Jos on elänyt hyvin helpon elämän niin jääkö jotenkin kasvamatta ihan aikuiseksi

Tuntuu että kun kärsii liikaa niin jää myös lapsen tasolle.

Taino meni lapsuus ja teineys ohi, vieläkin haluisi niitä aikoja elää.

Ilmeisesti "omasta mielestään" vaikean elämän eläneet ovat kyllä jääneet kasvamatta aikuisiksi. Murehditaan vuosikymmeniä sitten tapahtuneita "vääryyksiä": "tunnekylmiä" vanhempia, seksuaalisuutta teini-iässä yms.. Ja heti kun kehotetaan jättämään tämä höpinä pois ja keskittymään elämään nyt, niin alkaa kehottajan demonisointi ja rypeminen "muiden pahuudessa".

Koko kysymys kuulostaa siltä, että kadehditaan niitä, joiden elämä menee hyvin ja näyttää helpolta. Oikeasti muiden elämästä on vaikea paljon tietää, koska kaikki eivät vaikeuksistaan muille huutele. Toinen porukka sitten käyttää koko elämänsä sen korostamiseen, miten vaikeaa elämä on ollut.

Mitä fiksumpi ihminen, sitä paremmin elämä menee, mutta geenejäänhän ei voi valita. Sen takia toisilla on oikeasti vaikeampi elämä. On oppimisvaikeuksia, keskittymisvaikeuksia, huonot kotiolot, kun taas tasapainoisesta kodista oleva älykäs lapsi on jo alusta asti paremmissa asemissa. Helppoa elämää ei kuitenkaan kenelläkään ole, vaan kaikilla on omat vaikeutensa.

Ap, voitko määritellä helpon elämän?

Tarkoitatko jonkun miljardöörin lasta, jonka ei ole ikinä tarvinnut huolehtia rahasta eikä tiedä mitä kotityöt tarkoittavat?

Vai tarkoitatko minunlaista, normaalin lapsuuden elänyttä ihmistä? Minulla on kiva ammatti, upea aviomies, ystäviä, taloudellinen tilanne ok ja ulkonäköni on varmaan suhteellisen hyvä.

Viitisen vuotta sitten olin lähellä itsemurhaa enkä uskonut että elämä voisi ikinä voittaa. Nyt olen voiton puolella ja jaksan katsoa elämää eteenpäin. Moni varmaankin sanoisi minua hyväosaiseksi ja sellainen olenkin. Uskon olevani kuitenkin ihan aikuinen ihminen, nöyrtyminen elämän edessä kasvatti suhteellisen paljon.

Vierailija kirjoitti:

Ap, voitko määritellä helpon elämän?

Tarkoitatko jonkun miljardöörin lasta, jonka ei ole ikinä tarvinnut huolehtia rahasta eikä tiedä mitä kotityöt tarkoittavat?

Vai tarkoitatko minunlaista, normaalin lapsuuden elänyttä ihmistä? Minulla on kiva ammatti, upea aviomies, ystäviä, taloudellinen tilanne ok ja ulkonäköni on varmaan suhteellisen hyvä.

Viitisen vuotta sitten olin lähellä itsemurhaa enkä uskonut että elämä voisi ikinä voittaa. Nyt olen voiton puolella ja jaksan katsoa elämää eteenpäin. Moni varmaankin sanoisi minua hyväosaiseksi ja sellainen olenkin. Uskon olevani kuitenkin ihan aikuinen ihminen, nöyrtyminen elämän edessä kasvatti suhteellisen paljon.

Itse ajattelisin, että sinä et kuulu joukkoon, koska sinulla on ollut noin vaikea kokemus elämässäsi. Itse taas kuulun, koska vaikka ulkoisesti minulla on ollut vastoinkäymisiä (en koskaan löytänyt miestä enkä saanut lapsia, vanhempani on kuolleet) ne eivät ole henkisesti koskaan tuntuneet kovin suurilta asioilta. Olen vaan mennä porskuttanut perustyytyväisenä päivä kerrallaan tapahtui mitä tapahtui. Jopa tosiaan silloin kun äitini kuoli yllättäen samana päivänäkin nautiskelin jääkiteiden kauneudesta asfaltilla, ja mietin että haluaisin samanlaisen kuoleman kuin äiti: saappaat jalassa, ilman pitkää vaipoissa tms. kitumista.

