Olen ihan järkyttynyt ihmisten välinpitämättömyydestä
Olen alkanut kiinnittää huomiota työkavereiden puheisiin. Siihen, mistä kahvitaoilla puhutaan tai muuten vain työn ohessa. Todella monet puhuvat lomistaan tai mökkimatkoistaan. Usein nämä lomat ovat vielä lentokoneella tehtyjä matkoja. Ja useita kertoja vuodessa. Eivätkö nämä tajua, miten paljon aiheuttavat päästöjä? Lentämisen päästöt, päästöt kohteessa, lentokentille liikkumisen päästöt... Mitään puhetta ei ole näistä. Halutaan vaan sille matkalle.
Autot ovat toinen aihe, josta ihmiset jaksavat jauhaa. Ihan kuin se enään olisi joku statussymboli. Ei ole! Näistä saastuttajista haaveilevat ja kertovat, jos ovat uutta autoa hankkimassa (käytettynäkin).
Missä on näiden ihmisten huoli ympäristöstä, tulevista sukupolvista, eläimistä ja tämän planeetam tulevaisuudesta? Miksi pitää olla niin itsekäs? En voi sille mitään, että ärsyttää niin paljon, kun näitä saastuttajia ei saada kuriin. Minä olen tehnyt jo niin paljon, mutta kun kaikkien on tehtävä! On pakko!!
Anteeksi vaan, piti jonnekin avautua, kun en viitsi alkaa aukoa täällä töissä päätä. Menee vielä työpaikkakin.
Kommentit (97)
Miks täs pitäis alkaa hysterioimaa jotai maapallon tuhoa, joka tapahtuu muutaman miljoonan vuoden päästää ja aurinko sammuu joka tapauksessa n.5 miljardin vuoden päästä, jos tiedeasioihin on uskominen, meidän olemassa olo on jo muinaishistoriaa siinä vaiheessa ja mitä sitten, jos kaikki päättyy, ollaanko sitä enää todistamassa ja tuskin jälkipolvetkaan, mikään ei ole ikuista, ei edes maapallo. Ei leikitä jumalaa..
Mun töissä ainakin on jatkuvasti kova kilpailu siitä, kellä on ne hienoimmat matkat ym. ja varakkuus näytetään kalliilla merkeillä vaatteissa, laukuissa ym. Rouvat mainostavat kilpaa matkojaan ja puhuvat aamulla tyyliin "Gustav toi minut tänään vara-Mersulla". Aina kun on jotain ostettu (ja siis usein) niin kerrotaan että se on Pariisista/Miamista/Dubaista tai jos vain Suomesta niin sitten Stockmannilta. Minä aina välillä kerron kuinka löysin jotain kivaa kirpparilta ja eipä kukaan halua jutella enempää asiasta. Katsovat vaan ja hymisevät jotain. En ole viitsinyt edes kertoa kellekään että oikeasti minulla on paljonkin varallisuutta ja voisin ostaa käteisellä esimerkiksi uuden katumaasturin. En vain todellakaan halua, en missään nimessä halua olla saastuttamassa enää yhtään enempää. Kuljemme bussilla ja ostelemme enimmäkseen kirpparilta tavaraa koska se on mielestäni järkevää. Olen opettanut myös lapsille että raha ei kasva puussa ja että kehuminen omilla tavaroilla on tosi noloa.
Välillä kyllä herkuttelen ajatuksella että menisin töihin jossain tuhannen euron asukokonaisuudessa ja timanttisormus kädessä ja katsoisin rouvien ilmeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmassa on kokoajan yli miljoona ihmistä. Paljonko niistä on sosialistisen suomen kansalaisia.?
Ei voida ajatella, että ei tehdä mitään, kun olemme niin pieni kansa. Kaikilla teoilla on vaikutusta ja samalla näytämme mallia muille maille. Suomalaiset kuluttavat niin älyttömästi, että meidän teoillamme on todella merkitystä.
Ap
Se on hienoa, että suomalaiset kuluttavat, että saadaan annettua esim. ulkomaanapua näille kaikista köyhimmille.
