HS: Osa ihmisistä on muita herkempiä häpeälle, ja se voi estää löytämästä parisuhdetta – Asiantuntija kertoo, miten häpeäherkkyys vaikuttaa elämään

https://pastebin.com/raw/n4RfGkZ1

Itselle häpeä on myös todella tuttu asia. Minua kasvatettiin niin, että jos tein jonkun asian väärin tai eri tavalla kuin vanhempani tahtoivat niin rangaistus oli aina sellainen häpeään liittyvä. Sain arestia tai muuten minua sanottiin, että olin surkea ihminen tai valehtelija jos en heti kertonut kaikkea vanhemmille. Olin muutenkin todella kiltti lapsi ja aika ujo joten olisin kaivannut erilaista kannustusta. Vanhemmat pistivät minua myös harrastamaan jotain lajeja, kun heidän mielestään minun piti muuttua vahvemmaksi ja rohkeammaksi. Todellisuudessa jännitin yhä enemmän, kun en aina pärjännyt niissä lajeissa niin hyvin ja pelkäsin varsinkin isäni suuttumista. Elämä oli lapsena sellaista, että yritin vaan olla mahdollisimman helppo ja miellyttää vanhempia ja toisaalta olin tavallaan niiden kehujen ja muutenkin sellaisen aidon välittämisen puutteessa. 

Myöhemmin minua kiusattiin paljon ja jäin asian kanssa omilleni ja vanhemmat syyllistivät minua etten ole tarpeeksi vahva ja olen itse niin surkea, että ei ole ihme, kun kiusataan. Sen vuoksi näistä ei myöskään puhuttu, kun vanhemmille oli häpeäksi se, kun minä en pärjännytkään niin hyvin ja he itse olivat aina erilaisia ihmisiä kuin minä itse ja sen vuoksi oli vaikeaa heidän tajuta se, etten kestänytkään niin paljon kuin he. Nämä asiat vievät minulta itsetunnon ja oikeasti olen saanut niin ikävää kommenttia muilta, etten ole oikein nuoruudessa kuullut keneltäkään mitään hyvää en muilta ihmisiltä tai edes vanhemmilta. Joskus silloin, kun onnistuin koulussa tai muuten suorituksen yhteydessä, mutta ei muuten. Tämän vuoksi oikeastaan en enää edes halua toisten seuraan ja jännitän ihmisiin tutustumista todella paljon. En halua enää miellistellä ketään ja olen jotenkin tajuamassa sen, että minullakin on jokin arvo, mutta muuten en enää koe oloani hyväksi varsinkaan isommassa porukassa. On tietty kuori päällä ja suojelen itseäni.

Jo ystävien löytäminen on vaikeaa ja sen vuoksi toisaalta en ihmettele sitä, etät olen sinkku ja ajatus, että toinen näkisi "sisimpääni ja pääsisi niin lähelle" pelottaa aika tavalla. En tiedä pystynkö siihen ja voinko vaatia keneltäkään niin hidasta tutustumista. Silloin on parempi luovuttaa ja tavallaan ajattelen, ettei kukaan ansaitse minua jos en ole edes sinut itseni kanssa. Sitten toisaalta ajattelee jos kuitenkin joku tahtoisi edes yrittää niin itsekin yrittäisin. Ihmiset oikeasti olleet todella ikäviä elämässäni jo tähän mennessä. Itse olen nuori nainen.

Vierailija kirjoitti:

Oi referointijumala, auta poloista aaveen lukijaa!

Artikkeli perustuu VÄESTÖLIITON blogiin. Googlella löytyy!

Vierailija kirjoitti:

Ylös

EIKU ALAS !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesarin jutussa linkki tähän Väestöliiton juttuun: Sinulle, häpeäherkkä sinkku

https://vaestoliitonblogi.com/2019/10/21/sinulle-hapeaherkka-sinkku/

Kiitos tästä linkistä. Ensimmäinen muistoni lapsuudesta on häpeä - alle kouluikäisenä jo tunsin etten tule koskaan saamaan puolisoa ja lapsia koska olen ruma ja tyhmä. Ja niinpä olenkin 37v. ikisinkku. Säälittävät yritykseni tavata joku ovat päättyneet tuohon tuplahäpeään: puhun aivan liikaa ja sitten inhoan itseäni kun en osaa edes hiljaa olla. Hävettää pelkästään tämän kirjoittaminenkin. Kaikki treffit päättyneet kotona kyyneliin siksi etten vain osaa olla niin kuin muut. Nyt yli 5 vuoteen en ole edes yrittänyt tavata ketään.

Mulla on täysin päinvastainen ongelma. En osaa puhua niin paljoa että olisin normaali.

Mäkin olen aina tiennyt etten koskaan kelpaa kenellekään. Voisin tosin varmaan saada miehen periaatteessa, olen kai ihan sievä ja olen jonkin verran treffaillut ja jotkut miehet haluaa tapailla ja seksiä, itse lopetan nuo koska se on mulle ahdistavaa. Eli tuo mun uskomus etten voi kelvata, ei ole ehkä totta mutta silti mä uskon siihen. Läheisyys on vaikeaa koska pelkään olevani jotenkin vastenmielinen, likainen ja haiseva. Kaipaan hellyyttä ja läheisyyttä mutta en pysty niihin yhtään.

Ystävyyssuhteita naisten kanssa taas mulla ei voi olla koska en voi yhtään luottaa naisiin. Ne on olevinaan mielinkielin ja seuraavassa hetkessä menevät haukkumaan sua jonkun kaverinsa kanssa. En koskaan ota mitään kontaktia ihmisiin työpaikalla tms., siis jotain vähäistä small talkia voi olla mutta en koskaan avaudu yhtään tai jaa ajatuksiani. Vetäydyn koska tiedän että ihmiset eivät halua olla mun kanssa tekemisissä yhtään enempää kuin on pakko, tiedän että ne inhoavat mua joten vältän niiden seuraan tunkemista.