Viidesluokkalaisella tytöllä ei kavereita

josta löytyisi samanhenkistä seuraa

Haleja molemmille

Mutta toisaalta minusta ei kannata kovin paljon ruotia sitä (varsinkaan tytön kanssa!) miksi tyttö on "ärsyttävä" ja "ei kelpaa". Sehän syö vaan entisestään itsetuntoa, mikä on sosiaalisen aseman kannalta tärkeä asia. Oikeasti voi olla niinkin, että tytössäsi ei ole yhtään mitään vikaa, mutta että luokassa on vaan sosiaaliset kuviot jo niin vakiintuneet, että niitä ei helposti enää muutetakaan sille oikein mitään voi. Ainakin mun ollessa viidennellä oli jo aivan selkeä jako suosittuihin ja tyhmiin ja sitten muutamia neutraaleja tapauksia sen ulkopuolella.



Se, että opettaja sanoo tyttöä taiteelliseksi, saattaa ihan hyvin vaan olla lohduttelua, eikä tarkoita sillä välttämättä mitään sen kummempaa. Taiteellisuus vaan kuulostaa sopivan positiiviselta ja epäselvältä "syyltä" ullkopuolelle jäämiseen. Tätä taiteellisuutta en enempää miettisi tässä kohtaa.



Sen sijaan se, mitä minä tekisin, olisi se, että yrittäisin kehittää tytölle jonkun jutun, jota luokkakaverit arvostaisivat ja johon ei ihan kaikilla olisi mahdollisuutta. Ehkä se lisäisi kavereiden kiinnostusta? En kyllä tähän hätään keksi, mitä se voisi olla. Joku jännä, viileä harrastus, ehkä joku vähän teinimäisempi. Ainakin kultaisella 80-luvulla viidesluokkalaiset oli olevinaan jo niin teiniä että.

Itse työskentelen jonkin verran myös alakouluikästen parissa, ja jäin pohtimaan tuota tytöstäsi joskus käyttettyä sanaa "ärsyttävä". Jos tyttö on nähdäksesi mieluummin ujon ja hiljaisen oloinen, voi olla, ettei hän osaa/uskalla ottaa luontevasti kontaktia ikätovereihinsa, vaan ikään kuin väenväkisin yrittää sopia joukkoon ja tehdä itseään tykö - minkä tuon ikäiset usein kokevat ärsyttävänä. Avataanpa sanaa vielä toisesta näkökulmasta: useat alakoululaiset kuvaavat muutamaa vuotta nuorempia sisaruksiaan nimenomaan sanalla "ärsyttävä". Pikkuveli/sisko ei vielä ymmärrä kaikkea mistä puhutaan, ei osaa pelien sääntöjä, sotkee leikit ja kuitenkin tahtoo kovasti olla kaikessa mukana - on ärsyttävä. Ehkäpä ujo tyttösi, yrittäessään päästä porukkaan mukaan, muistuttaa näitä pikkusisaruksia? Ei missään nimessä siinä, etteikö osaisi pelata ja leikkiä, vaan nimenomaan sosiaalisen vuorovaikutuksen suhteen: taitoa ei aivan ole riittävästi, mutta yritystä sitäkin enemmän.



Omasta yläkoulusta muistan tytön, joka ei koskaan puhunut kenellekään ja meni lukkoon, jos häntä välitunnilla puhutteli. Samassa alakoulussa olleet kertoivat hänen olleen aina "tuollainen", mutta joskus kutsuneen jonkun kotiinsa leikkimään. Siellä tyttö kuulemma muuttui täysin, ei antanut vieraalle suunvuoroa ja yritti epätoivoisesti saada toisen kaverikseen. Tämä kuulemma oli kovin hämmentävää ja toisinaan pelottavaakin.. Ihan fiksu aikuinen tuostakin tapauksesta kuitenkin kasvoi. Ei mikään maailman ekstrovertein vieläkään, mutta sellainen tavallinen ihminen.

