Miten teidän miehet (tai puolisot ylipäänsä) hemmottelevat teitä?
Olen sairaana. Sohvan pohjalta hätkähdin siihen, kun ovikello soi. Mies oli tilannut minulle lempipizzani kotiin! Ihanan ajattelevaista ja tosi herttaista :') <3
Noita tapojahan on miljoonia, millä tavalla voi muistaa omaa puolisoaan. Millaisia juttuja teidän puolisot ovat tehneet?
Kommentit (9)
Tuo aika ajoin (sopivan epäsäännöllisesti, että on aina yllättävää) työmatkansa varrella sijaitsevasta leipomosta minulle jonkin leivoksen.
Tekee ruoan valmiiksi, jos olen myöhään töissä (toimii toki toiseenkin suuntaan).
Järjestää oma-aloitteisesti minulle omaa aikaa ilman lapsia.
Oi olipa ihanasti tehty :)
Oma mies ostaa välillä yllärinä kukkia tai herkkuja joista pidän, vie ulos syömään, elokuviin, kylpylään tms.
Pesee ja vahaa autoni, kokkaa lempiruokiani, hieroo hartioita, lämmittää saunan niin että pääsen sinne suoraan iltavuorosta tullessa.
ei mitenkään. Ollaan oltu yhdessä 27vuotta, meillä kaksi lasta.
Ei auta myöskään ikinä millään lailla kotitöissä. Imuroinut kotona viimeksi yli viisi vuotta sitten.
Lastenhoidossa ei myöskään ikinä auttanut kun muksut olivat pieniä, vaippoja ei kertaakaan vaihtanut jos minä olin kotona.
Vaikka olen ollut 40 asteen kuumeessa keuhkokuumeessa, ei auttanut esim 1v muksun hoidossa.
Minulta vaatii kuitenkin koko ajan kaikkia palveluksia.
Vierailija kirjoitti:
ei mitenkään. Ollaan oltu yhdessä 27vuotta, meillä kaksi lasta.
Ei auta myöskään ikinä millään lailla kotitöissä. Imuroinut kotona viimeksi yli viisi vuotta sitten.
Lastenhoidossa ei myöskään ikinä auttanut kun muksut olivat pieniä, vaippoja ei kertaakaan vaihtanut jos minä olin kotona.
Vaikka olen ollut 40 asteen kuumeessa keuhkokuumeessa, ei auttanut esim 1v muksun hoidossa.
Minulta vaatii kuitenkin koko ajan kaikkia palveluksia.
Mikä hyvä ominaisuus hänessä korvaa kaiken tämän?
-Ohis
Mun mies tekee tosi, tosi, tosi harvoin mitään tuollaista, mutta kun tekee, niin se on ihan täysi overkill. Viimeksi varasi meille kahden viikon täyshoitolomamatkan ulkomaille ja oli omista rahoistaan säästänyt minulle monta sataa euroa shoppailurahaa tuolle matkalle. Mutta kukkia tai suklaata esim. ei koskaan toisi :D Eikä koskaan sano mitään hellää, esim. että rakastaa, tai että olen kaunis. Sellainen suurenmoinen vastakohtien mies. Kerran osti minulle auton (omilla rahoillaan). Ei sillä, en valita, todellakaan. Aarre mikä aarre.
Vaimo ymmärtää, että mun tarvitsee välillä päästää vapaalle. Ei siis nipota tai nalkuta, jos lähden vaikkapa kalastamaan. Entinen vaimo oli sitä mieltä että KAIKKI vapaa-aika pitäisi viettää yhdessä. Olen introvertti ja haluan välillä irtioton myös vaimostani. Se ei tarkoita etten rakasta, vaan se on vain minun ominaisuus. Se on ihan parasta hemmottelua: pusu ja hymy kun lähden ja pusu ja hymy kun palaan ja siinä välissä täydellinen rauha. Ei mököttämistä eikä jatkuvaa viesteillä pommittamista, ei riidanhakua, ei uhriutumista. Näin on hyvä.
Hieromalla