Mitä tekisin minun tilanteessa? Irtisanoutuisitko?
Olen hoitovapaalla lapsen kanssa ja minulla on oman alan vakituinen työpaikka. Mutta työmatka on pitkä ja hankala ja muutenkin inhoan sitä työpaikkaa, koska siellä on todella kurja ilmapiiri ja paljon johtamiseen liittyviä ongelmia, olen siellä uupunutkin ennen lapsen saamista jo. Minun alan työpaikkoja ei kuitenkaan ole täällä kovin paljon, sellaisia kyllä on, jotka sivuaa omaa alaani ja jota voi tehdä minun koulutuksella (siis täytän hakuvaatimukset koulutuksen puolesta niihin), mutta niihin on aina satoja hakijoita. Olen ennen raskaaksi tuloa jo pidempään yrittänyt vaihtaa työpaikkaa, mutta en ole saanut uutta työtä, haastatteluihin olen kyllä päässyt jopa satojen hakijoiden joukosta. Mieheni tekee matkatyötä, joten päiväkotirumban joudun monesti hoitamaan yksin kun palaan työhön. Pelkään että uuvun ja ahdistun todella, jos palaan omaan työhön ja samalla pitää vielä jaksaa rankka pikkulapsiarki.
Mitä tekisit tilanteessani? Palaisitko nykyiseen ahdistavaan työhön, johon on pitkät ja hankalat työmatkat (ongelma lapsen päiväkodin suhteen)? Vai irtisanoutuisitko ja etsisit työttömänä uutta työpaikkaa ja lapsi olisi vaikka osapäiväisesti silloin päiväkodissa? Vai mitä tekisit?
Kommentit (27)
Etsisin ensin uuden työpaikan ja vasta sen jälkeen irtisanoutuisin. Nykyään työpaikan saanti voi olla kiven alla. Työnantajat palkkaavat mielummin uusiksi työntekijöiksi työpaikan vaihtajia kuin työttömiä.
Avarra näkökulmaa ja etsi työ toiselta alalta. Nyt katsot tilannetta putkimaisesti keskittyen vain oman alan töihin. Jos olet esim opettaja, hae toimistotöihin jne.
Mieti mitä vaihtoehtoja löytyy. Voitko tehdä jotain kotoa käsin? Onko sulla jokin intohimo josta voi tulla ammatti? Jos olet koiraihminen, voitko perustaa kennellin, ryhtyä koirien trimmaajaksi, perustaa eläintarvikeliikkeen nettiin jne.
Hae uutta työtä. On plussaa, jos vaihdat työpaikasta toiseen. Mielummin palkaavat työpaikan vaihtajan. Se on paremoi kuin työttömyys, joka helposti pitkittyy. Mites voisitko hakea muun alan työtä?
Vierailija kirjoitti:
Avarra näkökulmaa ja etsi työ toiselta alalta. Nyt katsot tilannetta putkimaisesti keskittyen vain oman alan töihin. Jos olet esim opettaja, hae toimistotöihin jne.
Mieti mitä vaihtoehtoja löytyy. Voitko tehdä jotain kotoa käsin? Onko sulla jokin intohimo josta voi tulla ammatti? Jos olet koiraihminen, voitko perustaa kennellin, ryhtyä koirien trimmaajaksi, perustaa eläintarvikeliikkeen nettiin jne.
Asumme Helsingissä ja täällä on kaikki talot ja vuokratoimitilat niin järkyttävän kovissa hinnoissa, että kennelin perustaminen tai vastaava ei ole mitenkään mahdollista, se vaatisi aivan valtavasti pääomaa. Eläintarvikenettikauppoja ja muita nettikauppoja on jo vaikka kuinka paljon, en usko, että niillä voi saada elantoa jos nyt aloittaa tyhjästä. Käsitöitä en osaa tehdä enkä tiedä maksaisiko sellaisista oikeasti kukaan.
Olen kyllä hakenut muita töitä eli tyyliin muun alan toimistotöitä ja muita, mutta sellaisiin on täällä jopa 400-500 hakijaa per paikka.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hae uutta työtä. On plussaa, jos vaihdat työpaikasta toiseen. Mielummin palkaavat työpaikan vaihtajan. Se on paremoi kuin työttömyys, joka helposti pitkittyy. Mites voisitko hakea muun alan työtä?
Voin hakea ja olen hakenutkin muun alan työtä, mutta ei ole tärpännyt. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja uuden työpaikan saa helpommin työllisenä kuin työttömänä.
Ei kaikille käytännössä ollenkaan niin helppoa kuin halutaan väittää, kuten ap:nkin tapauksesta käy ilmi. Joskus tuntuu, että tuota asiaa hokevat luulevat, että töistä pääsee aina siirtymään uuteen työhön vain parin viikon sisällä.
Yleensä kerrotaan onnistuneista irtiotoista, mutta suurin osa jää ap:n tapauksessa moneksi vuodeksi työttömäksi ja tulottomaksi. Sitten mies löytää reissusta naisen, joka on itsenäinen ja elättää itsensä eikä mies pitkään mieti, haluaako tasa-arvoisen kumppanin vai kotona ahdistustaan valittavan naisen.
Jos et noususuhdanteessa löytänyt vuodessa töitä, niin miten oletat uuden työpaikan putkahtavan esille, kum lama on jo alkanut?