Mutta toisaalta minusta ei kannata kovin paljon ruotia sitä (varsinkaan tytön kanssa!) miksi tyttö on "ärsyttävä" ja "ei kelpaa". Sehän syö vaan entisestään itsetuntoa, mikä on sosiaalisen aseman kannalta tärkeä asia. Oikeasti voi olla niinkin, että tytössäsi ei ole yhtään mitään vikaa, mutta että luokassa on vaan sosiaaliset kuviot jo niin vakiintuneet, että niitä ei helposti enää muutetakaan sille oikein mitään voi. Ainakin mun ollessa viidennellä oli jo aivan selkeä jako suosittuihin ja tyhmiin ja sitten muutamia neutraaleja tapauksia sen ulkopuolella.



Se, että opettaja sanoo tyttöä taiteelliseksi, saattaa ihan hyvin vaan olla lohduttelua, eikä tarkoita sillä välttämättä mitään sen kummempaa. Taiteellisuus vaan kuulostaa sopivan positiiviselta ja epäselvältä "syyltä" ullkopuolelle jäämiseen. Tätä taiteellisuutta en enempää miettisi tässä kohtaa.



Sen sijaan se, mitä minä tekisin, olisi se, että yrittäisin kehittää tytölle jonkun jutun, jota luokkakaverit arvostaisivat ja johon ei ihan kaikilla olisi mahdollisuutta. Ehkä se lisäisi kavereiden kiinnostusta? En kyllä tähän hätään keksi, mitä se voisi olla. Joku jännä, viileä harrastus, ehkä joku vähän teinimäisempi. Ainakin kultaisella 80-luvulla viidesluokkalaiset oli olevinaan jo niin teiniä että.

muun luokkansa tytöt? Siis onko hiukset ja vaatteet samaa tyyliä ja saako/haluaako leikata tukkansa ja valita vaatteensa muodin mukaan? Yksi mun luokkalainen tyttö viidennellä ei suuremmin piitannut ulkonäöstään eikä vaatteistaan. Äiti sitten hoiti tuon puolen ja koska hänellä oli hieman omalaatuinen maku, tyttö erottui joukosta ja varmaan osittain sen takia häntä alettiin pitää kummallisena. Esim. hänellä oli aina pieni olkalaukku jossa kukkaro ja avaimet (ei mikään hienostelujuttu, vaan pieni "käsilaukku" repun lisäksi) ja käytti myös sisätossuja kun äiti halusi, kukaan muu luokasta ei niitä enää käyttänyt.



Toinen juttu voi sitten olla ne tytöt, jotka ei saa leikata tai kasvattaa hiuksia tai pukeutua muodin mukaan, vaikka haluaisivat. Se voi ihan oikeasti vaikuttaa siihen, kuinka hyvin pystyy kuulumaan joukkoon. Vai olenko ihan hakoteillä, onko viidesluokkalaisten maailma parissakymmenessä vuodessa muuttunut ihan toiseksi?



Entä voisiko olla kyse siitä, että ap:n tyttö on vähän myöhemmin kehittyvää sorttia, jos hän ei osaa tai ole kiinnostunut puhumaan teinijutuista, pojista, diskoista jne. mitä nyt nuorisoviihde milloinkin painottaa? Sekin voisi viitata siihen, että joskaverit tarkoittaa ärsyttävällä tarkoitetaan samalla tavalla hankalaa kuin pikkusisarukset ovat, voisiko olla, että luokan muut tytöt ovat kehittyneempiä kuin ap:n tyttö?

että lapsista tulee koulukiusaajia kun vanhemmat on tuollaisia mulkkuja.

Todella viisaita ajatuksia teillä, niissä on varmasti perää. Tyttö on ollut pari kertaa mukana koulun discoissa ja on kovasti innoissaan ehkä liikaakin muitten silmissä. Tuo epäluonteva ja yli-innokas, pikkusisarusmaisen tungetteleva käytös kuulosti jotenkin tutulta tyttöni kohdalla, ehkä siinä siis vika. Siihen tuskin voi vanhempana vaikuttaa jos lapsi ei handlaa sosiaalisia sääntöjä. Toivoa sopii lapsen vuoksi että ne kehittyisivät vielä ettei murrosiässä jäisi aivan yksin. Kiitos teille hyvistä näkökulmista.

lyömässä jotain leimaa? Siihenhän kuuluu juuri sosiaalisten taitojen puute ja kykenemättömyys hienovaraisten viestien lukemseen ihmisten kanssakäymisessä.

