*-*-Syysväen Wiikkis-*-*
Kommentit (29)
Poika läks ulos..
Allille piti sanoa että oiskohan teidän taloissa tyhjää??!Kullostaa niin kivalle nuo teidän juhlat et aattelin jos muuttasin kulmille :-)
Varsinkin kesällä kaipaa niin pihaa ja grilliä..sähkögrilli partsilla ei mitenkään tunnu kivalle..
Eilein oli Itiksessä kivaa ja lapset on vielä tänä aamunakin innotuneita " tuliaisista" :-)
Nyt töihin ku jalat vielä kantaa..
jatu
Mikä siinä on, että pitää herätä klo 6, kun on mennyt nukkumaan klo 3??? En saanut enää nukuttua, ehkä torkahtelin 5 min pätkiä välillä. Kuitenkin noustiin vasta äsken ylös, kun sain kerrankin makoilla ja yrittää nukkua. Mieshän kyllä nukkui.
Nyt on ikävä tyttöjä, ihan oikeasti. Kohta lähdetään anoppilaan syömään ja tuodaan lauma kotiin.
Oli tosi kiva ilta. Jalat on hellänä tanssimisesta. Ravintolassa oli lauma miehiä joista erityisesti kolme oli aivan loistavia tanssimaan ja yhdelläkin oli pikkutakki aivan läpimärkänä selästä ja silti vaan jaksoi jamittaa. Kateltiin kavereiden kanssa ja siitä varmaan itekin innostuttiin niin tanssimaan. Oikeasti ne tyypit oli mahtavia. Miehen kanssa jäätiin meidän porukasta viimeiseksi istuskelemaan ja piti kohta lähteä ja taas tuli pari hyvää biisiä ja lähtö vaan venyi:) Tuli ihan nuoruus mieleen, kun tanssittiin aina koko ilta tappiin saakka. Pitäis kyllä päästä useamminkin eikä noin kaksi kertaa vuodessa.
Kiitos toivotuksista!
T: Ynis 23v.
Oltiin silti yli tunti pihalla. Älyttömän kivaa, puoli pihaa aivan järkyssä kunnossa. Se autokatosprojekti alkoi sitten... Mies ei meinaa ymmärtää etten todellakaan pysty projektissa auttaa! Ihan ku alle 2v:n kanssa pystyis jotain tekeen...???
Eipä tässä oikeen mitään asiaa olekaan...
Mukavaa viikkistä kaikille :)
Koitan suoritutua tästä viikonlopusta jotenkin. Onneksi on tuo projekti ni ei tuolla yhdellä liikene aikaa mua ahdistella... Huh.
Kerppu
Itse asiassa tunti sitten paistoi vielä aurinko täydeltä terältään. Kävelin koiran kanssa, eikä Antsa meinannut vaunuihin millään nukahtaa. Oli kuuma, muttei pojalla ollut päällä kuin t-paita ja housut. Lopulta tunnin lenkin jälkeen (hyötyliiikuntaa minullekin) poika nukahti. Äsken heräsi säikähtäen, kun alkoi veisade. Pisarat olivat miltei rakeita. Isoja, mutta eivät järkyttävän kovilta tuntuneet. Nyt meni Antsa kokeilemaan uniensa jatkoa vielä isinsä kainaloon.
Aamulla oli esikoisella koulunpäättymiskirkko ja siellä todistusten jako. Ihan hyvän (rastitus)todistuksen sain. Matematiikka on joka suhteessa erinomainen, mutta kielelliset taidot ja äidinkieli sitten tyydyttävää ja hyvää. Omaan kielelliseen lähtötasoonsa nähden on minun mielestäni esikko kehittynyt vuoden aikana huimasti. Lukeekin jo kuin vettä vain ja r sorahtelee hienosti, mutta ei ymmärrettävästi ole vielä erinomaista tasoa.
Onnistuisinkohan tänään saamaan itsestäni siivouskärpäsen irti? Voi kun SiPi voisi tulla apuun ;))
SM
Tahtoisin jo muuttaa kaikki kamat, mutta pitää vähän maalata. Olen selvitellyt sotkuja ja kaappeja. Tällä kertaa aloitin siis siitä, mikä yleensä jää viimeiseksi. Työhuonekin muutetaan tänään. Ja ehkä vähän muuuta. En vaan tajunnut tilata muuttolaatikoita jo tälle vkl:lle. Tupareita saatte odottaa ainakin syksyyn. Mutta ehkä jotain saaan järkättyä.
