Olitko sinä suosittu yläasteella?

En! 

Mulla oli kyllä paras kaveri ja välit muihinkin ihan kunnossa niin poikiin kuin tyttöihin. Mutta niissä suosittujen piireissä en kulkenut eikä minua kutsuttu juuri mihinkään bileisiin. 

Joskus kyllä, kun kutsuttujen joukko oli suurempi ja silloin tietenkin, jos koko luokka. Ihan kivaa aikaa kuitenkin eikä ole jäänyt mitään huonoja muistoja. 

En välttämättä olisi halunnutkaan olla "suositumpi", koska luonteeltani olen enemmän vetäytyvää sorttia ja hiljaisen puoleinen. 

N49

Just mietin tätä.yhtenä päivänä. En ollut yläasteella suosittu, mutta en erityisen epäsuosittukaan. Mulla oli omat kaverit, joiden kanssa pörräsin. Ysillä aloin seurustella erään abipojan kanssa. Seurustelun aloittamisen jälkeen luokan suositut tytöt, varsinkin yksi, tulivat kateelliseksi ja yrittivät kiusaamista. Se ei kuitenkaan oikein onnistunut.

Olin ja en. 

Suosittu siinä mielessä, että minua vähän pelättiin. Olin nokkela ja pystyin kielellisesti nolaamaan toisen hyvin helposti ja tätä taitoa käytin halutessani. En kuitenkaan mielestäni ollut kiusaaja eikä kukaan koskaan minua siitä syyttänytkään. 

Monet turvatakseen selustansa hakivat minulta kaveruutta, koska omaa lähipiiriä kohtelin hyvin.  Sittemmin olen vaihtanut asennetta ja vältän terävää ja loukkaavaa puhetyyliä. 

N31

Lapsena pärjäsin ok, mutta kun yläasteelle tullessa ulkonäkö muuttui, kiusaaminen alkoi. Kateus on loppumaton luonnonvoima. Olin siis luokan alinta kastia.

En, olin kiusattu. Muutamia kavereita oli, mutta ei omalla luokalla. Ala-aste oli vielä pahempi, onneksi muutettiin pois seiskalla.

Pojista kiinnostuin lukiossa, siihen asti välttelin kaikkia poikia, koska pojathan ne minua kiusasivat.

Ala-asteella olin kiusattu, yläasteelle siirtyessä muutettiin toiseen kaupunkiin niin sain uuden alun niin sanotusti. Yläasteella sain hyviä ystäviä, ja ihan tykkäsin olla koulussa, mutta mikään suosittu en ollut, enemmänkin näkymätön (ja olin varsin tyytyväinen tilanteeseen, verrattuna aiempaan). Tykkäsin yhdestä pojasta mutta eihän minun kaltaisesta kiltistä ja hiljaisenpuoleisesta tytöstä tietenkään tykännyt muuta kuin kaverina.

Olin suosittu, mutta en suosituin. En kuulunut jännimpään eliittiin, mutta liikuttiin samoissa porukoissa ja hengasin mukana. Jännin eliitti teki asioita joita en halunnut tai voinut tehdä, joten siksi vain hang around. Olin myös vähän ujo, joten eliitissä mesoaminen ja esillä olo ei ollut juttuni. Epävarmakin olin välillä, kuten siinä iässä ollaan. Pysyin omalla mukavuusalueellani, enkä erottunut porukasta.

Millaista oli olla suosittu...oli kavereita ja seuraani hakeuduttiin ja olin tervetullut kaikkiin ryhmiin. Kouluun oli kiva mennä kun oli kavereita. Kukaan ei kiusannut. Parhaat ystävyyssuhteet solmin yläasteella.

En ollut, kiusattiin. Vittuilu mielessä valitsivat mut vuoden kauneimmaksi tytöksi. Oli nöyryyttävä kokemus

Olin outo tyyppi, eksentrinen nörtti, johon kaikki kiinnittivät huomiota. Aluksi minulla oli tytöissä kavereita, mutta pikkuhiljaa välit menivät niin, että ysin lopussa olin kaveri vain yhden rinnakkaisluokkalaisen tytön kanssa.

Pojat sen sijaan tuntuivat tykkäävän minusta kovastikin, ja parina ekana vuonna taisin olla suunnilleen ainoa tyttö, jolle kukaan luokan poika puhui yhtään mitään. Ehkä osittain siksi tytöt ärsyyntyivät minuun niin paljon.

No en nyt mikään kaikista suosituin, mutta olin kuitenkin aina mukana siinä suosittujen porukassa ja hyvä kaveri kaikista kauneimpien ja suosituimpien tyttöjen kanssa. Ja koen olleeni tekemisissä ihan tavallisten ja kilttienkin poikien kanssa, joita suurin osa luokaltani/koulusta oli, mutta myönnän kyllä, että eipä niiden kiusattujen ja vähän erikoisempien poikien kanssa tullut aikaa vietettyä, mutta olin heillekin ihan ystävällinen. Itse miellän näin jälkeenpäin "jännä"pojiksi ja -tytöiksi enemmän ne, jotka kävi välitunnilla tupakalla, myöhästeli eikä oikein pärjännyt koulussa ja joiden kotielämä oli vähän niin ja näin. Enemmän vietin itse aikaa lätkän pelaajien kanssa yläasteella.

Olin hyvin suosittu poikien keskuudessa ja oman luokkani keskuudessa muutenkin. Omanluokkalaisten poikien kanssa oltiin hyviä kavereita, ei ollut kiusaamista meidän luokalla, koska oltiin oltu ala-asteelta asti samalla luokalla. En pyörinyt samanikäisten kanssa vapaa-ajalla, vaan ihan muissa kuvioissa vanhempien kavereiden kanssa.

Yllättävää kyllä taisin olla. Kuuluin automaattisesti kalustoon ja olin uskottu. Toisaalta oman tien kulkija.

En ollut suosittu, mutten kiusattukaan. Meidän luokalla oli tosi vähän tyttöjä ja oikeastaan he kaikki kuuluivat siihen ”suosittujen” jengiin. En oikein perustanut niiden touhuista ja omat kaverit oli toisilla luokilla. Olin ehkä vähän yksinäinen susi meidän luokassa, vaikka joskus hengasinkin luokkani tyttöjen mukana. Poikiin en oikeastaan itse ottanut kontaktia. Tosin en vieraampiin tyttöihinkään sen enempää.

Oli jotenkin ahdistavaa aikaa koko yläaste. Ja vieläkin tulee sellanen voi vittu -fiilis jos näkee sen aikaisia luokkakavereita jossain. En muistele lämmöllä, vaikka sen suurempaa draamaa ei ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin varmaan panit tuon ikäisenä luokan kaikkia tyttöjä :DDD vasuri istu nurkassa sosialisoimassa koulun kumeja ja viivoittimia.

Kyllä muuten panin. Lisäksi panin vihreitä kannattavien soijapoikien tyttöystäviäkin lukiossa :D

Missähän päin mahtaa olla koulu, jossa jo yläkoululaiset paneskelevat ristiin rastiin? Ei meilläpäin tuommoista ole, seiskat ovat pääosin vielä ihan lapsia ja kasitkin vasta varovasti vilkuilevat toisen sukupuolen edustajia. Yksittäiset varhaiskypsät harjoittelevat seukkailua, mutta kovin viattomalta sekin näyttää. Taidan elää melkoisessa lintukodossa.

T. Yläkoulun ope