Lue keskustelun säännöt.
Mies sanoi nyt sitten, ettei hänellä ole tullut tunteita minua kohtaan
24.10.2019 |
Eli meistä ei tule mitään. Jäinkin miettimään millainenkohan naisen pitäisi olla, että mies rakastuu? Ja miksi se rakastumisen tunne on monille niin tärkeä asia, varsinkin kun suuri osa niistä parisuhteista jotka on muodostettu rakastumisen huumassa päättyvät lopulta? Eikö olisi fiksumpaa yrittää parisuhdetta sen kivan tyypin kanssa eikä tavoitella jotain enemmän, kun se "enemmän" on usein vain utopiaa?
Kommentit (49)
Älä huoli, ap. Löytyy paljon miehiä jotka hyväksyvät "parisuhteeseen" lähes naisen kuin naisen. Voit sitten luoda sitä laimeaa, ihan kivaa suhdetta sellaisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on yksilöllistä, minkälaiseen ihmiseen kukin rakastuu. Biologian ja psykologian yhteistulos. Ja ei, useimmiten ei varmaan ole hyvä idea lähteä yrittämään parisuhdetta jonkun ihan kivan kanssa ilman tunteita ja intohimoa.
Ainakin mun mielestä meillä oli hyvää sek siä. Ehkä sitten miehestä ei tai sitten ne puuttuvat "rakastumisen tunteet" oli se ratkaisevampi tekijä.
AP
Miksi tahtoisin jonkun kämppiksen? Haluan seksiä ja rakkautta, en ketään turhaa pyörimään jalkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on yksilöllistä, minkälaiseen ihmiseen kukin rakastuu. Biologian ja psykologian yhteistulos. Ja ei, useimmiten ei varmaan ole hyvä idea lähteä yrittämään parisuhdetta jonkun ihan kivan kanssa ilman tunteita ja intohimoa.
Ainakin mun mielestä meillä oli hyvää sek siä. Ehkä sitten miehestä ei tai sitten ne puuttuvat "rakastumisen tunteet" oli se ratkaisevampi tekijä.
AP
Niiden puuttuvien rakastumisen tunteiden kuuluukin olla ratkaiseva tekijä. Suoraselkäinen, fiksu mies kun ei jäänyt seksin takia roikottamaan sua, jos ei kerran syvempiä fiiliksiä ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on yksilöllistä, minkälaiseen ihmiseen kukin rakastuu. Biologian ja psykologian yhteistulos. Ja ei, useimmiten ei varmaan ole hyvä idea lähteä yrittämään parisuhdetta jonkun ihan kivan kanssa ilman tunteita ja intohimoa.
Ainakin mun mielestä meillä oli hyvää sek siä. Ehkä sitten miehestä ei tai sitten ne puuttuvat "rakastumisen tunteet" oli se ratkaisevampi tekijä.
AP
Niiden puuttuvien rakastumisen tunteiden kuuluukin olla ratkaiseva tekijä. Suoraselkäinen, fiksu mies kun ei jäänyt seksin takia roikottamaan sua, jos ei kerran syvempiä fiiliksiä ollut.
Tottakai. On se ihan selvää ettei voi olla niin kiitollinen suorista sanoista jos itse on oikeasti tykännyt toisesta. Mutta olen silti "tyytyväinen" että sanoi suoraan. Kauankohan menee, että unohdan tämän jutun? Tällä hetkellä ei mitään kiinnostusta lähteä etsimään muuta seuraa. Olen vaan aika yksinäinen ja nyt se vielä korostuu kun menetti ihmisen joka oli piristysruiskeena hetken elämässäni.
AP
Parhaiten toiminut parisuhde minulla on ollut se, että ei ole oikeastaan rakastunut missään vaiheessa. Tavattu vaan tyyppi joka ei ole kiinnostanut millään tavalla, mutta se on ollut rasittavan sitkeä yrityksissään. Sitten sen kanssa on ollutkin ihan ok, ei mitään erityisiä fiiliksiä ja perustettu perhe. Eroon sekin päätyi, tosin eroaminenkin oli helppoa koska ei välittänyt mitenkään. Ei ole ollut draamoja eikä riitoja. Lapset sopeutuneet hyvin vanhempien eroon ja sulassa sovussa ne on kasvatettu. Ex tukee hyvin vielä nuorimmankin kasvatuksessa ja on kannustava etävanhempi. Ehkä parisuhdetta ja lapsia ei kannata hankkia ihmisen kanssa jota rakastaa tai johon on tunteita vaan juuri sen laimean tyypin kanssa jolle ei viisari heilahda mitenkään? Tunteisiin perustuneet suhteet on olleet myrskyisiä ja vaikeita, sekä päätyneet eroon nopeasti. Sekin puhuu sen puolesta, että mitään tunteita ei ole hyväksi kokea puolisoon, mitä nyt kaverillinen kiintymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten toiminut parisuhde minulla on ollut se, että ei ole oikeastaan rakastunut missään vaiheessa. Tavattu vaan tyyppi joka ei ole kiinnostanut millään tavalla, mutta se on ollut rasittavan sitkeä yrityksissään. Sitten sen kanssa on ollutkin ihan ok, ei mitään erityisiä fiiliksiä ja perustettu perhe. Eroon sekin päätyi, tosin eroaminenkin oli helppoa koska ei välittänyt mitenkään. Ei ole ollut draamoja eikä riitoja. Lapset sopeutuneet hyvin vanhempien eroon ja sulassa sovussa ne on kasvatettu. Ex tukee hyvin vielä nuorimmankin kasvatuksessa ja on kannustava etävanhempi. Ehkä parisuhdetta ja lapsia ei kannata hankkia ihmisen kanssa jota rakastaa tai johon on tunteita vaan juuri sen laimean tyypin kanssa jolle ei viisari heilahda mitenkään? Tunteisiin perustuneet suhteet on olleet myrskyisiä ja vaikeita, sekä päätyneet eroon nopeasti. Sekin puhuu sen puolesta, että mitään tunteita ei ole hyväksi kokea puolisoon, mitä nyt kaverillinen kiintymys.