Olen kai sellainen ns. ääriresilientti luonne, joka sopeutuu kaikenlaiseen ilman että se aiheuttaa psyykessä kummoista vastustusta tai tuskaa.

- 6

En usko etta nuo korreloi keskenaan. Itsella keskivertoa vaikeampi elama, ja silti vaikeuksia "kasvaa aikuiseksi". Haluan lahinna vaan nauttia elamasta ja bilettaa. En tosin ymmarra, miksi mun edes pitaisi "kasvaa aikuiseksi". 

N44

treffit kirjoitti:

En usko etta nuo korreloi keskenaan. Itsella keskivertoa vaikeampi elama, ja silti vaikeuksia "kasvaa aikuiseksi". Haluan lahinna vaan nauttia elamasta ja bilettaa. En tosin ymmarra, miksi mun edes pitaisi "kasvaa aikuiseksi". 

N44

Edit: siis itsella ollut keskivertoa vaikeampi elama (lapsuus ja nuoruus). Nykyaan kaikki kunnossa ja palapeli jotakuinkin kasassa, silti en halua "kasvaa aikuiseksi". 

Ja mitähän sillä aikuiseksi kasvamisella tarkoitetaan? Tai helpolla elämällä? Siinäpä oikein alemmuudentuntoisen lempi-ilmaisuja, joilla voi yrittää dissata muiden elämää.

Monilla helpon elämän eläneillä jää ymmärrys muista ihmisistä, näiden motiiveista ja kokemuksista ja elämästä yleensä aika ontoksi. Esim. monilla rikkailla tai vaikkapa aina terveinä olleilla ihmisillä kokonaiskäsitys ihmisistä näyttää aika kapealta ja maailmankuvakin voi olla aika itsekäs. Ajatellaan, että koska on "menestytty" tai "pärjätty" elämässä, se on ihmisen mittari, riippumatta siitä mistä tämä "menestyminen" oikeasti muodostuu. Mutta riippuu ihmisestä - fiksu, tarkkaavainen, empaattinen, kuunteleva ja hyvän perspektiivin omaava ihminen hahmottaa asioita paremmin.

Helppo elämä on enemmän asenne kuin fakta. 

Joskus kauan sitten luin henkilöstä, joka kyllästyi ihmisten ainaiseen kiire-valitukseen työpaikalla ja alkoi aina kysyttäessä sanoa, ettei hänellä ole koskaan töissä kiire. Itse otin tämän tavakseni ja huomasin, että kiirekin on vain asenne. Töitä voi olla joskus paljonkin, mutta ei minun tarvitse tuntea itseäni kiireiseksi.

Samalla tavalla elämässä on kaikenlaista - avioeroja, epäonnistumisia, sairauksia, kuolemaa - mutta silti voi itse pitää omaa elämäänsä helppona. On minun elämäni varmasti helpompaa kuin 90 prosentilla maailman väestöstä ja myös helpompaa kuin minua edeltäneillä sukupolvilla. 

Miehelläni on ollut todella helppo elämä. Turvallinen, onnellinen ja varakas lapsuus; sai heti opiskelupaikan kauppakorkeakoulusta; valmistui hyvin arvosanoin, sai hyvän työpaikan, ura kehittyi kuin raketti. Ei ole ollut ikinä terveyshuolia, ei rahahuolia. Meidän parisuhdekin on mennyt aina hyvin, ei ole ollut mitään kriisejä.

Itselläni varsin rankka lapsuus kahden alkoholistin kodissa, koulukiusaamista, kodin pakkohuutokauppa yms. Sitten kun siitä selvisin ja lähdin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, on ollut mukavan helppoa. Terveys- ja raha-asiat kunnossa.

Meissä on se ero että hän ei vaikuta kestävän pieniäkään vastoinkäymisiä juuri mitenkään, vaan ottaa kaiken todella vakavasti. Minä olen jotenkin niin "kovettunut" että minua eivät hetkauta pienet eivätkä aika suuretkaan asiat. Olen jotenkin aina että kyllä tästä selvitään, kun olen selvinnyt pahemmastakin. Alan etsiä mahdollisia ratkaisumalleja; mies sen sijaan rypee asiassa ja voivottelee.

