Miten selviätte paskoista kokemuksista ja kriiseistä te muut, joiden oloa puhuminen ei helpota?

Up

No kyllä mua auttaa ystävän kanssa juttelu. Mulla on muutama ystävä, mutta vaan yksi sellainen, joka oikeasti ymmärtää ja jonka kanssa annamme sitä vertaistukea toisillemme. Lisäksi mua auttaa liikunta, tai ennemmin se on semmoista luonnossa käveleskelyä, jotenkin se vaan helpottaa olotilaa ja ahdistusta. Parasta on metsässä oleskelu. En vois kuvitellakaan asuvani kaupungissa, kun en pääsisi lähes suoraan kotiovelta metsään. Pitää nähdä tähtitaivasta ja revontulia, pitää haistella havumetsää ja maan tuoksua, kuulla linnunlaulua ja saada olla rauhassa. 

Myös erilaiset luontaishoidot ovat mua auttaneet paljon. Kun päässä pyörii ikävät ajatukset, niin voi että miten ne helpottaa kun käy vaikka aromahieronnassa tai vyöhyketerapiassa. Ja saa nukuttuakin taas paremmin. Ilman näitä hoitojakin olis vaikea elää. 

Sitten on vielä kaikenlainen luova toiminta, yhtä hyvin puutarhanhoito kuin maalaaminen tai neulominen. En ole mikään hyvä näissä, mutta tuotokset kelpaa itselle ja ennenkaikkea se mielenrauha mitä ne tuo ja jotenkin puran niihin tunteitani. Tulee vaan hyvä mieli. 

No sitten on ihan arkisia pikkujuttuja, jotka auttaa: saunominen pihasaunassa, uiminen järvessä, aromakylvyssä lojuminen, takkatulen tuijottelu. Vähitellen helpottaa ja ikävät jutut jää taka-alalle. Nämä kaikki auttaa mulle paljon paremmin kuin mikään terapia, lääkkeistä puhumattakaan. 

Entä ap musiikki? Jos löydät jonkun kappaleen, joka kuvaa oloasi, niin miltä se tuntuu?

Kai niissä vertaisjutuissa on se kokemus itselle, että ei ole yksin, kun joku muukin on kokenut samoin ja jollain muullakin on ollut paska fiilis.

 Mutta joo, ikävän ajattelusta voi myös tulla vain ikävä fiilis niin, että ei siinä sen kummemmin valoa näy. Omasta mielestäni kuitenkin kun siihen antautuu välillä, niin se vie eteenpäin, sen sijaan, että yrittäisi vain olla ajattelematta koko asiaa. Eikä siinä ikävässä pidä koko ajan velloa. Parempi on noin kuten 2 kirjoitti, että ne ikävät ajatukset jotenkin samalla raksuttavat ja jäsentyvät, kun harrastaa liikuntaa tai puuhastelee jotain.

Alkoholi auttaa.

Millainen kriisi?

Mulla ei ole ollut mitään ns. vakavaa. Suurin työpaikan menetys. Silloin lähdin ensin lomalle ja sen jälkeen aloin etsiä uutta työpäivän verran päivässä.

Pienempiin huonoihin päiviin auttaa ulkoilu, viini ja ihan vaan asian ignooraaminen. En ylipäätään jää miettimään paskoja juttuja.

Ja vielä haluan sanoa tuosta kaverin kanssa juttelusta, että kun me tavataan ja sitten jutellaan vaikka toisen jostain päälläolevasta ongelmasta, niin me ei koko ajan keskitytä siihen. Jutellaan se pois ja siirrytään johonkin muuhun aiheeseen, jutellaan vaikka mitä kirjoja ollaan luettu tai kerrotaan jotain hauskoja kokemuksia, mitkä saa ainakin vähän hymyä huulille. Jotenkin ne ongelmat sitten alkaa tuntua pienemmiltä ja ollaan sovittu, että muistutetaan toisiamme siitä, mitä hyvää meillä kuitenkin on elämässämme. Suunnitellaan jotain kivaa yhteistä juttua, vaikka saunailtaa, patikointiretkeä, kirpparikierrosta. Ja syödään jotain hyvää, kahvitellaan. t.nro 2

En ole kovin avoin ihminen ja todellakin koen että vaikeista ja surullisista asioista puhuminen vain pahentaa oloa. Vaikka kuinka puhuisi niin eihän se niitä tiettyjä asioita muuta tai poista. Minulle ei muutenkaan sovi mikään vatvominen.