Vierailija kirjoitti:
Mun töissä ainakin on jatkuvasti kova kilpailu siitä, kellä on ne hienoimmat matkat ym. ja varakkuus näytetään kalliilla merkeillä vaatteissa, laukuissa ym. Rouvat mainostavat kilpaa matkojaan ja puhuvat aamulla tyyliin "Gustav toi minut tänään vara-Mersulla". Aina kun on jotain ostettu (ja siis usein) niin kerrotaan että se on Pariisista/Miamista/Dubaista tai jos vain Suomesta niin sitten Stockmannilta. Minä aina välillä kerron kuinka löysin jotain kivaa kirpparilta ja eipä kukaan halua jutella enempää asiasta. Katsovat vaan ja hymisevät jotain. En ole viitsinyt edes kertoa kellekään että oikeasti minulla on paljonkin varallisuutta ja voisin ostaa käteisellä esimerkiksi uuden katumaasturin. En vain todellakaan halua, en missään nimessä halua olla saastuttamassa enää yhtään enempää. Kuljemme bussilla ja ostelemme enimmäkseen kirpparilta tavaraa koska se on mielestäni järkevää. Olen opettanut myös lapsille että raha ei kasva puussa ja että kehuminen omilla tavaroilla on tosi noloa.
Välillä kyllä herkuttelen ajatuksella että menisin töihin jossain tuhannen euron asukokonaisuudessa ja timanttisormus kädessä ja katsoisin rouvien ilmeet.
Lapsellista.
En ymmärrä miksi näissä kaikissa rajoituksissa yms. ei ole mitään logiikkaa. Dieselautot ovat jostain ihmeen syystä kauhistuksen kohteena. Toki 70-80-lukujen nokipommit saastuttavat, mutta ihan samoin tekee sen ajan bensa-autot. Nykyisen dieselit ovat päästöiltään ylivoimaisia bensa-autoihin verrattuna. Ja Suomessa tuotetaan biodieseliä, mutta se maksaa puolet enemmän, kuin öljystä tuotettu.
Autoilua on Suomessa vaikea lopettaa. Minä tiputtaisin uusien autojen verostusta roimasti ja lisäksi poistaisin vertot Suomen sisällä tuotetusta polttoaineesta.
Haluaisin tosiaan kuulla miten autojen kieltämisen tilalle tuodaan jos:
A) julkista liikennettä ei ole
B) välimatkat on pitkät
C) Täällä on jopa talvi mikä meinaa lunta
VAi tosissaanko pitäs kävellä 50km?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en jaksa tuota joka tuutista tulevaa jatkuvaa ilmastofanaattisuutta ja ihmisten syyllistämistä. Tiedostan kyllä asian ja tottakai sille on tehtävä jotain, mutta tämä pohjoismaiden fanaattisuus asian suhteen vain ja ainoastaan peiliin katsomalla alkaa ärsyttää.
Tiedostat? Tehtävä jotain? Kun nyt tarvitaan konkretiaa. Nyt, siis ihan juuri tänään, on lopettava autoilu ja lentäminen. On alettava liikkumaan julkisilla ja syömään kasvispainotteisesti. Nämä on pakko tehdä tänään, koska 10 v päästä on liian myöhäistä.
Ap
Ollaan jo myöhässä. Ois pitäny tehdä jo 70-luvulla. Ja muutokset ei tapahdu hetkessä eli toivominen on turhaa. Ja kerro toki miten mä liikun ilman autoa jos julkisia ei ole? Töihin pitää päästä kuitenkin
Polkupyörällä tai kävellen. Mukavuudestahan et tosin ala tinkimään, joten.
Joo mä varmaan kävelen 50km joka päivä kahteen kertaan. Ja talvella pyöräilen. Ehkäpä keksit paremman ehdotuksen asiaan?
Tämä on nyt ehkä ikävästi sanottu, mutta jos julkisia ei ole, pyöräily ei kelpaa, niin on muutettava lähemmäksi. Ihmisten olisi hyvä asua tiiviisti ja lähekkäin kaupungissa, niin liikkumisen päästöt putoaisivat valtavasti. Kaikkialle pääsisi kävellen tai pyörällä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
AP:kin kannattasi miettiä näitä asioiden mittakaavoja. Enemmän minua ihmetyttää kaiken sen kertakäyttömuotivaatteiden kulutus. Vaateteollisuus aiheuttaa tolkuttomasti päästöjä. Sitten kun iso osa tuotteista rahdataan tänne laivalla, niin tulee lisää päästöjä.
Ja sitten jos vertaillaan Kiinan ja Suomen päästöjä, niin se on aivan se ja sama mitä me täällä teemme, niin se ei näy missään mittareissa lainkaan.
Vaateteollisuus on seuraavaksi saastuttavin öljynjalostuksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en jaksa tuota joka tuutista tulevaa jatkuvaa ilmastofanaattisuutta ja ihmisten syyllistämistä. Tiedostan kyllä asian ja tottakai sille on tehtävä jotain, mutta tämä pohjoismaiden fanaattisuus asian suhteen vain ja ainoastaan peiliin katsomalla alkaa ärsyttää.