Ynis, minä en osa nukkua yhtään aamulla, varsinkaan jos ole ottanut edes vähän. Mie on kyllä samanlainen. Välillä on kiva käydä kunnolla tuulettumassa. Pitäisköhän munkin synttärinä? Siitä siivoojasta on pitänyt sanoa, että ei se ole oikeasti kallista. Veroedunhan voi ottaa etukäteen ja jos käy vaan joka toinen viikko, niin kk maksut ei ole huimat. Suosittelen edelleen lämmöllä. Meillä tosin siivooja vaihtaa firmaa, mutta mitä luultavammin me saamme pitää hänet kuitenkin. Firma on kohdellut aika huonosti työntekijöitään, joten ei haittaa vaikka vaihdamme firmaa.
Keli ei ole kesäinen, muttei se haittaa, kun homma riittää täällä sisällä. Ja myös parvekkeella, jospa minäkin laittaisin sinne jotain kukkia. Sisällekin ajattelin ostaa taas muutaman kukana tapettavaksi.
Kuulin eilen todella ikäviä uutisia tuttavasta :(. Ollaan onnellisia siitä mitä meillä on!
Pilette
kainalossaan Kukkanen yrittää tallustaa sänkykompleksin yli limulasillisen luo.
Meillä oli sittenkin ylioppilasjuhlat, luulin, ettei meitä oltu kutsuttu, mutta tänään puoliltapäivin selvisi, että luultavasti olikin. Lähdettiin rohkeasti onnittelemaan valmistunutta. Kutsukortti oli kyllä lähtenyt, muttei tullut perille. Hauskaa oli, hyviä ruokia ja kivoja (miehen) sukulaisia. Minusta on tullut oikea juhlakärpänen, viihdyn kemuissa.
Öh, oliko mulla jotain järkevää sanottavaa? Ei kai. Muuttomieltä Piletelle ja onnea synttärisankareille.
Hauskaa olla raskaana tällä hetkellä. Vapaata ja mies kotona, maha ei vaivaa eikä ole kiire mihinkään tästä elämästä. Tuuliviiriminä.
Kukkuu ja muksut
Onko moni ollut tänään lakkiaisissa? Tosi huono sää iski just tänään, mutta ehkä se rauhottaa taas juhlimista. Meillä ei ollut juhlia eikä taida vähään aikaan ollakaan.
Mun vanhemmat kävi ja lähti juuri. Sain lahjakortin Anttilaan, pääsen ostamaan taas kokoja. Tosi kiva, kun on tollanen sarja mitä aloin kerätä, niin voi saada aina lahjaksi lisää eikä tarvi miettiä mitään lahjatoiveita. Meillähän on Teemaa ollut jo vuosia, mutta nyt siis uudistusta astioihin.
Nukuttiin koko perhet tänään päikkärit. Pienin nukkui 3h ja sittenkin herätin. Taisi väsyttää mummolassa kyläily. Saa nähdä miten menevät nukkumaan tänään. Pitääkin lähteä tekemään puuroa.
T: Ynis
Piletti, mies varmaan miettii sitä verokortin uusimista ja miten " vaivalloista" se ois. Tai sitten niin, että se muutos ei tuloissa näy kauhean paljoa, vaikka oikeastihan se kattais just sen verovähennyksen ja itelle jäis todellista maksettavaa se 10e/h. Mies usein ajattelee tosi vaikeasti asioista. Nyt on kyllä maksettavana ensi kuun Turkin reissu, joten ihan oikeasti pitäis kiristää vähän kukkaronnyörejä.
Kukkuulle nautinnollista ä-lomaa!
Hilu, vieläkö mies on reissuhommissa, vai oletteko päässeet normaaliarkea viettämään?
T: Ynis
Saisko tälleen siirrettyä biisin jonkun muun päähän soimaan:) Katoin vähän aikaa iltapäivällä Kaisaniemen konserttia ja jäi toi PMMP päähän soimaan.
Kirjotelkaa huomiseksi luettavaa, pliiis! :)
T: Ynis
Minulla on tuo Pikkuveli puhelimessa soittoäänenä, joten... päässä jo valmiina soimassa ;)
Taasen takki tyhjänä, tiskit odottavat...huomiseen!
SaaMa
Oon töissä, vielä hetki ja sitten pääsee miehen kainaloon nukkumaan.
