Mikko, 33, ei ole koskaan edes suudellut: ”Minulla ei ole hajuakaan, mistä naisille pitäisi jutella”
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000006276401.html
"Eräänä päivänä Mikko, 33, kerrankin rohkaistui. Lähestyi naista bussipysäkillä.
– Ennen kuin edes ehdin sanaa sanomaan, tuli naisen suusta jo ”painu v*ttuun rumilus”.
Tutustuminen jäi siihen.
– En ole koskaan ollut treffeillä enkä ole koskaan seukannut. En ole myöskään koskenut, halannut tai pussannut, saatika pannut naista elämäni aikana. En ole koskaan saanut halausta, kukaan ei ole halunnut minua halata, enkä ole halunnut ketään pakottaa halaamiseen, Mikko sanoo."
Nämä on surullisia totuuksia hyvin monen nykypäivän suomalaisen miehen elämästä.
Kommentit (913)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä näissä keisseissä vastuuttaisin niitä vanhempia. Vanhempien tehtävä on toimia niin, että lapselle kasvaa terve itsetunto ja sosiaalistuu riittävästi. Kasvatetaanhan koiranpennutkin niin, että pärjäävät toisten koirien ja ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Kokemusta on itselläkin yhden pelihimoisen nörtin kasvattamisesta yhteiskunta- ja parisuhdekelpoiseksi. Ikävuosina 3-12 vuotta on toimittava niin, että lapsella on harrastuksia ja kavereita. Näin on sitten siitä yläasteella selviämiseen parhaat mahdolliset saumat. Peliaikaa on raaasti rajoitettava, vaikka siitä joutuu jatkuvasti taistelemaan. On raahattava sukulaisiin ja matkoille. Annettava vastuuta asioista ja sitten sopivassa vaiheessa potkittava jatko-opintoihin ja omaan kämppään. Vaivaa tästä toki on itselle, mutta nyt 25 v minun pikku mussuksllani on hyväpalkkainen ammatti, nätti koti ja avovaimo sekä esikoinen tuloillaan. Itsellä on voittajafiilikset kun toinen pääsi normaaliin elämään kiinni vaikka jossain vaiheessa pelkäsin, että tulee Mikon kaltainen vässykkä.
Viimeistään tuon viestin peukutukset paljastavat ketjun trolliketjuksi. Ei kukaan halua tuollaista normielämää tiukasti rajattuine standardeineen siitä, millainen on "kunnon" nuori.
Missä kohtaa puhuin kunnon nuoresta? Eikö jokainen halua saada tehdä työtä mistä pitää ja ansaita siitä niin hyvää palkkaa, että voi toteuttaa elämässään asioita, joita haluaa. Tässä tapauksessa tavoitteena oli kiva koti ja perhe. Jollain muulla se voi olla muuta. Kommenttisi on omituinen koska kummankin ketjun tarkoitus on itkeä ettei Mikot ja muut vässykät saa oimppiäm
User kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko Mikon puhua noin rivosti? En ihmettele, jos ei ole ollut mitään naisten kanssa, jos ensimmäisenä mielessä seksi. Yhdessäolon luulisi olevan tärkeämpää. Vai noinko kaikki miehet ajattelevat? Kauniimminkin voisi asian ilmaista.
Seksiinhän suhteiden muodostuminen lopulta johtaa. Kaikki muu on vaan esileikkiä. Tämä totuus kannattaa naistenkin tunnustaa, vaikka yleensä on kovin vaikea olla rehellinen etenkin itselleen.
Tarkoitan, että tarvitseeko sanoa "
saatika pannut naista elämäni aikana", kun voisi puhua rakastelusta? Tuosta tulee kuva, että nainen on vain esine.Näille mikoille ja muille ulisijoille nainen ei ole ihminen vaan esine . Esine jolla ei ole muuta merkitystä kuin se reikä. Tästä voitkin päätellä, miksi kumppania ei löydy kun asenne on tuo.
Sä voit inttää tota, mutta se ei ikinä ole totta
Näin oletkos asenteellasi kumppanin löytänyt.?