Kyllä niiden suhteiden pitäisi perustua pääasiassa positiivisiin tunteisiin, ei mihin tahansa tunteisiin.
Parhaassa tapauksessa se "kiva tyyppi" ja rakastumisen kohde ovat yksi ja sama ihminen. Silloin se toimii.
Terveisin 22v yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuon vuoksi elämänsä onnea ei kannata rakentaa toisen ihmisen varaan. Onni pitää ensin löytää itsestään ennenkuin ryhtyy suhteeseen toisen ihmisen kanssa. Toki suhteen päättyminen yleensä aina kirpaisee, tai riippuu toki suhteesta, mutta jos jos tietää ja tuntee itsensä, ei suhteen kariutuminen ole katastrofi vaan elämänsisältö löytyy helposti muualtakin.
No ei kaikki todellakaan selviä vaikeista ajoista jonkun ihan kivan kanssa. Pitää uskoa, että tämä on se oikea, ainakin kun ongelmat on selvitetty. Jos ajattelee, että kyllä tuosta ihan kiva taas tulee kun käymme terapiassa, selviämme veloista, läheisen sairaudesta.... niin tuskin jaksaa nähdä vaivaa sen eteen. Menee roskiin. Kuten teillä nyt kävi, alkoi kyllästyttää ja kun ei ollut tunteita niin ei ollut järkeä jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on yksilöllistä, minkälaiseen ihmiseen kukin rakastuu. Biologian ja psykologian yhteistulos. Ja ei, useimmiten ei varmaan ole hyvä idea lähteä yrittämään parisuhdetta jonkun ihan kivan kanssa ilman tunteita ja intohimoa.
Aika monet ns järjestetyt avioliitot ( en tarkoita mitään teini/vanha mies) ovat useimiten onnellisia ja kestäviä. Rakkaus voi syttyä myöhemminkin eikä ainoastaan heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten toiminut parisuhde minulla on ollut se, että ei ole oikeastaan rakastunut missään vaiheessa. Tavattu vaan tyyppi joka ei ole kiinnostanut millään tavalla, mutta se on ollut rasittavan sitkeä yrityksissään. Sitten sen kanssa on ollutkin ihan ok, ei mitään erityisiä fiiliksiä ja perustettu perhe. Eroon sekin päätyi, tosin eroaminenkin oli helppoa koska ei välittänyt mitenkään. Ei ole ollut draamoja eikä riitoja. Lapset sopeutuneet hyvin vanhempien eroon ja sulassa sovussa ne on kasvatettu. Ex tukee hyvin vielä nuorimmankin kasvatuksessa ja on kannustava etävanhempi. Ehkä parisuhdetta ja lapsia ei kannata hankkia ihmisen kanssa jota rakastaa tai johon on tunteita vaan juuri sen laimean tyypin kanssa jolle ei viisari heilahda mitenkään? Tunteisiin perustuneet suhteet on olleet myrskyisiä ja vaikeita, sekä päätyneet eroon nopeasti. Sekin puhuu sen puolesta, että mitään tunteita ei ole hyväksi kokea puolisoon, mitä nyt kaverillinen kiintymys.
Kyllä niiden suhteiden pitäisi perustua pääasiassa positiivisiin tunteisiin, ei mihin tahansa tunteisiin.
Se nyt taitaa olla kuitenkin vain harvojen luksusta tuollaiset posiitiviset tunteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on yksilöllistä, minkälaiseen ihmiseen kukin rakastuu. Biologian ja psykologian yhteistulos. Ja ei, useimmiten ei varmaan ole hyvä idea lähteä yrittämään parisuhdetta jonkun ihan kivan kanssa ilman tunteita ja intohimoa.
