Lasten nukkumaanmenoaika??
Tuntuu että joka paikassa toitotetaan unen tärkeydestä ja siitä että monella lapsella uni jää todella vähäiseksi. En ihmettele. Tuntuu että kamalan monet pienet lapset saavat valvoa myöhään! Meillä lapset 7v, menevät nukkumaan klo 19:00 ja nukahtavat yleensä viimeistään 19:30 mennessä. Tähän aikaan samanikäiset kaverit vielä lähtevät ulkoilemaan arki-iltoinakin (meillä sama rytmi arkisin ja vkl). Lapset saa viestejä kännykkään vielä puoli yhdeksän aikoihin (kännykät on meillä eteisessä laturissa) ja kerrostalon pihalla näkyy menoa ja meininkiä vielä lähempänä yhdeksää. Lapset meillä heräävät 6:30-7:00, toinen pitää melkein aina vieläpä herättää että ehtii syödä kunnon aamupalan ennen kouluunlähtöä.
Jotenkin sain vielä omille lapsille sanottua tarha-ikäisinä, että ehkä näiden lasten vanhemmat lähtevät myöhemmin töihin, että lapsetkin heräävät myöhemmin. Mutta nyt samat lapset ovat koulussa samaan aikaan, ja jäävät vielä iltapäiväkerhoon.
Pärjääkö suurin osa pienistä lapsista oikeasti noin vähillä yöunilla, vai voiko vanhemmuus olla hukassa niin isolta osalta ihan normaaleja (työssäkäyviä, asiallisia) ihmisiä?
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset 8 v ja 6 v menevät vuoteeseen n. Klo 19, jossa saavat m. 15 min lukea ja sitten valot sammuu. Pienempi nukahtaa yleensä klo 20 mennessä, isompi nukahtaa klo 20-22 vaihtelevasti.
Molemmat herätetään klo 6-6.20.
Ja arkisin ulkoa tullaan sisälle klo 18 mennessä.
Talo elää tavallaan jne. mutta miten te teette yhtään mitään, jos klo 18 ollaan jo sisällä? Kukaan ei harrasta mitään eikä käy missään Eikä teillä käy kukaan? Ja yksi reppana melkein kolme tuntia odottelee unta sängyssä....
Ihan kamalaa mennä jo klo: 19.00 nukkumaan. Meillä syödään tuolloin iltapala ja aletaan rauhoittumaan pikkuhiljaa+ hoidetaan iltapesut. Klo: 20.30 luen iltasadun ja lapsi saa sen jälkeen lukea vielä itse, jos haluaa. Valot sammuu viimeistään klo: 21.00.
Herää 6.30-7.00 välillä ilman herätyskelloa. Hän on nyt 8-vuotias.
Lapseni luokkakaveri (12v) joutuu nukkumaan klo 20. On muutenkin jotenkin jälkeenjäänyt, pissii housuihin öisin toistuvasti, uskoo satuolentoihin, saa taaperoraivareita ( rääkyy lattialla) jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh. Jos meidän 6 ja 8 vuotiaat laittaisi nukkumaan jo klo 19, ja he todella nukahtaisivat ennen klo 20, hehän heräisivät ennen kukonpieremää remuamaan niin, että naapureilta (ja minulta) menisi hermot.
Klo 19.00 aloitetaan iltatoimet, ja klo 21 on valojen sammutus. En tarkista, mihin aikaan nukahtavat. Hiljaisuus laskeutuu poikien huoneeseen yleensä klo 21.30 mennessä. Klo 7.00 on arkisin herätys. 6v ei yleensä nuku päiväkodissa päiväunia. Joskus saattaa hetkeksi torkahtaa, mutta on kuulema aika hereillä, kun ensimmäisiä päästetään nukkarista pois.
Viikonloppuisin nukkumaanmenoaika on sama kuin arkisin, mutta aamulla ei herätetä. Heräävät kuitenkin ennen kahdeksaa.
6 v nukkarissa???
Normaalisti ihminen lopettaa päikkärit 3-vuotiaana. Mitä ihmettä ne siellä säilössä lapsille tekee, kuduttaa puolikuoliaiksi?
Meidän lapsi lopetti päiväunet 2 vuotiaana, mutta menee silti ihan mielellään "nukkariin". Siellä luetaan satu, ja sitten kukin voi hetken aikaa miettiä omia asioitaan. He, jotka tarvitsevat unta (heitäkin on, jopa niin paljon, ettei sitä voi mitenkään epänormaalina pitää), voi nukkuakin. Niille, jotka eivät nuku, tämä lepohetki satuineen on n. 1 tunnin mittainen. Jos joku lapsi esim. ahdistuu siellä, hänen ei tarvitse sinne mennä, vaan hän on järjestetty toiseen huoneeseen rauhallinen paikka, jossa hän voi olla hetken itsekseen.
