Ystäväni taapero on todella ilkeä sanoisin jopa paha

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin kukkahattutädit luulee, lapsi voi olla paha, ja se ei siitä vanhemmiten ainakaan parane.

Pahuus on sellainen piirre että sitä esiintyy jo ihan pienestä lapsesta, jos sellainen on.

Älä puhu kakkaa:) Esimerkiksi mun tuhmasta kummipojasta löytyy myös empaattinen puoli. Hän on innokas auttamaan ja mikäli joku läheisistään on kipeänä, hän kyllä "hoitaa". Kiroilukin jää varmasti ennen pitkää pois, kun ymmärtää paremmin rumien sanojen merkityksen.

Huoh... Jälleen yksi ”denialisti”...

Jos et koskaan ole todella mahdottomaan lapseen törmännyt, niin good for you!

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö näitäkin olisi

Sun kummipoikasi ei ole mikään todiste siitä, etteikö ”synnynnäinen pahuus” olisi ilmiönä olemassa

Sun puheet ovat kammottavia, sairaita jopa:(

Taaperoikäisellä nauru tönimisen jälkeen ei ole naurua kivulle vaan usein oma tapa "ratkaista" jännittynyt tilanne. Eli tönäiset ja tiedät tehneesi väärin, sinua torutaan tai katsotaan paheksuvasti niin naurat jotta käännät tilanteen "hauskaksi" ja poistat tilanteesta jännitteen. Tällaista on alle 3-vuotiaan logiikka. Hänen kognitiiviset kyvyt eivät ole vielä sillä tasolla, että aidosti ymmärtäisi ja pystyisi asettumaan toisen asemaan. Usein taaperoilla sympatia ja mallioppiminen sekoitetaan empatiaan, eli kun lapsi näkee toisen itkevän ja alkaa itkeä niin kyse ei ole vielä empatiasta vaan siitä että toisen tunne tarttuu. Lapsi ei itke sitä että toiseen sattuu vaan sitä että hänellä tulee paha mieli kun näkee toisen pahan mielen. Samoin kun 2-vuotias lohduttaa kaveria, niin kyseessä on malliopittu tapa ja on hyvin yksilöllistä tuossa iässä kuka osaa mitäkin tapoja, joita näkevät aikuisten toimia.

Kun 5-vuotias tönii ja nauraa niin silloin huoli on kova. Mutta tällöinkin lapsi ei välttämättä naura sitä asiaa mitä aikuiset kuvittelevat hänen nauravan. Lapsi voi reagoida sosiaaliseen paineeseen niin että nauraa

(kuten edellä selitin) eli hänellä ei ole mielessä mitään hyväksyttävää tapaa "korjata" aiheuttamansa vahinko ja reagoi kääntäen koko tilanteen leikin laskuksi.. Kyseessä voi olla myös lapsen sosio-emotionaaliset ongelmat tai lievää autismia. Mutta 2,5-vuotiaalla töniminen ja nauraminen päälle ei tarkoita yleensä mitään muuta kuin kehittymättömyyttä empatian ja itsehillinnän suhteen, ja nämä eivät kehity lapsilla tismalleen samaan aikaan vaan yksilöllisesti hiljalleen kohti 5-vuoden ikää.

2,5-vuotias tarvitsee toki ehdottomasti ohjausta, tunnekasvatusta ja valvontaa. Se että mikään ei ole "pielessä" ei poissulje tätä tosiasiaa.

T: veo

Kyllähän tuollainen melko yleistä on pikkulapsilla. Ollessani päiväkodissa töissä tapahtui ihan jatkuvasti niin, että esim. yksi lapsi tuhosi tahallaan toisen tekemän hiekkakakun ja jäi katsomaan, kun toinen itki. Jotkut ovat älyllisesti etuajassa kehittyneitä eli ovat toiminnassaan pitkäjännitteisempiä ja osaavat puhua, niin sen huomaa helpommin. 

Mikähän tarve täällä kommentoijilla on vähätellä ja ikäänkuin yrittää ”normalisoida” lapsia, joiden käyttäytyminen on häiriintynyttä?

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tarve täällä kommentoijilla on vähätellä ja ikäänkuin yrittää ”normalisoida” lapsia, joiden käyttäytyminen on häiriintynyttä?

Menepä kysymään lastenpsykiatrilta onko ks. käytös vielä "häiriintyneen" lapsen merkki, niin ehkä ymmärrät.

Vierailija kirjoitti:

Ton ikäiset kakarat on sietämättömiä.

Kannattaa pysyä kaukana.

Mitään muutahan niille ei mahda.

Äitisi varmaan katuu katkerasti sinun synnyttämistä.

Tuo kuvaus on kuin suoraan omista tarhapapereistani, mutta itse olin silloin 4-vuotias, tyttö.

