Kannattaako 20 v vanhaa liittoa parantaa?

Pystytkö nielemään katkeruuden siitä että mies on jättänyt sut yksin pyörittämään arkea?

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö nielemään katkeruuden siitä että mies on jättänyt sut yksin pyörittämään arkea?

Niinpä. Mä en kyllä yleensä ole kauhean pitkävihainen.

Ap

Noin vanha liitto on kyllä jo elinkaarensa loppupäässä. Jotkut harrastavat vanhojen liittojen korjaamista, mutta se on sitten enemmän jo elämäntapa ja periaatekysymys. Käytännössä se nielee kaiken ajan ja rahat, eikä silti koskaan tule valmista saati uudenveroista. On toki hieno asia, että joukossamme on näitä entisöiviä kulttuurihistorian tallentajia, mutta toisaalta se on myös vähän surullista katsella sivusta vanhaa liittoa aina vaan parantelevista, kun sitten lopulta vääjäämätön tapahtuu ja liitto on terveydelle vaarallisena purkukuntoinen kaikista remonteista huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äitee ja isä olleet naimisissa 45-v. Isovanhemmat 70v.

Ehkä heillä ei ole ollut vaihtoehtoja.

Eipä ollut liiemmin vaihtoehtoja.

Eikä ollut tindereitä.😉

Mutta ehkä he eivät kaivannetkaan niitä.

Ei lähdetty tuosta vaan hakemaan uutta rakkauden huumaa. Rakastettiin myötä- ja vastamäessä kuten alkujaan oli luvattukin.

Upeat vanhemmat ja isovanhemmat sinulla!!💞

Vierailija kirjoitti:

Aina kannattaa yrittää. Oletko kysynyt mieheltä, haluaako hän vielä olla kanssasi?

Ehkä miestä ei oikeasti kiinnosta. Ihan sama mitä toinen tekee.

Vierailija kirjoitti:

Noin vanha liitto on kyllä jo elinkaarensa loppupäässä. Jotkut harrastavat vanhojen liittojen korjaamista, mutta se on sitten enemmän jo elämäntapa ja periaatekysymys. Käytännössä se nielee kaiken ajan ja rahat, eikä silti koskaan tule valmista saati uudenveroista. On toki hieno asia, että joukossamme on näitä entisöiviä kulttuurihistorian tallentajia, mutta toisaalta se on myös vähän surullista katsella sivusta vanhaa liittoa aina vaan parantelevista, kun sitten lopulta vääjäämätön tapahtuu ja liitto on terveydelle vaarallisena purkukuntoinen kaikista remonteista huolimatta. 

Perin surullisia ovat myös erot. Paljon on epätoivoisia uuden auvoisamman onnen etsijöitä ja etsimiseen väsyneitä yksinäisiä näilläkin palstoilla. Joista huokuu katkeruus. Käypi terveyden päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin vanha liitto on kyllä jo elinkaarensa loppupäässä. Jotkut harrastavat vanhojen liittojen korjaamista, mutta se on sitten enemmän jo elämäntapa ja periaatekysymys. Käytännössä se nielee kaiken ajan ja rahat, eikä silti koskaan tule valmista saati uudenveroista. On toki hieno asia, että joukossamme on näitä entisöiviä kulttuurihistorian tallentajia, mutta toisaalta se on myös vähän surullista katsella sivusta vanhaa liittoa aina vaan parantelevista, kun sitten lopulta vääjäämätön tapahtuu ja liitto on terveydelle vaarallisena purkukuntoinen kaikista remonteista huolimatta. 

Perin surullisia ovat myös erot. Paljon on epätoivoisia uuden auvoisamman onnen etsijöitä ja etsimiseen väsyneitä yksinäisiä näilläkin palstoilla. Joista huokuu katkeruus. Käypi terveyden päälle.

Aika usein käy niin, että kun sutta lähtee pakoon, karhu tulee vastaan.

Kaikki vaan eivät ilkeä sitä myöntää.

Olen yrittänyt, mutta turhautunut nopeasti. Tuo että muuttuu vaan kivemmaksi itse on kyllä osin itsepetosta, ei ne ongelmat sillä katoa ja mitta tulee kyllä täyteen jossain vaiheessa. Itse koen että perheessä koetut pettymykset ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttivat sen, että kunnioitus on mennyt enkä usko että sitä takaisin saa.

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt, mutta turhautunut nopeasti. Tuo että muuttuu vaan kivemmaksi itse on kyllä osin itsepetosta, ei ne ongelmat sillä katoa ja mitta tulee kyllä täyteen jossain vaiheessa. Itse koen että perheessä koetut pettymykset ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttivat sen, että kunnioitus on mennyt enkä usko että sitä takaisin saa.

