuulee kaiken, joten luonnollisinta on jos kysymyksen kohde itse voi ja viitsii vastata lapsen ihmettelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin ärsyttää lapsissa tuollainen muiden asioiden kommentointi ja tyhmä töllääminen. Ymmärrän, että se liittyy oppimiseen ja kasvuun. Siitä huolimatta koen sen ällöttävänä. Se on yksi asia, miksi en yleisesti ottaen pidä lapsista ihmisryhmänä.

Sitä samaa olet varmasti tehnyt itsekin! Ällötys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

öh? Mä oon aina laittanut rintsikat ensin edestä kiinni ja sitten pyöräyttänyt paikoilleen ja nostanut olkaimet. Luulin, että se on ihan normaali tapa. Nyt tiedän, että se onkin joku toimintarajoitteisten tapa, ja että se olis joidenkin pikkulasten äitien mukaan nolo tapa josta pitää kauhistua, jos lapsi kysyy. ok.

Olen se, jonka pukemista noin 3-vuotias tyttö kovaan ääneen ihmetteli. Minunkin mielestäni tapani pukea liivit on ihan normaali, enkä oikein usko että lapsen äitikään asiasta sen pukemistavan vuoksi hämmentyi. Luulen, että hänellä meni pasmat sekaisin siksi, että tuollaisessa tilanteessa ei oikein tiedä mitä ja mihin sävyyn voisi vastata, ettei ventovieras ihminen, jonka reviirille lapsi tulee tungettelevine kysymyksineen, loukkaantuisi. On myös kiusallista alkaa puhua paikalla olevasta ihmisestä kolmannessa persoonassa kun tämä kuitenkin kuulee kaiken, joten luonnollisinta on jos kysymyksen kohde itse voi ja viitsii vastata lapsen ihmettelyyn.

Tai olisi ihanteellista, jos tapana olisikin äidin pahoitella lyhyesti ja kohteliaasti lapsen typeryyttä ”kohteelle”, ja mainita että läksyttää lastaan kyllä myöhemmin. Sitten lapsi viedään heti pois ja koulutetaan olemaan asiallinen julkisilla paikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin ärsyttää lapsissa tuollainen muiden asioiden kommentointi ja tyhmä töllääminen. Ymmärrän, että se liittyy oppimiseen ja kasvuun. Siitä huolimatta koen sen ällöttävänä. Se on yksi asia, miksi en yleisesti ottaen pidä lapsista ihmisryhmänä.

Sitä samaa olet varmasti tehnyt itsekin! Ällötys.

En ole, olin asiallinen lapsi. Kylläpä sain sinut raivostumaan:)

Kersalle? Kertoo sinusta paljon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

öh? Mä oon aina laittanut rintsikat ensin edestä kiinni ja sitten pyöräyttänyt paikoilleen ja nostanut olkaimet. Luulin, että se on ihan normaali tapa. Nyt tiedän, että se onkin joku toimintarajoitteisten tapa, ja että se olis joidenkin pikkulasten äitien mukaan nolo tapa josta pitää kauhistua, jos lapsi kysyy. ok.

Olen se, jonka pukemista noin 3-vuotias tyttö kovaan ääneen ihmetteli. Minunkin mielestäni tapani pukea liivit on ihan normaali, enkä oikein usko että lapsen äitikään asiasta sen pukemistavan vuoksi hämmentyi. Luulen, että hänellä meni pasmat sekaisin siksi, että tuollaisessa tilanteessa ei oikein tiedä mitä ja mihin sävyyn voisi vastata, ettei ventovieras ihminen, jonka reviirille lapsi tulee tungettelevine kysymyksineen, loukkaantuisi. On myös kiusallista alkaa puhua paikalla olevasta ihmisestä kolmannessa persoonassa kun tämä kuitenkin kuulee kaiken, joten luonnollisinta on jos kysymyksen kohde itse voi ja viitsii vastata lapsen ihmettelyyn.

Tai olisi ihanteellista, jos tapana olisikin äidin pahoitella lyhyesti ja kohteliaasti lapsen typeryyttä ”kohteelle”, ja mainita että läksyttää lastaan kyllä myöhemmin. Sitten lapsi viedään heti pois ja koulutetaan olemaan asiallinen julkisilla paikoilla.

