Kuinkahan moni mies haluaa joka päivä seksiä
Parisuhteessa.. semmosen haluaisi löytää. Alkuhuumassa tietenkin useita kertoja päivässä.
Kommentit (26)
N50+ kirjoitti:
Moni mies sanoo haluavansa joka päivä. Todellisuudessa, kun he tajuavat, että sitä ihan oikeasti saa aina kun haluaa, ja nainen oikeasti vieläpä haluaa joka päivä, niin muuttuu ääni kellossa.
Sanoisin, että erittäin harva mies oikeasti pystyy seksiin joka päivä pidemmän päälle. Alkuhuumassa kyllä.
Oma ratkaisuni: muutama nuorempi rakastaja. Toimii.
Mun on miehenä pakko todeta että tämä on harvinaisen totta. Olen itse viisikymppinen ja en vain pysty vastaamaan samanikäisen naisystäväni haluihin niin kuin haluaisin. Meillä on seksiä ehkä noin 7-10 kertaa viikossa. Pystyn itse seksiin päivittäin, mutta en yleensä kahta. Korkeintaan joskus viikonloppuna aamuin ja illoin. Naiseni olen muilla keinoin valmis tyydyttämään aina hänen niin halutessaan. Voin myös olla yhdynnässä, mutta laukeamaan en yleensä pysty ilman riittävää lepoaikaa. Lepoaika on helposti sen 10 tuntia.
Tämän ymmärtäminen naiselle tuntuu olevan joskus hankalaa, vaikka itselleni tuo laukeaminen joka kerta ei tunnu mitenkään välttämättömältä. Saan valtavaa nautintoa siitä kun näen toisen nauttivan, vaikka itse en joka kerta loppuun asti menisikään.
Iski hirveän stressin päälle suhteen alkuhuuman haihduttua parin vuoden kohdalla, kunnes tajusin että jos seksiin kykenen käytännössä päivittäin, niin se on aika paljon tässä iässä. Jos tämä ei naiselleni jostain syystä riittäisi, niin sitten hänen pitäisi hakea seksi ja myös parisuhde muualta.
Vierailija kirjoitti:

Aika mielenkiintoinen tilanne sinulla.
Oma tilanteeni on, että en tiedä, miltä tuntuisi kieltäytyä seksistä. Toki hyvin ymmärrän, jos ei pysty ja kykene. Lääkkeet toki auttaa, mutta minä kärsin suuresta puutteesta ja kertakaikkisesta naiseni seksuaalisuuden lähes täydellisestä katoamisesta. Meille syntyi ”iltatähti” ja siihen asteittain katosi hyvä seksielämä. Toki vaimoni on aina sanonut, ettei hänelle seksi kauheasti merkitse (joka puolestaan minulle on melko käsittämätön asia), mutta ainakin minulle hän on ollut ennen viimeistä lastamme oikein hyvä ja tyydyttävä kumppani. Omasta surituksesta on tietysti paha sanoa, varsinkaan kehua, mutta olen mielestäni käyttänyt aikaa ja vaivaa sytyttääkseni naiseni myös seksuaalisesti. Estoja ja kieltoja ei ole.
Nyt 50 v lasissa ja nk. parhaat ja kiireettömän rakastelun ja seksuaalisuuden vuodet menee lähes 100% selibaatissa ja nekin harvat kerrat eivät varmasti tyydytä kumpaakaan osapuolta. Vaimo sanoo: ” tässä on, mut äkkiä sitten!” - kyllä siinä fiilikset on kaikkea muuta kuin katossa.
Olisipa siis hauskaa kokea se, kun ei jaksa tai pysty enää panemaan tai, että joutuis rouvalle sanomaan, että otetaanko aamulla uusiks... Montakohan päivää alkuhuuma kestäisi? Olen mielestäni hyvin tyypillinen mies ja vuorokaidenajan voi tarkastaa peniksestä. Aamulla herätessä kulli armottomasti seisoo ja niin vaatisi purkautumista! Ei tänään, ei huomennakaan. Minulle vieraaseen sänkyyn hyppy ei toistaiseksi ole ollut vaihtoehto, vaikka tilaisuuksia tämän tästä olisikin. Jotenkin en halua sitä viimeisin arvostusta itse itseltäni ottaa. Itse siitä kuitenkin pahimmat henkiset darrat kärsisin.
Tällaista mietin isänpäivänä. Onneksi lapsillamme on hyvin :)
Aikuinen mies kirjoitti:

Iski hirveän stressin päälle suhteen alkuhuuman haihduttua parin vuoden kohdalla, kunnes tajusin että jos seksiin kykenen käytännössä päivittäin, niin se on aika paljon tässä iässä. Jos tämä ei naiselleni jostain syystä riittäisi, niin sitten hänen pitäisi hakea seksi ja myös parisuhde muualta.Aika mielenkiintoinen tilanne sinulla.
