Long Play mielenterveysongelmaisia syyllistävä juttu
https://www.longplay.fi/sivuaanet/millenniaaliahdistus-amerikkalaista-t…
Kuules Osku, johtuiskohan nuo "flippaamiset" siitä, että suurimmalla osalla meistä 28-vuotiasta ei ole edes pätkätyötä kuten sinulla? Ja noita mainitsemiasi loputtomia mahdollisuuksia ei oikeasti ole. Lisäksi meillä naisilla on myös se, että meitä ei haluta palkata. Me naiset saamme myös kokea kaikkea pskaa miesten taholta, mm. viheltelyä, huutelua, lähentelyä. Iso osa mielenterveysongelmaisista on myös kokenut lapsuudessaan kiusaamista ja hyväksikäyttöä.
Ennen nämä sairaudet turrutettiin viinaan, nyt niistä puhutaan ja niitä hoidetaan, mutta suurimman osan mielestä kyseessä on vain muoti-ilmiö. Ei voida hyväksyä sitä että suomalainen kulttuuri on vihdoin muuttumassa humaanimpaan suuntaan. Haukkukaa tätä amerikkalaiseksi hömpötykseksi, mutta siellä ihmiset oikeasti voivat paljon paremmin kiitos epäkohdista puhumisen ja yhteisöllisyyden.
Kommentit (9)
Taidankin perua long playn tilauksen.
Ei yllätä, että Onninen on musiikkikriitikko. Sen onnettomampia, kapeakatseisempia ja vittumaisempia ihmisiä on hankala löytää. Onninenkin voisi jatkossa keskittyä mussuttamaan siitä, kuinka nykymusa on ihan kauheeta kaupallista paskaa ja jättää vakavien ihmisyyteen liittyvien aiheiden käsittelyn osaavammille.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-11024347
Hyvä piikittely Yleltä.
Ja kommenttikenttään ilmestyy liuta kommentteja jotka henkivät "tur pa kiinni ja se vaan pitää kestää" asennetta tai mt-ongelmat ovat ylen syytä jne.
Mitä ap nyyhkyttää ja sekoilee? Nyt jos koskaan palkataan naisia. Pätevyydellä ei niin väliä, pitää saada nainen, koska muuten sorto. Se ettei harhaisia femakkoja palkata on luonnollista.
Lääkitys kohdilleen ja perusteeton uhrimentaliteetti helvettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-11024347
Hyvä piikittely Yleltä.
Ja kommenttikenttään ilmestyy liuta kommentteja jotka henkivät "tur pa kiinni ja se vaan pitää kestää" asennetta tai mt-ongelmat ovat ylen syytä jne.
Sama meno on Hesarin, Iltiksen ja muiden kommenttikentissä. Katkeroituneiden ja tasapainottomien mentaalioksennusämpäreitä ne pääasiassa ovat. Joskus joukkoon sattuu näkemyksellinen ja perusteellisesti pohdittu kommentti, minkä rinnalla niiden muiden turahdusten alkeellisuus korostuu entisestään.

Noissa hesarin, iltiksen ja muiden kommenttikentissä on sama ongelma mitä esimerkiksi täälläkin. Miksi vaivautua kirjoittamaan niitä näkemyksellisiä ja perusteellisesti pohdittuja kommentteja koska voi olla että se viesti ei menekkään jonkun sensuurissa olevan sanan takia läpi tai se poistetaan/poistatetaan kuitenkin kun vaan riittävän moni erimieltä oleva sen asiattomaksi ilmoittaa riippumatta viestin sisällöstä.
Tuo Oskari Onninen vaikuttaa juttujensa perusteella itse aika pahoinvoivalta. Lähdekritiikki ja objektiivisuus usein tiessään.