Ja mikähän se asenne on?
Sosialismi tappaa!
Eurooppalaisia pyydettiin orjiksi P-Afrikkaan, kolonialismi lopetti valkoisten orjuuttamisen
Suomeksi
Enkuksi
Suvaitsevaiset oppivat kantapään kautta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/706651d0-ea3e-4866-bd52-9a355f696efa
Feminisminkin suuri suunnitelma perustuu tähän.
https://www.youtube.com/watch?v=Y9TviIuXPSE
Vierailija kirjoitti:
Itse komeana, älykkäänä, sielukkaana ja kaikin puolin täydellisenä miehenä näen kuitenkin, että ongelma on naisten täydellinen lapasuus. Suosittelen kaikille miehille, että lopettavat täydellisesti naisten huomioimisen. Itse olen tätä ohjenuoraa menestyksekkäästi toteuttanut koko ikäni, ja sekös äm miä vi tuttaa. Nautin.
Semmoiset voimafantasiat sieltä.

Ulina.
Vierailija kirjoitti:
Mitä Mikko naisella tekisi? Ei löydä mitään puhuttavaa, ei tunne mitään kun kuka tahansa kelpaa.
Ellei osaa edes kaverina puhua, niin miten se seurustelu menisi? 15 s seksiä ilman turhia puheita, moi ja ensi viikkoon?
Niinpä. Mitä tuollaisen kanssa voi tehdä? Sitä ei kiinnosta mikään, se ei osaa puhua mistään, ei ilmeisesti harrasta mitään.
Ja kolmekymppinen harjoittelija, jonka hyvät puolet on se, että on innokas ostosten pakkaaja?
Minulla oli nuorempana saman suuntaisia ajatuksia kuin Mikolla. Ajatukset ovat siitä jänniä, että iästä riippumatta ne luo kaiken puuttuvan paikalle omia kuvitelmia. Jos naisia kohtaa pintapuolisesti, niitä kohtaan tuntee pintapuolisesti. Naisista näkee silloin vain ne asiat joita miehissä ei ole ja loppu värittyy mielikuvituksella. Ainoaksi paikaksi missä naisia sitten näkee vapaasti vaatteilla tai ilman jää tämä netti ja netti sisältää harvemmin todellisia, silottelemattomia kuvia ja videoita.
Asiaan on helppo ratkaisu. Katso tarkemmin mitä virheitä naisista löytää. Naisista tulee virheet näkemällä samanlaisia ihmisiä kuin miehistä.
Toinen asia on sitten vuorovaikutus. Kiinnostuminen on vastavuoroista. Välillä voi kokeilla ja tehdä jotain uutta sillä mentaliteetilla että uudet asiat auttaisi myöhemmin välillisesti kiinnostumisen syttymisessä. Mikäli mikään harrastus tai tekeminen ei tunnu kiinnostavan, ongelma voi olla uusien kokemusten puute ja siitä syntynyt innottomuus innostua, ei kyvyttömyys kiinnostua sinällään.
Suorista sanoista huolimatta tsemppiä Mikolla jos hän tätä lukee! Selviät kyllä asioista jos vain haluat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä näissä keisseissä vastuuttaisin niitä vanhempia. Vanhempien tehtävä on toimia niin, että lapselle kasvaa terve itsetunto ja sosiaalistuu riittävästi. Kasvatetaanhan koiranpennutkin niin, että pärjäävät toisten koirien ja ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Kokemusta on itselläkin yhden pelihimoisen nörtin kasvattamisesta yhteiskunta- ja parisuhdekelpoiseksi. Ikävuosina 3-12 vuotta on toimittava niin, että lapsella on harrastuksia ja kavereita. Näin on sitten siitä yläasteella selviämiseen parhaat mahdolliset saumat. Peliaikaa on raaasti rajoitettava, vaikka siitä joutuu jatkuvasti taistelemaan. On raahattava sukulaisiin ja matkoille. Annettava vastuuta asioista ja sitten sopivassa vaiheessa potkittava jatko-opintoihin ja omaan kämppään. Vaivaa tästä toki on itselle, mutta nyt 25 v minun pikku mussuksllani on hyväpalkkainen ammatti, nätti koti ja avovaimo sekä esikoinen tuloillaan. Itsellä on voittajafiilikset kun toinen pääsi normaaliin elämään kiinni vaikka jossain vaiheessa pelkäsin, että tulee Mikon kaltainen vässykkä.