Tiedostat? Tehtävä jotain? Kun nyt tarvitaan konkretiaa. Nyt, siis ihan juuri tänään, on lopettava autoilu ja lentäminen. On alettava liikkumaan julkisilla ja syömään kasvispainotteisesti. Nämä on pakko tehdä tänään, koska 10 v päästä on liian myöhäistä.
Ap
Ollaan jo myöhässä. Ois pitäny tehdä jo 70-luvulla. Ja muutokset ei tapahdu hetkessä eli toivominen on turhaa. Ja kerro toki miten mä liikun ilman autoa jos julkisia ei ole? Töihin pitää päästä kuitenkin
Polkupyörällä tai kävellen. Mukavuudestahan et tosin ala tinkimään, joten.
Joo mä varmaan kävelen 50km joka päivä kahteen kertaan. Ja talvella pyöräilen. Ehkäpä keksit paremman ehdotuksen asiaan?
Tämä on nyt ehkä ikävästi sanottu, mutta jos julkisia ei ole, pyöräily ei kelpaa, niin on muutettava lähemmäksi. Ihmisten olisi hyvä asua tiiviisti ja lähekkäin kaupungissa, niin liikkumisen päästöt putoaisivat valtavasti. Kaikkialle pääsisi kävellen tai pyörällä.
Ap
Ei pidä paikkaansa. Maaseudun ihmiset elävät paljon ekologisemmin kuin kaupunkeihin pakkautuneet.
Jos ei autolla saa ajaa, niin joiltakin loppuu sitten myös työssäkäynti. Jokainen voi tehdä ilmaston hyväksi siitä kohtaa mistä pystyy. Minä ajan autolla välttämättömön, mutta en ole lentänyt kuuteen vuoteen. Sitten joku pysäkillä töllöttelijä vuosittain lentelevä saattaa ajatella että olen joku suuri välinpitämätön ilmastorikollinen. No kyllä mulle kelpaa myös kotona olo yhteiskunnan tuella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en jaksa tuota joka tuutista tulevaa jatkuvaa ilmastofanaattisuutta ja ihmisten syyllistämistä. Tiedostan kyllä asian ja tottakai sille on tehtävä jotain, mutta tämä pohjoismaiden fanaattisuus asian suhteen vain ja ainoastaan peiliin katsomalla alkaa ärsyttää.
Tiedostat? Tehtävä jotain? Kun nyt tarvitaan konkretiaa. Nyt, siis ihan juuri tänään, on lopettava autoilu ja lentäminen. On alettava liikkumaan julkisilla ja syömään kasvispainotteisesti. Nämä on pakko tehdä tänään, koska 10 v päästä on liian myöhäistä.
Ap
Ollaan jo myöhässä. Ois pitäny tehdä jo 70-luvulla. Ja muutokset ei tapahdu hetkessä eli toivominen on turhaa. Ja kerro toki miten mä liikun ilman autoa jos julkisia ei ole? Töihin pitää päästä kuitenkin
Polkupyörällä tai kävellen. Mukavuudestahan et tosin ala tinkimään, joten.
Joo mä varmaan kävelen 50km joka päivä kahteen kertaan. Ja talvella pyöräilen. Ehkäpä keksit paremman ehdotuksen asiaan?
Tämä on nyt ehkä ikävästi sanottu, mutta jos julkisia ei ole, pyöräily ei kelpaa, niin on muutettava lähemmäksi. Ihmisten olisi hyvä asua tiiviisti ja lähekkäin kaupungissa, niin liikkumisen päästöt putoaisivat valtavasti. Kaikkialle pääsisi kävellen tai pyörällä.
Ap
Ymmärrätä varmasti myös ongelman tässä. Asun alueella, jossa oman asunnon myynti on mahdotonta, koska rehellisiä jos nyt ollaan.. Ei sitä kukaan tule ostamaan. Jos muuttaisin maksaisin edelleen tästä asunnosta tyhjänä rahaa ja se taas ei toimi talouden kannalta.
Ja se ongelma pyöräilyn kanssa on A) aika mikä siihen menee ja B) talvella on liikaa lunta järkevään pyöräilyyn
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en jaksa tuota joka tuutista tulevaa jatkuvaa ilmastofanaattisuutta ja ihmisten syyllistämistä. Tiedostan kyllä asian ja tottakai sille on tehtävä jotain, mutta tämä pohjoismaiden fanaattisuus asian suhteen vain ja ainoastaan peiliin katsomalla alkaa ärsyttää.
