Työelämästä: ohittaminen uusien vastuiden jaossa - miten reagoisitte tällaiseen tilanteeseen?
En keksinyt muutakaan paikkaa, jonne postata huoliani, joten kysyisin Vauva-palstan raadilta, miten itse reagoisitte seuraavanlaiseen töissä tapahtuneeseen tilanteeseen. Teen asiantuntijatyyppistä työtä yksityisellä puolella.
Olen aloittanut vajaa puoli vuotta sitten uudessa työpaikassa. Minulla on työpaikan muuhun työntekijäjoukkoon verrattuna poikkeava profiili, ja tämä vaikutti pitkälti siihen, että minut palkattiin. Sekä asiakkailta että kollegoilta saamani palaute on ollut (ainakin omaan tietooni) pelkkää positiivista, olen myös itse pyytänyt palautetta aktiivisesti. Itse yrityksestä pidän. Työnkuvaani olen osin tyytyväinen, joiltain osin en. Työnkuva ei vastaa täysin sitä, mistä alun perin keskusteltiin. Olen työntekijänä ahkera ja tunnollinen ja minulla on taipumus päätyä tekemään tehtäviä, joita muut eivät halua/jaksa tehdä. Nyt työnkuvassani pystyn osin hyödyntämään vahvuuksiani, osin teen enemmän rutiiniluonteista (vaikkakin asiantuntijataustaa vaativaa) työtä. Olin jo päättänyt, että nostan työnkuvaani liittyvät toiveet esille esimieheni kanssa.
Yrityksessämme on kehitetty liiketoimintaa, joka liittyy aiempaan kokemukseeni, ja olen ollut mukana tässä työssä. Jokin aika sitten esihenkilöni esitti, että mikäli olisin kiinnostunut, vetovastuu voitaisiin antaa minun vastuulleni. Sovimme kuitenkin, että lopullinen työnkuvani lyödään lukkoon kehityskeskustelun yhteydessä. Olin tästä kuitenkin hyvinkin innostunut, sillä näin, että muutos olisi vienyt työnkuvaa toivomaani suuntaa ja aihepiiri tosiaan on minulle läheinen.
Toisessa yhteydessä esihenkilöni kuitenkin vaikeana kertoi, että konseptille on päätetty hakea vetäjää ulkoisella rekryllä, ja minun toimenkuvaani suunnataan muutoin. Rekryn hakuprofiili tulee olemaan lähes identtinen minun profiilini kanssa. Esihenkilöni totesi, että toivottavasti en tästä loukkaannu. En tuossa hetkessä ehtinyt reagoida, mutta totuus on, että olen kyllä jonkin verran loukkaantunut. Se, että haetaan uutta ihmistä minun taustaani vastaavalla profiililla, tuntuu myös vähän nöyryyttävältä – koen että sillä viestitään myös työkavereilleni, että en ole kyennyt vastaamaan odotuksiin. Mietin sitä, että näkyvätkö minusta ainoina ominaisuuksina ulos ahkeruus ja tunnollisuus.
Olen aivan koeaikani lopulla ja minulla on erinäisistä syistä täysi varmuus siitä, että työni jatkuu kyllä tietyllä profiililla eli siitä ei ole kyse, eikä mitään negatiivista työsuorituksestani ole kuulunut korviini. Eteneminen tuon kertomani asian suhteen on nyt jo päätetty yrityksessä. Nyt mietin oikeastaan kahta asiaa: olenko liian herkkä, kun tämä asia tosiaan tuntuu ikävältä ja jäi nyt mieleen hiertämään? Miten käydä asia rakentavasti läpi esihenkilöni kanssa – en haluaisi olla pikkumainen tai tosiaan ottaa asioita turhan henkilökohtaisesti, mutta haluaisin silti tietää, mitä osaamista ja ominaisuuksia tuohon tehtävään tarkalleen haetaan. Minua kiinnostaa myös, miten minun osaamiseni ja profiilini nähdään ja aion joka tapauksessa nostaa työnkuvaani liittyvät kysymykset esiin.