Mitä mä olen lukenut tuota apulanta kirjaa niin esimerkkinä tuosta Wirtasesta huokuu sellainen älykkyys. Sellaisen ihmisen seurassa on hyvä olla. Asiat aina järjestyy.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mä olen lukenut tuota apulanta kirjaa niin esimerkkinä tuosta Wirtasesta huokuu sellainen älykkyys. Sellaisen ihmisen seurassa on hyvä olla. Asiat aina järjestyy.

Kyllä nuo paineet ja mielenterveysongelmat tulee aikalailla siitä että ottaa liika tosissaan suhteettomasti eikä tajua laajempia kokonaisuuksia.

Kyllä jää ihan jumalattoman tyhmäksi. Ei sellaisten kanssa pysty keskustelemaankaan mistään kun kyky sietää elämän realiteetteja on olematon.

Vierailija kirjoitti:

Monilla helpon elämän eläneillä jää ymmärrys muista ihmisistä, näiden motiiveista ja kokemuksista ja elämästä yleensä aika ontoksi. Esim. monilla rikkailla tai vaikkapa aina terveinä olleilla ihmisillä kokonaiskäsitys ihmisistä näyttää aika kapealta ja maailmankuvakin voi olla aika itsekäs. Ajatellaan, että koska on "menestytty" tai "pärjätty" elämässä, se on ihmisen mittari, riippumatta siitä mistä tämä "menestyminen" oikeasti muodostuu. Mutta riippuu ihmisestä - fiksu, tarkkaavainen, empaattinen, kuunteleva ja hyvän perspektiivin omaava ihminen hahmottaa asioita paremmin.

No eipä tuo sinunkaan ymmärryksesi kovin kaksiselta vaikuta. Mitä sinä tiedät muiden sairauksista ja vastoinkäymisistä, kun kaikki eivät niitä ympäriinsä julista.

Minä olen elänyt toistaiseksi helpon elämän. Koen itseni silti vastuulliseksi, normaaliksi aikuiseksi. Huomaan joskus miettiväni että mitenköhän tulen selviytymään vastoinkäymisistä kun en ole joutunut koskaan tutustumaan omiin voimavaroihini sillä tasolla. Toisaalta, selviydyin isäni syövästä ja omista lapsettomuushoidoistakin, joten eiköhän sitä voimaa löydy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla helpon elämän eläneillä jää ymmärrys muista ihmisistä, näiden motiiveista ja kokemuksista ja elämästä yleensä aika ontoksi. Esim. monilla rikkailla tai vaikkapa aina terveinä olleilla ihmisillä kokonaiskäsitys ihmisistä näyttää aika kapealta ja maailmankuvakin voi olla aika itsekäs. Ajatellaan, että koska on "menestytty" tai "pärjätty" elämässä, se on ihmisen mittari, riippumatta siitä mistä tämä "menestyminen" oikeasti muodostuu. Mutta riippuu ihmisestä - fiksu, tarkkaavainen, empaattinen, kuunteleva ja hyvän perspektiivin omaava ihminen hahmottaa asioita paremmin.

No eipä tuo sinunkaan ymmärryksesi kovin kaksiselta vaikuta. Mitä sinä tiedät muiden sairauksista ja vastoinkäymisistä, kun kaikki eivät niitä ympäriinsä julista.

Pointtini oli: aina hyvässä asemassa ollut ei välttämättä kykene asettumaan heikommassa asemassa olevaan, missä ei lienee mitään epäselvää tai kyseenalaista. Perusterveet ihmiset eivät välttämättä ymmärrä - eivätkä valitettavasti kaikki aina haluakaan ymmärtää - pitkäaikaissairaita. Komppasin oikeastaan edellisellä sivulla ollutta kommenttia samasta aiheesta, jossa joku kertoi omien vaikeuksien laajentaneen omaa ymmärrystä. En ollut mitään sellaisten ihmisten elämästä väittämässäkään, joista en tiedä. Mutta piti sitten tästäkin tietysti nillittää. Suosittelen vähän petraamaan luetunymmärtämistä.

