Haittaako sinua jos joku tuttusi on kotiäitinä vielä kun nuorinkin lapsi jo ekalla-tokalla vai onko asia sinulle ihan ok?

Kyllä mua tuollainen valinta hieman kummastuttaisi. 

Ystäväni ovat niitä korkeakoulutettuja, kunnianhimoisia ja menestyneitä naisia. Hieman ihmetyttäisi siis se, että kaikki minkä eteen on vuosikausia tehty töitä heitettäisiinkin ns. "hukkaan". Kannatan myös lastenhoidon suhteen tasa-arvoa, eli jos vanhemman haluttaisiin olevan kotona vielä kun lapsi on 7v, niin mun mielestä jaon pitäisi mennä silloin kutakuinkin puoliksi. Eli äiti on kotona sen 3v+ ja isä toiset 3v+.    

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua tuollainen valinta hieman kummastuttaisi. 

Ystäväni ovat niitä korkeakoulutettuja, kunnianhimoisia ja menestyneitä naisia. Hieman ihmetyttäisi siis se, että kaikki minkä eteen on vuosikausia tehty töitä heitettäisiinkin ns. "hukkaan". Kannatan myös lastenhoidon suhteen tasa-arvoa, eli jos vanhemman haluttaisiin olevan kotona vielä kun lapsi on 7v, niin mun mielestä jaon pitäisi mennä silloin kutakuinkin puoliksi. Eli äiti on kotona sen 3v+ ja isä toiset 3v+.    

Miksi pitäisi väkisin jakaa lastenhoito jos toinen haluaa olla kotona ja toinen haluaa käydä mieluummin töissä ja tykkää että se toinen on kotona..? Lisäisikö se jotenkin perheen onnellisuutta? Näin sitä näkee miten eritavalla ihmiset ajattelevat, minusta taas se olisi elämän hukkaan heittämistä että työ olisi Kaikki kaikessa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän haittaa kyllä kuka sitten elättää, jos mies sairastuu, (kun)tulee ero tai kuolee.

Voihan sitä sitten mennä töihin jos noin sattuisi käymään mutta turha tuollaista hätäillä etukäteen.

Kyllä kyllä...tuolla työ kokemuksella voi vain kävellä paikkaan kun paikkaan.

Minä olen yliopiston käynyt (maisteri) lto kotiäitinä. Ja kyllä - kymmenen kotiäitivuoden jälkeen voisin kyllä tällä hetkellä vain kävellä töihin

Äiti voi myös uudelleenkouluttautua... Ja varmasti perheissä joissa äiti on vielä kuopuksen ollessa eskarissa kotona on myös laitettu testamentit kuntoon ja ollaan naimissa.

Toisin kuin luulet, niin monet miehet arvostavat sitä että äiti on kotona lasten kanssa ja ymmärtävät sen edun esim. uralleen. Usein kyseessä on yhteinen päätös. Mekin olemme asuneet puoli vuotta ulkomailla koko perhe miehen työn perässä. Ei olisi onnistunut uraäidin kanssa ja kyllä niistä tuloista on minullekin liiennyt.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua tuollainen valinta hieman kummastuttaisi. 

Ystäväni ovat niitä korkeakoulutettuja, kunnianhimoisia ja menestyneitä naisia. Hieman ihmetyttäisi siis se, että kaikki minkä eteen on vuosikausia tehty töitä heitettäisiinkin ns. "hukkaan". Kannatan myös lastenhoidon suhteen tasa-arvoa, eli jos vanhemman haluttaisiin olevan kotona vielä kun lapsi on 7v, niin mun mielestä jaon pitäisi mennä silloin kutakuinkin puoliksi. Eli äiti on kotona sen 3v+ ja isä toiset 3v+.    

Mikä on se "kaikki minkä eteen on vuosikausia tehty töitä"? Itse esimerkiksi olen kouluttautunut pitkälle juuri siksi, että se on tuonut minulle valinnanvapautta, olen haluttu työtekijä ja kysytty työnmarkkinoilla vaikka työurassa on aukkoja tai suostun vain osa-aikaisuuteen. Olen tehnyt töitä sen eteen että minulla on aikaa ja rahaa sille mikä on tärkeintä - perhe, vapaa-aika, läheiset.

Ja minusta on käsittämätöntä että kunnianhimo on positiivinen termi. Kunnian. Himo. Ei sovi minun arvomaailmaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua tuollainen valinta hieman kummastuttaisi. 

Ystäväni ovat niitä korkeakoulutettuja, kunnianhimoisia ja menestyneitä naisia. Hieman ihmetyttäisi siis se, että kaikki minkä eteen on vuosikausia tehty töitä heitettäisiinkin ns. "hukkaan". Kannatan myös lastenhoidon suhteen tasa-arvoa, eli jos vanhemman haluttaisiin olevan kotona vielä kun lapsi on 7v, niin mun mielestä jaon pitäisi mennä silloin kutakuinkin puoliksi. Eli äiti on kotona sen 3v+ ja isä toiset 3v+.    

Mikä on se "kaikki minkä eteen on vuosikausia tehty töitä"? Itse esimerkiksi olen kouluttautunut pitkälle juuri siksi, että se on tuonut minulle valinnanvapautta, olen haluttu työtekijä ja kysytty työnmarkkinoilla vaikka työurassa on aukkoja tai suostun vain osa-aikaisuuteen. Olen tehnyt töitä sen eteen että minulla on aikaa ja rahaa sille mikä on tärkeintä - perhe, vapaa-aika, läheiset.

Ja minusta on käsittämätöntä että kunnianhimo on positiivinen termi. Kunnian. Himo. Ei sovi minun arvomaailmaani.