Koiranpentujakin kasvatetaan, mutta et sä saa bernhardilaisesta kasvatettua ajokoiraa. Kaverittomien lasten vanhempia yhdistää usein se, että näkevät enemmän vaivaa lapsen kavereiden eteen kuin muut vanhemmat. Tietyn perustason jälkeen vanhempien toiminnalla ei juurikaan ole vaikutusta eli otat vähän liikaa itsellesi kunniaa tuosta. Paljon suurempi vaikutus on geeneillä ja sattumalla
Höpö höpö geenit ja sattuma ei määrää sitä, että lapselle kehittyy hyvä itsetunto ja hyvät sosiaaliset taidot. Se vaatii harjoittelua, toistoja ja palautetta ihan niinkuin mikä muu asian harjoittelu tahansa. Ihmisen pitää oppia asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan ne. Sitä ei saavuteta , mikäli poikien annetaan hakata Jotain Fortnidea tai CSssää kaikki vapaa-aika. Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja ohjata ja huolehtia siitä ettei pojasta kasva Mikon kaltaista nyhveröä, jolla ei ole mitään mielenkiinnon kohteita elämässään ja joka ei pysty ihmiselle puhumaan. Kaikkia sitä leipä elättää.
Ronaldo ei olisi Ronaldo ilman harjoittelua, mutta harjoittelemalla ei tule Ronaldoksi. Ihmisillä on erilainen geneettinen pohja, joka määrää vasteen harjoittelulle. Jotkut eivät saa lihasmassaa, vaikka miten hyvin treenaisivat ja söisit. Toiset taas eivät opi soittamaan soittimia tai tanssimaan. Yksi tuhlaa kymppitonneja autokouluun, mutta ei silti pääse ajokokeesta läpi ja joku toinen ei opi sosiaalisia taitoja, vaikka miten harjoittelisi.
Suoritustasosta eri asioissa harjoitus selittää korkeintaan neljäsosan - usein paljon vähemmän. Ehkä sosiaalisesti umpisurkeasta vai tulla pelkästään surkea, jos tähän käytetään kaikki aika ja energia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näillä naisettomuudesta kärsivillä kavereita? Sosiaalista elämää? Harrastavatko mitään? Omaan silmään vaikuttaa, ettei kyse ole pelkästään siitä, ettei ole naista. On myös ongelmia toimia muissakin ihmissuhteissa ja vapaa-aika vietetään passiivisena yksin, korkeintaan pelataan. Siis ihan sitä yritän sanoa, että jos ihminen on kaikessa muussakin olemisessaan sisäänpäin kääntynyt, niin olisihan se Jumalan ihme, jos jolu olisi tullut kotoa hakemaan parisuhteeseen.
Tämä tyyppi kertoi, ettei ole somessa, ei harrasta mitään, ei kuuntele musiikkia, ei käy baareissa, ei lue uutisia. Kertoi myös olevansa introvertti ja ilmeisesti on myös melko ujo.
Työ on vissiin ainoa elämänsä.
Ei ole hirveän suuri ihme jos ei puheenaiheita osaa keksiä.Sama vika kuin kaikilla naisettomilla miehillä: ei ole naiselle mitään annettavaa millään tasolla, mutta ovat niin yksinkertaisia että eivät kykene sitä ymmärtämään. Sitten kun mies on vielä niin epävarma että sitä saisi vetää perässään kaiken aikaa... Yksinolo on tuhat kertaa parempi vaihtoehto kuin mies joka ei kykene tarjoamaan yhtään mitään millään tasolla.
