Miten voin pysäyttää tämän tilanteen? Varattu mies on ihastunut
Olen itse sinkku ja paljon nuorempi kuin tämä mies. Hän on ollut naimisissa jo vuosikaudet. Kaikki alkoi työpaikan pirskeissä, joissa kuulemma olimme pussailleet, vaikka itselläni ei ole siitä minkäänlaista muistikuvaa, eikä ilmeisesti muillakaan paitsi hänellä, koska kukaan muu ei ole mitään vihjaillut eikä käyttäytynyt oudosti. Hän oli seuraavana päivänä etsinyt numeroni jostain ja alkoi lähetellä viestejä, joissa halusi tulla käymään luonani. Kieltäydyin. Töissä olemme jutelleet normaalisti kaikesta. Mies lähettelee minulle välillä viestejä, joissa esimerkiksi valittaa tylsyydestä. En ole kertaakaan oma-aloitteisesti lähettänyt hänelle mitään, enkä ole vastaillut kovinkaan innokkaasti. Hän on kuitenkin töissä alkanut avautumaan suhteestaan minulle ja uteliaana ihmisenä olen kuunnellut, yrittänyt neuvoa ja nimenomaan kannustanut häntä jatkamaan avioliittoa. Kuulemma hänen vaimonsa ei tiedä mitään siitä että mies haluaisi erota, ja kaikki ongelmat ovat miehen pään sisällä ja hän itsekin myöntää että vaimo on syytön kaikkeen. Mies myönsi olevansa minuun ihastunut ja vaatii minulta jatkuvasti jotain vastausta, että tietäisi ”mihin suuntaan” pitäisi jatkaa. Olen sanonut että tuollaiset ihastumiset on ohimeneviä ja että meidän välillä ei tule koskaan olemaan mitään vaikka hän jättäisikin vaimonsa. Olen ainoastaan kaverimielessä kiinnostunut juttelemaan hänen kanssaan.
Eilen hän kertoi, että vaimo oli nähnyt viestit joita mies on minulle lähetellyt. Mies sanoi, että siitä tuli draamaa kotona, mutta onnistui kuulemma selittämään asian jotenkin parhain päin. Hän sanoi minulle, että hänellä ei ole tämän asian suhteen itsesuojeluvaistoa, ja haluaisi jäädä jotenkin rysän päältä kiinni vaimolle. Hän kertoi myös, että hänellä on ollut vaimonsa selän takana seksisuhde naimisissa olevan naisen kanssa pari vuotta sitten. Hän kertoi naureskelevasti sen olleen ”harmitonta syrjähyppelyä”. Kuulemma tylsyys on ollut syynä tuollaiseen, sekä myös siihen miksi hän minulle juttelee. Minusta on todella erikoista, että hän selostaa minulle tuollaisia asioita ihan arkipäiväisesti, ei häpeä ollenkaan eikä pelkää kiinnijäämistä.
Eilen hän soitti minulle enkä kehdannut olla vastaamatta. Juttelimme tunnin ajan puhelimessa ja hän taas vaati selityksiä sille miksi hän ei voi tulla käymään luonani. Kuulemma hän aikoo tänään soittaa taas. Haluaisin lopettaa puhumisen kokonaan ja muuten olisin lopettanutkin, mutta työpaikalla joutuu väkisin olemaan tekemisissä ja tilanteesta tulisi tosi kiusallista jos olisimme yhtäkkiä huonoissa väleissä. Pelkään myös, että hän hautoisi minulle jotakin kostoa. En haluaisi olla osana tällaista tilannetta ja syyllistän itseäni, vaikka en ole muuta tehnyt kuin ollut kaverimielessä juttuseurana. Miten voisi luontevasti ilmoittaa, ettei halua jatkaa tällaista niin että se ei aiheuttaisi mitään kiusallisuutta? Olen oikeasti todella nuori verrattuna mieheen, ei ole hirveästi kokemusta keski-ikäisten perhedraamoista ennestään.
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Olipa pitkä fantasia haluttuna olemisesta, ap vaikuttaa hyvin yksinäiseltä. 5/5 kummiskin.
Tällaisia ihmisiä on ihan oikeasti. Ei tarvitse olla mitään fantasioita ja hyvin harvoin kukaan fantasioi siitä, että työkaveri ahdistelee ja käyttäytyy sopimattomasti. Mies käyttäytyy myös uhkaavasti ja yrittää kiristää. Se on oikeasti aika vakava juttu, jos työasiat häiriintyy jonkun sekopään työkaverin takia. Helpompaa se on päästä työpaikan ulkopuolisista häiriköistä eroon, mutta jos se tapahtuu työpaikalla, niin se ei ihan käy noin sormia napsauttamalla eikä välttämättä auta se, että jättää vain huomioimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa pitkä fantasia haluttuna olemisesta, ap vaikuttaa hyvin yksinäiseltä. 5/5 kummiskin.
Tällaisia ihmisiä on ihan oikeasti. Ei tarvitse olla mitään fantasioita ja hyvin harvoin kukaan fantasioi siitä, että työkaveri ahdistelee ja käyttäytyy sopimattomasti. Mies käyttäytyy myös uhkaavasti ja yrittää kiristää. Se on oikeasti aika vakava juttu, jos työasiat häiriintyy jonkun sekopään työkaverin takia. Helpompaa se on päästä työpaikan ulkopuolisista häiriköistä eroon, mutta jos se tapahtuu työpaikalla, niin se ei ihan käy noin sormia napsauttamalla eikä välttämättä auta se, että jättää vain huomioimatta.
Okei, miksei ap kerro esimiehelle? Koska ongelma poistuisi?
Sanot että ei kiinnosta etkä pidä yhteyttä etkä vastaa mihinkään yhteydenottoihin. Yksinkertaista.
Selvä nar*isti... Sinuna kertoisin nyt asiasta jollekin työkaverille ja jos ei häiriköinti lopu niin otat kyseisen lieron vaimoon yhteyttä. TAI jopa poliisiin jos alkaa vapaa-ajalla pyöriä sun kotinurkilla. Pistää niin vihaks kun itsekin olen tavannut tämän tapaisia ihmisiä.
Älä Tee Huorin!
Sano tälle Rakastajallesi!
Jumalan Kuudes Käsky!
On vahva!
🤬 ONKO SE NYT NIIN VAIKEA MUISTAA!?
ITSE MUISTAN TUON KÄSKYN JA NOUDATAN SITÄ!
Edellisen kirjoittajan neuvo uskovaiseksi ryhtymisestä voisi oikeasti lyödä aika tehokkaasti takavasemmalta :D Kommenttiin ”rukoilen puolestasi” voi olla miehen vaikea jatkaa painostusta.