P.S. Kaikki lapset eivät ole "normaaleja". Erään tuttavani lapsi nukkui 3 vuotiaana 13 tunnin yöunet + 3 tunnin päiväunet. Ei todellakaan mikään normaali, mutta olemassa oleva yksilö, joka oikeasti tarvitsi niin paljon unta. Ja erään toisen tuttavani lapsi nukkui 7 vuotiaana koulun jälkeen kotona päiväunet. Hän oli muuten ihan normaali lapsi, mutta unen tarve oli hiukan keskivertoa suurempi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset 8 v ja 6 v menevät vuoteeseen n. Klo 19, jossa saavat m. 15 min lukea ja sitten valot sammuu. Pienempi nukahtaa yleensä klo 20 mennessä, isompi nukahtaa klo 20-22 vaihtelevasti.
Molemmat herätetään klo 6-6.20.
Ja arkisin ulkoa tullaan sisälle klo 18 mennessä.
Siis makaako isompi lapsi jopa lähes kolme tuntia unta odotellen? On kai tuo kohtuutonta.
Meillä neljävuotias on sängyssä n. klo 20.30, iltasatuja luetaan klo 21 saakka ja yleensä nukahtaa klo 21.30. Herää klo 7-7.30 aamulla, vain noin kerran kuussa joudutaan heräämään tätä luonnollista rytmiä aikaisemmin. On päivähoidossa 4 pv viikossa ja siellä nukkuu tunnin päikkärit.
Kolmema tai neljänä iltana viikossa tullaan kyläilemästä tai harrastuksista kotiin vasta klo 19 jälkeen, joten ei millään voitaisi mennä nukkumaan jo klo 19.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset 8 v ja 6 v menevät vuoteeseen n. Klo 19, jossa saavat m. 15 min lukea ja sitten valot sammuu. Pienempi nukahtaa yleensä klo 20 mennessä, isompi nukahtaa klo 20-22 vaihtelevasti.
Molemmat herätetään klo 6-6.20.
Ja arkisin ulkoa tullaan sisälle klo 18 mennessä.Siis makaako isompi lapsi jopa lähes kolme tuntia unta odotellen? On kai tuo kohtuutonta.
Aika kamalalta kuulostaa. Meillä menee 5 ja 8 v nukkumaan klo 20 ja ne simahtaa hetkessä.
Kannattaisi varmaan tunnilla myöhäistää nukkumaanmenoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmaan kiva pyöriä siellä sängyssö klo 20 aljaen, jos uni tulee vasta klo 22...
Kyse onkin siitä että maailma ei ikävä kyllä vielä sopeudu erilaisiin rytmeihin. Riittävä unensaanti on kuitenkin turvattava ja se on vanhemman vastuulla. Itse olen iltavirkku, olen aina ollut ja siksi joudun itsekin pitämään todella tarkkaa rytmiä yllä myös lomalla ettei vaivalla saatu rytmi lipsu yhtään, uskoisin saman toimivan lapsiinkin. Ääritapauksessa ehkä ottaisin lapsen sitten kotikouluun jos ei muu auttaisi. Unensaanti on kuitenkin turvattava.
Mutta jos ei saa unta, niin silloin ei saa unta. Väkisin sängyssä makuuttamalla ei saa aikaan muuta kuin vuosien unihäiriöt.
Mitä sinä sitten suosittelisit jos minun ehdottamani keinot eivät sinusta olleet päteviä? Jatkuvaa univajetta?
Mitä muita vaihtoehtoja on? Jos tarkinkaan rytmi ei saa nukahtamaan ajoissa, se ei saa.
Meillä 7v menee nukkumaan klo. 20.00, ja nukahtaa yleensä n. 10 minuutissa. Herää aamulla klo 6-7, yleensä nousee itsekseen kun huomaa että minäkin olen noussut, joskus harvoin pitää herätellä.
Tuo klo. 20 aiheuttaa kyllä nykyään siinä mielessä enemmän haasteita, että kun on vaikkapa harrastuksia tai kyläilyjä iltaisin niin siinä tulee ihan oikeasti kiire, että ehtii saamaan lapset petiin ajoissa. Kun olivat pienempiä niin odotin kello kourassa koska voin laittaa ne unille. Nyt käyn sen kellon kanssa joka arki-ilta kilpaa siitä, että EHDITÄÄNKÖ nukkumaan ajoissa. Koska lapsi todellakin ne unet siis tarvitsee, siitä olen samaa mieltä..
Vierailija kirjoitti:
Meillä 7v menee nukkumaan klo. 20.00, ja nukahtaa yleensä n. 10 minuutissa. Herää aamulla klo 6-7, yleensä nousee itsekseen kun huomaa että minäkin olen noussut, joskus harvoin pitää herätellä.
Tuo klo. 20 aiheuttaa kyllä nykyään siinä mielessä enemmän haasteita, että kun on vaikkapa harrastuksia tai kyläilyjä iltaisin niin siinä tulee ihan oikeasti kiire, että ehtii saamaan lapset petiin ajoissa. Kun olivat pienempiä niin odotin kello kourassa koska voin laittaa ne unille. Nyt käyn sen kellon kanssa joka arki-ilta kilpaa siitä, että EHDITÄÄNKÖ nukkumaan ajoissa. Koska lapsi todellakin ne unet siis tarvitsee, siitä olen samaa mieltä..