Tää on taas niin tätä miten miehen pitäisi tarjota naiselle ja uhrata harrastuksensakin, mutta nainen voi kaikessa rauhassa katsella temppareitaan ja bb:tään. Mutta auta armias, jos mies tekee jotain mistä pitää, kuten vaikkapa PELAA PELEJÄ ja nainen ei, niin eihän sellasesta miehestä ole mihinkään. Ruuvaisi edes bemareita kuten kunnon miehekäs amisrasvanäppi, mutku eeei. Helppoo naisilla kun on aina miehelle *annettavaa*, kirjaimellisesti.
No mitäs olette niin yksinkertaisia olentoja että seksillä voi kuitata kaiken. Syyttömiä kai naiset siihen on, jos huomaavat että sillä lailla pääsee helpommalla. Jos se on teille samanarvoinen asia kuin naiselle jotkut muut miehen tarjoamat asiat, niin kuka siinä sitten häviää lopulta vai häviääkö kukaan? Vai peräti voittavatko kaikki? Jos kaikki saavat haluamansa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo ”painu v*ttuun rumilus” kuulostaa niin luonnottomalta lauseelta että on vaikea uskoa että se tulisi ensireaktiona kenenkään suomalaisen suusta. Ei välttämättä edes provosoimalla. Naiset usein hilpasevat pois paikalta väkivallan uhan takia, eivät ala vttuilemaan jos eivät ole kirjaimellisesti nurkkaan ahdistettuina.
Minä mietin sitä kun itselläni on vakavia mielenterveysongelmia, jotka näkyvät sosiaalisina ongelmina ja pelkotiloina, ja esimerkiksi kuulen pääni sisällä kuinka ihmiset ympärilläni nauravat minulle ja haukkuvat minua. Nämä äänet tuntuvat niin todellisilta että muistan ne todellisina tapahtumina, ja ikäänkuin vakuutan itse itseni siitä että kaikki salaa vihaavat minua ja veetuilee mitä ikinä sanovatkaan - vaikka näin ei olisikaan. Voisiko olla tää?
N26
Tuo on juuri sellaista mitä voisi kuulla suomalaisen tai brittiläisen naisen suusta = valkoroskaa.
T: Ulkomailla asunut
Vierailija kirjoitti:
Itse komeana, älykkäänä, sielukkaana ja kaikin puolin täydellisenä miehenä näen kuitenkin, että ongelma on naisten täydellinen lapasuus. Suosittelen kaikille miehille, että lopettavat täydellisesti naisten huomioimisen. Itse olen tätä ohjenuoraa menestyksekkäästi toteuttanut koko ikäni, ja sekös äm miä vi tuttaa. Nautin.
Mistä tiedät että vituttaa, jos et kerta huomioi ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä näissä keisseissä vastuuttaisin niitä vanhempia. Vanhempien tehtävä on toimia niin, että lapselle kasvaa terve itsetunto ja sosiaalistuu riittävästi. Kasvatetaanhan koiranpennutkin niin, että pärjäävät toisten koirien ja ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Kokemusta on itselläkin yhden pelihimoisen nörtin kasvattamisesta yhteiskunta- ja parisuhdekelpoiseksi. Ikävuosina 3-12 vuotta on toimittava niin, että lapsella on harrastuksia ja kavereita. Näin on sitten siitä yläasteella selviämiseen parhaat mahdolliset saumat. Peliaikaa on raaasti rajoitettava, vaikka siitä joutuu jatkuvasti taistelemaan. On raahattava sukulaisiin ja matkoille. Annettava vastuuta asioista ja sitten sopivassa vaiheessa potkittava jatko-opintoihin ja omaan kämppään. Vaivaa tästä toki on itselle, mutta nyt 25 v minun pikku mussuksllani on hyväpalkkainen ammatti, nätti koti ja avovaimo sekä esikoinen tuloillaan. Itsellä on voittajafiilikset kun toinen pääsi normaaliin elämään kiinni vaikka jossain vaiheessa pelkäsin, että tulee Mikon kaltainen vässykkä.