Ja tosiaan, minulla on muitakin puolia kuin ahkeruus ja tunnollisuus ihan muiden ihmisten havainnoimana ja näen myös suuria lin, mutta vähän vastaavantyyppisiin tilanteisiin olen joutunut aiemminkin.
Kommentit (15)
Hmm... Etkö voisi hakea ko. tehtävää kuten muutkin? Ehkä käsky rekrystä on tullut ylempää? Haluavat lisää alan osaajia? Älä nyt ainakaan nosta kissaa pöydälle sen enempää, kun olet koeajalla vielä.
Vierailija kirjoitti:
Hmm... Etkö voisi hakea ko. tehtävää kuten muutkin? Ehkä käsky rekrystä on tullut ylempää? Haluavat lisää alan osaajia? Älä nyt ainakaan nosta kissaa pöydälle sen enempää, kun olet koeajalla vielä.
Kyllä mä nostaisin kissan pöydälle tässä tilanteessa. Ap saattaa saada palautetta joka auttaa duunin oikeaan kurssiin. Tai ainakin paremman selityksen miksi firma päätti toimia näin. Ja siis jos eivät osaa selittää mitenkään on kyllä vähän omituista.
Ole ap rohkea, kuten varmaan oletkin, itse arvostaisin työntekijää joka tulee avoimesti kysymään missä vika todella on.
SUlla on yhtä lailla oikeus hakea paikkaa kuin kellä tahansa toisellakin. Laita hakemus sisään, sisäisenä hakijana pääset todennäköisesti haastatteluun. Jos et tule valituksi saat siihen todennäköisesti asialliset perustelut.
Ymmärrät varmaan että pelkkä positiivinen palaute asiakkailta ja kollegoilta ei välttämättä riitä vakuuttamaan pomoja osaamisesta. Olet ehkä hyvä asiantuntijan roolissa mutta he ei näe sua vastuutehtävissä. Olet ehkä nuori tai jollain alueella kokematon vielä. Lisäksi yrityksessä ehkä tiedetään tulevan ongelmia jos joku ylennetään kesken koeajan. Sullehan ei kaikkea kerrota. Itse veikkaan ettet ole vakuuttanut (vielä?) kyvyilläsi riittävästi. Enkä sano tätä ilkeyttäni vaan yritän avata asiaa työnantajan näkökulmasta.
Kiitos kommenteista tähän mennessä. Sain nyt jo ainakin vahvistusta sille, että olen ihan aiheesta hämmentynyt ja aion kyllä jotenkin nostaa asian esille, kun työnkuvastani pitää keskustella joka tapauksessa. Koeaika ei tässä nyt varmastikaan nouse ongelmaksi, koska kuten totesin, jatko sinänsä on erinäisistä syistä johtuen varma. Töitä löytyy, ne vaan eivät nyt ihan täysin vastaa toiveitani ja odotuksiani.
Kommentoijalle, joka ehdotti paikan hakemista: paikka menee siis ulkoiseen (ei sisäiseen) hakuun. Sisäiset muutokset ja siirrot tehdään tässä yrityksessä ymmärtääkseni pääosin ihan ilman mitään hakuprosesseja, yritys ei ole valtavan suuri. Selkeästi siis tarkoituksena hakea nyt kuitenkin jotain jotain sellaista, mitä ei sisällä ole. Koska tuota tehtävää minulle selkeästi kuitenkin tarjottiin, niin olen kiinnostunut kuulemaan, miten ratkaisuun päädyttiin.
Niin ja kommentoija nro4, kiitos työnantajan näkökulmasta. Juuri noin siis tietysti itsekin uskon, että en ole vakuuttanut tarpeeksi kyvyilläni jollain osa-aluella, vaikka palaute on ollutkin hyvää. Se, mikä tässä hämmentää, on tuo marssijärjestys, että ensin tarjotaan lisävastuita ja sitten päätetään hoitaa asia toisin ilman, että mitään erityistä olisi minun osaltani tapahtunut tässä välillä.