Ideana tietenkin on, että toinen vähitellen muuttuu myös sen puolisona muutoksen mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt, mutta turhautunut nopeasti. Tuo että muuttuu vaan kivemmaksi itse on kyllä osin itsepetosta, ei ne ongelmat sillä katoa ja mitta tulee kyllä täyteen jossain vaiheessa. Itse koen että perheessä koetut pettymykset ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttivat sen, että kunnioitus on mennyt enkä usko että sitä takaisin saa.

Ideana tietenkin on, että toinen vähitellen muuttuu myös sen puolisona muutoksen mukana.

No niin tietysti self help väittää, mutta ei meillä muuttunut tarpeeksi enkä itsekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt, mutta turhautunut nopeasti. Tuo että muuttuu vaan kivemmaksi itse on kyllä osin itsepetosta, ei ne ongelmat sillä katoa ja mitta tulee kyllä täyteen jossain vaiheessa. Itse koen että perheessä koetut pettymykset ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttivat sen, että kunnioitus on mennyt enkä usko että sitä takaisin saa.

Ideana tietenkin on, että toinen vähitellen muuttuu myös sen puolisona muutoksen mukana.

Sekin on vaan niin usein nähty, ettei ihminen muutu. Sieltä se sama vanha puskee aina läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äitee ja isä olleet naimisissa 45-v. Isovanhemmat 70v.

Ehkä heillä ei ole ollut vaihtoehtoja.

Eipä ollut liiemmin vaihtoehtoja.

Eikä ollut tindereitä.😉

Mutta ehkä he eivät kaivannetkaan niitä.

Ei lähdetty tuosta vaan hakemaan uutta rakkauden huumaa. Rakastettiin myötä- ja vastamäessä kuten alkujaan oli luvattukin.

Upeat vanhemmat ja isovanhemmat sinulla!!💞

Juostiin vieraissa, pidettiin mykkäkouluja jne.

Vierailija kirjoitti:

Mun äitee ja isä olleet naimisissa 45-v. Isovanhemmat 70v.

Ja sinun mielestä ensin pitää ilmoittaa vanhempien 45-v liitto? Kumpikohan on kunniotettavampi?

Only Love kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin vanha liitto on kyllä jo elinkaarensa loppupäässä. Jotkut harrastavat vanhojen liittojen korjaamista, mutta se on sitten enemmän jo elämäntapa ja periaatekysymys. Käytännössä se nielee kaiken ajan ja rahat, eikä silti koskaan tule valmista saati uudenveroista. On toki hieno asia, että joukossamme on näitä entisöiviä kulttuurihistorian tallentajia, mutta toisaalta se on myös vähän surullista katsella sivusta vanhaa liittoa aina vaan parantelevista, kun sitten lopulta vääjäämätön tapahtuu ja liitto on terveydelle vaarallisena purkukuntoinen kaikista remonteista huolimatta. 

Perin surullisia ovat myös erot. Paljon on epätoivoisia uuden auvoisamman onnen etsijöitä ja etsimiseen väsyneitä yksinäisiä näilläkin palstoilla. Joista huokuu katkeruus. Käypi terveyden päälle.

Aika usein käy niin, että kun sutta lähtee pakoon, karhu tulee vastaan.

Kaikki vaan eivät ilkeä sitä myöntää.

No höpsis. Jos sudesta on päässyt eroon, osaa välttää karhunkin. Tietenkin on se vaara, että ei koskaan ketään saakaan, mutta ei kai nyt huonossa suhteessa väkisin hammasta purren roikkuminen kenellekään oikeasti ole parempi tapa elää elämäänsä kuin vaikkapa sitten yksinkin. Tottakai on myös heitä, jotka eivät vaan opi ja valitsevat yhä uudelleen itselleen sopimattomia puolisoita, ties miksi. 

AV-palstalla on eniten juuri niitä eronneita nillittäjiä ja ikipettyneitä tinder reppanoita.

Hienoa, että näkyy olevan vielä muutamia jotka tahtovat parantaa omaa, sitä olemassa olevaa suhdettaan toimivammaksi.

Kokemuksesta sanon, että se kannattaa!

Ilman muuta kannattaa ainakin yrittää ensin parantaa vanhaa suhdetta, ja jos se ei toimi, miettiä sitten muita ratkaisuja. 

Itselläni on tilanne, että olen ihastunut toiseen, joka on vieläpä vapaa, itseäni jonkun verran vanhempi mies. Oman miehen kanssa vanhenemme eri tahtiin. Tämä ei sillä lailla ole yllätys, koska miehen vanhemmat ovat omia vanhempiani tuntuvasti nuorempia, mutta paljon huonommassa kunnossa. Mies siis väsyy töissä, ei jaksa kauheasti mitään, ei oikein innostukaan mistään, alkaa kovasti keski-ikäistyä. Itse harrastan aktiivisesti liikuntaa ja mm. vapaaehtoistyötä.