Sinä unohdat sen valintaan perustuvan faktan, että AINA on osa lajista, joka ei kelpaa kenellekään. Biologian tunnilla jo opetettiin, että nisäkkäistä keskimäärin 15% ei pääse koskaan lisääntymispuuhiin. Lisääntyminen on tässä väärä termi, koska mukaan on laskettu samaa sukupuolta olevien pariutuminen. Iso osa ihmisistä ei vain kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä näissä keisseissä vastuuttaisin niitä vanhempia. Vanhempien tehtävä on toimia niin, että lapselle kasvaa terve itsetunto ja sosiaalistuu riittävästi. Kasvatetaanhan koiranpennutkin niin, että pärjäävät toisten koirien ja ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Kokemusta on itselläkin yhden pelihimoisen nörtin kasvattamisesta yhteiskunta- ja parisuhdekelpoiseksi. Ikävuosina 3-12 vuotta on toimittava niin, että lapsella on harrastuksia ja kavereita. Näin on sitten siitä yläasteella selviämiseen parhaat mahdolliset saumat. Peliaikaa on raaasti rajoitettava, vaikka siitä joutuu jatkuvasti taistelemaan. On raahattava sukulaisiin ja matkoille. Annettava vastuuta asioista ja sitten sopivassa vaiheessa potkittava jatko-opintoihin ja omaan kämppään. Vaivaa tästä toki on itselle, mutta nyt 25 v minun pikku mussuksllani on hyväpalkkainen ammatti, nätti koti ja avovaimo sekä esikoinen tuloillaan. Itsellä on voittajafiilikset kun toinen pääsi normaaliin elämään kiinni vaikka jossain vaiheessa pelkäsin, että tulee Mikon kaltainen vässykkä.
Koiranpentujakin kasvatetaan, mutta et sä saa bernhardilaisesta kasvatettua ajokoiraa. Kaverittomien lasten vanhempia yhdistää usein se, että näkevät enemmän vaivaa lapsen kavereiden eteen kuin muut vanhemmat. Tietyn perustason jälkeen vanhempien toiminnalla ei juurikaan ole vaikutusta eli otat vähän liikaa itsellesi kunniaa tuosta. Paljon suurempi vaikutus on geeneillä ja sattumalla
Höpö höpö geenit ja sattuma ei määrää sitä, että lapselle kehittyy hyvä itsetunto ja hyvät sosiaaliset taidot. Se vaatii harjoittelua, toistoja ja palautetta ihan niinkuin mikä muu asian harjoittelu tahansa. Ihmisen pitää oppia asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan ne. Sitä ei saavuteta , mikäli poikien annetaan hakata Jotain Fortnidea tai CSssää kaikki vapaa-aika. Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja ohjata ja huolehtia siitä ettei pojasta kasva Mikon kaltaista nyhveröä, jolla ei ole mitään mielenkiinnon kohteita elämässään ja joka ei pysty ihmiselle puhumaan. Kaikkia sitä leipä elättää.
Ronaldo ei olisi Ronaldo ilman harjoittelua, mutta harjoittelemalla ei tule Ronaldoksi. Ihmisillä on erilainen geneettinen pohja, joka määrää vasteen harjoittelulle. Jotkut eivät saa lihasmassaa, vaikka miten hyvin treenaisivat ja söisit. Toiset taas eivät opi soittamaan soittimia tai tanssimaan. Yksi tuhlaa kymppitonneja autokouluun, mutta ei silti pääse ajokokeesta läpi ja joku toinen ei opi sosiaalisia taitoja, vaikka miten harjoittelisi.
Suoritustasosta eri asioissa harjoitus selittää korkeintaan neljäsosan - usein paljon vähemmän. Ehkä sosiaalisesti umpisurkeasta vai tulla pelkästään surkea, jos tähän käytetään kaikki aika ja energia
Ja ne jotka ei saa inssiä läpi, kulkee bussilla, eikä kukaan itke heidän oikeudestaan törttöillä liikenteessä.
Sama jos omat sosiaaliset taidot on nolla, sitten on yksin. Mutta useimmat ihmiset oppivat sosiaalisia taitoja kyllä, jos edes tosissaan yrittävät. Ellei edes halua oppia, niin sitten vaan hyväksyy sen yksinolon. Kuitenkin jos oppisi edes sen verran että saisi kavereita, elämänlaatu paranisi jo.
