HS: Osa ihmisistä on muita herkempiä häpeälle, ja se voi estää löytämästä parisuhdetta – Asiantuntija kertoo, miten häpeäherkkyys vaikuttaa elämään

Ylös

Vierailija kirjoitti:

Mä häpeän itseäni ja tekemisiäni jatkuvasti... on ihan lottovoitto että löysin miehen joka ei tuomitse, ja joka saa tuntemaan olon huomattavasti helpommaksi kuin tyyliin kenenkään muun kanssa.

Näppituntumalla epäilen ettei naiselle tämä häpeäntunne ole niin kova este parisuhteelle kuin se on miehelle. "Kelvollisen miehen" on edelleenkin sovittava hyvin kapeaan rooliin.

Tämä ei tietenkään ole kenenkään vika, enkä siitä myöskään naisia halua syyttää millään tavoin - jokainen saa luonnollisesti toivoa kumppaniltaan mitä haluaa. Itsevarmuudella on paaaljon suurempi merkitys naisille kuin miehille ylipäätään.

Häpeä on yksi eniten tuntemiani tunteita. Elän ja tunnen häpeän kautta.

No jaa, epävarma nainen ei kelpaa kellekään ellei satu olemaan joku malli. T: yli 10 vuotta sinkkuna

Kirjoitan häpeäni paperille ja poltan metsässä. Hyvin tepsii. Tuntuu kuin olisin keksinyt jonkun loitsun siihen vahingossa.

Hesarin jutussa linkki tähän Väestöliiton juttuun: Sinulle, häpeäherkkä sinkku

https://vaestoliitonblogi.com/2019/10/21/sinulle-hapeaherkka-sinkku/

Vierailija kirjoitti:

Saispa joku, jolla pääsy, kopioitua tekstin.

Totta. Kohderyhmä, jonka pitäisi päästä lukea tällainen artikkeli, on juuri se, jolla ei ole varaa maksaa Hesarin tilausta. Hesari pistää lukolliseksi kaiken sellaisen, mistä olisi hyötyä tietyille ihmisille eniten ja jotka eivät pysty maksamaan tilausta. Sosiaalipornoa, mutta onhan heillä siihen oikeus.

Vierailija kirjoitti:

Hesarin jutussa linkki tähän Väestöliiton juttuun: Sinulle, häpeäherkkä sinkku

https://vaestoliitonblogi.com/2019/10/21/sinulle-hapeaherkka-sinkku/

Kiitos!

T: jatkuvasti syyllisyyttä ja häpeää tunteva ADHD ja ikisinkku

Kiusaavat sitten muita.

Vierailija kirjoitti:

Hesarin jutussa linkki tähän Väestöliiton juttuun: Sinulle, häpeäherkkä sinkku

https://vaestoliitonblogi.com/2019/10/21/sinulle-hapeaherkka-sinkku/

Kiitos tästä linkistä. Ensimmäinen muistoni lapsuudesta on häpeä - alle kouluikäisenä jo tunsin etten tule koskaan saamaan puolisoa ja lapsia koska olen ruma ja tyhmä. Ja niinpä olenkin 37v. ikisinkku. Säälittävät yritykseni tavata joku ovat päättyneet tuohon tuplahäpeään: puhun aivan liikaa ja sitten inhoan itseäni kun en osaa edes hiljaa olla. Hävettää pelkästään tämän kirjoittaminenkin. Kaikki treffit päättyneet kotona kyyneliin siksi etten vain osaa olla niin kuin muut. Nyt yli 5 vuoteen en ole edes yrittänyt tavata ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä huomaan että että lapsistani toinen tuntee erityisen herkästi häpeää. Meillä ei nöyryytetä eikä raivaroida eikä ladella kohtuuttomia rangaistuksia (tai oikeastaan rangaistuksia ollenkaan), mutta en oikein tiedä miten häntä pitäisi kasvattaa kun virheitä tai väärin tekemisiä ei saisi huomata lainkaan. Ja kun hän ei pysty häpeän lamaannuttamana myöntämään mitään tai ottamaan vastaan lohtua tai ymmärrystä niin vähissä on keinot käsitellä. Kuitenkin lapsi välillä mokaa ja rikkoo sääntöjä niin kuin kuka tahansa lapsi, ja minun on aikuisena tuotava esiin että huomaan enkä hyväksy. Kun vain keksisi miten se tehdään niin että lapsi ei mene totaalilukkoon!