Sain sen biisin posi päästä ja nyt se soi taas...Kiitos ;-))
Ihana et Ynksyllä oli onnitsunu ilta :-)
SAdepäivä meni ihmeen tuskattomasti,naapurin poika oli eka meillä reilu pari tuntii ja sit syömiset välii ja sit olivat pojat siellä yli3tuntia..sit sauna,iltapala ja nukkumaa.Oon niin onnelinen et poika on löytäny vihdoin hyvän kotikaverin,ku niin kovasti on vielä kaipaillu sitä kaveria joka muutti j-kylää ky typy synty!!Ja kaverillaon kiva äiti ni on mullki seuraa-hain pojan kotii ni puoltuntii meni huomaamatta höpistessä :-)
Vihdoin muistin kuvata videokameralla ku typy laulo...Se laulaa jo monia lauluja,ihan pitkiä pätkiä ja ei vaa ole muistettu kuvata..Siinä samalla riisu ittesä ja pissi lattialle-sekin nauhalla =)
POika alko nukkumaa mennessä miettimää missä sanoissa on s-kirjain..Minä ihan ihmeissäni et mun poikako miettii kirjaimia??!!!!
Toivottavasti ei kauheesti yöllä mietiskele-on taas yö liikennettä riittäny!
Täytys tästä nukkumaa ku huomenna tulee juhlijat-jäi leipominenki huomiselle ku voimat loppu kauppareissulla.Typy nukku pitkästä aikaa melkein 2tunnin päikit ja mä nautin kahvista,suklaasta ja Tehiksestä.
Teho-osato tulee just meiän iltapala aikaa ja sit en voi sitä kattoo päivälläkää sillon ku pika on kotona-se on esn verran hurjaa katottavaa!
Siitä tuli mielee et mäki katoin sen allergia dokkarin ja täytyy sanoo et meillä allrgioitten hoito on kuitenki ihan hyvällä mallilla Englantii verrattuna!!!
Nyt nukkumaa..toivottavasti vähä henki kulkis,sauna helpotti hetkeks!
Jokohan Tepsu on päässy kotii?
Öitä
jatu
Kannoin eilen tavaroita uuteen asuntoo ja purkasin laatikon heti kaappiin. Eipä jää purkamattomia laatikoita nurkkiin - ja tulee liikuntaa kun kävelee (5 m) edes takas. Tänään ajattelimme muutta sillain, että voimme yöpyä uudessa kodissa. Kivaa.
Olkkarista tuli aika kiva :). Maalasimme huoneen päätyseinän - no, mikähän se väri on - sellaisella maitokahvinvärillä. Maalikaupassa hyödynnin Tikkurilan värilastuja. Haluan tummanruskean sohvan, joten siitä se ajatus sitten lähti :). Lisäksi lastussa oli vaalea ja punertava (tiilen värinen?). Lattiat ja keittön kaapit on jotain pyökkiä ja vanhaa parkettia ja nekin sitten sopii. Innostuttiin niin, että ehkä lasten huoneeseen mies saa sitä " Keventäjän vihreetä" . Kas kun ei halua Makkarin logoa :). Kovasti odotan, että saan uudet matot ja verhot, niin ja sohvan. Sitten vielä se parveke. Haluaako joku tulla ideomaan? Parveke on n. 14 m x 1,2 m. Eli pitkä mutta kapea. Tosi hankalan mallinen, en todellakaan tiedä, miten sen sais viihtyisäksi.
Tänään luvassa siis muuttoa. Lapset on luvattu ottaa hoitoon. Kivaa, minä tykkään, vaikka nyt jo on paikat kipeenä.
Omaa |.| vaan, sori (huomaattehan että kahvat ovat kadonneet ;))
PL
Harmaata on, hyvä muuttokeli.
Yritän toppuutella itseäni, kun pää on täynnä kaikkea, mitä voisi tehdä. Tunnetusti työvauhdista on vaikea hiljentää lapsivauhtiin. Se on kuitenkin tavoitteena.
Kävin muutama päivä sitten odotuspuolella. Minulla on niin ikävä meitä! Harminlista, ettei voi aina olla raskaana samaan aikaan. Loitsimiskuoroa kaipaan kovasti tuekseni.
Tänään siis ohjelmassa vauhdin hiljentämistä. SiPiläisten pitäisi nähdä meidän koti nyt, lattiat on pesty ja melkein, melkein kaikki tavarat on paikallaan.
Ai niin, JMM asuu meillä taas. Remontti alkoi. Makkarista tulee aikans kiva, kun seinä kaadetaan. Ilmeisesti ei edes mikään puolen vuoden homma, vaan suht simppeli.