Jep ja tuo menestyminenkin on niin suhteellista. Kuka on menestynyt? Se joka tienaa eniten? Se joka on korkeimmin koulutettu? Se joku on onnellisin......?

Siis olen pärjännyt ennen miestä ja lapsia pienituloisena työntekijänä ja köyhänä opiskelijanakin niin ihmetyttää tämä ettei voi  muka enää selvitä elämästä jos ja kun kotiäitinä olo syystä tai toisesta loppuisi.

Koti on velaton ja lapsetkin ovat jo aikuisia. Nuorin lapsista (18v) on lukiolainen ja asuu vielä kotona mutta eiköhän hänkin tuosta pian lähde maailmalle. Olen ainakin vielä terve ja järki pelaa joten oletan että selviän elämästä ilman miestäni jos on pakko. Ei kai ole muuta vaihtoehtoa? Ei pelota pätkääkään. 

Ja mitään tukia ei saada. Ihan on omilla pärjätty.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua tuollainen valinta hieman kummastuttaisi. 

Ystäväni ovat niitä korkeakoulutettuja, kunnianhimoisia ja menestyneitä naisia. Hieman ihmetyttäisi siis se, että kaikki minkä eteen on vuosikausia tehty töitä heitettäisiinkin ns. "hukkaan". Kannatan myös lastenhoidon suhteen tasa-arvoa, eli jos vanhemman haluttaisiin olevan kotona vielä kun lapsi on 7v, niin mun mielestä jaon pitäisi mennä silloin kutakuinkin puoliksi. Eli äiti on kotona sen 3v+ ja isä toiset 3v+.    

Eikö olisi aika kamalaa, jos sinunkin pitäisi järjestää oma elämäsi muiden mielipiteiden mukaan? Sillä siihenhän sinä nyt vähän viittaat: sinä kannatat tasa-arvoa vanhemmuudestaan, joten muiden pariskuntien pitäisi jakaa kotonaolo 50-50. Ymmärtämättä, että on miehiä ja naisia joille sopii mainiosti että isän ja äidin roolit ovat hieman erilaiset ja se tasa-arvo syntyy siitä että molemmat panostavat perheeseen, mutta tehtävänjaot ovat erilaiset.

Toisin kuin yleisesti luullaan, niin tällaisessa perheessä jopa isän panostus lapsiin voi olla käytännössä suurempi kuin 50-50 perheessä. Kun roolit ja tehtävänjaot ovat selkeät, niin molemmat hoitavat oman tonttinsa ja ei tule epämääräistä "kyllä se toinen hoitaa" -ajattelua. Eikä kokoajan kuvitella, että itse tekee enemmän kuin toinen, koska tehdään eri asioita mutta yhtä paljon. Toki voi olla toisinkin, mutta esim. monissa maissa on hyvin yleistä että äidillä ja isällä on selvät tehtävänjaot suhteessa lapseen ja koko perheen keskenkin isä saattaa olla enemmän se leikittäjä ja äiti se hoivaaja. Jos molemmat vanhemmat ovat tyytyväisiä tähän, niin vaikea nähdä että se olisi vahingollista kenellekään.

Mutta kuvitteleppa huviksesi tilanne, jossa kaikille perheille annettaisiin sama käsky järjestää perhe-elämänsä jonkun henkilön A mielipiteen mukaan. Eikö olisi aika kauheaa? Eiköhän parhaiten voiva perhe ole juuri se perhe, jossa asiat järjestetään heidän tilanteeseen ja toiveeseen parhaimmalla tavalla?

Miksi minua pitäisi haitata ystävieni ja tuttavieni ratkaisut. Jos ne alkaisi haittaamaan, se osoittaisi, että minulla ei ole omassa elämässä sisältöä, kun jaksaisin pohtia ja pähkiä tuttujeni ratkaisuja.

Joten minulle ei kuulu, miten muut järjestää elämänsä. Jokainen elää itse oman elämänsä ja tekee itse omat valintansa. Vain jotkut juoruakat jaksaa pohtia muiden elämää, kun heillä ei ole siinä omassa elämässä tarpeeksi sisältöä

Niin sellainen ihminen joka tykkää työstään ja on juuri siinä uraputkessa mihin halusikin on varmasti onnellinen ja menestynyt.

Minua taas ei kiinnosta ura tai työ vaan olen koti/perhe-ihminen ja olen erittäin onnellinen kotiäitinä ja koen että saan tehdä juuri sitä mitä haluan ja elämä on juuri sitä mitä halusinkin. Muiden mielipiteet kuinka minun pitäisi elämäni elää ei kiinnosta varsinkaan koska en elä muiden veronmaksajien rahoilla ja maksan itse pääomaveroja. Ei pitäisi siis kenenkään peppua kaivella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei haittaa kunhan ei valita tilanteesta.

Mun kaveri on kotona lasten (alakoululaisia) kanssa, miehen palkka riittää oikein mainiosti mutta kun se muija valittaa koko ajan miten on tylsää ja rankkaa jne jne

Mutta hän ei ole valmis tekemään tilanteelle mitään, seurauksena se, että olen vähentänyt yhteydenpidon minimiin. En jaksa enää kuunnella kun tilanteen muuttaminen olisi ihan helppoa ja vaivatonta mutta kun ei niin ei

Miksi sitten on ok että työssä olevat äidit saa valittaa että on rankkaa? Tekisivät tilanteelle jotakin.

No en ihan tuota tarkoittanut, mutta joo, kyllä minun mielestäni mieluummin kuka hyvänsä tilanteeseensa tyytymätön voisi tehdä asioille jotain eikä vain valittaa läheisilleen.