Tämä on just sellainen ujo ja tunnollinen "mallioppilastyttö" joka alkaa yläkoulussa saada paniikkikohtauksia ja kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Miten estän sen?

Myös raskaudenaikaiset kokemukset vaikuttavat siihen, miten lapsi kokee myöhemmin elämässää asioita. Niihin on joskus hyvin vaikea päästä käsiksi juuri siksi, että ne ovat varhaisia kokemuksia. 

Jo pieni vauva voi tuntea häpeää siitä, ettei häntä huomioida. Tämä on hyvä muistaa aikana, jolloin lapset ovat tuon tuosta tilanteessa, että yrittävät saada katsekontaktin aikuiseen - joka taas on poissaolevana puhelimen ääressä. 

Yhteyden puute tuottaa häpeää, joka taas myöhemmin elämässä tuottaa yhteyden puutetta. 

Katsekontaktin, sylin tai keskustelun objektiivisesta puutteesta tämä lapsi ei ole kärsinyt (esim. rattaat jäi meillä kokonaan käyttämättä kun hän viihtyi sylissä, myös nukkuessaan), mutta pikkusisaruksen syntymä oli lapselle paljon, paljon isompi pala kuin olisin osannut kuvitella. Ja minullekin. Riippumatta siitä mitkä mahdolliset tekijät raskausaikana ja varhaisvuosina ovat johtaneet nykytilaan, minua kiinnostaa mitä voin tehdä lapsen tukemiseksi nyt. Muuta kuin helliä, paijata, kertoa hänelle miten ihana ja tärkeä hän on, pitää lähellä, katsoa arvostaen, kuunnella kunnioittaen ja antaa aikaani - tämä on normiarkea.

Vierailija kirjoitti:

En pääse lukemaan artikkelia, mutta narsisti-äiti ja kulatalpsi sisarukset nujersivat minut heijastamallaan häpeällä ja nöyryyttämällä ja häpäisemällä jatkuvasti, aikusiena olen sit yhä tapettiin maastoutuva, poljettu, kaikessa epäonnistunut, masentunut työtön, ihmissihteita nolla:( Nujerrettu häpeämään kaikkia perustarpeitakin, nolattu jatkuvasti julkisesti, en todellakaan uskalla edes haaveilla parisuhteesta ikinä, terapiaan ei ole rahaa.

Olen pahoillani puolestasi:(

Diakonille voi mennä puhumaan ilmaiseksi, jos siitä vaikka olisi apua.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva jos joku voisi referoida. Haluaisin ymmärtää häpeää paremmin.

Itse en usko tuntevani häpeää. Joskus tunnen katumusta huonoista valinnoistani, mutta se on rakentava tunne ja saa minut toimimaan jatkossa paremminn

Häpeän monet kasvot on hyvä kirja. Muistaakseni siinä väitettiin että kaikki tuntevat enemmän tai vähemmän häpeää, mutta jotkut eivät tiedosta sitä ollenkaan ja piilottavat häpeänsä sekä itseltään että muilta.

Sitten sen kirjan mukaan voi joko piilottaa sen muilta mutta ei itseltä, tai itseltä mutta ei muilta...

Myös häpeän ja sen eri esiintymismuotojen vaikutusta käsiteltiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva jos joku voisi referoida. Haluaisin ymmärtää häpeää paremmin.

Itse en usko tuntevani häpeää. Joskus tunnen katumusta huonoista valinnoistani, mutta se on rakentava tunne ja saa minut toimimaan jatkossa paremminn

Häpeän monet kasvot on hyvä kirja. Muistaakseni siinä väitettiin että kaikki tuntevat enemmän tai vähemmän häpeää, mutta jotkut eivät tiedosta sitä ollenkaan ja piilottavat häpeänsä sekä itseltään että muilta.

Sitten sen kirjan mukaan voi joko piilottaa sen muilta mutta ei itseltä, tai itseltä mutta ei muilta...

Myös häpeän ja sen eri esiintymismuotojen vaikutusta käsiteltiin.