Ihmisellä on taipumus käyttää vahvuuksiaan eniten ja päätyä paikkaan,jossa niitä tarvitaan. Luota siihen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisellä on taipumus käyttää vahvuuksiaan eniten ja päätyä paikkaan,jossa niitä tarvitaan. Luota siihen.
Tämä pitää usein paikkansa. Olen tajunnut vuosia myöhemmin että en olisi sittenkään ollut se just oikea ihminen tiettyihin firmoihin/paikkoihin. Vaikka halusin niitä työpaikkoja tai projekteja todella.
Joo ap, kaikki menee kyllä hienosti!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista tähän mennessä. Sain nyt jo ainakin vahvistusta sille, että olen ihan aiheesta hämmentynyt ja aion kyllä jotenkin nostaa asian esille, kun työnkuvastani pitää keskustella joka tapauksessa. Koeaika ei tässä nyt varmastikaan nouse ongelmaksi, koska kuten totesin, jatko sinänsä on erinäisistä syistä johtuen varma. Töitä löytyy, ne vaan eivät nyt ihan täysin vastaa toiveitani ja odotuksiani.
Kommentoijalle, joka ehdotti paikan hakemista: paikka menee siis ulkoiseen (ei sisäiseen) hakuun. Sisäiset muutokset ja siirrot tehdään tässä yrityksessä ymmärtääkseni pääosin ihan ilman mitään hakuprosesseja, yritys ei ole valtavan suuri. Selkeästi siis tarkoituksena hakea nyt kuitenkin jotain jotain sellaista, mitä ei sisällä ole. Koska tuota tehtävää minulle selkeästi kuitenkin tarjottiin, niin olen kiinnostunut kuulemaan, miten ratkaisuun päädyttiin.
Voi myös olla, että heillä on joka tapauksessa tarve uudelle työntekijälle. (Jos sinä saat paikan - kuka tekee sinun nykyiset työsi?)
Firman etu on, että he saavat työvoimasta ne kyvykkäimmät ja sopivimmat. He haluavat ehkä yksinkertaisesti scoutata, minkälaisia hakemuksia tulee kun avaavat esimiestehtävän työnhaun. Voi silti olla, että sieltä löytyy joku uusi sinun työsi tekijä ja sinä saat sen esimiestehtävän.
Joku aiempi kommenttisi hieman hämäsi - kai ymmärrät, että 'ulkoinen haku' ei tarkoita sitä, ettetkö sinäkin voisi sitä työtä hakea. Sisäinen halu tarkoittaa, että joku nousee firman sisältä, ulkoinen haku sitä, että kuka tahansa saa paikkaa hakea!
Mielestäni sinun kannattaa sitä hakea ja osoittaa kiinnostuksesi - ettet sen takoa jää valitsematta.
Ai niin, ja varo tuota ajatusmaailmaa, että "erinäisistä syistä työpaikkani on varma" - se ei koskaan ole (ellet ole firman omistajan tytär tms mutta tuolloin kuvittelisin, että saisit tuon pomon paikankin tuon sukulaissuhteen perusteella...) työn teossa ja omassa korvaamattomuiden illuusiossa kannattaa pitää pieni ripaus nöyryyttä mukana..
Vaikuttaa tosiaan siltä että joltain osin et ole ehkä onnistunut vakuuttamaan osaamisestasi. Mutta jos olisin ap, kysyisin perusteistä - ainakin tulevaisuutta varten voit ehkä saadakin kehittymisvinkkejä jos teet selväksi että vastuiden laajentaminen kiinnostaa joka tapauksessa jatkossa.
Jos työnkuvasi ei ole muutenkaan ollut ihan selvä, niin on mahdollista että työnantaja ei ole ollutkaanniin tietoinen kehityshaluistasi kun olet ajatellut eikä siksi ole osannut ohjata palautteella siihen suuntaan.