Aika monet ns järjestetyt avioliitot ( en tarkoita mitään teini/vanha mies) ovat useimiten onnellisia ja kestäviä. Rakkaus voi syttyä myöhemminkin eikä ainoastaan heti.
Ei, vaan pakon sanelemana ollaan yhdessä. Toista voi oppia sietämään ja kestämään, mutta silloin se on kämppäkaveruus. Ei ole rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on yksilöllistä, minkälaiseen ihmiseen kukin rakastuu. Biologian ja psykologian yhteistulos. Ja ei, useimmiten ei varmaan ole hyvä idea lähteä yrittämään parisuhdetta jonkun ihan kivan kanssa ilman tunteita ja intohimoa.
Aika monet ns järjestetyt avioliitot ( en tarkoita mitään teini/vanha mies) ovat useimiten onnellisia ja kestäviä. Rakkaus voi syttyä myöhemminkin eikä ainoastaan heti.
Riippuu kulttuurista. Suomessa järjestetyt avioliitot olisivat varmasti aika farssi kun niille ei ole suurta tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten toiminut parisuhde minulla on ollut se, että ei ole oikeastaan rakastunut missään vaiheessa. Tavattu vaan tyyppi joka ei ole kiinnostanut millään tavalla, mutta se on ollut rasittavan sitkeä yrityksissään. Sitten sen kanssa on ollutkin ihan ok, ei mitään erityisiä fiiliksiä ja perustettu perhe. Eroon sekin päätyi, tosin eroaminenkin oli helppoa koska ei välittänyt mitenkään. Ei ole ollut draamoja eikä riitoja. Lapset sopeutuneet hyvin vanhempien eroon ja sulassa sovussa ne on kasvatettu. Ex tukee hyvin vielä nuorimmankin kasvatuksessa ja on kannustava etävanhempi. Ehkä parisuhdetta ja lapsia ei kannata hankkia ihmisen kanssa jota rakastaa tai johon on tunteita vaan juuri sen laimean tyypin kanssa jolle ei viisari heilahda mitenkään? Tunteisiin perustuneet suhteet on olleet myrskyisiä ja vaikeita, sekä päätyneet eroon nopeasti. Sekin puhuu sen puolesta, että mitään tunteita ei ole hyväksi kokea puolisoon, mitä nyt kaverillinen kiintymys.
Kyllä niiden suhteiden pitäisi perustua pääasiassa positiivisiin tunteisiin, ei mihin tahansa tunteisiin.
Se nyt taitaa olla kuitenkin vain harvojen luksusta tuollaiset posiitiviset tunteet.
Jaah. Tämä palsta on pelkkää negailua kaikesta. Ei tänne juuri kukaan kirjoita mistään positiivista tunteista. Siksi elämä palstan ulkopuolella on jotain ihan muuta ja hyvää sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten toiminut parisuhde minulla on ollut se, että ei ole oikeastaan rakastunut missään vaiheessa. Tavattu vaan tyyppi joka ei ole kiinnostanut millään tavalla, mutta se on ollut rasittavan sitkeä yrityksissään. Sitten sen kanssa on ollutkin ihan ok, ei mitään erityisiä fiiliksiä ja perustettu perhe. Eroon sekin päätyi, tosin eroaminenkin oli helppoa koska ei välittänyt mitenkään. Ei ole ollut draamoja eikä riitoja. Lapset sopeutuneet hyvin vanhempien eroon ja sulassa sovussa ne on kasvatettu. Ex tukee hyvin vielä nuorimmankin kasvatuksessa ja on kannustava etävanhempi. Ehkä parisuhdetta ja lapsia ei kannata hankkia ihmisen kanssa jota rakastaa tai johon on tunteita vaan juuri sen laimean tyypin kanssa jolle ei viisari heilahda mitenkään? Tunteisiin perustuneet suhteet on olleet myrskyisiä ja vaikeita, sekä päätyneet eroon nopeasti. Sekin puhuu sen puolesta, että mitään tunteita ei ole hyväksi kokea puolisoon, mitä nyt kaverillinen kiintymys.
No eihän tuokaan lopulta toiminut kun olet eronnut kun lapset vielä asuu kotona? Vai siksikö erositte kun toimi niin hyvin? Sinulla ei ilmeisesti suhteet toimi, mutta monella muulla toimii jopa sen rakastamansa ihmisen kanssa.
Se mies oli varmaan eilinen urpo, joka ilmoitti lopettavansa suhteen ellei "välittömästi tapahdu syvää rakastumista".
Et sinä ap mitään menettänyt, mies oli ääliö. Sinä ansaitset parempaa, tyttö.
Mihin rakastumista tarvitaan, tuota psykoosin kaltaista sekavuustilaa?
Se on yksilöllistä, minkälaiseen ihmiseen kukin rakastuu. Biologian ja psykologian yhteistulos. Ja ei, useimmiten ei varmaan ole hyvä idea lähteä yrittämään parisuhdetta jonkun ihan kivan kanssa ilman tunteita ja intohimoa.