Mutta se edellyttäisi pitkäjänteistä opettelua, eikä vaan satunnaisen bussipysäkillä odottelijan kiusaamista väärässä paikassa, väärään aikaan ja luultavasti vielä ihan väärällä tavallakin. Vähän kun nollaharjoittelulla hyppäisi sinne auton rattiin ja lähtisi liikenteeseen törttöilemään.
Millaiset vanhemmat näillä Mikko-uleilla on, se olisi mielenkiintoista tietää.
Ei kai tuossa tarvitse Ronaldo olla (paitsi palstamiehen mielestä, jolle nainen ei ole nainen, ellei se näytä Maisalta).
Vaan riittää että edes tietää pelin säännöt, mitkä Mikolta ovat kovasti hukassa.
Tuohan noilla "en-saa-naista"-vänisijöillä on yhteistä, ei saada sitä kaikkein kauneinta ja suosituinta, ja muut naiset ei ole naisia lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
User kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
User kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko Mikon puhua noin rivosti? En ihmettele, jos ei ole ollut mitään naisten kanssa, jos ensimmäisenä mielessä seksi. Yhdessäolon luulisi olevan tärkeämpää. Vai noinko kaikki miehet ajattelevat? Kauniimminkin voisi asian ilmaista.
Seksiinhän suhteiden muodostuminen lopulta johtaa. Kaikki muu on vaan esileikkiä. Tämä totuus kannattaa naistenkin tunnustaa, vaikka yleensä on kovin vaikea olla rehellinen etenkin itselleen.
Tarkoitan, että tarvitseeko sanoa "
saatika pannut naista elämäni aikana", kun voisi puhua rakastelusta? Tuosta tulee kuva, että nainen on vain esine.Näille mikoille ja muille ulisijoille nainen ei ole ihminen vaan esine . Esine jolla ei ole muuta merkitystä kuin se reikä. Tästä voitkin päätellä, miksi kumppania ei löydy kun asenne on tuo.
Sä voit inttää tota, mutta se ei ikinä ole totta
Näin oletkos asenteellasi kumppanin löytänyt.?
Ja mikähän se asenne on?
Ulina.
On niin helppo olla nainen ja paukuttaa päätään, ja unohtaa kuinka kauan feministit ovat ulisseet jatkuvaa ulinaa niin kauan kuin muistan. Naisen elämä on helkkarin iisiä jos pitää oman hysteerisen mielensä kurissa. Sitä voi haistatella ylimielisesti ilman seurauksia ja olla miten tahtoo. Naisten ainoat ongelmat tuntuvat olevan, ettei maailma ole ihan tarpeeksi täydellinen ja helppo, koska osa miehistä ei tottele.
Sosialismi tappaa!
Eurooppalaisia pyydettiin orjiksi P-Afrikkaan, kolonialismi lopetti valkoisten orjuuttamisen
Suomeksi
Enkuksi
Suvaitsevaiset oppivat kantapään kautta
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/706651d0-ea3e-4866-bd52-9a355f696efa
Feminisminkin suuri suunnitelma perustuu tähän.
https://www.youtube.com/watch?v=Y9TviIuXPSE
Mitä ne miehet ei tottele? Sanaa EI?
Kuulostat Penttilältä.
Olen mies 30v ja en ole koskaan seurustellut ja seksiä olen 2 kertaa harrastanut.
Töissä käyn,olen raitis,urheilen,olen terve päästäni jne...
En vain näe naisissa muuta kiinnostavaa kuin heidän ulkonäön, muuten he ovat ihmisiä siinä missä me miehetkin.
Porno on tietyllä tapaa korvannut naiset minun elämässä kun katson pornoa aina silloin kun minua haluttaa eli lähes joka päivä.
Hyvin pärjään.