Minulla auttaa realismi. Tietyt jutut on mitä on ja mennyttä ei voi muuttaa. Tämä hetki ja tulevaisuus on tärkeämpiä.

Piirrän, kirjoitan, liikun, oleilen luonnossa

Olen selvittänyt vaikean asian omassa päässäni. Tuhat kertausta, aikaa, erilaisia näkökulmia. Lopulta päädyin sihen, ettei ole merkitystä. Vapautin siitä itseni.

Joskus viläkin kirpaisee, jos tulee mieleen, mutta työnnän pois.

Olen kyllä sitä mieltä, että asian vatvominen ja analysointi jatkuvasti ja vielä jonkun muun kanssa tavallaan suurentaa sitä.

Itselleni ei sovi se menetelmä, että "jaan" asian ja siten monistan ongelman, joka kuitenkaan ei sille "kuuntelijalle" merkitse mitään. Tämän huomasin, kun kerran, kauan sitten, kerroin erään akuutin ongelmani kaverille. Käsittelin jutun päässäni ja olin jo unohtanut sen, kun tämä kaveri kysyikin tyyliin, että mites tää ongelma voi. Kysymyksellään hän aktivoi siis ikävän asian, jonka olin jo saanut pois päiväjärjestyksestä, ja aloin surra sitä uudestaan.

Siksi selvitän yksin ja itse. Tapahtunutta ei voi muuttaa, mutta ei murheisiin pidä jäädä vellomaan, koska siten ne pysyvät vain elinvoimaisina ja häiritsevinä jatkuvasti.

Wait it out. En ole keksinyt muuta. Toimin kuin robotti ja yritän olla normaali ja ajan myötä helpottaa.

Hoidan itseäni liikunnalla ja hemmottelulla, kuten lukemalla lempilehteä, saunomalla, lämpimällä suihkulla, panostamalla hyviin ystäviin ja hyvää energiaa antavaan elämänkumppaniiin, katsomalla mieluisia ohjelmia televisiosta, nukkumalla päiväunia töiden jälkeen ja käpertymällä keräävien kissojen kanssa sänkyyn.

Minulla ei juttelu auta, koska menen tunnekuohun valtaan, ja sitten oloni on entistä pahempi. Kuuntelija poloinen ei kestä jos itkuhuudan naama punaisena. Ammattiapua en ole kokeillut, veikkaan että tuupattaisiin pilleripurkki kouraan, mikä minun mielestäni ei ole mikään ratkaisu. En halua ystäviä rasittaa ikävillä asioilla, kun ei ne kaikkein kurjimmat jutut paremmaksi muutu vaikka niitä muiden niskaan kuinka latoisi. Itsekin ahdistun toisten murheista, enkä halua että joku muu menettäisi yöunensa minun ongelmien takia kuten minä menetän muiden murheiden takia.

Aika auttaa, se että järjestää omaa aikaa itselleen ihan vain sitä varten että saa rauhassa itkeä. Myös vertaiskokemukset netistä (ystävilläni ei ole samoja kokemuksia, enkä halua ystävyyttä rakentaa sen varaan että molemmilla on samat ongelmat). Esim. blogeja tuntuu olevan kaikista aiheista, masennuksesta on kirjoitettu kaikenlaista ja paljon.

Sekin muuten on auttanut minulla, että olen ottanut paljon etäisyyttä muihin ihmisiin. Tätähän ei koskaan suositella missään, mutta minulla se on auttanut. Ei tarvitse vapaa-ajalla teeskennellä mitään pirtsakkaa päiväperhosta, vaan saa olla ja surra, ilman että tuntee pahaa mieltä siitä että joku ahdistuu minun tunteista ja syyllistetään siitä etten ole se ihminen joka ennen olin.