Musta tähän on tullut ihan asiallisia ja kiinnostavia vastauksia.



Voisiko muuten joku nykyviidesluokkalaisia tunteva kertoa, ovatko vielä lapsia vai alkaako olla teinarimeininkiä?

menevän tytön kanssa, eli ihan lapsia ovat onneksi.

tai siis tyttöä koettaa muuttaa, että sopisi joukkoon. Siinähän vaan vahvistuu se viesti, ettei voi tulla hyväksytyksi omana itsenään. Eikä se välttämättä kuitenkaan toimi, varsinkin jos entinen rooli alkaa olla jo kovin vakiintunut, roolinvaihdos ei ole uskottava ja siihen suhtaudutaan tyyliin "mitä toikin nyt yhtäkkiä yrittää esittää".



Toisaalta oikeanlaiset neuvot voi olla tosi arvokkaita, itse ainakin olin teininä vähän katkera mun vanhemmille, kun koin, etteivät olleet osanneet valmistaa mua ala-asteen lopun ja yläasteen sosiaalisiin kuvioihin yhtään.

Jos itsekin tunnistit tytön hiomista kaipaavan taidon luontevassa kaveriporukkaan liittymisessä, niin tokihan tuota voi harjoitella. Ei ehkä niinkään kotona vanhempien kanssa, mutta monissa harrastuksissa tuota harjoitusta saisi. Pointtina harrastuksen valinnassa olisi se, että tilaisuuksia jutusteluun ja kaverisuhteiden luomiseen tulisi runsaasti ja "kuin itsestään." Pahitteeksi ei olisi sekään, jos harrasteryhmän ikäjakauma olisi himpun laajempikin, jolloin ohjaajien oletus ryhmän sosiaalisista valmiuksista (ja tätä myöden ojhelman suunnittelu) asetetaan nuorimpien mukaan, ja tyttösi sopii joukkoon mainiosti.



Erilaiset käsityö/kuvaamataitopiirit tarjoavat mahdollisuuden jutella varsinaisen tekemisen lomassa, jolloin tytön mahdollinen paine "sanoa äkkiä jotakin fiksua" ei kasva suunnattomaksi, vaan saa omaan tahtiin jutustella. Mikäli ajatus seurakuntien tyttökerhoista, kokkikerhoista tms. ei aivan kauhistuta, niin niissäkin useimmiten puuhastellaan kaikenlaista ja "kaikki on kavereita" -periaatteella ollaan liikkeellä. Seurakunnille vielä pisteet siitäkin, että vapaaehtoisohjaajat ovat useimmiten koko sydämellään pelissä mukana ja paikalla lapsia varten.



Mietinnän arvoinen olisi myös näytelmä/ilmaisutaitokerho. Tällaisia ei tietysti joka paikasta löydy, mutta voisi olla hyinkin kasvattavaa opetella eläytymään erityyppisten ihmisten osiin, miettiä minkälainen on tällainen tai tuollainen hahmo, miten hän toimii, liikkuu, puhuu, viestii yleensäkin. Luvan kanssa tehdyt roolien rakentamiset, analysoinnit ja purkamiset auttavat myös oman toimintansa ymmärtämisessä ja antavat malleja, miten monin tavoin on mahdollista toimia. Enkä tarkoita,että tytön tulisi oppia vetämään roolia, vaan vain saada kokemuksia erilaisista tavoista tulla esiin ja porukkaan mukaan. Tällöin hänellä olisi mahdollisuus valita, miten toimii, eikä vain toistaa tuota epätoimivaa toimintamalliaan. (ja niin, vaatihan tämä näytelmäkerholta sitäkin, että ilmaisua todella harjoitellaan monipuolisesti, eikä vain päätetä että nyt reenataan prinsessa ruusunen, sä olet ruma siskopuoli etkä muuta opettelekaan tänä vuonna...)



T: se pikkusisarusajatuksen heittänyt