En kuitenkaan jäänyt sellaiseksi, vaan kasvoin todella herkäksi ja empaattiseksi ihmiseksi. Itse asiassa rupesin nyt aikuisena itkemään, kun löysin nuo tarhapaperini. En ollut uskoa, että olen ollut joskus niin kamala muita kohtaan, kun itselleni ei ole jäänyt silloisesta huonosta käytöksestäni juurikaan muistikuvia.

Eli toivoa voi olla, eikä välttämättä ole mikään psykopaatti.

Eniten ihmetyttää se, että kun tämä huomaa jonkun lapsen pelon tai heikkouden, niin oikein käyttää sitä vahingoittamiseen. Jos huomaa jonkun olevan arka äänille, käy huutamassa tämän korvaan, että tulee itku. On todella hyvä pitämään puoliansa isompiakin vastaan. Nipistelee ohi mennessään. Osaa jo piilotella ilkeilyään aikuisilta, valehtelee. Osaa miellyttää tarvittaessa aikuisia päämäärän saavuttaakseen. On oikeastaan ihan pelottava ikäisekseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ton ikäiset kakarat on sietämättömiä.

Kannattaa pysyä kaukana.

Mitään muutahan niille ei mahda.

Olen täysin samaa mieltä. Ne räkänokat on todella ärsyttäviä ja rasittavia. Ja vanhemmat vain lässyttää niille eivätkä yritäkään opettaa riiviöpenikoilleen mitään tapoja. Kun se Nico-Jannica on niin suloinen erityis-lumihiutale että sen pitää saada tehdä mitä haluaa haluaa. Muuten tulee paha mieli.

Tämä ihmetyttää minua siksi, että tuttavapiirissäni olen ollut kymmenien taaperoiden kanssa tekemisissä ja tämä on ainut ns. Ilkeä. Siis nauttii toisen lapsen itkusta ja kärsimyksestä. Tietenkän tuon ikäiset eivät osaa vielä käyttäytyä ns. oikein, mutta en ole nähnyt taaperoa, joka toistuvasti iloitsee muiden lasten vahingoittamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tarve täällä kommentoijilla on vähätellä ja ikäänkuin yrittää ”normalisoida” lapsia, joiden käyttäytyminen on häiriintynyttä?

Menepä kysymään lastenpsykiatrilta onko ks. käytös vielä "häiriintyneen" lapsen merkki, niin ehkä ymmärrät.

Jollei nuo AP:n kuvailemat oireet ja ilmenemismuodot riitä täyttämään häiriintyneen ja tunne-elämältään vammaisen tunnusmerkistöä, niin ihmettelen kyllä mikä sitten riittää?

Vierailija kirjoitti:

Taaperoikäisellä nauru tönimisen jälkeen ei ole naurua kivulle vaan usein oma tapa "ratkaista" jännittynyt tilanne. Eli tönäiset ja tiedät tehneesi väärin, sinua torutaan tai katsotaan paheksuvasti niin naurat jotta käännät tilanteen "hauskaksi" ja poistat tilanteesta jännitteen. Tällaista on alle 3-vuotiaan logiikka. Hänen kognitiiviset kyvyt eivät ole vielä sillä tasolla, että aidosti ymmärtäisi ja pystyisi asettumaan toisen asemaan. Usein taaperoilla sympatia ja mallioppiminen sekoitetaan empatiaan, eli kun lapsi näkee toisen itkevän ja alkaa itkeä niin kyse ei ole vielä empatiasta vaan siitä että toisen tunne tarttuu. Lapsi ei itke sitä että toiseen sattuu vaan sitä että hänellä tulee paha mieli kun näkee toisen pahan mielen. Samoin kun 2-vuotias lohduttaa kaveria, niin kyseessä on malliopittu tapa ja on hyvin yksilöllistä tuossa iässä kuka osaa mitäkin tapoja, joita näkevät aikuisten toimia.

Kun 5-vuotias tönii ja nauraa niin silloin huoli on kova. Mutta tällöinkin lapsi ei välttämättä naura sitä asiaa mitä aikuiset kuvittelevat hänen nauravan. Lapsi voi reagoida sosiaaliseen paineeseen niin että nauraa

(kuten edellä selitin) eli hänellä ei ole mielessä mitään hyväksyttävää tapaa "korjata" aiheuttamansa vahinko ja reagoi kääntäen koko tilanteen leikin laskuksi.. Kyseessä voi olla myös lapsen sosio-emotionaaliset ongelmat tai lievää autismia. Mutta 2,5-vuotiaalla töniminen ja nauraminen päälle ei tarkoita yleensä mitään muuta kuin kehittymättömyyttä empatian ja itsehillinnän suhteen, ja nämä eivät kehity lapsilla tismalleen samaan aikaan vaan yksilöllisesti hiljalleen kohti 5-vuoden ikää.

