Mitä mykkäkoulun pitäjä toivoo? Sitä, että toinen pyytelee anteeksi ja anelee?

Olet narsistinen, ei vain ehkä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan pidin mykkäkoulua, koska en osannut riidellä. Nykyisin toisen nalkuttaessa, marmattaessa ja haastaessa riitaa osaan jo olla rakentava. Yleensä totean, että halveksin sen toisen tyhmyyttä, häpeän kulkea kanssaan missään, koska hän on ruma ja lihava ja lopuksi sanon, että jatka vielä minuutin verran, niin saat kerätä tavarasi ja lähteä. Tämän asunnon omistan minä yksin, joten kannattaa aloittaa pakkaaminen, jos ei osaa lopettaa.

Itse pidin mykkäkoulua parisuhteelle parempana asiana, mutta terapeutti opetti, että pitää olla avoin ja tuoda ajatuksensa julki. Jostain syystä puoliso ei pidä tästäkään riitelytavasta.

Yllätys ettei pidä kummastakaan tavasta...

Sä et taida tajuta ettei se pariterapeutti tarkoittanut aivan tuota... sulla on selkeästi vihanhallinan ongelmia, etkä edes halua tajuta/ nähdä sitä. Perustuen ihan siihen että "tietyllä tapaa syytät parisuhdeterapeuttia nyt uudenlaisesta käyttäytymisestä."

Sille toiselle joka sanoi että odottaa että puoliso tulisi lohduttamaan ja jne..... se on lapsellista! Kyllä sinunkin täytyy joskus pystyä joustamaan ja päästämään sen verran vihasta, että teet aloitteen rakentavaan jutteluun!!

Yksipuolisuus on älyttömän kuluttavaa ja itse jättäisin sellaisen tyypin, joka ei koskaan nopeasti itsekin pyrkisi asialliseen keskusteluun.

Mykkäkoululaiset ja samoin kuin raivoajat tuntuvat todella usein vierittävän kaiken syyn toiselle ja oman lapsellisuutensa unohtavat aivan kokonaan.

Mistä ihmeen vihasta sinä puhut? Minä vain sanoitan tunteeni juuri sillä hetkellä. Jos toinen katsoo asiakseen marmattaa siitä, mitä tein tai sanoin 5 vuotta sitten, niin kyllä minä saan sanoa, että minun mielestäni hän on lihava paska.

Asialliseen keskusteluun tarvitaan kaksi, mutta kun riidanhaastajalle ei saa vaieta, niin sitten sanotaan se, minkä tietää loukkaavan saman verran kuin millä toinen yrittää loukata.

sinunkin olisi syytä puhua puolisollesi avoimesti tuosta suuresta kilpailun tarpeesta, jonka sinusta vaistoaa. Kuin suhde olisi kilpailu siitä, kumpi on pahempi.

Etkä sinä mykkäkoululla tai haukkumalla ketään läskiksi saa selville miksi puolisoasi edelleen vaivaa tämä asia. Mikä on se tunne jota hän ei ilmeisesti siedä?

Ainakin hän suuttuu sinulle jatkuvasti lisää, koska väheksyt hänen tarvettaa kertoa asiaansa. Et selkeästi edes halua kuulla, jotenkin luulen ettet ole halunnut koskaan!!

En kyllä puolusta kumpaniasikaan. Ilmeisesti hän ei enää osaa sanoittaa reilusti tunnettaan.

Kilpailu seis ja oikea kuuntelua!!

Totta, en ihan oikeasti halua kuulla, miten puolisoa loukkasi, kun 5 vuotta sitten siivosin keittiötä, mutta en huomannut suoristaa verhoja ennen kuin hän tuli töistä kotiin ja moppikin oli vielä näkyvissä eikä siivouskaapissa. Tiedän, tuon perusteella olen sotkuinen ihminen ja minulle huutamallahan se tilanne paranee. Ennen olin hiljaa ja puoliso syytti mykkäkoulusta, terapeutin ansiosta osaan nyt antaa puolisolle sanallisesti takaisin samalla mitalla. Ei se asiaa edistä, mutta eipä tule enää syyttelyä vääränlaisesta vallankäytöstä.

Anteeksi nyt vain, mutta minusta teidän suhteenne kuulostaa siltä, että teillä on henkistä väkivaltaa enemmänkin. Jos teistä kumpikaan ei lopeta tai aloita puhumaan oikeista asioista tai halua enää kuunnella toista, niin miksi olette enää yhdessä?

Ei puolisosi oikeasti mäkätä sinulle verhoista, takana on jotain muuta. Riittämättömyyttä? Tunnetta ettei ole tärkeä? Tai vaikka mitä muuta.

Kumppanisi ei taida osasta sanoittaa aitoja tuntritaan, mutta eipä sinunkaan käytös ainakaan mitään edistä, vaan lisää vain niitä tunteita.

Juuri tuollaisten asioiden takia pitäisikin pystyä kunnolla puhumaan. Ei vaan joko raivomaan tai mykkäkouluilemaan.