Minun tapauksessani mitään vahinkoa ei tapahtunut, vaikka äiti ja pikkutyttö jäivätkin uimahallin pukuhuoneeseen pukemaan rauhassa päälleen iloisesti jutustellen. Kyllä maailma ehtii myöhemminkin tuoda pienen tytön eteen häpeää ja tympeitä hapannaamoja. Ehkäpä meillä uimareilla on juuri siksi leppoisa luonne ja hyväksyvä elämänasenne, kun saamme liikuntaharrastuksestamme kehoon endorfiineja ja toisaalta totumme pienestä pitäen hallissa toimimaan kaikenlaisten ihmisten seassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

öh? Mä oon aina laittanut rintsikat ensin edestä kiinni ja sitten pyöräyttänyt paikoilleen ja nostanut olkaimet. Luulin, että se on ihan normaali tapa. Nyt tiedän, että se onkin joku toimintarajoitteisten tapa, ja että se olis joidenkin pikkulasten äitien mukaan nolo tapa josta pitää kauhistua, jos lapsi kysyy. ok.

Olen se, jonka pukemista noin 3-vuotias tyttö kovaan ääneen ihmetteli. Minunkin mielestäni tapani pukea liivit on ihan normaali, enkä oikein usko että lapsen äitikään asiasta sen pukemistavan vuoksi hämmentyi. Luulen, että hänellä meni pasmat sekaisin siksi, että tuollaisessa tilanteessa ei oikein tiedä mitä ja mihin sävyyn voisi vastata, ettei ventovieras ihminen, jonka reviirille lapsi tulee tungettelevine kysymyksineen, loukkaantuisi. On myös kiusallista alkaa puhua paikalla olevasta ihmisestä kolmannessa persoonassa kun tämä kuitenkin kuulee kaiken, joten luonnollisinta on jos kysymyksen kohde itse voi ja viitsii vastata lapsen ihmettelyyn.

Tai olisi ihanteellista, jos tapana olisikin äidin pahoitella lyhyesti ja kohteliaasti lapsen typeryyttä ”kohteelle”, ja mainita että läksyttää lastaan kyllä myöhemmin. Sitten lapsi viedään heti pois ja koulutetaan olemaan asiallinen julkisilla paikoilla.

Minun tapauksessani mitään vahinkoa ei tapahtunut, vaikka äiti ja pikkutyttö jäivätkin uimahallin pukuhuoneeseen pukemaan rauhassa päälleen iloisesti jutustellen. Kyllä maailma ehtii myöhemminkin tuoda pienen tytön eteen häpeää ja tympeitä hapannaamoja. Ehkäpä meillä uimareilla on juuri siksi leppoisa luonne ja hyväksyvä elämänasenne, kun saamme liikuntaharrastuksestamme kehoon endorfiineja ja toisaalta totumme pienestä pitäen hallissa toimimaan kaikenlaisten ihmisten seassa.

Hyvä teille uimareille. Älkää kuitenkaan tuomitko tympeiksi hapannaamoiksi tavallisia kanssaihmisiä, jotka kokevat kommentoinnin jostain syystä loukkaavana. Se ei kerro kovin valoisasta asenteesta, tuollainen lokerointi kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

öh? Mä oon aina laittanut rintsikat ensin edestä kiinni ja sitten pyöräyttänyt paikoilleen ja nostanut olkaimet. Luulin, että se on ihan normaali tapa. Nyt tiedän, että se onkin joku toimintarajoitteisten tapa, ja että se olis joidenkin pikkulasten äitien mukaan nolo tapa josta pitää kauhistua, jos lapsi kysyy. ok.

Olen se, jonka pukemista noin 3-vuotias tyttö kovaan ääneen ihmetteli. Minunkin mielestäni tapani pukea liivit on ihan normaali, enkä oikein usko että lapsen äitikään asiasta sen pukemistavan vuoksi hämmentyi. Luulen, että hänellä meni pasmat sekaisin siksi, että tuollaisessa tilanteessa ei oikein tiedä mitä ja mihin sävyyn voisi vastata, ettei ventovieras ihminen, jonka reviirille lapsi tulee tungettelevine kysymyksineen, loukkaantuisi. On myös kiusallista alkaa puhua paikalla olevasta ihmisestä kolmannessa persoonassa kun tämä kuitenkin kuulee kaiken, joten luonnollisinta on jos kysymyksen kohde itse voi ja viitsii vastata lapsen ihmettelyyn.