Profiili on yksi asia, tuloksentekokyky toinen asia. Meillä kaikki ovat periaatteessa samojen teknologioiden koodareita, mutta kyvyt ja osaaminen ovat aivan eri luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa tosiaan siltä että joltain osin et ole ehkä onnistunut vakuuttamaan osaamisestasi. Mutta jos olisin ap, kysyisin perusteistä - ainakin tulevaisuutta varten voit ehkä saadakin kehittymisvinkkejä jos teet selväksi että vastuiden laajentaminen kiinnostaa joka tapauksessa jatkossa.
Jos työnkuvasi ei ole muutenkaan ollut ihan selvä, niin on mahdollista että työnantaja ei ole ollutkaanniin tietoinen kehityshaluistasi kun olet ajatellut eikä siksi ole osannut ohjata palautteella siihen suuntaan.
Vakuuttamaan, tai sitten osaaminen ei ole riittävää.
Mikset vaan sano, esimies? Toi esihenkilö tekee tekstistä hassun ja vaikeasti hahmotettavan.
Olet aiheesta loukkaantunut ja sinuna alkaisin etsiä uutta työpaikkaa. Ei vaikuta lupaavalle, jos ovat etsimässä toista sun kaltaista samanlaisen tehtävän suorittajaa. Eivät taida olla suhun ihan tyytyväisiä. Persoonasi ei nyt ilmeisesti ole ihan sitä mitä he haluaisivat.
Kuten sanonttu, etsi toinen työpaikka. Ne saattavat hyvinkin antaa sulle kenkää kun ovat löytäneet korvaajan.
Todennäköisesti kyse on siitä, että sinun halutaan jatkavan siinä työnkuvassa, mitä nyt teet. Eli jos teet hommia, mitä ’muut ei halua tehdä’ ja tämä koetaan muiden mielestä hyväksi, niin helpointa on jatkaa näin. Osittain kyse on varmasti myös siitä, että halutaan vähän eri tyylinen henkilö vetämään kehitystä eli sinun ominaisuudet ei oikein istu tuohon vastuuseen.
Ainakin IT-firmoissa valitettavan usein menee niin, että jos olet vaikka hyvä koodari ja kiltisti koodaat hommia, mitä muut ei ehkä halua tehdä, niin niistä eroonpääseminen on tosi vaikeaa. Olet firmalle tärkeä juuri siksi, kun sinut on helppo myydä projekteihin tekemään samaa työtä vuodesta toiseen. Ja toisaalta se, että vuodesta toiseen teet tuota samaa hommaa pahemmin nurisematta kertoo valitettavasti esimiehille sen, että sinulta puuttuu halu ja into tehdä jotain muuta. Tai että olet tyytyväinen tilanteeseen.
Kehityksen vetovastuu on sellainen, että se vaatii kyllä tosi näkyvää luonnetta ja ihmisen, joka osaa myydä ja nostaa asiat esille. Ja sellainen ihminen ei kyllä jää tekemään mitään rutiinihommia kuukaudesta toiseen. Jos haluaa vaihtaa tehtäviä, niin kannattaa pitää meteliä itsestään ja tuoda itseään esille. Eli kyllä lähes poikkeuksetta pitää osata tuoda selvästi esille omat toiveet ja vielä todistaa, että pystyy ja kykenee ottamaan vastuuta.
Kyllä, sulla on aihetta olla konfuusioitunut ja myös vähän loukkaantunut kun lähtevät etsimään uutta jos hyvä ja just sopiva olisi jo valmiina.
Kävisin uudestaan esihenkilön luona ja sanoisin että olen hieman ymmälläni miksi teette näin, ja mitä voisin tehdä eri lailla että saisin tämän pestin. Jos ne ei osaa kunnolla vastata, on ongelma.
Toivottavasti järjestyy, kaikki.