Kerro rehellisesti, mitä ajattelet nähdessäsi suomalaisnaisen hunnutettuna?
Kommentit (14)
Itse olen ollut joskus hunnutettu, mutta en enää. Siitä eroon pääseminen on kuin kokisi kuoleman. Hyvin raskas prosessi..
Kunnioitan ja arvostan aivan yhtä tavalla, enkä pidä alistettuna.
ottaa ukoksi muslimi. Säälin, säälin ja säälin.
" toivottavasti hän on tehnyt sydämensä valinnan"
siinä tapauksessa kait ei ole mitään pahaa tai säälittävää? mutta jos näen saman naisen välillä hunnussa ja välillä ilman, ajattelen että mies on taas kotona kun huntu on päällä.
On löytäny rakkauden. Musta on upee asia että löytää kumppanin niinkin erilaisesta kulttuurista.
Ja rohkea kun pitää huivia tälläsessä niuhomaassa!!
muutenkin hunnutettuja naisia tulee todella harvoin Helsingissä vastaan. Huivipäisiä tietty näkyy tosi paljon ja se ei mun mielestä ole sen kummempi juttu kun että vetäisi miehensä mieliksi hameen päälle. Ja tietysti monet on vakaumuksellisia islamilaisia jolloin huivi saattaa olla ihan itsestään selvyys.
Jos mukana on tyttölapsi, säälin lasta. Suomalaisen lapsuuden ja nuoruuden itse elänyt nainen on nyt sitten valinnut omalle lapselleen osan, joka ei ole reilu tai tasa-arvoinen eikä tässä yhteiskunnassa edes helposti järjestettävissä.
Vaikka ei kai se aina niin mene....
Helsingissä on monta nuorta suomalaista naista, jotka ovat palanneet islamiin, mutta eivät ole naimisissa. Heitä ei kai mies ole pakottanut huivia laittamaan.
Moni musliminainen on sanonut tuntevansa olonsa vapaammaksi ja turvallisemmaksi huivin ja peittävien vaatteiden kanssa. Ei tarvitse jakaa ruumistaan kaikkien kanssa.
Hunnun pointti on peittää naisen ihoa ettei miehet vahtaa. Se " suojaa" kuulemma naista.
Joskus seukkasin yhen Irakilaisen miekkosen kanssa joka väitti että huntu suojaa kuulemma raiskauksilta, mutta kaippa sitä mies raiskaa vaikka olis kuinka paljon peitossa?? Mutta niin se sanoi että siksi, oli todella uskova miekkonen.
...ja ihan tidoksi vaan kaikille säälijöille...heh heh.. Ihan omasta tahdosta se huivi päässä on..ja kyllä islamiin palasin ennen kuin naimisiin menin.. kuten 99% kaikista tuntemistani musliminaisista..ja sekin 1% jonka tunnen, ovat ihan omasta tahdostaan muslimeiksi kääntyneet naimisiin menon jälkeen ja pukeutuvat islamin mukaan, eivätkä koska mies pakottaisi....
Minä alistun JUMALAN TAHTOON, enkä mieheni..
(monille saattaa sekin tulla yllätyksenä, että usein musliminainen joutuu ihan riitelemään ja puolustamaan huiviaan omalle miehelle, joka taas ei koe huivia niin tärkeänä.. koska mies ei harjoita uskontoaan tms..)
moni suomalainen eroaa kirkosta, eli muuttaa vakaumustaan, niin miksei sitten saisi muuttua johonkin toisen suuntaan?
Ei kukaan täysijärkinen rupea moiseen. Siis ihan oikeasti täysijärkinen. Ei ole valkoisen naisen hommaa.
Näin ajattelen!