Tai olisi ihanteellista, jos tapana olisikin äidin pahoitella lyhyesti ja kohteliaasti lapsen typeryyttä ”kohteelle”, ja mainita että läksyttää lastaan kyllä myöhemmin. Sitten lapsi viedään heti pois ja koulutetaan olemaan asiallinen julkisilla paikoilla.

Minun tapauksessani mitään vahinkoa ei tapahtunut, vaikka äiti ja pikkutyttö jäivätkin uimahallin pukuhuoneeseen pukemaan rauhassa päälleen iloisesti jutustellen. Kyllä maailma ehtii myöhemminkin tuoda pienen tytön eteen häpeää ja tympeitä hapannaamoja. Ehkäpä meillä uimareilla on juuri siksi leppoisa luonne ja hyväksyvä elämänasenne, kun saamme liikuntaharrastuksestamme kehoon endorfiineja ja toisaalta totumme pienestä pitäen hallissa toimimaan kaikenlaisten ihmisten seassa.

Hyvä teille uimareille. Älkää kuitenkaan tuomitko tympeiksi hapannaamoiksi tavallisia kanssaihmisiä, jotka kokevat kommentoinnin jostain syystä loukkaavana. Se ei kerro kovin valoisasta asenteesta, tuollainen lokerointi kuitenkaan.

Ei tulisi mieleenkään! Pitäisin itse tympeänä hapannaamana ainoastaan sellaista ihmistä, joka käyttäytyy pientä lasta kohtaan rumasti. Esimerkiksi sellaista, joka vaatisi että äidin on pyydettävä lapsensa ”typeryyttä” anteeksi ja vietävä tämä pois paikalta ”läksytettäväksi”. Jos joku sen sijaan loukkaantuu mutta pystyy silti toimimaan neutraalisti tilanteessa, mitään vahinkoa ei ole tapahtunut.

Tosin on kauhean vaikea ymmärtää, miten joku voi oikein loukkaantua pienen lapsen sanoista tai tekemisistä. Lapsethan ovat täysin syyntakeettomia ja välillä tekevät asioita, jotka aikuisilta olisivat kauheita mutta lapsilta ihan luonnollisia. Kai nyt jokainen ymmärtää ettei lasten ja hupsujen touhuja oteta vakavasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin yhtenä päivänä uimahallissa ja vieressä äitinsä kanssa oleva lapsi seuraili pukeutumistani. ”Äiti miks toi pukee tolleen rintsikat?” lapsi kajautti yllättäen. Äiti näytti kauhistuneelta ja nololta.

”Mulla on vähän jäykät olkapäät niin mun pitää siks pistää ne ensin tästä edestä kiinni kun en muuten yletä”, vastasin lapselle ja hymyilin. Lapsi vastasi ”okei” ja äiti näytti tosi helpottuneelta. Pois lähtiessä lapsi vilkutti minulle ja äiti loi sellaisen kiitollisen hymyn. Ajattelin, että meillä aikuisilla pitää olla sen verran pelisilmää että kestetään pienten lasten ihmettelyt.

öh? Mä oon aina laittanut rintsikat ensin edestä kiinni ja sitten pyöräyttänyt paikoilleen ja nostanut olkaimet. Luulin, että se on ihan normaali tapa. Nyt tiedän, että se onkin joku toimintarajoitteisten tapa, ja että se olis joidenkin pikkulasten äitien mukaan nolo tapa josta pitää kauhistua, jos lapsi kysyy. ok.

Lapset nyt ihmettelee kaikenlaista, mitä joku tekee eri tavalla kuin oma äiti tai oman lähipiirin ihmiset. Ei sen asian tarvitse olla mikään epänormaali kenenkään muun kuin sen kokemattoman pikkulapsen silmissä.