Oma tilanteeni on, että en tiedä, miltä tuntuisi kieltäytyä seksistä. Toki hyvin ymmärrän, jos ei pysty ja kykene. Lääkkeet toki auttaa, mutta minä kärsin suuresta puutteesta ja kertakaikkisesta naiseni seksuaalisuuden lähes täydellisestä katoamisesta. Meille syntyi ”iltatähti” ja siihen asteittain katosi hyvä seksielämä. Toki vaimoni on aina sanonut, ettei hänelle seksi kauheasti merkitse (joka puolestaan minulle on melko käsittämätön asia), mutta ainakin minulle hän on ollut ennen viimeistä lastamme oikein hyvä ja tyydyttävä kumppani. Omasta surituksesta on tietysti paha sanoa, varsinkaan kehua, mutta olen mielestäni käyttänyt aikaa ja vaivaa sytyttääkseni naiseni myös seksuaalisesti. Estoja ja kieltoja ei ole.
Nyt 50 v lasissa ja nk. parhaat ja kiireettömän rakastelun ja seksuaalisuuden vuodet menee lähes 100% selibaatissa ja nekin harvat kerrat eivät varmasti tyydytä kumpaakaan osapuolta. Vaimo sanoo: ” tässä on, mut äkkiä sitten!” - kyllä siinä fiilikset on kaikkea muuta kuin katossa.
Olisipa siis hauskaa kokea se, kun ei jaksa tai pysty enää panemaan tai, että joutuis rouvalle sanomaan, että otetaanko aamulla uusiks... Montakohan päivää alkuhuuma kestäisi? Olen mielestäni hyvin tyypillinen mies ja vuorokaidenajan voi tarkastaa peniksestä. Aamulla herätessä kulli armottomasti seisoo ja niin vaatisi purkautumista! Ei tänään, ei huomennakaan. Minulle vieraaseen sänkyyn hyppy ei toistaiseksi ole ollut vaihtoehto, vaikka tilaisuuksia tämän tästä olisikin. Jotenkin en halua sitä viimeisin arvostusta itse itseltäni ottaa. Itse siitä kuitenkin pahimmat henkiset darrat kärsisin.
Tällaista mietin isänpäivänä. Onneksi lapsillamme on hyvin :)
Tasan ei käy onnen lahjat näissä puuhissa. Tuo on tosi hankala tilanne, jos muuten suhteessa on asiat hyvin, mutta seksiä ei ole lainkaan. Elin vähäseksisessä suhteessa melkein 20 vuotta ennen nykyistä suhdetta. Ajattelin aina miten upeaa olisi harrastaa seksiä mielettömiä määriä halukkaan naisen kanssa.
Ja sitten kun mahdollisuus koitti, niin mitä käy? Ei jaksa, ei seiso, ei pysty... Nainen on kaunis, seksikäs ja halukas. Valmis mihin tahansa temppuihin ja saa orgasmeja suorastaan sataa. Päivittäin onnistuu kyllä, mutta ei montaa kertaa päivässä. Olisi se vähän outoa jos pitäisi itseään lääkkeillä pakottaa niin että olisi aina käytettävissä. Eikä ne lääkketkään oikeasti tällaiseen auta saati panomaratoneja mahdollista. Pelin voi saada pystyyn, mutta varsinkin sildenafilin tuntemuksia heikentävä vaikutus yhdistettynä tiiviiseen yhdyntätahtiin tarkoittaa sitä että ei juuri tunnu miltään ja orgasmi jää saamatta. Ja jos on vaan tyydytetty olo eikä haluja ole, niin se on ihan yhdentekevää montako sinistä nappia syö, ei se viisari vaan värähdä.
Toisaalta vähän oireellista se olisikin, jos seksiä pitäisi väen vängällä olla monta kertaa päivässä, joka ikinen päivä. Kuulostaa jo enemmän pakkomielteeltä omiin korviini. Voi kai sitä muutakin harrastaa. Vaikka käydä sienessä tyydyttämässä tatintarve :)
”Aikuinen mies” jatkaa:
Useitakin naisia on elämään mahtunut. Lyhyitä ja pitkiä suhteita ja myös yhden yön molemminpuolista iloittelua. Aika harvinaista taitaa olla naisellakin tuollainen seksuaalinen halukkuus. Joskus aikoja sitten puhuttiiin nymfomaniasta, siis maanisesta, ylikorostuneesta seksuaalisesta tarpeesta. Taustalta löytyi usein muita tyydyttymättömiä tarpeita, peitettynä traumoja lapsuudesta tai kehitysiästä.
Olen miettinyt sitäkin, että jokin syy siihenkin lienee olemassa, että miehen seksuaalinen kyvykkyys on fysiologisesti rajallinen. Kai miesten seksiaddiktoitunut käytös olisi huomattavasti yleisempää, jos fysiologisesti yhdyntä olisi loputtomasti mahdollista?