Kaikki muut paitsi psykopaatit tuntevat häpeää.

Olen voimakkaasti häpeää tunteva mies. Paljon on mennyt mahdollisuuksia ohi tämän takia ja olen aina ajatellut, että muut eivät pidä minusta. Todennäköisesti ylitulkitsen kaiken, eipä kukaan ole edes koskaan suoraan sanonut mitään negatiivista. Asian tiedostaminen on auttanut paljon. Yritän jopa ajatella niin, että torjutuksi tuleminen on minulle saavutus, kun normaalisti vältän kuollakseni tilanteita missä voisin tulla torjutuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saispa joku, jolla pääsy, kopioitua tekstin.

Artikkeleita saa referoida, ei kopioida kokonaan. 

Miten niin ei saa? Tieto kuuluu kaikille

Juuri häpesin vanhaa muistoa. Siitä seuraa yleensä itseviha hetkeksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen voimakkaasti häpeää tunteva mies. Paljon on mennyt mahdollisuuksia ohi tämän takia ja olen aina ajatellut, että muut eivät pidä minusta. Todennäköisesti ylitulkitsen kaiken, eipä kukaan ole edes koskaan suoraan sanonut mitään negatiivista. Asian tiedostaminen on auttanut paljon. Yritän jopa ajatella niin, että torjutuksi tuleminen on minulle saavutus, kun normaalisti vältän kuollakseni tilanteita missä voisin tulla torjutuksi. 

Sama tyyppi jatkaa vielä. Lapsuudessani ja nuoruudessani häpesin hirveästi tekemästä joitain asioita mitä (muka) vanhempani pitivät turhina tai tyhminä. Nyt olen seurannut, miten nuoremmat sisarukseni tekevät näitä asioita ja vanhemmat sivuuttavat koko asian olan kohautuksella. Olen vaan ylitulkinnut kaiken ja rajoittanut elämääni sen takia. Pitää yrittää ajatella, että näkemykseni ja havaintoni maailmasta eivät ole neutraaleita. 

Vierailija kirjoitti:

Olen voimakkaasti häpeää tunteva mies. Paljon on mennyt mahdollisuuksia ohi tämän takia ja olen aina ajatellut, että muut eivät pidä minusta. Todennäköisesti ylitulkitsen kaiken, eipä kukaan ole edes koskaan suoraan sanonut mitään negatiivista. Asian tiedostaminen on auttanut paljon. Yritän jopa ajatella niin, että torjutuksi tuleminen on minulle saavutus, kun normaalisti vältän kuollakseni tilanteita missä voisin tulla torjutuksi. 

Mua kans välillä mietityttää tuo, että mitä kaikkea onkin mennyt ohi kun en vaan kehtaa. Tiedostan joka päivä että elämä on niin lyhyt ja "pitäisi tehdä jotain" kun vielä on aikaa. Ja sitten häpeän kun en taaskaan tehnyt mitään. Ja sama myös tuo että en todellakaan laita itseäni noihin tilanteisiin... Olen tämän takia todella paljon yksin. T. 37v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen voimakkaasti häpeää tunteva mies. Paljon on mennyt mahdollisuuksia ohi tämän takia ja olen aina ajatellut, että muut eivät pidä minusta. Todennäköisesti ylitulkitsen kaiken, eipä kukaan ole edes koskaan suoraan sanonut mitään negatiivista. Asian tiedostaminen on auttanut paljon. Yritän jopa ajatella niin, että torjutuksi tuleminen on minulle saavutus, kun normaalisti vältän kuollakseni tilanteita missä voisin tulla torjutuksi. 

Mua kans välillä mietityttää tuo, että mitä kaikkea onkin mennyt ohi kun en vaan kehtaa. Tiedostan joka päivä että elämä on niin lyhyt ja "pitäisi tehdä jotain" kun vielä on aikaa. Ja sitten häpeän kun en taaskaan tehnyt mitään. Ja sama myös tuo että en todellakaan laita itseäni noihin tilanteisiin... Olen tämän takia todella paljon yksin. T. 37v

Kokemattomuuden häpeäminen on myös yksi turhan häpeän muodoista. Muita kiinnostaa yllättävän vähän tuollaiset asiat sinussa.