Sittenhän sulla ei ole ongelmaa. Liika porno ihan säännönmukaisesti tuo ongelmia irl-seksiin, mutta oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä näissä keisseissä vastuuttaisin niitä vanhempia. Vanhempien tehtävä on toimia niin, että lapselle kasvaa terve itsetunto ja sosiaalistuu riittävästi. Kasvatetaanhan koiranpennutkin niin, että pärjäävät toisten koirien ja ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Kokemusta on itselläkin yhden pelihimoisen nörtin kasvattamisesta yhteiskunta- ja parisuhdekelpoiseksi. Ikävuosina 3-12 vuotta on toimittava niin, että lapsella on harrastuksia ja kavereita. Näin on sitten siitä yläasteella selviämiseen parhaat mahdolliset saumat. Peliaikaa on raaasti rajoitettava, vaikka siitä joutuu jatkuvasti taistelemaan. On raahattava sukulaisiin ja matkoille. Annettava vastuuta asioista ja sitten sopivassa vaiheessa potkittava jatko-opintoihin ja omaan kämppään. Vaivaa tästä toki on itselle, mutta nyt 25 v minun pikku mussuksllani on hyväpalkkainen ammatti, nätti koti ja avovaimo sekä esikoinen tuloillaan. Itsellä on voittajafiilikset kun toinen pääsi normaaliin elämään kiinni vaikka jossain vaiheessa pelkäsin, että tulee Mikon kaltainen vässykkä.
Koiranpentujakin kasvatetaan, mutta et sä saa bernhardilaisesta kasvatettua ajokoiraa. Kaverittomien lasten vanhempia yhdistää usein se, että näkevät enemmän vaivaa lapsen kavereiden eteen kuin muut vanhemmat. Tietyn perustason jälkeen vanhempien toiminnalla ei juurikaan ole vaikutusta eli otat vähän liikaa itsellesi kunniaa tuosta. Paljon suurempi vaikutus on geeneillä ja sattumalla
Höpö höpö geenit ja sattuma ei määrää sitä, että lapselle kehittyy hyvä itsetunto ja hyvät sosiaaliset taidot. Se vaatii harjoittelua, toistoja ja palautetta ihan niinkuin mikä muu asian harjoittelu tahansa. Ihmisen pitää oppia asettamaan tavoitteita ja saavuttamaan ne. Sitä ei saavuteta , mikäli poikien annetaan hakata Jotain Fortnidea tai CSssää kaikki vapaa-aika. Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja ohjata ja huolehtia siitä ettei pojasta kasva Mikon kaltaista nyhveröä, jolla ei ole mitään mielenkiinnon kohteita elämässään ja joka ei pysty ihmiselle puhumaan. Kaikkia sitä leipä elättää.
Ronaldo ei olisi Ronaldo ilman harjoittelua, mutta harjoittelemalla ei tule Ronaldoksi. Ihmisillä on erilainen geneettinen pohja, joka määrää vasteen harjoittelulle. Jotkut eivät saa lihasmassaa, vaikka miten hyvin treenaisivat ja söisit. Toiset taas eivät opi soittamaan soittimia tai tanssimaan. Yksi tuhlaa kymppitonneja autokouluun, mutta ei silti pääse ajokokeesta läpi ja joku toinen ei opi sosiaalisia taitoja, vaikka miten harjoittelisi.
Suoritustasosta eri asioissa harjoitus selittää korkeintaan neljäsosan - usein paljon vähemmän. Ehkä sosiaalisesti umpisurkeasta vai tulla pelkästään surkea, jos tähän käytetään kaikki aika ja energia
Olet täysin väärässä. Huippu-urheilijaa ei välttämättä kaikista tule tai ammattikudkia. Harjoituksella tulee kumminkin pahuksen hyvä puulaakipelaaja tai omiksi tarpeekseen autoileva.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/02/jani-kaaro-lahjakkuus-synnynna…
http://www.valmennustaito.info/taito/treenit-vai-geenit/
Se että selittää geeneillä jotain taitamattomiuttasn on kyllä naurettavaa.
Mietin ihan samaa. Ehkäpä hän oli kuitenkin toimittajan omaa keksintöä. Äärimmäisyyksiin kaikin puolin vedetty hahmo.