Tiedostat? Tehtävä jotain? Kun nyt tarvitaan konkretiaa. Nyt, siis ihan juuri tänään, on lopettava autoilu ja lentäminen. On alettava liikkumaan julkisilla ja syömään kasvispainotteisesti. Nämä on pakko tehdä tänään, koska 10 v päästä on liian myöhäistä.
Ap
Ollaan jo myöhässä. Ois pitäny tehdä jo 70-luvulla. Ja muutokset ei tapahdu hetkessä eli toivominen on turhaa. Ja kerro toki miten mä liikun ilman autoa jos julkisia ei ole? Töihin pitää päästä kuitenkin
Polkupyörällä tai kävellen. Mukavuudestahan et tosin ala tinkimään, joten.
Joo mä varmaan kävelen 50km joka päivä kahteen kertaan. Ja talvella pyöräilen. Ehkäpä keksit paremman ehdotuksen asiaan?
Vaihdat sitten työpaikkaa. Se että maapallo räjähtää on nyt tästä päätöksestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tosiaan kuulla miten autojen kieltämisen tilalle tuodaan jos:
A) julkista liikennettä ei ole
B) välimatkat on pitkät
C) Täällä on jopa talvi mikä meinaa lunta
VAi tosissaanko pitäs kävellä 50km?
- muuta
- vaihda työpaikkaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en jaksa tuota joka tuutista tulevaa jatkuvaa ilmastofanaattisuutta ja ihmisten syyllistämistä. Tiedostan kyllä asian ja tottakai sille on tehtävä jotain, mutta tämä pohjoismaiden fanaattisuus asian suhteen vain ja ainoastaan peiliin katsomalla alkaa ärsyttää.
Tiedostat? Tehtävä jotain? Kun nyt tarvitaan konkretiaa. Nyt, siis ihan juuri tänään, on lopettava autoilu ja lentäminen. On alettava liikkumaan julkisilla ja syömään kasvispainotteisesti. Nämä on pakko tehdä tänään, koska 10 v päästä on liian myöhäistä.
Ap
Ollaan jo myöhässä. Ois pitäny tehdä jo 70-luvulla. Ja muutokset ei tapahdu hetkessä eli toivominen on turhaa. Ja kerro toki miten mä liikun ilman autoa jos julkisia ei ole? Töihin pitää päästä kuitenkin
Polkupyörällä tai kävellen. Mukavuudestahan et tosin ala tinkimään, joten.
Joo mä varmaan kävelen 50km joka päivä kahteen kertaan. Ja talvella pyöräilen. Ehkäpä keksit paremman ehdotuksen asiaan?
Vaihdat sitten työpaikkaa. Se että maapallo räjähtää on nyt tästä päätöksestä kiinni.
Tääkin on taas tyhmä idea. Ei kaikki voi vaihtaa työtä noin vain.
https://ilmastodieetti.ymparisto.fi/ilmastodieetti/
tulostat sinne taukohuoneen pöydälle testejä ja pyydä tekemään testi!
https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Ilmasto_ja_ilma/Ilmastonmuutoksen_hillin…
Täällä on nyt joku harhaluulo, että työpaikkaa ja asuinpaikkaa voi vaihtaa noin vain. Ei kukaan muuta noin vain jos asunto täällä ja uutta työpaikkaa ei tiedossa. Vaikka ois mikä ilmastokriisi niin valitettavasti realiteetit on mitä on. Kaikki ei voi muuttaa tosta vaan
Ei nyt jumiuduta tuohon auto-asiaan. Lentoihin, vaatteiden ja tavaroiden osteluun sekä ruokailutottumuksiin on paljon realistisemmat mahdollisuudet vaikuttaa lyhyellä tähtäimellä. Ihmisten täytyy vaan havahtua ajattelemaan luonnonmukaisuutta valinnoissaan.
Siksi, koska minua ei jaksa kiinnostaa.
Jos olisin tiennyt, kuinka sairaaksi maailma on nyt muuttunut muutamassa vuodessa, en olisi lapsia hankkinut. Ei siksi, että ajattelisin ilmastoa, vaan siksi, kuin h*lvetin tyhmiä ihmisiä nää ilmastohörhöt on.
Ajan autolla 4km työmatkan, koska ei huvita kulkea pyörällä. Pidemmät matkat ajan omalla autolla, vaikka bussilla pääsis melkein ovelta ovelle, ihan vain siksi, että siten saan ihan itse päättää aikatauluni koska kuljen.
Juuri katselin ensi vuodeksi kaupunkilomia, lisäksi lapselle on varattuna oma reissu :)