Meillä aivan sama tilanne.
Ma en ymmarra miksi nukkumaan pitaisi menna niin aikaisin, jos kuitenkin saa tarpeeksi unta. Meidan 4v menee nukkumaan klo 22 ja heraa klo 10, eli saa 12h unta. Hyvin parjaa. Han ei ole koulussa toisin kuin naapurin lapsi, joka myos menee nukkumaan klo 22 ja heraa klo 8 - ja nukkuu klo 14-16 koulun jalkeen paivaunet.
Monet lasten synttarit alkaa klo 20-21 myos arkisin.
Vierailija kirjoitti:
Ma en ymmarra miksi nukkumaan pitaisi menna niin aikaisin, jos kuitenkin saa tarpeeksi unta. Meidan 4v menee nukkumaan klo 22 ja heraa klo 10, eli saa 12h unta. Hyvin parjaa. Han ei ole koulussa toisin kuin naapurin lapsi, joka myos menee nukkumaan klo 22 ja heraa klo 8 - ja nukkuu klo 14-16 koulun jalkeen paivaunet.
Monet lasten synttarit alkaa klo 20-21 myos arkisin.
Ymmärrän kantasi muuten, mutta tuota synttäriasiaa en oikein usko, tai haluaisin tarkennusta. Minkä ikäisillä lapsilla on näin? Kotisynttäreistä lienee kyse?
|Täysin samaa mieltä. Lapset myös syrjäytyvät. Vähän vaikea olla kavereiden kanssa tai harrastaa mitään, jos kotona oltava jo klo 18.|
Jep. Ite 12v ja harrastukset alkaa vasta klo 19. Meen nukkumaan 21.30-22.00. Herätys 7.10. Hyvin oon pärjänny.
Meillä ekaluokkalainen nukkuu 10h yössä. Arkisin käy 20.00 petiin ja nukahtaa melko pian, 10 minuutissa. Viikonloppuisin voi valvoa noin klo 21 halutessaan.
Meidän (14v ja 17v) 14v menee sänkyyn yleensä 22 ja en tiedä hänen nukahtamis aikaansa koska hän käyttää vielä sen jälkeen puhelinta (tiktok snp ig twitter youtube watsap) Ja 17.v lukiossa menee sänkyyn 23.00 ja tekee kouluhommia 0.00 asti nukahtaa varmaan 1.00. Kotiin tulo ajat on 14 vuotiaalla 21.45 ja lomalla ja viikonloppuisin 22.30 Ja 17 vuotiaan kotiintuloajat arkisin ovat 22.30 ja viikonloppuisin ja lomilla 0.00 miksi tämä kuulostaa niin oudolta jos 8 luokkalainen ja lukion toisella olevat isot ihmiset saavat olla muka pitkään ulkona???? Ruoka hetki on meillä 17.30 sinne ei ole pakko tulla jos syö kaverilla/ käy syömässä ravintolassa tai muualla
Jossain taulukossa on ne tuntimäärät mitä kunkin ikäinen tarvii, ja jos ei ole taulukkoa, on ainakin jotain tietoja. Kaikki ravintoaineet, fyysinen, mentaalinen, emotionaalinen, sosiaalinen koulutus päälle.
No ei ole minusta huolestuttavaa jos 7 v ei kesälomalla mene nukkumaan 19 ja herää klo 6... haloo. Toki jollekin iltauniselle lapselle ehkä luonnollista, mutta aika harvalle luonnollisin ja paras rytmi...
Meillä vauva nukkuu 18-06. Isommat 5v ja 7v menevät sänkyyn 19-20 välillä riippuen siitä mihin aikaan tulevat treeneistä/onko treenipäivä. Jos treenit jatkuu myöhään, niin silloin tuo 20.00.
Kuuntelevat kuparikettua kun menevät nukkumaan. Isompi nukahtaa usein heti ja pienempi puolessa tunnissa. Heräävät itsekseen viimeistään 6.30. Isompi usein vähän ennen 6. Ollaan katseltu nukkuma-ajat sen mukaan milloin lapsia väsyttää.
Meillä on myös sama rytmi joka päivä lomillakin, koska mennään aikaisin töihin. Ja tuo on todella helppoa että lapset heräävät noin aikaisin.
Nuorimman päiväkoti hermostuttaa. Meillä edelliset jättivät päiväunet pois 2v ja pakkonukutukset päiväkodissa sotki koko arjen pariksi vuodeksi. Toivon ettei nyt tule samaa. Tuo on kuitenkin ihan mahtavaa, että lapset menee nätisti nukkumaan ja heitä ei tarvitse repiä hereille.
Kyllä sen koulussa monen lapsen kohdalla huomaa, että uni ei ole riittävää. Sitten epäillään vaikka ja mitä ja haetaan diagnoosia, vaikka kyse voisi olla vain riittämättömästä unesta ja ehkä muutenkin rutiinien puutteesta.