Kuinka saada lääkäri uskomaan, että olen ihan oikeasti absolutisti?
Kävin eilen uuden lääkärin luona. Hän alkoi kyselemään elintavoistani. Purskahti nauramaan kun sanoin olleeni koko ikäni absolutisti. En ole edes käyttänyt lääkkeitä, joissa on kolmiomerkintä.
Pitävätkö lääkärit absolutistia tosiaankin valehtelijana automaattisesti?
Toinen kohta oli vatsan tutkiminen kun olin makuullani. Lääkäri painelee ja leipoo. Tuntee varmasti selvästi käsissään kylkiluuni, mutta sitten laittaa vielä vaakaan punnittavaksi varmistaakseen, ettei ole liikaa rasvaa.
Varsinaista käynnin aihetta käsiteltiin alussa viisi minuuttia. Pohdin, että kumpikohan meistä on erikoisempi: minä vaiko lääkäri? Vatsan leipominen kylkiä hinkaten tuntui kyllä oudolta toimitukselta etenkin kun vatsassani ei ole mitään vikaa.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Onkohan mahdollista, että äänensävysi tai ilmeesi on antanut ymmärtää, että heitit tuon absolutismin vain vitsinä? Haisitko käsidesiltä? Punoittivatko silmäsi allergiasta/huonosti nukkumisesta ym?
Ilman muuta pesen kädet aina kun menen sisälle ja laitan sen jälkeen käsidesiä. Luulisi lääkärin sen ymmärtävän? Kuivat silmätkään eivät olekaan lääketieteessä mikään uusi asia tai alkoholismin merkki? Ihan tavallisesti olin yöni nukkunut. Kaipa sekin sitten näkyi naamasta?
Nykyisin lääkärille annan saarnan suorasanaisesti jos tulee huonoa kohtelua. Onneksi on hyviäkin heissä etenkin nuoret naiset usein huippuja asenteineen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo lääkärien epäuskoisuus on muuten joskus vaarallistakin. Äitini on absolutisti, mutta hänellä oli maksa-arvot koholla. Lääkäri ei meinannut millään uskoa, ettei hän käytä alkoholia, koska "nämä arvot eivät nouse ilman merkittävää alkoholinkäyttöä".
No, arvojen nousu johtui lääkärin määräämästä lääkkeestä, joka ei äidilleni sopinut.
Oliko metotreksaattia?
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin lääkärille annan saarnan suorasanaisesti jos tulee huonoa kohtelua. Onneksi on hyviäkin heissä etenkin nuoret naiset usein huippuja asenteineen.
Olisi tosiaankin pitänyt kysyä, että mikä nyt naurattaa?
Miksi lääkäri ei muka uskoisi, vain jos nauraa? Ja miksi se pitää saada uskomaan? Onko sillä jotain merkitystä, mitä se uskoo? Tuliko diagnoosiksi maksakirroosi vai miksi?
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri näkee jo perusverenkuvasta, että et ole ainakaan alkoholin suurkuluttaja.
Mä olen ollut useita vuosia suurkuluttaja, alkoholisti. Veriarvoissa ei ole ollut ihmeempää häikkää, maksa-arvotkin olivat lähes viitearvon sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo lääkärien epäuskoisuus on muuten joskus vaarallistakin. Äitini on absolutisti, mutta hänellä oli maksa-arvot koholla. Lääkäri ei meinannut millään uskoa, ettei hän käytä alkoholia, koska "nämä arvot eivät nouse ilman merkittävää alkoholinkäyttöä".
No, arvojen nousu johtui lääkärin määräämästä lääkkeestä, joka ei äidilleni sopinut.
Oliko metotreksaattia?
Saattoi hyvinkin olla. Jokin reumalääke se oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut päihteiden käyttäjät väittävät olevansa absolutisteja. Oisko lääkäri törmännyt sellaisiin useasti ja se saattaa laittaa epäilemään sanojasi?
Kuinka absolutistit ja alkoholistit eroavat ulkonäöltään yleisesti ottaen jos on kyse vaikka samaa sukupuolta oleva ja yhtä vanha absolutisti ja alkoholisti?
Alkoholistin kävely usein sellaista katkokävelyä tai muuten epävarmaa. Vatsa voi olla huomattavan pömpöllä, vaikka muuten olisikin laiha. Suurkulutus tekee naisista miehisempiä, miehistä naisellisempia. Vanhentaa ja tekee "riutuneen näköiseksi". Siinä joitain tunnusmerkkejä.