Riippuu ihmisestä. Itse olen kokenut paljon vastoinkäymisiä ja ollut täysin pohjalla, mutta noussut sieltä. Uskallan väittää, että olen näiden kokemusten jälkeen ymmärtäväisempi elämän kolhimia kohtaan. Joskin olen saanut sen verran iskuja, että haluaisin olla vain rauhassa loppuelämän. En jaksaisi enää loputtoman tuntuisia velvollisuuksia, haluaisin vain olla ja turhauttaa. Mun kohdalla on tainnut käydä niin, että vastoinkäymiset ovat tehneet musta lapsellisen marttyyrin.

Ihmisillä on aika paljon ongelmia, harvapa niistä huutelee, mutta kun puhuu ihmisten kanssa, niin monella on vaikka mitä, paljon pahempaakin, kuin mitä minä olen joutunut kokemaan. Joskus kannattaa miettiä niitä asioita, jotka ovat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla helpon elämän eläneillä jää ymmärrys muista ihmisistä, näiden motiiveista ja kokemuksista ja elämästä yleensä aika ontoksi. Esim. monilla rikkailla tai vaikkapa aina terveinä olleilla ihmisillä kokonaiskäsitys ihmisistä näyttää aika kapealta ja maailmankuvakin voi olla aika itsekäs. Ajatellaan, että koska on "menestytty" tai "pärjätty" elämässä, se on ihmisen mittari, riippumatta siitä mistä tämä "menestyminen" oikeasti muodostuu. Mutta riippuu ihmisestä - fiksu, tarkkaavainen, empaattinen, kuunteleva ja hyvän perspektiivin omaava ihminen hahmottaa asioita paremmin.

No eipä tuo sinunkaan ymmärryksesi kovin kaksiselta vaikuta. Mitä sinä tiedät muiden sairauksista ja vastoinkäymisistä, kun kaikki eivät niitä ympäriinsä julista.

Pointtini oli: aina hyvässä asemassa ollut ei välttämättä kykene asettumaan heikommassa asemassa olevaan, missä ei lienee mitään epäselvää tai kyseenalaista. Perusterveet ihmiset eivät välttämättä ymmärrä - eivätkä valitettavasti kaikki aina haluakaan ymmärtää - pitkäaikaissairaita. Komppasin oikeastaan edellisellä sivulla ollutta kommenttia samasta aiheesta, jossa joku kertoi omien vaikeuksien laajentaneen omaa ymmärrystä. En ollut mitään sellaisten ihmisten elämästä väittämässäkään, joista en tiedä. Mutta piti sitten tästäkin tietysti nillittää. Suosittelen vähän petraamaan luetunymmärtämistä.

Mutta kun sinä et tiedä kenenkään pitkäaikaissairauksista tai muistakaan vaikeuksista. On paljon sairauksia ja vaikeuksia, joista ei kerrota edes parhaalle ystävälle, itsellänikin on sellainen.

On yksinkertaisesti tyhmää yleistää omien vaikeuksien kokeminen empatiakykyyn. Niillä kun ei ole mitään tekemistä keskenään, vaan enemmän kyse on luonteesta, kasvatuksesta, älykkyydestä ja asenteesta.

Koetut vaikeudet eivät tee kenestäkään parempaan ihmistä, vaan usein ihan päinvastoin. Kärsimys ei jalosta, vaan moni nujertuu kaiken kokemansa alle katkeruuteen. Toiset saattavat taas olla kokeneet vaikka millaisia hyvin traagisiakin asioita, mutta eivät tuo niitä esille pätemismielessä. Ja sitten ovat vielä ne, jotka sotkevat itse asiansa eivätkä näe omaa osuuttaan kurjuudessaan, kuten monet päihdeongelmaiset.

Oman elämänkokemukseni myötä olen huomannut, että usein ne, jotka kovasti korostavat vaikeuksiaan, ovat sellaisia, joiden vaikeudet eivät välttämättä niin isoja ole koskaan olleetkaan. Vaikeuksien korostaminen saa oman osuuden tapahtumissa tuntumaan pienemmältä ja samalla saa tuntea olevansa vähän parempi muita.

Vaikeuksien kasvattavuutta on tutkittu paljonkin ja lopputulema on se, että kärsimys ei jalosta kaikkia mutta osa oppii vaikeuksien kautta ja kehittyy, kasvaa ja kypsyy ihmisenä. Tämä sama pätenee helpon elämän eläneisiin, toiset kypsyvät ja kehittyvät henkisesti, toiset jäävät paikoilleen.

Onko helppo elämä aina hyvä elämä?