2,5-vuotias tarvitsee toki ehdottomasti ohjausta, tunnekasvatusta ja valvontaa. Se että mikään ei ole "pielessä" ei poissulje tätä tosiasiaa.

T: veo

Tällä taaperolla ilo vahingoittamisesta on suurin, kun aikuinen ei huomaa eikä vanhemmat toru. Isompi lapsi saattaa tulla tovin päästä kertomaan, mitä oli käynyt. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tarve täällä kommentoijilla on vähätellä ja ikäänkuin yrittää ”normalisoida” lapsia, joiden käyttäytyminen on häiriintynyttä?

Menepä kysymään lastenpsykiatrilta onko ks. käytös vielä "häiriintyneen" lapsen merkki, niin ehkä ymmärrät.

Jollei nuo AP:n kuvailemat oireet ja ilmenemismuodot riitä täyttämään häiriintyneen ja tunne-elämältään vammaisen tunnusmerkistöä, niin ihmettelen kyllä mikä sitten riittää?

Ei varmasti ole älykäs. Kuulostaa huomiohakuiselta ja sosiaalisesti jälkeenjääneeltä.

Hyi yök. Pojat on just tuollaisia, tekisi oikeasti mieli palata menneisyyteen ja tappaa itteni ennen kuin sain ton s**tanan pojan. Hyi h*lvetti.

Vierailija kirjoitti:

Hyi yök. Pojat on just tuollaisia, tekisi oikeasti mieli palata menneisyyteen ja tappaa itteni ennen kuin sain ton s**tanan pojan. Hyi h*lvetti.

Ei ole poika

Kaksivuotiaana ihminen on väkivaltaisimmillaan. Jos lapsi käyttäytyy samalla tavalla vanhempanakin, niin sitten on syytä huoleen.

Aah. Söpö tulinen tyttö, jolla on luonnetta. Taatusti tulee pärjäämään elämässään.

Meidän naapurustossa on kaksi lähes samanikäistä poikaa jotka molemmat ovat yksiä Duracell-pupuja. Moleammat ovat äänekkäitä, molemmilla on vahva tahto. Mutta heissä on yksi todella silmiinpistävä ero: toinen ei ole pahantahtoinen, kun taas toinen on. 

Minusta on aivan turha lässyttää, etteikö lasta voisi sanoa esimerkiksi pahantahtoiseksi. Taapero nyt ei vielä suoraan ole mitään negatiivista, vaan kaksivuotias etsii rajojaan, kokeilee ja hakee huomiota tavalla tai toisella.

Mutta nämä naapurissa asuvat pojat ovat viisivuotiaita. Jossain vaiheessa tämän toisen pojan kasvatus on mennyt sen verran pieleen, että lapsi ei pelkää seuraamuksia ja tekee mitä tahtoo muista välittämättä. Voihan se tietysti olla, että hän on se harvinainen psykopaatti, mutta mitä luultavammin hän on vain huonosti kasvatettu. Toisten kanssa on oltava johdonmukanen ihan kaikessa (ja se on rankkaa, väsyttävää ja harvoin millään tavalla palkitsevaa, että en sinällään edes ihmettele miksi vanhemmat luistavat siitä). 

Olen ollut samassa tilanteessa ap. Meillä se meni siihen, että kaverin taapero kynsi meidän vauvan, silloisen kuopuksen, kasvoja kun tämä oli lattialla vieressäni ja itse katsoin muualle. Tiedän että kaveriani hävetti ja suututti, mutta minun oli pakko ottaa etäisyyttä. Se ei ole mukavaa kenellekään, että nähdessä kaikki energia menee siltä yhdeltä lapselta suojautumiseen. Ei tietenkään sillä villin lapsen vanhemmillakaan ole mukavaa, mutta joku raja sentään siinä, mitä toisten pitää ymmärtää ja jaksaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut samassa tilanteessa ap. Meillä se meni siihen, että kaverin taapero kynsi meidän vauvan, silloisen kuopuksen, kasvoja kun tämä oli lattialla vieressäni ja itse katsoin muualle. Tiedän että kaveriani hävetti ja suututti, mutta minun oli pakko ottaa etäisyyttä. Se ei ole mukavaa kenellekään, että nähdessä kaikki energia menee siltä yhdeltä lapselta suojautumiseen. Ei tietenkään sillä villin lapsen vanhemmillakaan ole mukavaa, mutta joku raja sentään siinä, mitä toisten pitää ymmärtää ja jaksaa. 

Miten lapsen vanhempi reagoi tohon kynsimiseen? Etsivät tuossa iässä rajoja, kokeilevat. Ottiko kiinni, näyttikö kunnolla lapselle että käytös ei ollut ok?