Vierailija kirjoitti:

Totta, en ihan oikeasti halua kuulla, miten puolisoa loukkasi, kun 5 vuotta sitten siivosin keittiötä, mutta en huomannut suoristaa verhoja ennen kuin hän tuli töistä kotiin ja moppikin oli vielä näkyvissä eikä siivouskaapissa. Tiedän, tuon perusteella olen sotkuinen ihminen ja minulle huutamallahan se tilanne paranee. Ennen olin hiljaa ja puoliso syytti mykkäkoulusta, terapeutin ansiosta osaan nyt antaa puolisolle sanallisesti takaisin samalla mitalla. Ei se asiaa edistä, mutta eipä tule enää syyttelyä vääränlaisesta vallankäytöstä.

Miksi haluat olla tuollaisessa parisuhteessa? Eikö sulla olisi yksin mukavampaa?

Olen itse sinkku ja mielestäni parasta siinä on juuri se, ettei tarvitse edes miettiä mitään tuollaista.

Sairaita vastauksia.

Ongelma on siinä, että pidätte "mykkäkoulua" väkivaltana ja vallankäyttönä.

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että toisen pitää antaa rauhoittua jonkin aikaa.

Jos olet itse jo valmis asiasi kanssa, voit toki kotvan kuluttua tulla kauniisti keskustelemaan siitä.

Vierailija kirjoitti:

Jos mä pidän mykkäkoulua, se johtuu ankarasta v*tutuksesta ja toivon vaan että se menisi ohi. En tee sitä tahallani, mutta ei vaan voi mitään jos v*tuttaa niin paljon ettei pysty edes puhumaan. Nopeuttaisi varmaan toipumista, jos toinen edes yrittäisi lopettaa sen jotenkin kun en itse pysty.

Tämä. Ihmetyttää vastauksissa uhriutuminen. Miksi et voi tulla vastaan, jos toinen on niin vihainen että ei pysty puhumaan? Miksi käännät sen itseesi kohdistuvaksi kostoksi tai rangaistukseksi? Todella erikoinen ajatusmalli.

Lähes aina puhutaan henkisestäväkivallasta mykkäkoulun yhteydessä.

Itselläni vain on edelleen mielessä ne ajat kun olin pitkään jatkuneen tilanteen johdosta niin vihainen, väsynyt ja uupunut, etten kerta kaikkiaan pystynyt puhumaan.

Mykkäkoulusta puhuttaessa ollaan aika ehdottomia sen suhteen, että kyseessä on henkisenväkivallan äärimmäinen muoto. Mutta mikä tahansa on, jos se on vallankäytön väline. Kuitenkin ihmiset toimivat äärimmäisissä tilanteissa eritavoin, yksittäiset, olosuhteista riippuvat reaktiot eivät vielä tarkoita tahallista väkivaltaa.

Jos itse vetäydyn pois esimerkiksi riitatilanteesta ja en halua puhua mistään vähään aikaan, niin koskaan en ole halunnut, että toinen tulisi anelemaan tai pyytelemään anteeksi, vaan kyse on itselläni siitä, että tarvitsen omaa aikaa asioiden käsittelyyn ilman, että toinen narisee vieressä.

Entinen puoliso piti riidan jälkeen mykkäkoulua jopa päiväkausia. Niiden aikana ei katsonut minuun, eikä puhunut minulle kuin täysin pakolliset ilmoitusasiat. Oltiin sitten vaikka perheenjäsenen häissä tai muissa juhlissa, hän jatkoi pari päivää sitten aloittamaansa mykkäkoulua. Tämä tietysti hämmensi muita.

Syyt olivat aina täysin arkisista asioista lähteneitä kinoja, joissa kumpikaan osapuoli ei ollut välttämättä oikeassa tai väärässä. Ennen mykkäkoulun aloitusta hän itse paisutti riidan käsittämättömiin mittasuhteisiin ja nimitteli minua jos jonkinmoisilla haukkumasanoilla. On syystäkin entinen puoliso. Mutta hän oli oppinut riitelytyylinsä kotoa.

Mä harrastin mykkäkoulunpitoa säännöllisesti vuosien ajan sitä tavallaan itse ymmärtämättä. En minä odottanut siltä toiselta osapuolelta mitään toimia, en ajatellut sitä vallankäyttönä. Olin niissä tilanteissa vain jotenkin niin loukkaantunut, ettei minulla ollut enää mitään sanottavaa. Sanat katosivat suusta, enkä osannut kuin olla hiljaa ja vuorovaikuttamatta toisen kanssa mitenkään. En ollut useinkaan edes vihainen, jotenkin surkea ja tolaltani vain. Vasta pitkän ajan päästä ymmärsin, miten erilailla se toinen osapuoli sen näki, että hänen mielestään ikään kuin kiusasin häntä tahallani.

Parhaiten minun mykkäkouluni meni ohitse, kun toinen vain jatkoi suhtautumista minuun aivan normaalisti ja antoi minun toipua mielenjärkytyksestäni.