Lue keskustelun säännöt.
Asperger-diagnoosi aikuisena
29.10.2019 |
Onko kellään kokemusta asperger-diagnoosin saamiseen liittyvästä prosessista aikuisiällä? Olen jo vuosia ollut 98-prosenttisen varma, että minulla on asperger, mutta näin kolmekymppisenä oireet ovat alkaneet kuormittaa minua aiempaa enemmän ja kaipaisin diagnoosia ja sen kautta saatavaa tukea esimerkiksi työelämässä selviytymiseen. Olen ihan normaaliälyinen ja esimerkiksi yliopiston käynyt hyvällä menestyksellä. Olen myös ollut työelämässä opintojen ohellakin, mutta nyt valmistumisen jälkeen ja täysipäiväiseen työelämään siirtymisen jälkeen voimavarat tuntuvat olevan koko ajan lopussa. Työelämä muuttuu koko ajan sosiaalisesti vaativammaksi enkä pysy muutoksen mukana.
Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa diagnoosiin johtavasta prosessista ja monessa paikassa sanotaan, että jo lapsuudessa on pitänyt olla merkittävää oireilua, jotta diagnoosin voi aikuisena saada. Olen siis nainen ja esimerkiksi alakouluaikoina olin hyvin arka, tunnollinen ja hyvä koulussa, eli sen ajan ihanneoppilas. Vaikka käytöksessäni oli asperger-lapsille tyypillisiä piirteitä, eivät ne purkautuneet häiriökäyttäytymisenä, joten mitään dokumentaatiota lapsuuden ongelmista ei ole. En usko, että vanhempanikaan muistavat lähes 30 vuoden takaisia asioita ja 90-luvulla lapset hoitivat muutenkin vertaissuhteensa keskenään eivätkä vanhemmat niihin juuri puuttuneet, joten esimerkiksi sosiaalisissa suhteissa olleista ongelmistani heillä ei edes ole juurikaan tietoa.
Asun pk-seudulla ja olen juuri lopettanut määräaikaisen työsuhteen, eli toistaiseksi ei ole pääsyä esimerkiksi työterveyshuoltoon. Yksityisellekään ei oikein olisi varaa mennä, varsinkaan kun diagnoosiin johtavat tutkimukset ovat ilmeisesti aika pitkäkestoisia ja laajoja. Onko kellään kokemusta, miten julkisella puolella edetään autismikirjoon liittyvien ongelmien kanssa vai onko siellä edes mahdollista saada tukea, jos ongelmat eivät ole todella vakavia?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiitos mulla oli juuri ja juuri varaa yksityiselle psykiatrille... Tämä sanoi että julkiselle puolelle voi joutua jonottamaan puoli vuotta ennen kuin pääsee psykiatrille, ja siitä 3 kk että pääsee as-tutkimuksiin. Minulle tehtiin lähete tämän kuun alussa, eli luultavasti vasta tammikuussa pääsen psyk. polille, ja nyt jo vtuttaa tämä odottelu.
Kävin jo 15 vuotta sitten lastenpsykiatrian polilla as-tutkimuksissa mutta en saanut diagnoosia ja täten myös vanhempani jäivät ilman tukea. Kyllähän sen takia heillä tuli tehtyä minun kanssani virheitä, mm. puhuivat minulle väsyessään todella ilkeästi (enkä minäkään mikään enkeli ollut, päinvastoin), joista seurasi minulle mm. masennusta ja ahdistusta. En tajua miksi en saanut diagnoosia koska olin niin assi ja nepsy kuin vaan voi olla, luultavasti syy oli siinä koska olin tyttö.
12 vuotta käytin mielialalääkkeitä ja kävin silloin tällöin psykologilla, mutta mitään konkreettista apua en sieltä saanut. Lääkkeiden avulla kävin lukion, amiskorkean ja pääsin työelämään. Tänä vuonna pääsin viimein lääkkeistä eroon.
Mitä lääke söit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä aspergerit ja autimismit ovat aikamme muotidiagnooseja, joiden avulla avuttomat vanhemmat luikertelevat kasvatusvastuusta ja laiskat ja keskittymiskyvyttömät aikuiset työelämästä. Pari vuotta sitten lääketieteen asiantuntijat totesivat, että noita diagnooseja tehdään ihan liikaa suhteessa todellisuuteen, mutta sitä sanomaa ei haluta kuulla.
Ok boomer.
Ainakin vielä tämän vuoden elokuussa diagnoosiksi tuli asperger.
Nämä aspergerit ja autimismit ovat aikamme muotidiagnooseja, joiden avulla avuttomat vanhemmat luikertelevat kasvatusvastuusta ja laiskat ja keskittymiskyvyttömät aikuiset työelämästä. Pari vuotta sitten lääketieteen asiantuntijat totesivat, että noita diagnooseja tehdään ihan liikaa suhteessa todellisuuteen, mutta sitä sanomaa ei haluta kuulla.