Onko kukaan "joutunut" tekemään väitöskirjaa, vaikka ei ihan hirveästi kiinnostanut?
Jäi mietityttämäään, kun kerran hain yhtä kiinnostavaa työpaikkaa ja pääsin loppusuoralle asti ja siinä vähän niin kuin odotettiin, että olisi ruvennut myös tekemään väitöskirjaa ja paikka taisi sen takia jäädä saamatta, kun en niin hirveästi ollut siitä kiinnostunut (lähinnä siksi, että tiedän, miten toiset joutuneet hermoromahduksen partaalle sen projektin kanssa). Aihe toki olisi ollut ihan kiinnostava. Jälkeenpäin vaan mietin, että olisiko se siitä lähtenyt kulkemaan sitten, vaikka mitään hillitöntä intohimoa ei olisikaan ollut.
Kommentit (3)
No tavallaan noin. En ainakaan ikinä ollut suunnitellut asiaa, mutta sitten työtehtävät muuttuivat niin, että väitöskirjan tekeminen oli oikeastaan työn edellytys. Aluksi tuntui vähän puuduttavalta ja hankalaltakin, mutta loppujen lopuksi kävikin sitten niin, että kiinnostuin aiheesta todella ja se toi uusia yhteistyökuvioita ja jatkomahdollisuuksia.
Miksi sitten hait tuollaista paikkaa, missä väitöskirja oli edellytyksenä, jos sen tekeminen ei yhtään sinua kiinnostanut?
Välillä elämässä joutuu ylittämään rajojaan, eikä kannata uskoa toisten kertomuksiin. Kyllä väitöskirjastakin moni on hengissä selvinnyt :)
.