Sinä ikätoverini, joka olet joutunut jopa ongelmiin naisesi liiallisen seksuaalisen halukkuuden kanssa, voin melkein sanoa, että tuohon tahtiin paneminen ei kai ole mahdollista noin normaalisti kellekään miehelle? Johan tuosta selviää sekin, ettei teidän kommunikointiin juuri muuta vuorokaudessa ehdi mahtuakkaan. Seksi ja yhdyntäsessiot vievät ison osan valveillaoloajasta? Tuon kaltaista on vaikeaa kuvitellakaan.
Tulee mieleen kysyä parisuhteestasi yhtä ja toista... varsinkin puolisostasi? Mitä tekee? Käykö töissä? Millainen tausta? Mitä harrastaa ja millaisia suhteita menneisyydessä?
En ajatellut ryhtyä keittiöpsykologiksi, mutta hyvin mielenkiintoinen haasteesi on. Minun ongelmani on naiseni lähes täydellinen aseksualisuus tai haluttomuus. On tilanteet tosiaan erilaiset. Erilaisessa evoluutiosysteemissä ehdottaisin, että jaksaisimme nämä puolisomme vuoroviikoille. Onneksi elämme maailmassa, jossa naisillakin saattaa olla merkittävä näkemys tähän ideaan ;)
PS. Edellisiin lauseisiin liittyy kömpelö kevennys. Olen tasa-arvon kannattaja ja en tohdi tehdä asioita naisen tahdon ja halun vastaisesti. Älkää siis kivittäkö hajalle. :)
Aikuinen mies kirjoitti:
”Aikuinen mies” jatkaa:
Useitakin naisia on elämään mahtunut. Lyhyitä ja pitkiä suhteita ja myös yhden yön molemminpuolista iloittelua. Aika harvinaista taitaa olla naisellakin tuollainen seksuaalinen halukkuus. Joskus aikoja sitten puhuttiiin nymfomaniasta, siis maanisesta, ylikorostuneesta seksuaalisesta tarpeesta. Taustalta löytyi usein muita tyydyttymättömiä tarpeita, peitettynä traumoja lapsuudesta tai kehitysiästä.
Olen miettinyt sitäkin, että jokin syy siihenkin lienee olemassa, että miehen seksuaalinen kyvykkyys on fysiologisesti rajallinen. Kai miesten seksiaddiktoitunut käytös olisi huomattavasti yleisempää, jos fysiologisesti yhdyntä olisi loputtomasti mahdollista?
Sinä ikätoverini, joka olet joutunut jopa ongelmiin naisesi liiallisen seksuaalisen halukkuuden kanssa, voin melkein sanoa, että tuohon tahtiin paneminen ei kai ole mahdollista noin normaalisti kellekään miehelle? Johan tuosta selviää sekin, ettei teidän kommunikointiin juuri muuta vuorokaudessa ehdi mahtuakkaan. Seksi ja yhdyntäsessiot vievät ison osan valveillaoloajasta? Tuon kaltaista on vaikeaa kuvitellakaan.
Tulee mieleen kysyä parisuhteestasi yhtä ja toista... varsinkin puolisostasi? Mitä tekee? Käykö töissä? Millainen tausta? Mitä harrastaa ja millaisia suhteita menneisyydessä?En ajatellut ryhtyä keittiöpsykologiksi, mutta hyvin mielenkiintoinen haasteesi on. Minun ongelmani on naiseni lähes täydellinen aseksualisuus tai haluttomuus. On tilanteet tosiaan erilaiset. Erilaisessa evoluutiosysteemissä ehdottaisin, että jaksaisimme nämä puolisomme vuoroviikoille. Onneksi elämme maailmassa, jossa naisillakin saattaa olla merkittävä näkemys tähän ideaan ;)
PS. Edellisiin lauseisiin liittyy kömpelö kevennys. Olen tasa-arvon kannattaja ja en tohdi tehdä asioita naisen tahdon ja halun vastaisesti. Älkää siis kivittäkö hajalle. :)
Ihan ollaan molemmat työssäkäyviä ihmisiä. Siis tosiaan itse en taivu kuin siihen kertaan päivässä, ehkä viikonloppuna aamuin illoin. Eli jää aikaa muullekin, jos perussessio on vaikkapa tunnin verran.
Sen verran omistushaluinen köriläs olen, että en ole valmis jakamaan vaikka jaettavaa riitäiskin ;)
Ja onhan toki miehiä, jotka jaksaa kuin duracell pupu painaa kerta toisensa jälkeen, mutta poikkeamiahan nämä keski-iässä ovat. Mulla meni hetki todeta että hyvinhän tässä lopulta jaksaa, jos päivittäin nakuttaa menemään.
Mieheni haluaa rakastella minun kanssa 3-5 kertaa viikossa. Välillä on onnekseni ollut viriilimpiä kausia, että hän antaa mahtavaa suuseksiä ja rakastelee minua illalla ennen nukkumaan menoa, keskellä yötä ja vielä aamulla aamupano ennen töihin lähtöä. Meillä on seksielämä aina toiminut todella hyvin. En voi valittaa.