Lääkäri näkee verikokeista ihan kaiken!
Lääkkeet, elintavat, kaiken.
Kaikki tiedot näkyy siellä lääkärin päätteellä.
Tosin ovat tottuneet että potilaat kaunistelee eikä kerro totuutta.
Että semmonen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lääkäri ei muka uskoisi, vain jos nauraa? Ja miksi se pitää saada uskomaan? Onko sillä jotain merkitystä, mitä se uskoo? Tuliko diagnoosiksi maksakirroosi vai miksi?
Palpuoimallako se nykyään todetaan?
Ei helvetti, en kestäisi mitään vatsan leipomisia. Onneksi ei ole vielä tullut vastaan.
Mulla oli yksi hyvin outo lääkärikohtaaminen työhöntulotarkastuksessa. Takertui mun bipo diagnoosiin, joka ei ole ollut mitenkään aktiivinen ongelma ainakaan 10 vuoteen. Sanoin myös, että olen ollut absolutisti useamman vuoden, niin hän vaan hymähti, että katsotaan nyt nämä verikokeet ensin. Määräsi mulle jotain verenkuvia, joita kävin googlesta tarkistamassa, niin oli just jotain maksa-arvoa ja muuta mistä näki alkoholin käyttöä. Aattelin, että siinähän katsoo, mutta jatkokäynnille vaadin toisen lääkärin.
Ap, harmillista että koit eilisen vastaanottokäyntisi epätyydyttävänä.
Saanen kommentoida sitä kuitenkin myös omalta osaltani?
”Kävin eilen uuden lääkärin luona. Hän alkoi kyselemään elintavoistani.”
—> Kysyn elintavoista rutiininomaisesti kaikilta potilailtani. Verikokeidesi tulokset olivat sen verran poikkeukselliset, että katsoin parhaaksi kysyä tätä ihan tapaamisen aluksi (maksa-arvot tapissa, jäämiä psykedeeleistä jne.)
”Purskahti nauramaan kun sanoin olleeni koko ikäni absolutisti.”
—> Tämä oli minulta tahditon, joskin tahaton reaktio, olen pahoillani tästä.
Verikokeidesi tulokset ja
hengityksestäsi löyhyävä vahva, tuoreen jaloviinan lemu vaan teki koko tilanteesta niin absurdin.
”En ole edes käyttänyt lääkkeitä, joissa on kolmiomerkintä.”
—> Tämä on hienoa! Mikäli jätät, tai edes vähennät alkoholin, LSD:n, metamfetamiinin ja heroiinin käyttöäsi, olet jo askeleen lähempänä raitista, päihteetöntä elämää.
(verikokeesi tulokset...)
vaadi hiustestia jos viela naureskelee.
https://www.pharmamirror.com/pharmaceutical-articles/hair-strand-drug-a…
”Toinen kohta oli vatsan tutkiminen kun olin makuullani. Lääkäri painelee ja leipoo. Tuntee varmasti selvästi käsissään kylkiluuni, mutta sitten laittaa vielä vaakaan punnittavaksi varmistaakseen, ettei ole liikaa rasvaa.”
—> En löytänyt kylkiluitasi, sen verran paljon oli rasvakudosta. Vaa’alle sinut komensin siksi, että toivoin sinun havahtuvan itsekin ylipainoosi
Vatsan leipominen kylkiä hinkaten tuntui kyllä oudolta toimitukselta etenkin kun vatsassani ei ole mitään vikaa.
—> Vatsa tosiaan tuntuisi olevan jotakuinkin kunnossa. Se tosin on sisäelimistäsi palpoinnin perusteella ainut pelastettavissa oleva. Sen sijaan maksa, haima ja munuaiset ovat jo täysin mennyttä
Tuo lääkärien epäuskoisuus on muuten joskus vaarallistakin. Äitini on absolutisti, mutta hänellä oli maksa-arvot koholla. Lääkäri ei meinannut millään uskoa, ettei hän käytä alkoholia, koska "nämä arvot eivät nouse ilman merkittävää alkoholinkäyttöä".
No, arvojen nousu johtui lääkärin määräämästä lääkkeestä, joka ei äidilleni sopinut.