Meillä vieraili aikanaan lapsen tarhakaveri, jonka mielestä se, että laitoin lautasliinan syliin, oli ihan outo juttu ja sitä piti kovasti ihmetellä ääneen.

Päiväkodin eteisessä hymyilytti, kun kuulin yhtenä aamuna korkeintaan kolmivuotiaan kysyvän hyvin närkästyneellä äänellä toiselta hoitajalta: ”mitä ihmettä sulla oikein on tuossa?” (oli joku laastari naamassa luomileikkauksen vuoksi, kuulin selityksen)

Kyllä valitettavan monet aikuisetkin tuijottavat, osoittelevat ja kommentoivat kaikenlaista tökeröä ihmisten ulkonäöstä. Kaikki eivät ole niin hienotunteisia, eivätkä kykene asettumaan toisen asemaan. Jotkut nauttivat toisille ilkeilystä. Meitä on moneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minuakin ärsyttää lapsissa tuollainen muiden asioiden kommentointi ja tyhmä töllääminen. Ymmärrän, että se liittyy oppimiseen ja kasvuun. Siitä huolimatta koen sen ällöttävänä. Se on yksi asia, miksi en yleisesti ottaen pidä lapsista ihmisryhmänä.

Kyllä ne aikuisetkin tätä harrastaa. Etenkin elämäänsä kyllästyneet keski-ikäiset naiset tuijottelevat pikkulapsia jos lapset juttelevat vähänkään kovemmalla äänellä tai lapsella on menossa uhmakausi. Äidin pitää varmaan alkaa kasvattamaan näitä itseään vanhempia aikuisia, että tuijotus on epäkohteliasta.

Heh, olen kyllä joskus tuijottanut takaisin jotain hölmön näköistä töllöttäjää, täytyy tunnustaa:) En tosin ole keski-ikäinen, enkä elämääni kyllästynyt. Kyllästyin vain lapsen tökeryyteen.

Niin että käyttäydyt aikuisena samoin kuin joku 5-vuotias koska et osaa olla aikuinen? Onpas kypsää meininkiä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelit sitten avautua täällä sadoille sen sijaan, että olisit avautunut sille yhdelle äidille? Lapsi vaan opettelee elämäänsä, ei siinä mitään.

Ei tuo ole elämään opettelemista. Oma lapseni ei ole koskaan osoitellut muita, tai puhunut muista, koska hänelle on opetettu se kotona jo varhain, ei vasta sitten, kun ensimmäisen kerran julkisesti tekee sen, nolaten itsensä ja vanhempansa ja asettaen osoitettavan henkilön kiusalliseen tilanteeseen.

Itselläni on paha ruusufinni kasvoissa ja on se per- seestä, kun joku tai siis todella moni keskenkasvuinen huutaa jossain kassajonossa: "miks tolla on noin punanen naama." Se on saletti, että jokainen kassajonossa/kassajonoissa, joka sen sattuu kuulemaan kääntyy katsomaan. Ei kiva - pysyn kyselyikäisistä mahdollisimman kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on paha ruusufinni kasvoissa ja on se per- seestä, kun joku tai siis todella moni keskenkasvuinen huutaa jossain kassajonossa: "miks tolla on noin punanen naama." Se on saletti, että jokainen kassajonossa/kassajonoissa, joka sen sattuu kuulemaan kääntyy katsomaan. Ei kiva - pysyn kyselyikäisistä mahdollisimman kaukana.

Entäs jos vain vastaisit ystävällisesti että ”se on ruusufinni”? Olisi paljon tyylikkäämpi tapa hoitaa tilanne. Jokainen huomaa sen joka tapauksessa joten asian hyväksyminen voisi antaa rauhaa tuollaisissa tilanteissa.

Kotona joka ikinen tilanteessa ollut normaali aikuinen sitten puhuu kyllä lapselleen siitä, ettei ole kohteliasta kommentoida kenenkään ulkonäköä. Mutta lapsia tulee aina olemaan sinunkin tielläsi, joten olisi ehkä helpointa suhtautua kyselyihin sellaisena kuin ne ovat: keskenkasvuisten ihmettelynä, joka ei ole pahantahtoista vaan pelkästään uteliaisuutta.