Kukkuu
Alkaa laantua ton biisin soiminen päässä... nyt vasta!
Yöllä nukuin vähän huonosti. Sain myös selän ihan kipeäksi. Pari yötä omassa sängyssä ja heti ihan rampa olo:( Tulee sellanen olo, että mitä sitä pientä sieltä pois siirtää, kun en pysty omassa sängyssä nukkumaan kuitenkaan.
Nyt kuuluu kutsu...
T: Ynis
Meillekin voi SiPi-rinki tulla vain päiväkahville koska eilen siivottiin oikein pitkään ja kunnolla. Ihana tunne kun on syväpuhdasta!
Pilen maitokahvin värinen seinä kuulostaa ihanalta! Ne värilastut on kyllä hyvä keksintö :) Mukavaa muuttoa teille edelleen.
Meillä oli kuin olikin eilen kesäjuhlat talonväen kanssa. Paino nimenomaan sanalla kesä-. Huvitoimikunta oli kattanut pitkät ruokaa notkuvat pöydät (nyyttärimeininki) autokatokseen :) Autot sai värjötellä sateen armoilla. Oli musiikkia, kynttilöitä, tunnelmaa ja todella hauskaa menoa. Lapsetkin oli niin täysillä mukana. Sadevaatteet ja ulkoilupuvut olivat oikein hyvät juhlavaatteet sekä aikuisille että lapsille. Kivaa oli.
Jaahas, täytyy lähteä. Mulla on tänään omaa menoa, näen muutamia opiskelukavereita pitkästä aikaa. Jipiii.
Kivaa päivää kaikille! Onneksi tänään paistaa aurinko, ainakin näillä leveysasteilla. Tiedä sitten kuinka kauan.
Alli
täällä puolestaan. Olin pitkästä aikaa minäkin iltaviihteellä eli toisten kesäloman alkuriemua katsastamassa ja tunnin pääsylippujakin tilaisuuteen kauppaamassa.
Typy oli vielä ennen puoltayötä juuri tehnyt kakat, joten olivat isin kanssa käyneet yösuihkussa :-) Tänä aamuna maistuivat hyvin unet kummallekin, minä yllättäen heräilin ensimmäisenä, vaikka luulin olevani univuorossa.
Kahdet lakkiaiset koluttu myös eilen ja tänään vielä yhdet valmistujaiset. Jotenkin kemuvaihe jäänyt päälle :-)
Kemu-Keilin
Mies vei typyn ulos ja poika on naapurissa eli multa puuttuu vahti..Mokkapalapiirakka pohja on kyllä valmis mutta sen pitää jäähtyä ennen päällistä..
Se ohje ilman kaakaota käy varmaan marjapiirakoille??
Ayapille vielä munaton kysymys...Miten lettuja tai pinaattilettuja?typy niin tykkäis...
Kukkuu:Minkä värisissä varpaankynsissä ajattelit synnyttää?? :-)
Me ollaan hengessä mukana ja voidaan loitsia,mut ikävä kyllä ei voida tulla kertomaan suppareista ja pönttöön pudonneista limatulpista..
Ainakaa kaikki me!
Täytyy jatkaa hommia jos ehtis hetken levähtää ku typyki nukkuu!
Aurinko alko paistaa :-))
jatu
Kyllä on tehnyt hyvää tälle mammalle rattoisa viikonloppu perheen kesken. Jospa pieni alakulo väistyisi ihan kokonaan syrjään ja saisin uutta puhtia.
Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut Ynikselle ja Kerpulle!
Pile: Kovasti on täältäpäin lähtenyt sinulle ja perheelle tsemppiä muuttoon telepaattisesti. Jaksua! Asuntonne kuulostaa upealta.
Kukkuu: Hienoa, että JMM on taas kehissä ja remppa etenee. Lähetän täältä remppaintoa. Äläkä huoli, kyllä me ollaan mukana loitsimiskuorossa, vaikka kaikki emme olekaan raskaana. Olisi kyllä tosi huippua olla kaikki yhtä aikaa raskaana ja hymistä taas piirissä suppareita luoksenne. Hyvää ja rauhallista oloa! =)
-Mimmuli ja Nöösä
Oliko Ynksyllä kiva ilta?
Mulla iski flunssa,huomen pojalla juhlat joten pitäs leipoo ja käydä kaupas...Kamala olo!!!!!
jatu