Olen tätä omaa tilannettani kauheasti pohtinut ja päättänyt jatkaa vanhaa ja tehdä kaikkeni, että tämä pitkä parisuhde jatkuisi ja paranisi. Ei tämä mikään helppo päätös ole ollut, ja kyllä minä sen kanssa vielä kipuilen. Toisaalta tässä iässä on jo yhteisiä kavereita, naapureita, tuttuja, lapsia, pitkä matka kuljettu yhdessä. Kaikesta ollaan selvitty. Jos antaisi uudelle tilaisuuden, tuo kaikki revittäisiin rikki, ja olisiko se loppujen lopuksi sen arvoista? Toista ihmistä ei voi tuntea, ellei hänen kanssaan ole elänyt. Ehkäpä se unelmien suhde ei loppupeleissä sellainen olisikaan.

Mutta olen siis itse ottanut mieheni kanssa puheeksi, että kaipaan enemmän läheisyyttä, yhteistä aikaa (ei mitään välttämättä kävelylenkkiä kummoisempaa), keskusteluita ym. Sitä, mitä ennen oli meillä. Luulen, että tuo ihastuminen toiseen enemmän kertookin siitä, että kaipaa läheisyyttä ja on tarve täyttää se tyhjä tila.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt, mutta turhautunut nopeasti. Tuo että muuttuu vaan kivemmaksi itse on kyllä osin itsepetosta, ei ne ongelmat sillä katoa ja mitta tulee kyllä täyteen jossain vaiheessa. Itse koen että perheessä koetut pettymykset ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttivat sen, että kunnioitus on mennyt enkä usko että sitä takaisin saa.

Ideana tietenkin on, että toinen vähitellen muuttuu myös sen puolisona muutoksen mukana.

Sekin on vaan niin usein nähty, ettei ihminen muutu. Sieltä se sama vanha puskee aina läpi.

Yleensä ainakin suhteen alussa on kuitenkin ollut myös mukavaa sen toisen kanssa. Eli mikä tässä nyt sitten tunkee läpi, se suhteeseen kyllästynyt vai se suhteen alussa ollut mukava ihminen? On ihan mahdollista että se on myös se mukava ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Mun äitee ja isä olleet naimisissa 45-v. Isovanhemmat 70v.

So? Mikä itseisarvo liiton pituudella on? Minunkin vanhempani ovat olleet yhessä 50 ja naimisissa 43 vuotta. Ovat onnettomasti yhdessä kun eivät muutakaan osaa, nukkuneetkin eri huoneissa siitä lähtien kun me lapset muutimme pois kotoa. 

Ap:n kysymykseen... ylpeyden nieleminen ym kuulostaa vähän siltä että aikamoisia patoutumia on jo päässyt syntymään. Oletteko miettineet pariterapiaa? 

Kai pariskunnilla saa olla omia harrastuksia.  Ei kai sitä tarvi aina toista kädestä pitää ja kaikkialle mennä yhdessä.  Eikö se ole liian sidottua elämää.  En tarkoita, että olisi avioliiton ulkopuolisia seksisuhteita.  Olen ollut aviossa lähes 50 vuotta ja meillä on kummallakin vapaus tehdä omia harrastuksia.  En todellakaan ymmärrä pariskuntia jotka käyvät jopa ruokakaupoissa aina yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Kunhan kysyn kirjoitti:

Eli kun parisuhdettanne hiertänyt lapsiperhe arki päättyy, sinä haluat erota. Onko tuo jotain naisenlogiikkaa?

Missä sanoin että haluan erota?

Aloituksessahan kysyin, onko joku parantanut parisuhdettaan oppaiden neuvoilla, eli olemalla ensiksi itse kivempi (eikä odottaa sitä toiselta, koska sitä aikaa ei välttä tule). Ehkä tämä olisi helpompaa jatkossa, kun lapset muuttavat pois, enkä olisi koko ajan niin vihainen isän osallistumattomuudesta perheen elämään.

Ap

En ole aiemman kirjoituksen kirjoittaja, mutta haluan kommentoida tätä vastaustasi.

Itse olen yritin olla kivempi lähes 30 vuotta. Nyt en enää vuosiin ole yrittänyt; omat yritykseni eivät tuottaneet mitään positiivista elämään, eikä mies tajunnut minun yrityksiäni - jatkoi samanlaisena, kuin oli aina jatkanut.

Huomaan sussa katkeruutta. Huomaan sen siksi, koska itse sitä myös tunnen. Luulen, että omalla kohdallani, jos jaksaisin parisuhdetta miettiä, täytyisi minun aloittaa se työstämällä omaa katkeruuttani. Olen päättänyt olla niin tekemättä: sitä on vuosien saatossa kertynyt liikaa - ei se enää siitä mihinkään lähde, se on muuttanut tunteitani ja suhtautumistani mieheeni.

Dr. Phil sanoo, että parisuhdeongelmissa tulee kääntyä liittoon päin, eikä pois päin siitä. Ehkäpä se tarkoittaa puhumista puolison kanssa. Itse puhuin, mutta se ei tuottanut mitään tulosta. Tuskinpa edes kuunteli, eikä ainakaan muista.

Tsemppistä sulle elämään, elit sen yksin tai kaksin.